Teneriffan parhaat: Teide ja snorklaus

Tein Teneriffalla kaksi retkeä: toisen Teidelle ja toisen snorklaamaan

Kuten jo aiemmin kirjoitin auringon ja meren lisäksi Teneriffalla minua kiehtoo sen karu, selvästi tuliperäinen, luonto. Onneksi sitä on vielä jäljellä ja kaikkea rantaviivaa ei ole rakennettu. Mielenkiintoisen luonnon huipentuma Teneriffalla on ehdottomasti Teiden tulivuori ja sitä ympäröivä Teiden kansallispuisto. Teiden kansallispuisto on kärkisijoilla Euroopan vierailumpien kansallispuistojen listalla. Opas väitti Teideä Euroopan suosituimmaksi kansallispuistoksi, mutta netin mukaan kävijämäärissä se jää jälkeen muutamalle UK:n kansallispuistolle kuten Snowdonialle.

 

Tyytyväinen turisti Teidellä

Teide on Espanjan korkein huippu 3718 metrin korkeudellaan. Teideä ei luokitella sammuneeksi tulivuoreksi, vaan nukkuvaksi tulivuoreksi. On siis riski, että Teide vielä purkautuu. Edellisen kerran Teiden purkautui 1909.

Matkani aikana Kanarian saariin kuuluvalla La Palmalla tulivuoren purkaus oli jatkunut jo yli kaksi kuukautta. Ilmeisesti toistaiseksi on selvitty ilman kuolonuhreja, mutta ihmisten koteja on jäänyt laavavirran alle. Playa de las Americasin rantabulevardilla näin mainoksia retkistä kokemaan tulivuoren purkaus. Olisin todellakin halunnut sellaiselle retkelle! Aiheesta on Suomen lehdissä aika vähäisesti kirjoituksia, joten en osannut yhtään varautua, että tuollainen retki olisi ollut mahdollista. Joka tapauksessa toivon, että tulivuori La Palmalla rauhoittuu pian ja elämä palaa uomiinsa ja kotinsa menettäneet pääsevät aloittamaan elämäänsä katastrofin jälkeen.

Teiden retken ostimme Tjäreborgin kautta ja sen opasti Marjut. Marjutin instasta löytyy materiaali La Palman tulivuoren purkauksesta. Marjut oli käynyt retkeilemässä paikan päällä.

View this post on Instagram

A post shared by Marjut Lind (@marjutinmatkassa)

 

Jo pelkästään automatka Teidelle on mielenkiintoinen, koska se kulkee monien erilaisten kasvu/ilmastovyöhykkeiden lävitse. Matkalla näkyy useita endeemisiä eli Teneriffan kotoperäisiä kasvilajeja kauniiden maisemien lisäksi. Kanarian kotoperäiset lajikkeet ovat sopeutuneet kasvupaikalleen. Hyvä esimerkki on kanarianmänty, joka monen muun endeemisen lajin tavoin kerää vettä tiivistyvästä ilmankosteudesta vuoren rinteellä.

Bussin ikkunasta vauhdissa kuvattu maisema

 

Kanarianmäntymetsää bussin ikkunasta kuvattuna

Ruska viiniviljemillä juuri ennen Vilaflorin kylää 1400m korkeudessa

Tauolla Vilaflorin kylässä

Teiden huippua ympäröi suuri kaldera. Wikipedia kertoo kalderasta näin: "Kaldera on tulivuoren romahtamisesta syntynyt kulhon muotoinen tuliperäinen muodostuma. Se voi olla täynnä vettä, jolloin se muodostaa kraatterijärven. Nimitys tulee espanjan kielen kattilaa tarkoittavasta sanasta caldera." Kalderan reunaa kulkee autotie reilun 2300m korkeudessa. 

 

Kalderan maaperä on hedelmällistä ja hedelmällistä maaperää on valunut myös kalderan ulkopuolelle tulivuorenpurkausta ja sateiden myötä. Kasvien ja eläinlajien määrä Teiden aluella onkin erittäin suuri. Eläinlajisto on pääosin selkärangattomia ja kasvit ovat sopeutuneet korkeaan vuoristoilmaan, paahtavaan aurinkoon ja kuivuuteen. 

Terveisiä kalderan reunalta, näkymä Teiden huipulle päin

Terveisiä kalderan reunalta, Näkymä Teiden huipun vastakkaiseen suuntaan

 

Ymmärtääkseni kalderan halkaisija on vajaa 50km

Kalderan reunalla on gondolihissin ala-asema ja hissillä pääsee ylös 3555m. Halukkaat voivat vielä sieltä vaeltaa parisataa metriä ylös, jos on hankkinut ajoissa kirjallisen luvan. Tuossa korkeudessa parin sadan metrin vaellus ylämäkeen ottaa kunnon päälle. Minä olen kokenut lievän vuoristotaudin Perun Cuscossa 3400m enkä välttämättä pystyisi kulkemaan 200m ylämäkeen lainkaan. Meidän retkipäivänämme gondolihissi oli kokonaan suljettu.

Edellisenä yönä oli satanut ensilumi Teidelle ja sää oli mennyt reilusti pakkasen puolelle. Hissin vaijerit kuulemma jäätyvät lumisateessa helposti. Päivällä aurinko paistoi todella kirkkaasti, mutta sää oli myös tuulinen. Tämä yhdistelmä piti hissin kiinni. Olimme tietysti suunnitelleet hissillä ylös pääsystä, niin kiva oli retki muutoinkin, että ei jäänyt harmittamaan. Saimmehan sitten ihailla kaunista valkoista Teiden huippua.

Teiden huipulla käymisen sijasta kävimme pienellä kivalla kävelylenkillä Rogues del Garcia -kalliomuodostelman ympärillä.

Ystäväni Sirpa 

Tämä kallio-laavakenttämaisema on todella upea!

Minusta Teide on ihan maailmanluokan kohde. Suosittelen vierailemaan siellä, jos tiesi vie Teneriffalle. 

 

Teidelle voi mennä omatoimisesti myös vuokra-autolla. Palveluita Teidellä on rajoitetusti ja ainoassa kahvilassa voi olla pitkäkin jono, joten suosittelen varamaan eväitä. Meidän retkeemme kuului pysähdys Vilafloran kylän kahvilassa. Siellä kielitaidoton täti onnistui myymään minulle ulkonäöltään aika vaatimattoman bataattimunkkirinkilän. En ole ennen ikinä edes kuullut bataattimunkista, mutta se osoittautui erinomaiseksi! Hyvin tehty kahvilan täti!

Teneriffa osoittautui myös yllättävän hyväksi snorklauskohteeksi. Helpoin tapa päästä snorklaamaan on valmiit veneretket. Niillä pääsee yleensä kokeilemaan ainakin pari snorklauspaikkaa. Ystäväni Sirpa ei ole snorklannut aikaisemmin veneestä ja hänellä oli mukana ihan uudet räpylätkin, joten Sirpa halusi lähteä mieluummin liikkeelle rannalta. Polvivammojeni takia minulla on käytössä pitkät räpylät ja niiden jalkaan saaminen ranta-aallokossa on tuskaista, siksi minä suosin veneestä tai laiturilta lähtöä. Tulihan taas hankittua pari kourallista rantahiekkaa bikinien sisään räpylöiden kanssa rantavedessä painiessa. Jos reissussa on mitään mahdollisuuksia päästä snorklaamaan, niin minulla on aina mukana oma maski, jossa linssit vahvuuksilla ja omat räpylät. Snorklaus on vaan niin mun juttu!

 

Googlauksen perusteella yksi paikka oli ylitse muiden snorklaukseen ja se oli El Puertito. Hyvällä tuurilla El Puertitossa voisi nähdä kilpikonniakin. Saimme hotellin respaltakin ohjeita. Rannalla on yksi ravintola, voisimme tilata sieltä paluumatkalle taksin. 

 

Merivesi oli yllättävän snorklauslämmintä ja toki välillä piti potkia ihan vakavissaan. Tarkenin tehdä parin tunnin kierroksen. Sirpa joutui välillä viemään räpylät pois, koska ne aiheuttivat jalkakipua. Jos nyt joku sattuisi menemään El Puertitoon snorklaamaan, niin paras alue siihen on rannan vasen reuna.

Snorklausrantamme ylhäältä kalliolta kuvattuna

Ennen näitä tyrskyjä piti kääntyä takaisin rantaan päin

Mitä näimme?

-Erilaisia kaloja oli paljon yksittäisistä kaloista kunnon parviin

-Useamman trumpettikalan, myös pari ihan pientä trumpettikalaa

-Kaksi mustekalaa. Onnistuin niistä toisen näyttämään Sirpalle. Tätä ennen olen nähnyt vain kerran mustekalan

-Pohjapiilottelijakaloja

-Kilpikonnan peräpään

Vedenalainen valokuvaus ei onnistunut, vedessä oli valtavasti erilaisia partikkeleita planktonista levän paloihin ja valon määräkään ei ollut riittävä. En vaan ikinä muista ottaa sitä kameran lisävaloa mukaani. Jälkivalotuksella sain jotain kuvia muistoksi.

Kalaparvi

Tässä kuvassa näkyy ylävasemmalla pitkulainen trumpettikala

Trumpettikala

Eihän Teneriffa nyt mikää koralliriutta tietenkään ole, mutta tämä on toistaiksi paras koralliriutan ulkopuolinen snorklaus. Kaloja oli selvästi runsaammin kuin olen nähnyt esimerkiksi Kreikassa, Sardinassa tai Maltalla. Muistelen, että snorklaus Azoreiden Vila Francan saarella oli myöskin hyvä snorklaus ja väriä vaihtavia meritähtiä, mutta kalojen määrä vähäisempi ja jopa elokuussa tosi viileää vettä.

Tämän snorklausretken muistijälkeä vahvistaa paluumatkan ongelmat. Siinä vaiheessa, kun olimme snorklauksen suhteen valmiit, ei se ainoa paikallisravintola ollut vieläkään avannut. Ainoa aukioleva bisnes oli yksittäisen sedän "myyn pahvilaatikosta kaktuksia"-koju. Sedän kielitaito ei ollut kovin monipuolinen eikä setä tietenkään muistanut edes taksin numeroa. Setä kuitenkin alkoi ystävällisesti kyselemään kaktusasiakkaalta apua. Nuorehko paikallinen nainen lupasi auttaa meitä taksin saamisessa. Ehdin jo ihmetellä, että miksi se puhelu kesti niin kauan ja äänen voimakkuus nousi. Nainen ilmoitti meille, että tilanne on valitettavasti sellainen, että alueella on vähän takseja ja ruuhkaa ja taksia ei voi tilata ainakaan seuraavaan tuntiin. Siinä sitä sitten ihmeteltiin tilannetta hetken aikaa ja lopulta päädyimme sitten liftaamaan taksia soittaneen naisen seurueen kyytiin. Sirpalle sanoin, että jos hän vakavasti pelkää että tällä reissulla pääsee eroon hengestään tai omaisuudestaan, niin voin jäädä istuskelemaan sedän kaktus"myymälään" mutta äänestän vakaasti kyytitarjouksen puolesta. Sirpa on aikoinaan opiskellut diplomi-insinööriksi Leningradissa eikä hätkähdä vähästä. Sirpalle oli ihan ok päätyä snorklauksen jälkeen peukalokyytiläiseksi rastatukkaisten ja hyvin tatuoidun seurueen kyytiin. Ensin piti seurueen saada SUP-laudat köytettyä katolle ja sitten vielä mahdutettua turistitädit yhden seurueen jäsenen ja tavaroiden kanssa takapenkille. Olimme toki laittaneet toisemme merkille jo rannalla ja seuruetta kiinnosti kovasti, miten joku voi snorklata noinkin viileässä vedessä pienen ikuisuuden. Suomalaisuus selitti heti tilanteen. Pisteet ja kiitokset paikallisille rastatukka-SUPpailijoille avusta ja aurinkoisesta asenteesta! Lupaan laittaa hyvän kiertämään ja auttaa vuorostani pulassa olevaa turistia.

Jos haluat Tenerifalla vierailla El Puertitossa, suosittelen vuokra-autoa tai valmisretkeä :D

Snorklauksen jälkeinen edustustyyli

 

Ensimmäinen postaus tästä lomamatkasta:
https://pikkukepponen.blogspot.com/2021/12/valoterapiaa-teneriffalla.html

#jouluöverit osa 3

Jouluövereiden kolmanessa osassa kerron teille meidän toisen adventin vietosta. Se oli varsin onnistunut.

Omalta osaltani toinen adventti alkoi pienellä jouluistamisreissulla ystäväni Tiinan kanssa Koiramäen Pajutallille. Hipelöimme antaumuksella jouluroinaa Koiramäen Pajutallilla. Tiina päätyi ostamaan joulumuistamiseksi kauniita glögipulloja, lautausliinoja ja pikkuherkkuja. Minä keskityin pääosin tunnelmoimaan. Koiramäen Pajutalli joulun aikaan on kuin Ikea, aivan ilman ostoksia sieltä ei selviä ulos. Pöytäkoristeeksi ostin kolme hiihtävää tonttua. Tunnelmoinnin aloitimme ulkona olevalla polulla. Siellä on pieniä kauniita mökkejä, joita voisi kuvata melkein loputtomasti. Tällä kertaa pakkanen ajoi meidät hyvin nopeasti sisälle.

 

Nuo kinkkujuustopasteijat olivat todella hyvät

Oli kiva nähdä ystävääni ja tunnelmoida yhdessä joulua. Tiinalla oli minulle vielä melkoinen yllätys. Tiina oli päättänyt auttaa meidän #jouluövereitä, kun oli nähnyt täysin #jouluövereihin sopivan "pipar"kakkutalon rakennuspaketin. Kiitos Tiina!

Suklaatalo sopii #jouluövereihin kuin nenä päähän

Toisen adventin varsinainen ohjelmanumero oli joululegon kokoaminen. Pistimme Leenalta lahjaksi saadun jouluhärpättimen kilkattelemaan joulutingeltangelia ja ryhdyimme hommiin. Kokoamiseen osallistuivat minun lisäkseni keskimmäinen ja kuopus. Niin paljon oli hommaa legojen kanssa, että Hra Kepponen joutui joulutorttujen paistoon. Meillä meni muutama tunti legoa kootessa.

Jouluhärpätin luo loistettaan ja kilkuttelee musakkia legojen kasaajille

Joulutorttuja ja legoja

Jo on hieno lego! Talo on täynnä upeita yksityiskohtia

Joulukuusi ilman valoja

Tadaa! Joulukuusessa on valot!

Joululegon kokoaminen oli tosi kivaa! Mietimme jo, että tulisiko tästä meidän traditiomme. Mutta varastointitila on sen verran tiukassa, että ei sinne kovin montaa legoa mahdu säilöön. Toisen adventin juhlintaan kuului myös Lidlin kansainväliset jouluherkut. Stollenit jäivät kokonaan minulle, punanenäiset porokeksit katosivat hetkessä. Loppusilauksena katselimme Yle Areenasta poikien lapsuusvuosien suuren joululeffasuosikin, joka on Noitarumpu :)

Nyt kolmantena adventtina olisi tarkoitus rakentaa se saamani suklaatalo. Saas nähdä, että miten ehdin. Ystäväni pyysi minua mukaansa tyttärensä luistelukisoihin ja perjantai meni ihan pieleen töissä ja viikonlopuksi jäi hommia. Täytyy toivoa, että suklaatalo valmistuisi helposti ja nopeasti.

Kivaa viikonloppua ja kolmatta adventtia!

Raatteentiellä

Yksi tämän vuoden kohokodistani oli heinäkuinen karhubongaus Martinselkosen eräkeskuksessa Kainuussa. Samaan reissuun saimme mahdutettua maisemayöpymisen upeassa Linnunpöntössä Jättiläisenmaassa ja tutustumisen Raatteentiehen. Raatteentie tuli matkaohjelmaamme vasta ajellessamme Martinselkoseen, kun näimme viitat sinne. 

Raatteentiellä talvisodan ihme tulee hyvinkin konkreettiseksi. Suomi oli hyvin valmistautumaton sotaan ja myöskin hirveässä varustepulassa. Suomi oli yrittänyt ostaa aseita Euroopasta, mutta auttamishalua ei löytynyt. Osalla sotilaista oli varusteina ase ja kokardi hatussa. Ilman sodanjulistusta Neuvostoliitto vyöryi tankkeineen rajan ylitse Suomussalmeen.  Rajan ylitse oli tulossa kokonainen puna-armeijan 44. divisioona järkyttävässä pakkasessa. Talvi oli yksi suosisadan kylmimpiä.

 

Talvisodan muistomerkki Raatteen portilla

Talviolosuhteet toimivat suomalaisten eduksi. Neuvostoliiton kalustossa oli pakkasen kesto-ongelmia, eikä se sopinut paksuun lumeen ja metsään. Suomen armeija liikkui suksilla ja käytti saartamistaktiikkaa ja onnistui antamaan hyökkääjille käsityksen että heidät saartanut joukko on huomattavasti suurempi.

Tilanne oli todella raskas Suomelle, mutta täytyy todeta, että ei se ollut yhtään sen helpompi 44. divisioonalle. Se koostui ukrainalaisista sotilaista. Ukraina oli pitkään yrittänyt itsenäistyä, mutta ensimmäisen maailman sodan mainingeissa se ajatui tiukasti Neuvostoliiton vallan alle. 44. divisioona oli kaukana kotoaan, hirveässä pakkasessa taistelemassa sotaa, jota kohtaan heillä ei ollut mitään sidettä. Osa sotilaista kuoli kylmyyteen. Myöskään muonitus ei toiminut hyökkäyksen loppuvaiheessa enää lainkaan. 44. divisioonan sotilaiden kohtaloksi oli sinetöity kuolema. 44 divisioona oli saanut aiemmin helpon voiton Puolassa, koska Puola antautui. Seuraavaksi heidät lähetettin hyökkäämään Suomeen. Suomen torjuessa hyökkäystä erinomaisesti, puna-armeijan joukon motivaatio alkoi rapautua. Rintamalta takaisin Neuvostoliittoon paenneet teloitettiin välittömästi, Suomeen sotavangeiksi jääneet vaadittiin takaisin Neuvostoliittoon ja heidät teloitettiin.

Raatteentien museossa on nähtävillä useita pienoismalleja taisteluista

Neuvostoliiton tarkoituksena oli edetä Suomussalmesta Ouluun ja katkaista Suomi kahtia ja jatkaa sieltä valloittamista etelään. Tällä Suomi olisi menettänyt maarajan Ruotsiin ja Norjaan ja pohjoisen huoltovarmuus olisi romahtanut saman tien. Sotasaalin joukosta löytyi äänilevy, jota oli tarkoitus soittaa voitonparaatissa Oulussa. Se kertoi Neuvostoliiton veljellisestä avunannosta Suomen sorretulle kansalle.

Kuvat Raattentien museossa ottamiani

 

Suomi torjui hyökkäyksen. Talvisodan ihme. Ilmaiseksi ihme ei tullut, talvisodassa kuoli suomalaisia kuoli yli 25000. Talvisota kesti kaikkiaan 105 päivää ja päättyi Moskovan rauhansopimukseen. Kansainvälinen yhteisö toki tuomitsi Neuvostoliiton ja erotti sen 14.12.1939. Sepä ei paljoa lämmittänyt varustepulaa kärsivää Suomea.

Olen syvästi kiitollinen itsenäisyyttämme puolustaneille <3

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Meidän retkemme Raattentielle sai koomisia piirteitä. Matkaseurani Jonna sai hyvän idean, että olisi parempi aloittaa Raatteentiehen tutustuminen sieltä, mistä Neuvostoliiton joukot tulivat. Jonna oli löytänyt Google mapsista hyvän kiertoreitin. Niinpä sitten lähdimme ajelemaan tuota reittiä.

Muutaman kilometrin jälkeen tien kunto alkoi heikentymään.

Tien kunto alkaa heikentyä

Tien kunto se vaan heikkeni, mutta yhtään levikettä kääntämistä varten ei tullut vastaan. Tien yli kaatuneita puita oli sahailtu siten, että autolla mahtui juuri ja juuri menemään. Hieman alkoi mietityttämään, että kuinka tämä reissu oikein päättyykään. Olimme jo hyvin lähellä rajaa ja sitten tapahtui digiajan tyypille katastrofaalinen juttu. Kännykkäkenttä katosi. Siinä mietimme, että edessä voi olla pieni patikka soittamaan hinauspalveluun, jos auto jää jumiin. Jatkoimme sitkeästi eteenpäin.

Sitten silmiimme osui jotain epätodellista. Vilaus maastopukuisesta miehestä, joka katosi samantien pusikkoon. Ihan kuin miehellä olisi ollut maastokuvioitu kypäräkin päässä. Mielikuvitus laukkasi hetken aikaa ihan ylikierroksilla. Lymyileekö puskassa Putinin joukot? Koska emme olleet halukkaita alkaa peruuttamaankaan, ei auttanut muu kuin kohdata salaperäiset joukot. Meitä oli kapella tiellä väistänyt pusikkoon kaksi maastopukuista retkeilijää, joilla oli maastokuvioidut lierihatut päässä.

 

Pysäytettiin herrojen kohdalla ja avattiin ikkuna. Jonna heti tokaisi, että pelästyttiin jo, että vapauttajat ovat tuleet itärajan ylitse. Miehillä oli huumorintaju kohdallaan ja sanoivat heti, että pelko pois suomineidot, me olemme vain eränkävijöitä. Tilanne oli niin absurdi, että hihityksestäni ei meinannut tulla loppua. Eränkävijät tiedustelivat, että mihin ihmeeseen suomineidot ovat autollaan kyseisellä tiellä menossa. Jonna totesi, että ainoa vaihtoehto on eteenpäin, koska ei olla kovin hyvin peruuttamaan. Sain uuden hihityskohtauksen. Miehet tiesivät kertoa, että tie tosiaan vie Raatteentiellä ja kohta tien kuntokin paranee huomattavasti. Neuvoivat, että rouvien kannattaisi Google mapsin sijasta näillä rajaseuduilla käyttää maastokarttaa ja ei ehkä ajella kaikkia rajateitä kännykkäverkkojen ulkopuolella pienellä Toyotalla pelkän Googlen varassa. Eränkävijät jatkoivat reilun sadan kilometrin patikkaansa ja me köröttelimme Raatteentien alkuun. Todettakoon, että reissumme eivät ole aina viimeisen päälle suunniteltuja ja joskus voisi käyttää enemmänkin harkintaa. Mutta saimme ihan hyvän käsityksen rajan tuntuman maastosta ja tiestön kunnosta ja kokemuksen mille nauraa jälkeenpäin. 

Suomineidot Raatteentiellä

Tähän päättyy Raattentie ja alkaa rajavyöhyke

Suosittelen vierailua Raatteen portin museossa ja Raatteentiellä ihan jokaiselle suomalaiselle.