7. huhtikuuta 2019

Kaksikerroksinen sushiliukuhihna

Tokiossa asuessani rakastuin kaiten sushi ravintoloihin. Kaiten sushi ravintolassa pöydät on ryhmitelty liukuhihnan ympärille. Kokit valmistavat jatkuvalla syötöllä annoksia liukuhihnalle ja asiakkaat poimivat niistä mieleisensä. Kokille voi myös huudella lautastoiveitaan. Aterian lopuksi noustaan seisomaan ja tarjoilija tulee laskemaan eriväriset lautaset ja antaa mukaasi laskun, joka maksetaan poistuessa. Tosi usein tuli syötyä lounas kaiten sushi paikassa Tokiossa. Se oli nopeaa, aika terveellistä ja todella herkullista. Jos tiesi sopivan paikan, niin lounas oli myös aika edullinen.

Helsingissä on ollut muutamia kaiten sushiravintoloita, harmillisesti niistä harva on toiminut pidempään. Olin erittäin yllättynyt, kun minulle selvisi, että Itä-Helsingissä sijaitsee kaiten sushiravintola. Ilmeisesti kotiani kaikkein lähimmässä kauppakeskuksessa on sushiliukuhihna pyörinyt tietämättäni jo pidempään. Säntäsin tietysti kokeilemaan paikan.

Wasabi Sushi ravintola toimii Easton-kauppakeskuksessa. Easton sijaitsee Itäväylän toisella puolella kuin kauppakeskus Itis. Olin paikalla lounasaikaan ja silloin oli mahdollista ostaa buffetlounas ilman liukuhihnaa tai liukuhihnalla. Lounaaseen ilman liukuhihnaa kuului sivupöydältä perussusheja kuten katkarapu- ja lohinigirejä ja muutamia makeja. Lisäksi tarjolla oli muutama lämmiruokavaihtoehto sekä salaattipöytä. Valitsin tietenkin liukuhihnasushin.

Hetken katselin liukuhihnaa hämmentyneenä. En ole ikinä aikaisemmin nähnyt kaksikerroksista liukuhihnaa! Alakerroksessa kulki susheja ja muita kylmiä ruokia ja yläkerroksessa kulki lämpimiä ruokia.

Wasabi sushin kaksikerroksinen liukuhihna

Pidin erittäin paljon siitä, että liukuhihnalla kulki tasaisin väliajoin suomalaisissa sushibuffeteissa harvemmin näkyviä mereneläviä kuten mustekalaa ja kalmaria. Sushit olivat minusta perushyviä buffetsusheja, eivät tosin pärjää Sellon Fukun lounasbuffeelle. Keskityinkin sitten noihin mustekaloihin ja kalmareihin. Riisissä ei maistunut minusta riittävästi mirin. Riisin kosteus oli muuten hyvä. Wasabin joutuu itse askartelemaan nigiriin.

Keskellä mustekalanigirit

Tämä sushivalikoima kuului edullisempaan lounaaseen ilman liukuhihnaa. Toki liukuhihnan ääressä istuvat saivat hakea tästäkin pöydästä sushia.

Ohitse vilisti kyllä hyvin eksoottisia susheja, voisin vannoa nähneeni banaanisushinkin

Jos sushin osalta Wasabi sushi ei pärjää keskitasoa paremmin, niin liukuhihnan yläkerran tarjonta nostaa Wasabi sushin monen muun lounaspaikan ylitse. Yläkerran liukuhihnalla pyöri erittäin laaja valikoima ruokia, siellä oli sinisimpukoita, paistettua riisiä, japanilaisia nyyttejä, erilaisia kevätrullia, mustekalarenkaita ja ties vaikka mitä. Hieman miinusta siitä, että osa annoksista on nopeasti jäähtyviä.


Ehdoton suosikkini lämpimistä ruuista oli japanilainen nyytti gyoza, kastike piti huomata poimia hihnalta erikseen.

Lounaaseen kuului myös juomat. Sivupöydällä oli isoja, mutta lämpimiä limsapulloja. Sivupöydällä oli jääkulhokin, mutta se ei riittänyt jäähdyttämään juomia. Tuona päivänä minulla oli joku tavallista kiivaampi ajatusprosessi käynnissä, koska en muista, että mitä maksoin lounaasta. Se saattoi olla 12,9€. En myöskään huomannut, että lounaaseen kuului myös vaniljajäätelöä. Todennäköisesti kahviakin olisi ollut saatavilla.

Parasta minusta oli katsella liukuhihnalla ohitse lipuvia annoksia. Osa niistä oli hyvinkin eksoottisen näköisiä. Jos lapseni söisivät hyvin sushia ja aasialaisia ruokia, veisin heidät ehdottomasti lounaalle ihmettelemään kaksikerroksista liukuhihnaa. Minä varmasti palaan Wasabi sushiin. Kokemuksena kaksikerroksinen liukuhihna on kiva ja ruokavalikoima oli hyvin kattava.

19 kommenttia:

  1. Täällä sitä ollaan meikäläisen paratiisissa. Oletko maistellut Kuwanon susheja ja muitakin ruokia, on mielestäni yksi stadin parhaimmista sushibuffeteista nimenomaan.

    Maukasta sunnuntaita ja täällä syötiin kanaa ja salaattia. Blaah. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, en ole ikinä käynyt Kuwanossa. Sehän on näppärän metromatkan päässä kotoani, joten menee ehdottomasti kokeiluun! Voisin mennä Hra Kepposen kanssa tuonne herkuttelemaan joku viikonloppu.

      Meillä menee sunnuntain kunniaksi kohta lasagen uuniin :) Melkein yhtä hyvää kuin sushi ;)

      Poista
    2. Suosittelen kyllä Kuwanoa, mielestäni siellä on ns. tosi mehukkaat ja laadukkaat sushit ja ruoka muutenkin on tosi hyvää. Aina päätän, että syön myös lämpimiä ruokia, mutta yleensä ahmin niitä susheja niin paljon. Tarjolla on myös keittoa, johon saa jättikatkikia, jälkkärin marjapiirakka ja mustikkarahka ovat aidosti hyvää. Yleensä käyn lounasaikaan ja tupa on aina täynnä.

      Lasagne on todellakin vähintään yhtä hyvää. Meillä sitä kutsutaan Klasagneksi, kun kuopus taaperona aina sanoi "nam klasagnea". :)

      Kivaa tiistaita. <3

      Poista
    3. Sait kyllä ylipuhutuksi minut kokeilemaan Kuwanoa :)

      Poista
  2. Olen aina halunnut käydä tuollaisessa paikassa, missä sushit kulkee hihnalla, mutta eteen ei ole sattunut. En edes tiennyt, että Suomessakin on tuollaisia. Aina oppii uutta ja tiedän, minne mennä ensi kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti Postitalossa toimivassa Mashirossa on myös sushiliukuhihna joten mahdollisuuksia on tällä hetkellä Helsingissä tuplasti. Kannattaa kokeilla!

      Poista
  3. Hitsi, tuonnehan pitäisi päästä! Jo pelkkä katselu saa nälän tunteen pintaan. Sushista on muutoinkin tullut suosikki, joten tämä hihnahommeli olisi niin kiva kokea itsekin. Viikonloppuna mennyt grillimakkaroilla ja rullakebabilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sushi kuuluu minun suosikkiruokalistalleni, tosin listani on aika pitkä :D Liukuhihnapaikka on kiva kokemus. Juuri yllä vastasinkin Janille, että ilmeisesti Helsingin Postitalossakin on liukuhihnasushia saatavilla ravintola Mashirossa. En ole vielä käynyt siellä itse.

      Poista
  4. Kuulostaa tosi hyvältä! Minulla on vielä näihin oikeisiin susheihin totutteleminen vaiheessa, mutta ehkä vielä joskus opin tykkäämään näistäkin. Täkäläiset (eteläamerikkalaiset) sushit ovat enemmän minun makuuni, kun niissä on yleensä jotain hyvää kastiketta päällä, eivätkä ne ole sellaisia kuivia kala-riisi-paloja, jotka eivät edes maistu miltään.

    Sano sinä nyt asiantuntijana, miten oikeita susheja kuuluu syödä. Pitääkö ne kastaa aina soijakastikkeeseen ja wasabiin? Olen yrittänyt tehdä niin, mutta siinä tulee syötyä ylenmäärin soijaa, ja loppujen lopuksi kaikki sushit maistuvat samalta, eli soijalta ja wasabilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisin monessa paikassa Helsingissä osaan susheita on lisättu joku pieni kastikenokare tai -raita, ilmeisesti moni muukin on viehättynyt pieneen lisäkostukkeeseen :) Usein sushipaikkoja pyörittää thaimaalaiset ja kiinalaiset ja tekeminen ei ole niin puritanistista kuin japanilaisilla. Päällysteitä voi innovoida lennokkaasti.

      Sushihan on nykyisin vähän kuin pizza, siitä on monta eri versiota ja tyyliä ja eri ruokavalioihin sovitettuina. Jokainen voi syödä sellaista sushia kuin tykkää. Vaikka napolilaiset sanoisivat mitä, niin minun suosikkipizzassani on tulista pepperonia, sinihomejuusto ja ananasta :D Ihan samalla lailla voi syödä sushia.

      Japanissa sushi on perinteisesti ollut kala/mereneläväruokaa. 2000-luvun alussa ainoa ei-merenelävä sushi oli se missä on sitä hiukan makeaa munakasrullaa päällä. Suurin osa annoksista syödään juurikin soijan ja wasabin kanssa, mutta esim. ankerias-sushissa on yleensä valmiiksi hiukan makeahkoa kastiketta päällä ja se syödään sellaisenaan. Itse olen oppinut myös niin, että makeahko munakassushi on jälkkäri ja sitä ei kasteta soijaan lainkaan.

      Wasabin käytössä on parikin eri koulukuntaa, toinen laittaa wasabia soijan joukkoon ja toinen riisin päälle (siis kalan alle). Minä teen molemmat :D Sushiahan voi dipata soijaan ihan kevyestikin. Mikään pakkohan susheja ei ole dipata mihinkään.

      Minä syön yleensä vain pelkkiä nigirejä, koska siinä on minusta maut voimakkaamillaan ja selkeimmillään: selvä pala kalaa ja selvä myökky riisiä :) Niistä makeista ei oikein aina jää kielen päälle tuntumaa, että mitä kaikkea rullaan olikaan laitettu. Olen nähnyt makeja, joissa välissä on kurkkua, juustoa ja makkaraa (en voi ymmärtää).

      Poista
    2. Kiitos kattavasta vastauksesta! Nyt olen huomattavasti viisaampi. :-)

      Poista
    3. Sushiasiaa ei voinut kuitata mitenkään lyhyesti ;)

      Poista
  5. Kas vain, enpä tiennytkään tuosta paikasta vaikka on munkin kotihuudien lähistöllä. Kiitos vinkistä. Meidän on pitänyt poikien kanssa Pizza Huttiin jo tovi, viime kerrasta on mulla varmasti 10 vuotta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kauan meni minullakin ennenkuin tajusin, että Eastonissa pyörii sushiliukuhihna. Me olemme muutaman kerran hakenee pizzaa Pizza Hutista. Kannattaa muuten seurailla heidän webbisivuiltaan tarjouksia, Pizza Hut on yllättävän kallis.

      Poista
  6. Kuulostaapa kivalta paikalta käydä syömässä! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  7. Tyttäreni rakastaa Sushia, tuonne hänet pitäisikin viedä:) Kiitos vinkistä! Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista