12. huhtikuuta 2013

Jakkupukupakkoa, t-paitoja ja askartelua

Otsikko kertoo postaukseni punaisen langan - tähän on ympätty kaikenlaista sekaisin :)


*** askartelu***
Olen tehnyt kortteja. Koska minulla ei ollut joulupapereita, askartelun alle päätyi ystävänpäiväkortit ensi vuodelle (ja kiire tulee kuitenkin ensi helmikuussa).

Alla olevalla kortilla osallistun p*skarteluhaasteeseen #183, jossa piti toteuttaa kortti luonnoksen mukaan. Oli kiva luonnos, tuskinpa olisin muuten ikinä kokeillut laittaa helmiä "pitkin poikin korttia". Hehkuvat värit haalistuivat, kun kuvatessa ei enää ollut päivänvaloa jäljellä lainkaan.



***t-paidat***
Meillä ei ole lasten välikausivaatetus täysin kunnossa, mutta olen toiveikkaana siirtynyt ostelemaan t-paitoja pojille. Muutaman kerran olen käynyt pikaisesti pyörähtämässä lastenvaatekaupassa, harmillisesti haluamistani paidoista ei ole löytynyt kokoa kaikille pojille. "Kesätiimipaidat" ovat vielä hakusessa. Varsinainen varaston täyttö tulee varmaan H&M:ltä tai Bodenilta.

Po.Pin edullisempia t-paitoja, musta koossa 146/152 ja turkoosi 110/116

DPAMin sitruunankeltaisen paidan teksti osui silmääni kauppakeskuksen käytävälle saakka. Kas kummaa - siitä tuli heti mieleen esikoiseni ;)  Keskimmäiselle löytyi kiva taksipaita.



***jakkupukupakko***
En pidä businesspukeutumisesta. Yritän vältellä tummat jakkupuvut ja housupuvut kokonaan. Yleensä onnistun aika hyvin. Viikolla piti olla businessrytkyä ja mummomekkoni asusteet olivat huoltamatta. Hetken näytti siltä, että iskee musta housupuku. Päädyin kuitenkin beigeen jakkuun.

Sitten ryhdyin kapinalliseksi. Valitsin mustien asusteiden sijasta PINKIT. (Ymmärrän, että lukijoilta alkaa tulla pinkkipostauksia kohta korvista, mutta elän elämäni ensimmäistä pinkkikautta täysillä :D ) Pinkit korkkarit ja pääkallohuivi herätti työkavereiden kesken jonkin verran huomiota. Kapinani on toki aika vaisu, mutta kapina kuitenkin. Jakkupukupakkoa vastaan pinkillä :)


Huomenna me laitamme nenät kohti Tukholmaa. Tukholman pään suunnitelma on vielä aika avoinna. Ehkä Wasa-laiva?

18 kommenttia:

  1. Hekku:
    Se on kaikkea yritettävä - myös pääkallokapinaa :D
    Täytyy tunnustaa, että se jopa piristi fiilistäni.

    VastaaPoista
  2. Toi hiljainen kapina oli niin ihanasti sanottu:)
    Ja pinkki piristää kummasti...tekis varmaan hyvää mullekkin; just ompelen itselleni mustaa ja mustavalkoista:D Aika räväkkää;DDD

    VastaaPoista
  3. :D Pinkkiä kautta odotellessa...en kyllä usko, että tulee.

    VastaaPoista
  4. tosi kaunis kortti!! ja magee pääkallohuivi!!! =)

    VastaaPoista
  5. Annu:
    Toisaalta mustalla on aina käyttöä ja eikös se mustavalkoinen ole kevään trendi :) Suosittelen silti kokeilemaan välillä pinkkiä ;)


    Woops:
    Minunkin piti elää melkein 42 vuotiaaksi ennen kuin pinkki iski. Sulla on vielä aikaa kypsyä ajatukselle :)


    SannaS:
    Kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Upea kortti!
    Ja hieno on asusikin,tykkään kovasti:)

    VastaaPoista
  7. Kiva asu! Pinkki ja pääkallot tuovat särmää neutraaliin asuun.

    VastaaPoista
  8. :-O Ens vuoden ystävänpäiväkortteja...vau!

    Kivoja t-paitoja! Poika ois innokas osteleen t-paitoja, niitä vaan tuppaan oleen rekkakuormallinen hyllyllä jotka on edelleen sopivia...jonkun viiksi t-paidan(?) lupasin ostaa, jos löydän...

    Hauskaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  9. Nanna:
    Kiitos :)


    Anonyymi:
    Kiitos :)


    Sanna-Mari:
    Viime syyskuussa aloitin tekemään joulukortteja ja ihan hirveä kiire tuli. Ei niitä kerralla kuitenkaan niin montaa valmistu ja tilaisuuksia askarteluun vaan liian vähän :( Ajattelin seuraavaksi tilata joulupapereita :D

    Meillä esikoinen kasvaa kuin rikkaruoho pituutta ja hän on alkanut kasvaa myös leveyttä ja vaatteet käy puolessa vuodessa auttamattomasti pieneksi. Viime kesäisistä t-paidoista ei taida mahtua kuin pari. Sen verran pitäisi orientoitua, että kävisin kierrätysvarastot pienempiä varten läpi.

    Mukavaa viikonloppua sinnekin päin.

    VastaaPoista
  10. Todella kaunis kortti. Hyvissä ajoin olet liikenteessä ystis korttien kanssa :)

    VastaaPoista
  11. Apris:
    Kiitos :)
    Meikäläisen projektit ovat niin hitaita edistymään, että kun vuotta aikaisemmin aloittaa, niin on jotain toivoa :D

    VastaaPoista
  12. Itsetehdyt kortit ilahduttavat aina :)

    Ehkä olettekin jo reissussa, mutta ihan kun työkaverini olisi maininnut, että Wasa-museo on toistaiseksi suljettu näyttelyn vaihtumisen vuoksi tms.

    VastaaPoista
  13. Bellis: loistava viime hetken vinkki :) Olisi varmasti muuten jäänyt tarkastamatta. Kiinni se on remontin takia kuun loppuun.

    VastaaPoista
  14. Varsin viehättävää kapinointia! Ja ihanat T-paidat. :)

    VastaaPoista
  15. Loistavat värit kortissasi ja tuo kukkapaperi on iiiihanaa :)
    Meillä kun kerrankin olisi välikausivaatetus ajoissa kunnossa, niin ilmat eivät, höh :(

    Thumbs up pinkki/pääkallokapinalle :)

    VastaaPoista
  16. Iltahämärä:
    Kiitos :)
    Saisi tosiaan tulla jo välikausivaatekelit, vaikka meillä hankintalista ei lyhene vaan kasvaa. Risteilyn jäljiltä listalle tuli lisää uudet kengät :(

    VastaaPoista