Hukkuiko naisellisuus äitiyteen?

Vuosia sitten...

Kiireinen toimistonainen odottaa esikoistaan. Normaaliin päivään kuuluu kevyt meikki, hiusten föönaus ja vaatteiden valinta. Nainen ei ole sitä tyyppiä, että hän panostaisi erityisesti ulkonäköönsä ja itsensä hoitamiseen, mutta peiliin hän katsoo aina ennen kotoaan poistumista ja nauttii kauniista vaatteista. Käy säännöllisesti kampaajalla sentään. Joskus satunnaisesti nainen näyttäytyy ilman meikkiä. Viimeisillään raskaana ollessa pomokin kummastelee, kun nainen saapuu töihin lenkkareissa avokkaiden tai korkokenkien sijasta (pakkotilanne).

Nainen ihmettelee äitejä, miksi he eivät yhtään satsaa ulkonäköönsä? Kuuluuko kotiäidin näyttää homssuiselta. Nainen päättää, että hän ei liity homssukaartiin. Never.

Nainen pääsee esikoisen äitiysloman aikana hiukan retuperälle, mutta palautuu suht nopeasti takaisin vanhaan normiin töiden mukana. Nainen saa toisen lapsen. Nainen joutuu toteamaan, että ulkonäköön liittyvät asiat ovat sillä kohtaa asioiden tärkeyslistaa, että käytettävissä olevalla ajalla niihin saakka ei ikinä ehdi. Pitää karsia jostain muusta. Nainen päättää kuitenkin käyttää aikansa nukkumiseen ja luksuspäivänä Hesarin lukuun ja nettisurffaukseen ulkonäköasioiden kustannuksella.

Nainen ei mahdu vanhoihin vaatteisiin, mutta ei ota itseään niskasta kiinni eikä myös juurikaan osta uusia. Hän luottaa, että joku päivä ihme tapahtuu ja kaikki vaatteet mahtuvat päälle. Nainen ei halua tajuta myöskään sitä, että sinä päivänä kun vaatteet hypoteettisesti mahtuisivat päälle ne ovat so last season / decade. Nainen tottuu mukavuuteen: vanhat kauhtuneet farkut, t-paita ja crocsit.

Naisen mielestä noissa releissä on kiva olla kotona. Nainen ei ymmärrä, miksi kauppakeskukseen tai ruokakauppaan pitäisi paremmin tälläytyä (nainen ei juuri muualla käy). Naiselle ei riitä perusteluksi, että tilanteeseen sopivasti pukeutuminen on osa hyvää käytöstä. Naisen mielestä riittää tervehtiä ja kiittää kohteliaasti Cittarin kassaa. Naisen puolesta Cittarin koko henkilökunta voi tulla naisen työpaikalle, eli hiekkalaatikolle, farkuissa ja crocseissa. Ne vähäiset juhlat nainen onnistuu lutviutumaan siedettävästi.

Kotona naista joskus harmittaa. Peilistä katsoo rupsahtanut ja homssuinen keski-ikäinen. Näinhän ei pitänyt tapahtua. Sitten nainen toteaa, että onneksi hänen miehensä ja ystävänsä arvostavat sisäistä kauneutta (ja hiljaa mielessään manaa kaikki kauniit ihmiset ja toivoo heillekin rupsahtamista).

Tänään...

Nainen yrittää aamuisin pyristellä itsensä toimistokuosiin. Se ottaa koville, eikä tuloskaan ole kovin hääppöinen. Aikaisemmin ero meikittömän ja meikatun välillä oli paljon selvempi. Joko taidot ovat ruosteessa tai sitten pakkelin määrää pitäisi lisätä. Välillä naista nyrpii tilanne. Sitten hän keksii perusteluita. Enää ei voi syyttää yövalvomisia. Mutta se on ne kolme synnytystä, ikääntyminen, maan vetovoima ja huono kampaaja. Surkea valmisvaateteollisuus. Laiskuus ja mukavuudenhalu eivät ole listalla.

Etäpäivänä nainen puhkeaa uuteen kukoistukseensa. Ne samat rakkaat farkut ja ihanat t-paidat. Ei meikin häivää ja tukka littanana. Yhtenä päivänä nainen saavuttaa uuden huipentuman. Kaapista löytyy ainakin 10 vuotta vanhat urheilusukat. Näin syksyn tullen ne lämmittävät mukavasti crocseissa. Nainen on hetken aikaa onnellinen eikä edes ymmärrä hävetä homssuisuuttaan.

Takaraivossa tikittää -  pitäiskö naisen sittenkin yrittää tsempata itsensä enemmän huolitelluksi ja edustavammaksi? Vai antaa mennä minimillä ja tehdä homssuisuudesta taidetta?

Mitä naiselle oikein tapahtui? Liittykö tämä äitiyteen enää lainkaan? Voiko tässä olla taustalla muuttuneita arvoja? Jos naisen arvot ovat muuttuneet sellaisiksi, ettei hänen tarvitse enää yhtään miettiä, mitä mieltä muut ovat hänen ulkonäöstään, miksi hän sitten ajoittain vertailee itseään muihin ja harmittelee tilaansa? Onko nainen vaan laiska?

Nainen ei tiedä fanittaisiko vai väheksyisikö Kirstie Alleyta. Hänelle käyneeseen prosessiin naisen on ainakin helppo samaistua.