25. tammikuuta 2019

Hong Kong, osa 2/2

Joka ilta Hong Kongissa, Victorian satamassa, on valoshow. Pilvenpiirtäjien katoilta tulee valosäteitä ja osan pilvenpiirtäjistä seinätkin ovat osa valoteosta, joissa välkkyy valoja, kuvia ja tekstejä. Teokseen kuuluu myös musiikki. Paikalle kannattaa mennä ajoissa, jos meinaa saada rannalta eturivin paikan. Aikamoinen kuhina kävi tavallisena perjantai-iltana. Victorian satamaan näkyvät Hong Kongin saaren pilvenpiirtäjien valot käyvät kyllä nähtävyydestä ihan ilmankin valoshowta. Pidin tuosta näkymästä todella paljon.

Komea on näkymä Victoria Harbourista ilman valoshowtakin



Upeaa iltanäkymää Hong Kongin saarelle ihailimme toisenkin kerran antaumuksella. Menimme illalla drinkeille kattobaariin nimeltä Eye Bar. Olimme varautuneet maksamaan itsemme kipeäksi cocktaileista, mutta Helsingin hinnat ovat valitettavasti kovemmat. Ilta oli todella lämmin ja pienen seisoskelun jälkeen saimme jopa pöytäpaikat kattobaarin terassilta. Cocktailitkin olivat hyvät. Minä en ole moneen vuoteen jaksanut innostua baareista, mutta Eye bar oli yksi Hong Kongin parhaista jutuista.

Näkymä Eye baarista

Pakkohan tämän näkymän edessä oli yrittää selfieltä


Sitä varten suosittelin hotellin läheltä Tsim Tsa Tsuita, että rantabulevardi upeine näkymineen on tosi kiva kävelyyn sekä päivällä että illalla ja alueella on kaikki mahdolliset palvelut ja paljon ravintoloita. Toki metrolla pääsee nopeasti ja edullisesti kauemmaskin. Meillä oli ehkä 500m kävelyä "helpolle" (usein vaihdoton) metropysäkille ja illalla hotelliin palatessa matka tuntui yllättävän pitkältä.

Matka-agendallamme oli vierailu temppelissä. Valitsimme Wong Tai Sin temppelin, joka on taolainen temppeli ja aktiivikäytön lisäksi myös suosittu turistikohde. Edellisellä reissullani vierailin parissa pienessä temppelissä ja niissä ei ollut henkilökunnan ohella ketään muita. Wong Tai Sinissä oli paljon vierailijoita. Istuskelimme penkillä ja katselimme ihmisiä ja ihmettelimme heidän pukeutumistaan. Lämpötila oli 20-22 astetta ja minä olin pukeutunut t-paitaan ja capreihin. Lämpimin bongaamamme vaatetus oli kääntöturkkitakki. Olisi pitänyt ottaa salakuva ;)




Tykkään erityisesti lyhdyistä

ja tykkään erityisesti noista lohikäärmeistäkin

Temppelialue on laaja ja siellä on kivoja paikkoja istua ja ihmetellä niin ihmisiä kuin temppelin hienoja ja runstaita yksityiskohtia. Tiettyyn suuntaan katsoessa kontrasti on jälleen hurja, kun taustalla näkyy ruskeat, ankeat kerrostalot, jollaisia olen tottunut näkemään lähinnä Itäblokin isojen kaupunkien lähiöissä.


Hong Kongin tunnetuin nähtävyys Victoria's Peak oli tällä kertaa pettymys. Siinä vaiheessa, kun pääsimme Kowloonin puolelta Hong Kongin saarelle, uhkaavat pilvet roikkuivat matalalla. Päätimme kuitenkin ajella bussilla ylös vuorelle ja matkalla ystäväni pääsi hiukan ihailemaan näkymiä. Ylhäällä nimittäin jo satoi ja tuuli pahasti. Jätimme suosiolla maksamatta sisäänpääsyn observatoriin ja ihailimme maisemia sisältä käsin liukuportaissa seisten :)

Tällaista näkyä lähdimme katsomaan:

Photo by Simeon W from Wellington, New Zealand - The Peak, CC BY 2.0, Link

Tämän näimme:


Melkoisesti oli Peak muuttunut sitten ensi vierailuni, josta toki oli ehtinyt kulua lähemmäs 20 vuotta. Se on aivan järkyttävää, että yhä useammasta kokemuksestani on kulunut 10-20 vuotta. Nykyisin Peakillä on iso rakennus täynnä ruokapaikkoja, kauppoja ja jopa Madame Tussaud'sin vahakabinetti on levinnyt sinne. Huonosta säästä johtuen sisällä oli suorastaan kaaos.

Peakillä kävimme tappamassa aikaa maksuttomassa 3D kuvauspaikassa. Se olikin yllättävän kiva. Tuli otettua aika monta kuvaa. Loppukierrosta kohden poseeraukset muuttuivat aina vain lennokkaimmiksi ja ilmeikkämmiksi.

Auts, tuo ilkeä nainen löi minua mailalla päähän!

Sen verran jaksoin pyörähtää kaupoilla, että ostin pojille joululahjaksi paidat. Mikki Hiiren synttärit näkyivät vaatetarjonnassa, melkein joka kaupalla oli Mikki-mallisto. Leviksen miesten myymälän Mikkivalikoima oli graafinen ja yksinkertainen, joten jopa esikoinen on kiskonut Mikkipaitansa päälle.


Pienen Aasian kierroksen postaukset:

8 kommenttia:

  1. On ollut upea valoshow!Ja kiva matkakertomus valokuvineen.Melkein kuin itsekin olisi ollut matkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Hong Kong yllätti muutaman päivän aikana monta kertaa positiivisesti.

      Poista
  2. Tuo valoshow oli varmasti melkoinen spektaakkeli! Upeita kuvia olet saanut napsittua sieltä. Tuo kattobaari Eye bar on vilahtanut monen Hong Kongissa käyneen kuvissa ja upeat näkymät näyttää olevan. Tuonne haluan joskus!

    Olen ihan hulluna värikkäisiin lyhtyihin. Haluaisin joskus somistaa kotiin lyhdyillä vaikka parvekkeen yhdeksi värimereksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hong Kongissa riittäisi kattobaareja testattavaksi varmaan pariksi viikoksi :) Se voisikin olla hyvä matkateema Hong Kongin kattobaarit ;) ;) Meinasin ehdottaa, että sitten sama teemamatka vielä Nykiin, mutta siellä todennäköisesti tekisi konkurssin jo ensimmäisessä baarissa :(

      Minä olen kanssa himoinnut värilyhtyjä parvekkeelle. Ne olisi syksyllä todella tunnelmalliset.

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. On kyllä tosi harmillista, jos odottaa kovasti näkevänsä jonkin paikan, ja sitten sää pilaa elämyksen. :-(

    Ja tuo valoshow ja Eye Bar ois just niin mun paikkoja. <3 Ukkeli on muistaakseni käynyt Hong Kongissa, mutta itse en ole jostain syystä koskaan tuntenut sitä kohtaan oikein mitään vetoa. Saattaisin muuttaa nyt mieleni. ;-)

    Hauska tuo viimeinen kuva. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Victoria's Peak ei vastannut odotuksia yhtään :( Minä olen käynyt siellä silloin parikymmentä vuotta sitten, mutta ystävälleni vierailumme oli ensimmäinen. Harmillista :(

      Noita hienojen näkymien kattobaareja on Hong Kongissa useita. Kyllä kelpasi noiden näkymien edessä istuskella drinkillä.

      Minusta Hong Kong on sitten tosi kiva kohde. Kaupungissa on mukavasti vilinää ja paljon erilaisia hyviä ruokapaikkoja. Jos kyllästyy kaupunkimeininkiin voi helposti lähteä lähisaarille nauttimaan kalastajakylätunnelmasta, patikoimaan tai vaikka rannalle. Jos miehesi menee uudestaan Hong Kongiin, niin suosittelen lähtemään mukaan.

      Poista
  4. Baarit eivät ole meikäläistäkään varten, mutta kyllä tuonne Eye Bariin menisin minäkin, wow. Kyllä Helsinki on kallis ja etenkin drinksut, en tosin tiedä enää mitä edes maksaa, koska en ole drinksutellut vuosiin.

    Kivaa uutta viikkoa Rva.Kepponen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baarielämä on käynyt minulle vieraaksi. Sen verran harvoin tulee käytyä baarissa, että drinkin hinta baaritiskillä hämmästyttää joka kerta :) Se täytyy sanoa, että monessa paikassa saa nykyisin tosi hyviä cocktaileja. Enää ei tarvitse irvistellen tyytyä vodkatuoremehuun tai johonkin ällömakeaan juomaan.

      Kiitos samoin - kivaa viikkoa!

      Poista