Viime aikoina olen huomannut miettiväni samaa kuin äitini aikaisemmin. Olin jo hyvissä ajoin päättänyt kasvatuslinjakseni, että materiaa ei hankita joka käänteessä vaan lähinnä joulu/syntymäpäivälahjoiksi. Muovin sijasta yritän suosia kirjoja ja pelejä. Eikä kaikkia Suomen viihdekeskuksia tarvitse koluta joka kesä. Rannat, luonto ja leikkipuistot riittävät pitkään.
Koen, että olen pystynyt noudattamaan periaatteitani vähintään tyydyttävästi. Siitä huolimatta lapseni elävät aikamoisessa yltäkylläisyydessä. Kahlatessani olohuoneen ja lastenhuoneen lattian legomeressä ja katsoessani ylitse pursuavia lelukoreja, en voi olla miettimättä, että vähempikin riittäisi. Milloin leluja on liikaa? Mitäs siitä vaikka leluja olisi liikaa? Pojat hukkaavat ja hajottavat lelujaan säännöllisesti. Onko se merkki siitä, että tavaraa on liikaa, kun siitä ei huolehdita?
Meillä pojat eivät tietenkään saa kaikkea, mitä haluavat. Monet halut unohtuvat yllättävän nopeasti. Poikien kanssa voi mennä lelukauppaan ihan vaan katselemaan ja poistua rauhallisesti ostamatta mitään. Mutta rehellisesti sanottuna, suurin osa pitkäaikaisista ja kohtuuhintaisista lelutoiveista toteutuu jossain vaiheessa. Mitenkäs muilla?
Pientä hämmennystä minulle on aiheuttanut lasten kavereiden elämyspuistotahti. Tarvitseeko alle kouluikäisten käydä monessa huvipuistossa, vesipuistossa ja seikkailumaassa yhden kesän aikana? Meilläkin 4-vuotias osaa jo tiedustella, että milloin mennään Ruotsin risteilylle. Itse olen noiden huvitusten suhteen pitänyt aika kitsasta linjaa toistaiseksi. Osassa en viihdy itse lainkaan ja käymme aika paljon museoissa ja eläinnähtävyyksissä.
Meillä on myös aloitettu säästäminen. Lapset ovat voineet ansaita pieniä summia tekemällä pieniä töitä. Silti välillä mietin, että pitäisikö lasten toiveita olla useammin toteuttamatta vain kasvatuksellisista syistä? Nykyisinhän haaveet vielä ovat aika edullisia, mutta haaveiden kustannukset nousevat kuulemma rajusti teini-ikää lähestyessä ja eksponentiaalisesti teini-iässä. Olisiko nyt hyvä aika treenata lisää pettymysten sietämistä? Vai siirränkö vain hemmotteluhuoltani yhden sukupolven eteenpäin täysin tarpeettomasti?? Vai heittäisinkö luterilaiset ankeat kohtuukäsitykset romukoppaan ja hemmottelisin poikia esteettä ja hyvällä omalla tunnolla?
näitä miettynyt paljon myös. ja varsinkin nyt, kun väliaikaisesti tilaa on melko vähän ja pojat samassa huoneessa, tavaran "paljous" korostuu. paljon sitä on karsittu kaappiin, mutta silti joka paikka tuntuu tursuavan eikä niitä valitettavasti kukaan jaksa siivota. monesti viikolla vain siirretään sen verran pois tieltä, että sänkyihin on esteetön pääsy :D
VastaaPoistaMä olen myös miettinyt samaa. Ja siitä pidän aika pitkälle kiinni, että leluja en osta muuta kuin synttäreinä tai jouluna. Enkä ole siitä kyllä montaa kertaa lipsunut. Isovanhemmat taas ostavat välillä muutenkin. Mä ostan mieluummin kanssa jonkun kirjan tai leffan.
VastaaPoistaMä sain lapsena vähän liikaakin mitä halusin, ja musta tuli vähän sellainen etten oikein osannut arvostaa lahjojakaan jos ne eivät olleet tarpeeksi hienoja ja kalliita. Eikä sitä oikein oppinut ymmärtämään rahan arvoakaan. Mm aloittelin aina uuden harrastuksen, omat kamppeet piti saada heti ekalla KOKEILUkerralla, ja sitten sanoin etten tykkääkään. Meiltä löytyi kotoa ns. urheilukaappi, mikä oli täynnä kerran kokeiltua varusteita.
Nyt olen huomannut että Epulla on ihan selkeästi liikaa leluja. Ei jaksa edes siivota huonettaan kun on niin paljon tavaraa. Eikä yhtään ymmärrä niiden arvoa. Kesällä ostettiin sieltä Legolandista sille noin 140 eurolla Legoja yhteensä (vanhemmat, isoäiti ja itse säästämät) niin syksyllä vaihtoi salaa kaikki nämä jonkun pojan kanssa Pokemonkortteihin. Saatiin Legot onneksi takas, mut silloin viimeistään aloin miettimään että onko tässä tavaramäärässä mitään järkeä.
Kati: Kuulostaa tutulta :)
VastaaPoistaMeillä ei tosin riitä se, että lastenhuone on kaaos vaan legot levittyvät tasaisesti ympäri asuntoa :(
Vera: Naurattaa kyllä tuo urheilukaappi :D Mulle on kertynyt vähän samanlaista aikuisiällä, se on hyvien aikomusten kaappi.
Mun noissa legoissa jotenkin vaan nyppii se, että ne kaikki rakennelmat pitää heti kokoamisen jälkeen heitellä pitkin lattioita atomeiksi. Niitä irtolegoja rakentamiseen on vaikka kuinka.
Tuo lelujen vaihtaminen on minusta äitinä todella ärsyttävää. Olen yrittänyt varsin ponnekkaasti kieltää sen kokonaan. Meilläkin on tapahtunut vaihtokauppoja salaa, joita on pitänyt peruutella vanhempien toimesta.
hyvät pohdinnat!
VastaaPoistaIhmettelen aina sitä, miten huolettomasti tämän päivän naperot suhtautuvat omaisuuteensa. Sitä vaihdetaan tai se unohdetaan tai jätetään levälleen.
En tiedä, onko omillani yhtään sellaista aarretta, jota oikein varjeltaisiin ja pidettäisiin hyvin.
Ja vertaan hyveellisesti itseeni: vanha kiiltokuvakokoelma ja kymmenvuotiaana saamani ekstrahienot puuvärit ovat edelleen tallessa.
Jonkinlaista kertakäyttöisyyttä tuntuisi ilmassa olevan...
Marika: Hyvin todettu! Meilläkin lapset suhtautuvat tavaroihin todella huolettomasti. Mikään ei ole varjeltava aarre -ainakaan viikkoa pidempään!
VastaaPoistaTuntuu siis olevan ilmassa kertakäyttöisyyttä täälläkin :(
Siihen on hyvä syy miksi meille ei ole legoja tullut... ;D
VastaaPoistaItse olen myös pitänyt aika tiukasti kiinni siitä, ettei turhaa romua lapselle kerry mutta kun sitä kertyy toisten toimesta kuitenkin. Meillä tyttö ei edes leiki kovin paljoa, vaan tykkää ennemin istua kuuntelemassa musiikkia täyttäen tehtäväkirjoja, tai sitten tekee palapelejä.
Jonkin verran nuket ja barbit saavat huomiota silloin kun on kaveri kylässä, muulloin ne ovat lähinnä tiellä...
Toistaiseksi olen ollut aika tyly ja olen siivonnut salaa romua pois tytön huoneesta ja pari kertaa ollaan yhdessä käyty tavaroita läpi niin, että tyttö saa itse valita mitä laitetaan kirpparille myyntiin, saa sitten itse pitää rahat ja ostaa niillä jotain uutta.
Ainoat tavarat, joita tyttö varjelee on pehmot, lähes kaikki muu tuntuu olevan "kertakäyttötavaraa". Pari kertaa olen heittänyt jonkun lattialla pyörineen lelun roskiin, kun toistuvista pyynnöistä huolimatta, niitä ei olla siivottu, eikä se ole tyttöä hetkauttanut millään tavalla, tosin nykyään niitä tavaroita näkee vähemmän lattialla pyörimässä... ;)
Erittäin tuttuja ajatuksia! Itselläni oli paljon hyviä ja ehkä vähän idealistisiakin ajatuksia kasvatukseen ja tavaraan liittyen, mutta syvälle on upottu. Leluja ja muuta rompetta on aivan järjettömät määrät ja tuntuu, että kun se toivottu juttu on taas kerran saatu se pysyy lempparina max pari viikkoa ja sitten on taas uutta toivetta kehissä... En voi tästä ostelusta syyttää muita kun itseäni kun huomaan, että lähes joka kauppareisuulla löytyy joku yllätys, mikä pitää kantaa kotiin... Se niistä hyvistä aikeista...
VastaaPoistaHeippa, luen blogiasi aina välillä ja tykkään :)
VastaaPoistaKiva postaus tämä. Meilläkin on asian kanssa painittu ja otettu tänä keväänä eri linja. Kauppareissuilta ja kirpputoreilta ei osteta pieniä "halpojakaan" leluja. 5-vuotiaamme on nyt tyytynyt tähän ratkaisuun hyvin vaikka ennen tuli luvattoman usein raijattua ruokaostoksien lomassa jotain pientä lelua mitä nyt sillä hetkellä keksi haluta.
Olen tyytyväinen, pikkusiskonsa saa välillä jotain ( on eri sukupuolta ja 1v. )koska tyttöjen leluja meillä ei ole oikein mitään. Luulin että tämä 5v poikaa sapettaisi kun ei itse saa mutta mitä vielä, hyvin tuntuu menevän perille että muutkin saa joskus :)
Näihin asioihin ei ole kyllä yhtä oikeaa vastausta eikä kultaista keskitietäkään, vaikeaa on tämä kasvatus ;)
-pippan-
Koo: Meillä lelut ovat ahkerassa käytössä -ainakin sen verran että leviävät kuin itsestään lattialle ;)
VastaaPoistaMun pitäisi myös raivata leluja vaan kylmästi pois ja ne mitä ei kaivata laittaa kiertoon. Ja pistää lattialle levitetyt lelut jäähylle. Mä en meinaa vaan saada itsestäni tuossa asiassa tarpeeksi aloitteellisuutta ja jämäkkyyttä irti :(
Nitta: Tuo on tuttu ilmiö meilläkin, että uusi toive pulpahtaa pinnalle heti kun vanha on toteutunut. Pahimmillaan legopaketti ei ole vielä edes kasattu, kun alkaa jankutus uudesta :(
Mä olen pitänyt tosi tiukkaa linjaa sen suhteen että kauppakäynneillä ei osteta leluja. Niitä mennään ostamaan erikseen. Samalla lailla kauppareissulla ei ikinä mennä Mäkkäriin. Tuossa on se hyvä puoli, että ei tarvitse kuunnella mankumista :)
pippan: Kiitos :)
Mulla on ihan saman linja, ostoksilla ostetaan vain sitä, mitä lähdettiin ostamaan. Hyvin 5-vuotiaasi suhtautuu siihen, että pikkusisko saa. Meillä nousisi varmaan sota :( Pojat sietävät juuri ja juuri sen, että synttäreillä lahjat saa sankari.
Ei ole tosiaankaan kasvatus helppoa. Eikä aina jaksaisi olla poliisina ja erotuomarina :(
Ihanaa et muutkin painii tämän ongelman kanssa. Mä aina kuvittelen etten mielin määrin ostele kamaa pojille, mutta kyllä sitä silti kertyy. Mutta pitääkö ne kamoistaan huolta? Onko ne tyytyväisiä ja kiitollisia puolta päivää kauempaa. Säännöllisesti saan kilareita aiheesta "olette kiittämättömiä kakaroita ja kyltymättömän ahneita". Ketä siitä syyttäminen? :(
VastaaPoistaOn niin kiva ilahduttaa lapsia, mutta se aiheuttaa ahneutta jne. Huoh!
Pinkki: Tiivistit aika hyvin mullakin ajoittain vierailevan ajatuksen kiittämättömistä ja ahneista lapsista. Ne hetket ovat masentavia. Mies kyllä aina muistuttaa "If you want gratitude get a dog" :)
VastaaPoistaSiitäkin huolimatta haluaisin lasten oppivan arvostamaan saamiaan asioita ja olemaan ahnettimatta. Tosin kun lukee sanomalehtiä niin käy mielessä, että aika monen yritysjohtajan osalla on kotikasvatus mennyt tuolta osalta täysin pieleen eikä ne osaa edes hävetä.