Hra Kepponen on onnellisesti juhlistettu 50-vuotiaaksi. Kivaa oli! Sen verran korona-pelokkaita kalkkiksia olemme, että paristi hirvitti se, kuinka huolettomasti ihmiset elelee ja liikkuu.
Aloitimme juhlapäivän oman perheen kesken brunssilla. Sopivan brunssipaikan löytäminen ei ollut helppoa. Brunssilla piti ehdottomasti olla pekonia sekä muita perinteisiä aamiaistarpeita kuten karjalanpiirakoita, munakasta tai munakokkelia sekä aikuisille salaatteja. Pekoni ei ilmeisesti ole trendikästä, koska se puuttui suurimmasta osasta kaupungin brunsseja.
Paikaksi valikoitui ravintola Oiva Kalliosta. Oivaa ei voi interiööristään kehua, sisustus on kuin 80-luvun tummia, kolhoja puukalusteita ja ronskia "ei-piilotella-lvi-rakenteita" tyyliä. Onneksi ruoka ansaitsee kehut. Kaikki perusaamiaistarpeet oli tarjolla ja ne olivat hyviä. Oli sitä pekonia, juustomunakasta, nakkeja, lihapullia, tofu-juureksiä, karjanpiirakoita munavoineen. Salaatteja oli muutama ja etenkin tomaattisalaatti oli erittäin herkullista. Toki tarjolla oli leipiä, leikkeleitä, juustoja, croissantteja ja jogurtteja. Leipä oli ilmeisesti Oivassa valmistettua. Kun kalliossa ollaan, niin buffeessa oli tarjolla myös muutama vegaanivaihto. Jälkiruokabuffetissa oli paljon valinnan varaa. Koronavarotoimet olivat hyvät. Ravintolalla on isot tilat ja asiakkaat sijoiteltiin niihin järkevästi. Joka paikassa oli käsidesiä ja kertakäyttöhansikkaita. Jonoja ei muodostunut lainkaan. Brunssihinnat ovat nousseet nousemistaan, joten 25€ aikuiselta on hinta-laatusuhteeltaan kelpo hyvä hinta.
Synttärisankari
Herkkulautanen on paras lautanen
Perhekuvia brunssilta. Synttärisankarin kanssa kuvassa keskimmäisemme. Minun kanssani kuvissa esikoinen sekä kuopus, joka sai minulta yllätyspusun
Perhebrunssin jälkeen toimme pojat kotiin ja myöhemmin iltapäivällä siirryimme jatkamaan juhlia Hra Kepposen kanssa kahdestaan. Olin varannut meille huoneen uudesta hotelli VALOsta. Valitsin hotellin siksi, että kattoterassilla sijaitsee hirsisaunat, ulkoporeamme ja kylmäallas.
Shampanja Alkon kylmäkaapista ja marjat Citymarketista. Helppo valmistautuminen.
Huone oli uusi, raikas, tilava ja kivasti sisustettu. Sänky erinomainen, kylpyhuonekin iso. Olin toivonut rauhallista huonetta ja emme kuulleet pihaustakaan mistään. Menimme hotellin wellness-osastolle heti sen auettua. Siellä oli selkeästi ilmoitettu, kuinka monta ihmistä voi olla esim. saunassa kerrallaan. Olimme naivisti kuvitelleet, että näin korona-aikaan hotellit kumisisivat tyhjyyttään, mutta wellnes-osastolla oli jo yllättävän paljon ihmisiä.
Hirsisaunassa oli todella hyvät, hikiset ja vähän kipatkin löylyt. Yksi parhaista saunoista, joissa olen saunonut. Korona-aikaan saunaan voi mennä max. 4 hlö kerrallaan. Saimme ensimmäisellä saunakerralla saunoa Hra Kepposen kanssa kaksin.
Kattoterassin saunarakennus. Molempien puuovien takana on saunat. Niissä käytetään uimapukua.
Welness-alueen suosituin paikka taisi olla ulkoporeamme. Emme käyneet siellä lainkaan, koska meistä siinä oli aina liikaa tungosta
Kattoterassin avantoallas. Ei ollut tungosta :)
Portaat avantoaltaaseen olivat varsin ikävät.
Kävin kahdesti avantoaltaassa. Menin kaulaa myöden ja laskin hitaasti kymmeneen. Meni tosi kivuttomasti ja olin niin ylpeä itsestäni taas ;)
Sisäallas oli hämmentävä kokemus, vettä ei ole edes vyötärölle saakka. Takaseinän screenin luontokuvat ovat hieno ja tunnelmallinen sisustuselementti
Wellnes-osaston oleskelutila baarin lähettyvillä
Kävimme kahdesti löylyissä ja minä avantoaltaassa ja sen jälkeen palasimme takaisin huoneeseemme ja peseydyimme loppuun oman huoneemme suihkussa. Olisimme varmasti nauttineet wellness-osastosta aivan eri lailla ja huomattavasti pidempään, jos ei olisi koronariskiä. Minusta se on kivasti toteuttu, skandinaavisen tyylikäs niinkuin koko hotelli ja silti tunnelmallinen. Ja kuten totesin hirsisaunassa on hyvät löylyt. Arvelen, että korona-ajan jälkeen voi olla niin, että wellness-osaston kapasiteetti ei riitä viikonloppuisin asiakasmäärään nähden. Asiakkaiden määrä siis yllätti meidät ja tyydyimme sellaiseen nopeaan koekäyntiin. Minun ei olisi tullut mieleenkään jäädä uima-altaaseen tai porealtaaseen siemailemaan drinkkejä, mutta muutaman muun mielestä se oli ok.
Cheers to Hra Kepponen. Tampereelta ostamani mekko pääsi vihdoin käyttöön
Illallista söimme uudehkossa Samesame ravintolassa. Pääruuaksi valitsimme japanilaisen shabu shabun ja taivastelimme ajan kulua. Viimeksi olemme syöneet shabu shabua, kun asuimme Tokiossa. Koska shabu shabu on sellaista talviruokaa, niin aikaa on hurahtanut varmaankin melko tarkasti 20 vuotta. Kuinka 20 vuotta voikaan mennä niin nopeasti?
Alkupaloja: edessä erinomainen tempura-annos, jossa kasviksia ja rapuja, vieressä lohiannos (jäi kahden muun annoksen varjoon), takana varsin maukkaat pikkuribsit
Shabu shabu annoksessa tuodaan pöytään kattila, jossa ruokailija itse keittää kasviksia ja sieniä, sekä nopeasti kypsentään ohuet naudan fileepalat. Samesamen versiossa kattila on kaksiosainen, toisessa osassa on voimakkaan makuista lihalientä ja toisessa kasvislientä. Lisukkeena on oli useampaa eri kastiketta, pilkottua kevätsipulia, chiliä ja maukasta japanilaista retikkaa (yksi suosikkejani). Kasvislautasen pienemmät sienet olivat kuin muistomatka Japaniin, saman tyylisiä sieniä ostin sesonkina lähikaupasta pakkaustolkulla. Ne olivat edullisiä ja tykkään sienistä kovasti. Joskus jälkikäteen mietin, että olisikohan pitänyt selvittää, että kaupassa ei myydä mitään ryöppäyksen vaativia sieniä.
Ruoka oli alusta loppuun tosi hyvää. Valitettavan usein aasialaiset ravintolat pettävän jälkiruuan kohdalla, mutta sekin oli hyvää. Koronatoimien osalta uskon, että ravintola noudatti kaikkia suosituksia. Pöydillä oli kunnon välit ja neljän hengen pöytiä oli annettu kahdelle hengelle, kuten meillekin. Olin tosin jälleen hämmästynyt ravintolan täyttöasteesta. Koko päivän satoi lunta ja silti ravintolassa oli melkein kaikki pöydät täynnä.
Shabu shabu setti: kaksiosainen keittokattila, kasvisvati, lihalautanen ja maustekastikevati
Annoksen kasvilautasella oli kolmea eri sienilajiketta, kaalia, rucolaa, tofua ja kypsiä lasinuudeleita
Minun shabu shabu annokseni. Hra Kepposen versio on kuin keittoa söisi.
Creme brulee sukulainen ja ananas-thaibasilikasorbettia. Herkkua!
Aamulla hotelliaamiaisella meitä olikin vastassa "yleisöryntäys". Sisäänkirjautuessa piti varata tietylle kellonajalle aamiainen. Me otimme klo 10, vaikka tiesin sen suosituimmaksi ajaksi. Niin paljon asiakkaita oli aamiaisella, että uskon vahvasti, että moni siellä oli tullut klo 10 vaikka varaus olisi ollut aikaisemmaksi. Meidän aamiaisemme jäi hyvin pikaiseksi ja olen myös jättänyt hotellille palautetta asiasta.
Minä hämmästelin aamiaishuoneessa olevia eläkeläisiä, tuhdisti raskaana olevaa ja vauvan kanssa liikkunutta paria. Ehkä tämä oma todellisuuteni on erilainen, kun minulla on ollut mahdollista "eristäytyä" kotiin etätöihin ja minimoida valtaosa kaikista kontakteistani. Ehkä heillä, jotka käyvät päivittäin työpaikallaan, on siitä johtuen erilainen asenne ja kokemus tilanteesta ja heidän kontaktimääräänsä ei vilkas hotelliaamiainen monikymmenkertaista. Itsehän tapaan vain ihan muutamaa ystävää enkä heitä edes viikottain ja käyn keskimäärin kerran viikossa kaupassa ja kerran kuussa lounaalla. Sen verran stressaavaa kaupungilla pyöriminen oli kohta vuoden etätöissä lymyilleelle, että aion seuraavaksi poteroitua takaisin kotiini. Poteroituminen on siitäkin hyvä, että pääsisin jossain vaiheessa vihdoin tapaamaan vaaria eli isääni ihan fyysisesti. Vaari onneksi on saanut jo ensimmäisen koronarokotteen.
Synttäripäivä oli minun lahjani Hra Kepposelle ja hän tykkäsi lahjastaan kovasti. Sukulaisten kesken vietämme myöhemmin juhlia vähintään kakkukahveilla, mutta muuten Hra Kepposen 50v juhlallisuudet olivat tässä. Viidenkympin kriisistä tai villityksestä voin todeta, että sen Hra Kepponen on aloittanut sen jo ennakkoon. Hra Kepponen siirtyi viime syksynä start up yrittäjäksi. Niissä hommissa joutuu paiskimaan töitä ihan urakalla ja jos saa palkkaa, niin se ei yleensä vastaa tehtyjä työtunteja lainkaan. Toistaiseksi Hra Kepponen on erittäin innostunut ja perheen talous ihan ok, joten kaikki on tuon "villityksen" suhteen hyvin. Olen tyytyväinen, että mieheni on päässyt kokeilemaan siipiään uudessa työssä ja toivon, että se riittäisi viidenkympin villitykseksi. En yhtään lämpene moottoripyörälle enkä todellakaan sille alle 30v tyttöystävälle :)
Meillä on tänä vuonna Hra Kepposen kanssa juhlavuosi, täytämme molemmat 50. Suunnitelmat olivat sellaiset, että meidän oli tarkoitus olla hiihtolomaviikolla kahdestaan Malediiveilla ja tulevana viikonloppuna läheisimpien kanssa ravintolaillallisella. Meille on käynyt niinkuin monille juhlien suunnittelijoille viimeisen vuoden aikana - kaikki suunnitelmat ovat lentäneet romukoppaan.
Vaikka suunnitelmat vaihtuvat lennosta ja juhlasuunnitelmat pienenevät pienenemistään, aiomme silti juhlia. Vallitsevat olosuhteet ovat saaneet aikaiseksi sen, että pienemmätkin juhlallisuudet tuntuvat mahtavilta! Toisaalta aika vapauttavaa, kun juhlien ei tarvitse olla mitään megalomaanisen hienoa, vaan juhlaksi riittää kunnon kakkukahvit tai ravintolaillallinen.
Viime kesäiset synttärini: mansikkakakku vaarilta ja kukat Hra Kepposelta
Apen myöhästyneet 70v synttärit
Suunnittelen kesäksi omia 50v juhliani kotiimme. Ennen koronaa, en missään tapauksessa olisi edes harkinnut kotijuhlia. Uskon ja toivon, että loppukesästä voisin kutsua kotiimme muutamia naispuoleisia ystäviäni. Koska varmaan vielä ensi kesänäkin kutsuttujen määrän pitää pysyä pienenä, olen järkeillyt, että pystyn kutsumaan vain pienen määrän vieraita, eikä kotiimme isoa määrää mahtuisikaan. Siksi aion noista juhlista sulkea pois kaikki miespuoliset vieraat ja avecit. Juhliin suunnittelen jotain kivaa, pientä ohjelmaa ja hyvää ruokaa joltain catering firmalta, sauna vihtoineen ja ulkona poreallas. Olen miettinyt ohjelmasuunnittelua jo pidemmän aikaa. Haaveenani on ollut palkata juhliin sellisti. Sellistiunelmat nousivat ihan uusiin ulottovuuksiin, kun postasin Faceen sen, mitä Hra Kepponen sanoi minulle sellististä. "Et kai sä mitään sellistä ota, yllätät kaverit kunnolla ja hankit miesstripparin" :D Ystävät ovat jo uhkailleet ulosmarssilla, jos juhliin tulee sellisti. Noh, sellisti on edelleen yksi vaihtoehto, koska rakastan selloa.
Lisäksi olen päättänyt juhlavuoden kunniaksi hankkia itselleni kotimaan elämyksiä. Karhubongaus on listallani ykkösenä ja norppabongaus kakkosena. Vähintään toisen noista aion kokea juhlavuoteni kunniaksi. Haavelistalla on toki kuivapukukelluntaa jäiden keskellä, yö iglussa ja Lapin kevättalven kimaltavat hanget. Kakola-hotelli Turussa houkuttelee edelleen.
Toteuttavissa olevista haaveista karhubongaus on tällä hetkellä suurin
Huomenna vietämme siis Hra Kepposen synttäriä. Päivä alkaa koko perheen yhteisellä brunssilla ravintolassa (koronapelosta huolimatta, maskien ja käsidesien kanssa). Sitten tuomme pojat kotiin ja lähdemme Hra Kepposen kanssa hotelliin. Illaksi meillä on pöytävaraus ravintolaan. Hotellimajoitus ja illallinen ovat lahjani Hra Kepposelle. Odotan jo ihan hirveästi huomista!
Sukuillallinen siirtyy tulevaisuuteen. Voi olla, että se siirtyy ravintolasta mökille. Saa nähdä. Mutta se on varmaa, että koronasta huolimatta meillä juhlitaan huomenna sekä myöhemmin tänä vuonna!
Etukäteen lähestyvä 50v on vähän tympinyt. Teknologiatyömarkkinoilla 5-kymppinen nainen on lähinnä ongelmajätettä, kroppa rapistuu, naama rypistyy ja kaikkea muuta tympeää. Nyt kun 50v alkaa olla varsin lähellä, niin totean, että mikäs tässä. Olen saanut elämässäni kokea paljon kaikkea mahtavaa, toteuttaa itseäni, minulla on hyvä, pitkä parisuhde ja kolme ihanaa (joskin välillä rasittavaa) lasta. Toivon, että minulla on vielä edessäni 20+ vuotta hyvää aikaa ahmia lisää elämää.
Onko juhlia tulossa? Miten juhlit tai aiot juhlia omia viisikymppisiäsi?
Japanilaiset ovat kovia harrastamaan sekä viettämään kalenterin mukaisia juhlia. Naureskelimme suomalaisten kolleegoiden kanssa, että kyllä japanilaiset hakkaavat harrastusväleineiden hankinnassa suomalaiset. Jokainen uusi harrastus aloitetaan ihan viimeisen päälle välineillä.
Moni japanilainen tykkää todella paljon luonnosta. Siihen yhdistetään usein patikointia tai valokuvausta. Siihen aikaan, kun asuin Japanissa, patikointi oli enemmän vanhempien ihmisten suosima harrastus. Jo 2000-luvun alussa oli useita englanninkieliä opaskirjoja Tokion lähialueiden patikointireittien löytämiseen. Junalla ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle, kun näkee maaseutua, riisipeltoja ja vihreitä vuoria. Reitit olivat tuohon aikaa merkitty kohtuullisen hyvin. Suomalainen peruskuntoinen melkein 30v oli patikoiviin japanilaisiin nähden kuin hidas kilpikonna. Mummot ja papat viuhtoivat vaellusvaatteissaan ja -kengissään vaellussauvat kolisten nopeasti ohitse raskaitakin nousuja. Tuntui etteivät he edes hengästyneet. Patikointikausi on Tokion seuduilla pitkä, alkukeväästä loppusyksyyn. Kuumimpina kuukausina pitää valikoida patikointipaikat riittävän korkealta, jotta ilma on viileämpää. Oma suosikkikauteni oli loppusyksy ruskan ja viileyden takia. Toki kesäkuukausien vihreys on upeaa nähtävää.
Reitiellä on levähdyspaikkoja, mutta muuten palvelut ovat lähimmässä kylässä.
Ehkä legendaarisin vaellus Japanissa on vaellus Fuji-vuorolle. Muutamat tuttavani tekivät sen. Sielläkin japanilaisilla oli varusteet kunnossa, monella oli pieni lisähappipullokin. Hieman on jäänyt harmittelemaan, etten yrittänyt Fujin valloitusta. Shinko olisi lähtenyt kanssani.
Tässä näkyy millaiset olivat vaellusmaisemat. Polut eivät aina olleet toki noin hienot, mutta yleensä hyvät
Helpoksi merkityillä reiteillä kertyy kävelykilometrejä, mutta maisemat palkitsevat.
Toinen luontoon liittyvä harrastus on valokuvaus. Puistot täyttyvät valokuvaajista kolmijalkoineen sekä kirsikankukkien että ruskan aikaan. Kirsikkapuiden kukinta Japanissa on kaikkialla tunnettu ilmiö ja tv-uutiset työnsivät jatkuvasti kukinta-aikaan ennusteita, missä kukinta on milloinkin parhaimmillaan. Japanin ruska on jäänyt kirsikankukkien varjoon. Japanilaiset vaahterat tulevat ruskan aikaan aivan kirkkaan punaisiksi ja minusta ruska on yhtä hieno kuin kirsikankukinta. Toki ruskaa ei samalla lailla nää Tokiossa kuin kirsikankukintaa, vaan ruskaa varten pitää siirtyä kaupungin ulkopuolelle.
Kevät ja kesä tarjoavat luontokuvaajalle paljon mahtavia kohteita, monissa puistoissa on huikeaa kukkaloistoa. Siis todella huikeaa.
Koska kirsikkapuut kukkivat upeasti pitkin kaupunkia, niin siitä pääsee nauttimaan helposti menemällä vaikka vaan lähimpään puistoon. Hanami kuuluukin japanilaiseen juhlaperinteeseen. Hanami tarkoittaa kirsikankukkien katselemista. Usein sitä vietetään piknikillä puistossa kirsikkapuiden alla. Hanamia vietetään perheen kanssa tai ystäväporukalla viikonloppuisin. Usein hanamia vietetään myös työporukalla. Silloin työyhteisön juniorit lähetetään ajoissa varaamaan hyvät paikat sekä tekemään valmisteluja. Valmisteluiksi ei aina riitä piknikalustojen tai pöytien asettelu vaan siihen voi kuulua generaattorin ja karaokelaitteiston siirto piknik-paikalle. Työporukat ostavat yleensä piknikeväät valmiina. Toki pizzalähetit suhasivat ahkeraan puistoihin pizzatoimitusten kanssa. Luonnollisesti piknikeväät huuhdotaan alas oluella.
Astetta rajumpia hanamijuhlia vietetään hautausmailla. Sinne toki tuodaan ne karaokevehkeet tai jotkut musiikkilaitteet ja oma pläntti usein vielä koristellaan suurieleisesti. Mekin lähdimme töistä porukalla Aoyaman hautausmaalle hanaminviettoon, joka sitten venähtikin aamutunneille. Tunnelma oli suorastaan absurdi: kunnon bileet hautausmaalla. Only in Japan!
Minullehan Aoyaman hautausmaa oli muutenkin tuttu paikka, koska se oli sen verran lähellä kotiani, että olen joskus reippaillut sinne kävelemään.
Japanista löytyy aivan minkä erityisalan osaajia ja harrastajia riittää joka lajille. Minun ei olisi pitänyt yllättyä siitä, kun toimistolla kuulin, että meidän ainoa oma simultaanitulkkimme suloisista suloisin Midori ja yksi myyntiedustajamme järjestävät matkaa pohjoiseen Hokkaidoon laskettelemaan. Kohteeksi oli valittu Rusutsu, koska siellä pääsee hissistä helposti laskemaan offaria. Laskettelukeskus tarjoaa myös helppoja perherinteitä (siltä varalta jos länkkärit eivät pärjäisi muualla) ja Mt. Isola ihanan pitkiä laskuja kivalla profiililla. Olisittepa nähneet millä vauhdilla singahdin paikaltani ilmottautumaan. Midori laittoi heti minut listalle, mutta jouduin jälkikäteen myyntimiehen haastatteluun laskettelutaidoistani.
Lunta oli Hokkaidossa jo joulukuussa mielettömän paljon. Menimme bussilla Sapporon lentokentältä bussilla laskettelukeskukseen ja lumivallit olivat bussin katon korkeudella. Otimme yhden päivän vapaaksi ja saimme kolme täyttä laskupäivää. Japanilaiset olivat taitavia laskettelijoita, ehkä turvallisemman tuntuiset laskut ikinä elämässä oli Rusutsussa, koska rinteessä oli aika väljää ja kaikki huimapää-syöksylaskijat sekä taidoiltaan liian lujaa ja liian vaikeassa mäessä laskevat puuttuivat kokonaan. Päivällä tankkasimme japanilaisia pikaruokia kuten kuuman hyöryävää raamenkeittoa ja tonkatsua, joka muistuttaa Wienin leikettä. Ravintoloissa henkilökunta ei puhunut muuta kuin japania, mutta hyvin saimme aina jotain eteemme.
Minähän luonnollisesti onnistuin eksymään kaikista muista, kun olin palaamassa Mt. Isolalta pois päin. Yritin ihan hirveästi lukea hissikarttaa ja näytin varmaan todella epätoivoiselta. Hyvin englantia puhuva japanilainen pariskunta tarjosi minulle apua ja lähdin heidän perässään yhden laskun jälkeen pois päin Mt. Isolalta. Sain siitä muutamaksi tunniksi mielenkiintoiset laskettelukaverit. Kaveritkin ehtivät jo soitella perään, että missä olen. Minulla on noissa isoissa laskettelukeskuksissa sellainen pieni pelko, että eksyn pahasti ja hissit menevät kiinni. Lähes täysi kielitaidottomuus lisää kuumotusta tuollaisessa eksymistilanteessa. En muuten ikinä tunnustanut kenellekkään reissussa eksyneeni. En tiedä, että uskaltaisinko antaa lasteni lähteä ikinä mihinkään vaikka Alpeille ilman aikuista.
Helpot eturinteet
Netistähän löytyy ihan mitään vaan, kuten vaikka Rusutsun rinnekartta
Illan aloitimme hotellin kylpylässä eli onsenissa. Tämä olikin ensi kokemukseni onsenista. Hieman hihitellen koitin noudattaa Midorin opastusta oikeaan onsenetikettiin. Minä ja suomalainen kolleegani olimme ainoat ulkomaalaiset onsenissa ja todennäköisesti myös koko hotellissa. Tunsin jonkun uteliaan tuijottavan katseen selässäni koko peseytymiseni ajan. Perinteisesti peseytyminen tapahtuu vesihanan kohdalla, pienellä jakkaralla istuen ja pesuvatia käyttäen. Kun on peseydytty perusteellisesti, on aika lähteä altaisiin. Tuossa kyseisessä onsenissa oli miesten ja naisten puoli erikseen ja molemmissa useita pieniä erilämpöisiä altaita. Lisäksi tuolloin oli miehille ja naisille yhteinen ulkoallas. Loikoilu kuumissa altaissa laskettelupäivän jälkeen oli aivan täydellistä. En tiedä olisiko Rusutsussa ollut jotain iltaohjelmaakin, mutta onsenin ja illallisen jälkeen kömmimme suoraan sänkyihin.
Onsen on nimitys kuumille lähteille ja niiden yhteydessä toimiville kylpylöille. Japanin tuliperäisessä maassa on paljon kuumia lähteitä ja lähteiltä on johdettu putkistoa pitkin kuumaa vettä pitkiäkin matkoja. Suur-Tokiossa onsenit ovat vähentyneet radikaalisti, mutta Juri ja Shinko onnistuivat löytämään muutaman onsenin, jonka kävimme yhdessä testaamassa. Niistä eksoottisin oli onsen, jossa oli tuliperäiseltä alueelta johdettua mustaa vettä. Tuossa onsenissa hintaan kuului pyyhe, puuvillakankainen kylpytakki ja tohvelin. Ne päällä saatoi mennä tatamimatto huoneeseen lepäilemään ja sinne sai ostaa pientä syötävää ja juotavaa. Ihan uskomatonta on, että todennäköisesti löysin tuonkin paikan netistä. Siellä voi kuvaa pyöritellä ja katsella miltä piskuinen onsen näyttää.
Onsenhuipentuma on majoittautuminen perinteisessä japanilaisessa majatalossa ryokanissa johon kuuluun myös onsen. Ne ovat yleensä sisustettu perinteisesti siten, että lattialla on tatamimatot, shoji-liukuovet, jotka toimivat ovina, tilanjakajina ja koristeina. Shojit on valmistettu paperista ja puurimoista. Ryokaneissa nukutaan futonpatjoilla, jotka rullataan päiväksi pois. Jos huoneeseen kuuluu pöytä, niin se on matalaa mallia, jonka ääressä istutaan lattialla istuintyynyillä. Ateriat ovat perinteisiä japanilaisia ja pieniä kippoja kannetaan pöytään loputtomana virtana. Usein ryokanit, joissa on onsen, ovat tavallisia hotelleja kallimpia, kun taas ryokanit ilman onsenia ovat usein hotelleja edullisempia paikkoja.
Vielä vuosina 2000-2001 ryokan-onseneiden löytäminen oli suorastaan salapoliisityötä. Vietimme joulun suomalaisten ystävien kanssa aivan upeassa onsenissa, jonka Mirja oli suhteillaan meille löytänyt ja saanut varatuksi. Mietin, että olisipa kiva tietää, että minkä niminen paikka se oli. Noh, meni muutama minuutti googlatessa :)
Paikka oli Amagiso. Se kuuluu kevyesti top-10 hotelleista, joissa olen ikinä vieraillut. Onsenin ulkoallas alue osoittautui todella kauniiksi. Alla Tripadvisorista lainaamiani kuvia.
Meidän huoneemme oli juuri tälläinen. Muista kuinka kovilta futonit tuntuivat
Amagiso oli rakennettu rinteeseen. Yllättäen onseniin mentiin luolamaista käytävää pitkin alas. Naisten osastolla oli tyylikkäät pesutilat ja altaita rentoutumiseen.
Hanna ja Mirja pesutilojen uloskäynnin kohdalla. Pakettiin kuului kylpytakit, päällystakit ja tohvelit
Uloskäynti onkin sitten jo selvästi matalammalla kuin oli sisäänkäynti. Pienen kävelyn jälkeen paljastuu paikan ainutlaatuisuus: ulkoaltaat sijaitsevat alhaalla pienessä kanjonissa puron rannalla. Puro saa alkunsa lammesta, johon laskee komea vesiputos. Vesiputoslammessa voi uida raikkaassa vuoristopurovedessä ja sitten kipaista äkkiä kuumavesialtaisiin lämmittelemään. En ollut tuohon aikaan kylmäuimari lainkaan, joten purovesi jäi kokematta.
Tuohon aikaa onsenkulttuuri oli vielä hieman erilaista kuin ilmeisesti nykyisin. Naisten ja miesten yhteisissä altaissa saatettiin olla täysin alasti. Altaiden läheisyyteen tultiin kylpytakissa usein pienenpienen pyyhkeen kanssa, jolla sai lähinnä peitettyä genitaalit. Sitten sujahdetiin äkkiä altaaseen ja pyyhe taiteltiin vielä pienemmäksi ja aseteltiin pään päälle. Hämmentävää :) Nykyisin ilmeisesti kaikissa onseneissa yleisillä alueilla liikutaan uimapuvussa. Jo tokiolaisessa Seta-onsenissa, jossa kävimme sillon tällöin Hra Kepposen kanssa, yhteisalueella piti käyttää uimapukua.
Olipas kiva löytää näitä kuvia, koska omissani on valotus epäonnistunut liian suuren valon ja varjon eron vuoksi :) Ainoa julkaisukelpoinen on vesiputouskuva.
Illallinen oli japanilaista piperrystä. Toki kokemuksena kiva.
Koska meitä oli kahdeksan söimme omassa kabinetissamme
Piperrysateria, todennäköisesti tuossa padassa oli oden-keittoa
Japanilaisten suosikkiurheilulaji on baseball. Kolmen suosituimman lajin joukkoon on aina kuulunut sumopaini. Sumolla on Japanissa pitkät perinteet, sitä on dokumentoitu jo 600-luvun lopulta. Sumopainijat ansaitsevan hyvin ja varmaan jokainen japanilainen tuntee parhaita painijoita nimeltä. Sumopainijat ovat kaikkien gold diggereiden haavepuoliso, koska lajilla on veronsa ja moni sumopainija kuoleekin ennenaikasesti nuorena.
Tokiossa on kolme kertaa vuodessa sumoturnaus ja piippuhyllyn paikkoja sai ostettua pienellä jonottamisella ilman vararikkoa. Suomalainen kolleegani Juha T. kävi ostamassa liput sujuvalla japanillaan. Oli opettajan kanssa treenannut sumolippujen ostamista. Paikat kehän läheltä maksavat maltaita ja ovat vaikeasti hankittavissa. Olin hyvin innoissani lipuista, koska olin itse asiassa seurannut toimistolle tulevasta sanomalehdestä sen aikaisen sumolegendan uraa.
Turnauspäivä alkaa jo aamupäivällä ja jatkuu noin iltakuuteen. Moni tulee paikalla vasta, kun "kuuma ryhmä" tulee tekemään kehään astumisseremonioitaan eli dahyo-iriä. Jos et ole ennen nähnyt sumon aloitusseremonioita, niin kannattaa katsoa alla oleva YouTube pätkä. Siitä näkyy sumopainijan kampaus ja turnausasu. Sen verran olen vielä keskenkasvuinen, että minua dahyo-iri naurattaa. Sumon perusperiaate on hyvin yksin kertainen - työnnä vastustaja pois ringistä.
Sumoturnaukseen mennessä saa kattavan esitteen, jonka avulla on helpompi seurata sumoa. Luonnollisesti paikalle on ihan ok mennä runsaiden eväiden kanssa.
Sumopainijan päiväkalorit ovat noin 10000 kcal. Se on yllättävän paljon siihen nähden, että sumopainijoiden ruokavalio ei todellakaan koostu pizzasta, hampurilaisista, juustoista tai suklaasta. Sumopainijat syövät paljon riisiä sekä udon-nuudeleita. Lisäksi on olemassa sumopainijoiden oma ruokalaji chanko nabe. Se on pataruoka, jossa on vihanneksia, kalaa, tofua ja joskus myös lihaa tai kanaa. Liemi on kirkas. Kuulostaa suorastaan terveelliseltä. Sumohalli Ryogoku Kokugikan ympäristössä on ruokapaikkoja, joissa voi syödä kuin sumopainija. Vähän on jäänyt kaivelemaan, että käynyt maistamassa chanko nabea.
Oman Japanin ajan megatähti oli hawaijilaissyntyinen sumopainija Akebono. Hän oli ensimmäinen ulkomaalainen, joka saavutti suurmestarin arvon. Hän voitti kaikkiaan 11 ottelua. Akebono taisteli vastaan veljeksiä Takanohanaa ja Wakanohanaa ja kolmikko nosti sumon suosiota rutkasti. He olivat usein uutisissa. Pettymykseni oli suuri, koska Akebono ei otellut tuolloin loukkaantumisen takia. Suurmestarin tittelin voitti tuolloin Takanohana. Me emme Hra Kepposen kanssa harrasta mitään penkkiurheilua, paitsi minä seuraan joukkuvoimistelua, satunnaisesti luistelua ja pujottelua ja Japanissa sumoa :D
