10. huhtikuuta 2019

Hanoi

Vielä viimeinen postaus marraskuussa tekemästäni pienestä Aasian kierroksesta ja Hanoista. Aikaisemmin kirjoitin Hanoin vanhastakaupungista ja siitä, että sen hektisyys ja rosoisuus viehättivät minua paljon. Helposti kaaomainen liikenne, runsas ihmismäärä ja kaupankäynti alkavat tuntua rasittavalta ja siksi mietinkin, että miten matkailija voi rentoutua Hanoissa? Rentoutuminen olikin yllättävän helppoa, koska Hanoissa on monia pienempiä ja suurempia puistoja penkkeineen. Puistoissa voi istuskella aivan rauhassa, kauppiaat eivät tunkeneet iholle lainkaan.

Suosikkipuistoni on Hoan Kiem järveä kiertävä viheralue, jonne on maksuton sisäänpääsy. Matkalijoiden kuhina käy punaisella sillalla, joka on suosittu nähtävyys, samoin kuin sillan päässä oleva temppeli. Sillalta ei tarvitse kävellä kuin 100m eteenpäin, niin meno rauhoittuu ja ympärilläsi on vain puiden ihana vehreys ja joku satunnainen turisti.

Hoan Kiem järven viheralue - ihastuin palavasti vettä kohti kaartuviin puihin

Silta on suosittu nähtävyys ja siellä riitti kuhinaa

Vastavaloon kuvattu kuva ei paljasta sitä, että silta on kirkkaanpunainen

Vehreydestä pystyi nauttimaan myös temppelivierailujen yhteydessä. Kävimme tutustumassa pariin temppelialueeseen. Alla kuvia Temple of Literaturesta. Vehreä ja puistomainen ympäristö viehätti minua melkein enemmän kuin itse temppeli.

 Temple of literature muurien suojattua piha-aluetta. Mielestäni todella hurmaava! Ja mikä portti!


Aivan mahtava puu

 Temple of Literature

Temple of Literature sisäkuva

Isompien puistojen ja temppelipuistojen lisäksi pieniä, sieviä korttelipuistoja tuli vastaamme muutamia. Ne olivat kaikki siistejä ja rauhallisia ja kutsuivat hengähtämään hetkeksi, lepuuttamaan jalkoja ja nauttimaan suomalaisittain kivasta kesäsäästä.

Satunnainen kävelyreitillemme osunut puisto

Kävin vierailemassa Thang Longin linnoituksessa, joka on UNESCON maailmanperintökohde. Siellä vierailu oli varsin rauhallinen kokemus, koska paikalla oli minun lisäkseni vain muutama vierailija. Mielenkiintoisinta oli valokuvanäyttely Indokiinan sodasta 1950-luvulta.

 Thang Long

Yksi Hanoin suosituimpia vierailukohteita on Ho Chi Minhin mauseleumi. Vaikutti siltä, että moni vietnamilainen edelleen kunnioittaa Ho Chi Minhia suuresti. Netin mukaan jokaisena päivänä, kun mauseleumi on auki sen edessä kiertää pitkä jono. Joka syksy Ho Chi Minh käy Venäjällä palsamoitavana ja konstruoitavana. Ho Chi Minh oli jo palannut "ehostautumisreissultaan", mutta mauseleumi ei ollut auki eikä mitään informaatiota aukioloajoista löytynyt.


Vietnamilainen kehuttu kulttuurierikoisuus on vesinukketeatteri. Liput pystyi ostamaan jo etukäteen helposti netissä ja niille sai pikkurahalla hotelliin toimituksenkin. Onnistuimme saamaan hyvät paikat edestä. Näytelmä oli sinänsä jopa vauhdikas ja samalla tuli kuultua perinteistä vietnamilaista musiikkia. Kaikkiaan mukava kokemus.

 Näytös menossa, Thang Long Water Puppet Theatre


Hanoissa riitti muutamaksi päiväksi mukavasti nähtävää, tekemistä ja hyvää ruokaa. Shoppailumahdollisuudet katukaupassa ovat niistä kiinnostuneille lähes rajattomat. Yllätyksenä tuli tosiaankin se, että kaupungissa oli niin paljon ihanan vehreitä puistoja, jonne voi paeta kaupungin hektisyyttä.

Lähtisinkö uudestaan Hanoihin? Vietnam kiinnostaa minua entistä enemmän Hanoin vierailun jälkeen. Vietnamilla on tarjota upeita rantoja, kaunista luontoa sekä maalla että merellä, historiallisia ja kiehtovia nähtävyyksiä sekä hyvää ruokaa. Ihanahan olisi päästä näkemään ja kokemaan Vietnamia lisää. Pelkkä Hanoin matka ei ehkä houkuttele, mutta matkalla Vietnamissa viettäisin mielelläni toki hiukan aikaa Hanoissa.

Hotellillamme oli aivan mahtava kattobaari

Pienen Aasian kierroksen postaukset:
 

12 kommenttia:

  1. Aivan ihania puistoja! Ja tuo vesinukketeatteri oli varmaan mielenkiintoinen kokemus. Rakastan puistoja, ja varsinkin suurkaupungeissa puistot nousevat arvoon arvaamattomaan.

    En muista, tulitko jo maininneeksi Hanoin ilmanlaadusta, mutta miten koit sen? Oliko kovin paljon ilmansaasteita?

    Kiitos minultakin kiinnostavasta ja mukavasti kerrotusta matkasta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puistot ovat minustakin ihania :)

      Hanoissa on ilmanlaatuongelmaa, pahiten se ilmenee talvella kuten esim. Pekingissäkin. Talvella auringonpaistetta ei ole riittävästi, ja aurinko ei hajota ilmassa olevia mikropartikkeleja ja tuulet ovat ilmeisesti vielä vähäisempiä. Marraskuussa minä en kärsinyt ilmanlaadusta, mutta eihän se mitään puhdasta ollut. Pelkästään siitä miljoonien mopojen käytöstä tulee järkyttävät pakokaasut.

      Olimme aina oikeastaan koko päivän ulkona, ei tullut sellaista, että kurkkuun sattuu eikä räkäkään värjäytynyt tummaksi. En tiedä, että miten marraskuinen ilma olisi vaikuttanut astmaatikkoon. Minulle ilma ei ollut ongelma.

      Poista
  2. Ihania kuvia kauniista puistoista. Tuo punainen silta on varmasti luonnossa vielä kauniimpi kuin kuvissa ja samalla pääsee myös aistimaan sitä aitoa tunnelmaa puistossa.

    En ole ikänä edes kuullut tuollaisesta "vesinukketeatterista" - mielenkiintoista! Minun oli ihan pakko googlettaa miten teatteri toimii. Aika huikea kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Punainen silta oli tosiaankin vielä hienompi luonnossa.

      Vesinukketeatteri oli aika ällistyttävä konsepti, että miten heille jonkin tullut mieleen esittää tuolla tavalla nukketeatteria. Välillä meno oli hyvinkin reipasta pienine paukkeineen ja savuineen. Tykkäsin :)

      Kivaa viikonloppua Marjo!

      Poista
  3. Ihania kuvia! Ja olipa erikoinen juttu tuo vesinukketeatteri. Matkailu avartaa, vaikkakin tällä kertaa vain nojatuolimatkailu blogisi välityksellä, kiitos siitä. Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Vesinukketeatteri oli mielenkiintoinen konsepti. Jäin miettimään, että kukakohan on tuollaisen idean aikoinaan saanut. Helpommalla pääsisi jos vaan kankaan takaa pitäisi nukkeatteria :)

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  4. A great post! I love your blog < 3
    I am following you and invite you to me
    https://milentry-blog.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for your comment Karolina!
      I will definitely visit in your blog.

      Have a great weekend :)

      Poista
  5. Jumalaisen kaunista ja jotenkin niin rauhoittavaa. Tuo näytös herkän kaunis. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :)
      Kauneuden kontrasti tulee paikanpäällä vielä selvemmin esille, kun kadut ovat aika rosoista kauneutta: sähkötolpissa lähtee parisataa johtoa joka suuntaan, julkisivusta on jokainen voinut tehdä haluamansa näköisen ja kadunvarret on ahdettu täyteen parkkeerattuja mopoja. Sitten vastaan tulee harkittu, hoidettu ja vehreä keidas :)

      Kivaa viikonloppua!

      Poista