22. tammikuuta 2019

Ruokaviikko

Voih, tätä arkikokkaamisen rasittavuutta. Aina samat, tylsät ruuat. Tarvitsisin uusia kivoja reseptejä, joiden raaka-aineena ei ole jauheliha. Hätätapauksessa kelpaa jauhelihakin, jos on jotenkin uudessa muodossa. Ruuan teon pitäisi vielä olla helpohkoa ja nopeaa. Olen taas jälleen miettinyt, että pitäisiköhän kokeilla jotain ruokakassipalvelua, jossa tulee pääraaka-aineet ja ohjeet.

Alla yhden tavallisen tammikuisen viikon ateriat. Olen myös tallentanut aterioiden raaka-aine kulut. Meillä ruokakauppakulut ovat melkoiset eikä pärjätä satasella viikkoa. Toki tälläkin ruokaviikolla käytimme kalliihkoja raaka-aineita ja myös puolivalmisteita. Alla listattujen ruokien lisäksi kulutimme pusseittain leipää, jonkin verran leikkeleitä ja juustoa, muutaman purkin jugurttia, mysliä, muroja, hedelmiä, tuoremehuja 2-3l ja maitoa tonkittain. Lisäksi meillä pitää olla nykyisin kaapissa tortelliineja, kananmunia tai mikroruokia supernälkäisen teinin varalta. Kiljuva nälkä on osittain teinin oma vika, hän on alkanut ronklaamaan kouluruuan suhteen. Mutta parempi vararuoka jääkaapissa kuin sotajalla oleva teini taloudessa ;)

Lauantai
Lauantaina söimme tosi tuhdin aamiaisen ja vain yhden lämpimän ruuan. Ruokana oli kaupan savulohifilee, keitettyjä perunoita, kermaviilikastiketta ja kurkkua. Kilo lohta katosi hetkessä ja kaikki tykkäsivät ruuasta.


Aterian hinta: 20,5€ (4,1€/hlö)
noin kilo savulohta 15€, perunoita 1,5€, kermaviili 0,7€, tuore tilli 1,3€, vähintään litra maitoa n. 1€, kurkku n. 1€
Kuka toivoi: erityisesti keskimmäinen, mutta myös minä
Kuka valmisti: kauppa savusti, Hra Kepponen keitti perunat ja minä tein kastikkeen 

Sunnuntai
Sunnuntaikin alkoi tuhdilla aamiaisella ja sen jälkeen oikaistiin ruuanlaitossa jälleen. Ruokana oli Apetitin pakastekalakeittoa, jota paranneltiin puolikkaalla pussilla pakastelohikuutioita ja tuoreella tillillä. Lapset ronklaavat kaupan kalakeitosta, koska haluaisivat kotitekoista tai läheisen rantakahvilan lohikeittoa. Koska sunnuntainakin oli vain yksi lämmin ruoka vaati kevyt keittoruoka seurakseen jälkkärin. Jälkkärinä oli pannukakkua, mansikoita ja jäätelöä.



Aterian hinta 20,8€ (4,2€/hlö)
4 kalakeittopakkausta 2,5€/kpl, yhteenä 10€, lohikuutiopussista noin puolet 2,5€, reissumiespaketti 1€, maitoa vähintään litra n. 1€, pannari n. 1,8€, mansikoita n. 3€, jäätelöä 1,5€
Kuka toivoi: kaupan kalakeittoa ei kukaan, pannaria esikoinen
Kuka valmisti: Hra Kepponen sulatti keiton, esikoinen valmisti pannarin

Maanantai
Vuohenjuustospagetti brutale. Eli tässä versiossa on pelkästään spagettia, jota on liukastettu pienellä määrällä keitinvettä, isooolla lorauksella kermaa ja mausteilla (ei kastike vaan kostuke). Päälle ripotellaan pinjan siemeniä ja asetellaan pannulla paistetut chevreviipaleet. Keskimmäinen söi tähteitä, koska ei pidä vuohenjuustosta. Havaittavissa pientä kyllästymistä tähänkin ruokaan.

Kuva arkistoista ja näköjään ilman pinjansiemeniä ja ehkäpä jopa ilman kostukelientä. Nykyinen chevremäärä on 2 palaa per annos.

Aterian hinta 8,8€ (2,2€/hlö)
Vähintään 500g spagettia n 1€, chevre 4,3€, 1/3 pussi pinjansiemeniä 1,5€, kurkku 1€, maito 1€ 
Kuka toivoi: kuopus
Kuka valmisti: Hra Kepponen

Tiistai
Valmistin tiistaiksi makaroonilaatikon. Se oli yhteen aikaan meidän poikien lempparia, mutta nyt heilläkin alkaa makaroonilaatikkokiintiö täyttyä. Aikuiset eivät ole syöneet sitä pitkään aikaan, mutta tällä kertaa teimme poikkeuksen. Jaoin makaroonilaatikon kahteen vuokaan, joista pienempään laitoin aurajuustopussin loput. Auran maku oli hyvin hentoinen, ohje vaatisi varmaan ihan täyden pussin Auramurua. Inspiraatio sai alkunsa jouluna, kun Herkun myyjä sanoi tekevänsä Auramakaroonilaatikkoa jouluksi. Kyllähän tuolla jipolla makaroonilaatikko upposi aikuisiinkin, mutta tuskin jää vakituiseen ateriakiertoon.

Aterian hinta 9€ (1,8€/hlö)
Jauheliha n. 4€, maito 0,7€, kananmunat 0,3€, makarooni 0,8€, juustoraaste 1,2€, kurkku 1€, maito 1€ 
Kuka toivoi: ei kukaan, kaikki on kypsiä makaroonilaatikkoon.
Kuka valmisti: minä

Keskiviikko
Olimme keskiviikkona Hra Kepposen kanssa katsomassa Lux Helsinkiä ja söimme kaupungilla. Makaroonilaatikkoa jäi jäljelle sen verran, että lapset olisivat helposti syöneet siitä kerran. Kotona oltiin kapinamielellä siitä, että samaa ruokaa taas ja vanhemmat saavat jotain parempaa. Pakasteessa oli jäljellä pizzapohjia, joten pojat olivat tehneet omatoimisesti niistä pizzat. Nenäkkäin väitti, ettei kukaan sanonut, ettei saisi jotain muuta ruokaa. Myös pakasteviineireitä oli paisteltu. 

Kuvituskuva. Näin söpöjä pizzoja pojat ovat aikoinaan syöneet Vapianossa

Aterian hinta 58,5€ (nuppihinnan laskeminen taas järjetöntä, mutta 11,7€)
pizzapohjat 4€, Mutti 1€, kinkku 2,5€, juusto 2€, ravintola 45€, maito 1€, jäätelöä 2€,  viinerit 1€
Kuka toivoi: kaikki
Kuka valmisti: aikuisille ravintola, pizzat kotona esikoinen

Torstai
Hah, pojat joutuivat viimein urakoimaan makaroonilaatikon pois. Söin sitä itsekin. Hra Kepposelle ei riittänyt, joten hän söi pakkasesta Thai cuben. Makaroonilaatikon hinta oli kuoletettu aiemmin ;)

Aterian hinta 5€ (tästä ei ole järkeä laskea nuppihintaa, mutta se olisi 1€/hlö)
maito 1€, Thai cube 3,5€, ruisleipää 0,5€
Kuka toivoi: ei kukaan
Kuka valmisti: minä valmistin makaroonilaatikon aiemmin viikolla

Perjantai
Ruuaksi oli aasialainen lihapullanuudelikeitto. Se onnistui poikkeuksellisen hyvin. Keskimmäisellä on hiukan vaikeuksia ruuan kanssa, koska hän sietää voimakkaita mausteita huonosti. Tämä ruoka on tällä hetkellä yksi arkiruokasuosikkejani.


Aterian hinta 10,9€ (2,2€/hlö)
Jauheliha 4€, riisinuudeli 2€, kookosmaito 1,5€, maito 1€, kevätsipuli 2,4€
Kuka toivoi: esikoinen
Kuka valmisti: minä

Lämpimien ilta-aterioiden kokonaishinta: 133,5€, ilman ravintolaruokaa aikuisille 88,5€

Ruokaviikon paras juttu: ei pelkästään jauhelihaa tai kanasuikaleita
Ruokaviikon huono juttu: todella vähän kasviksia.
Meidän lapset ovat todella huonoja syömään kasviksia. Ainoastaan kurkku maistuu, pieni salaatinlehti voi mennä ja porkkanaraaste. Yritämme nyt ujuttaa vihreät leivän päälle, jos sillä lailla niitä menisi enemmän. Aikuisten ruokavaliota kotiruuan kasvittomuus ei romuta, koska molemmat syömme töissä pääasiallisesti salaattilounaita.

25 kommenttia:

  1. hyvä postaus!
    En ole koskaan jaksanut laskea ruuan hintoja noin täsmälleen, saattaisi olla hyvä tarkkailla viikon verran omiakin ruokailuja tällä tavalla.

    Meillä eletään murroskautta: yksi päätti ruveta kasvissyöjäksi, mikä johti siihen että toinen ilmoitti olevansa lihansyöjä. Ja yksi on isänmaan ruokittavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja ainiin, olen kovasti pohtinut tuollaista ruokakassipalvelua, mutta aina kun selaan niitä reseptejä, alan miettiä, menisikö niistä ruuista mikään...

      Poista
    2. Ajattelin jatkaa ruuan hinnan tarkkailuja puhtaasta mielenkiinnosta :) Olen aina pitänyt chevrespagettia kalliina, mutta en enää. Ja vaikka makaroonilaatikko onkin hyvin kustannustehokasta ruokaa, niin sen aika alkaa olla lopullisesti ohitse. Seuraavaksi olisikin kiva tietää, että paljonko kauppalaskun summasta menee lämpimään ruokaa ja paljonko kaikkeen muuhun. Minulle ei ole mitään käsitystä asiasta.

      Meillä kenelläkään ei ole mitään erikoisruokavaliota vielä, mutta nirsoiltavaa kyllä on ;)

      Poista
    3. Eksäni pitää jotain taulukkoa aiheesta ja sanoo että RUOKAkulut on pienet mutta ne muut jutut vie paljon rahaa. Mäkin luulen, että ruokaruoka edullista, mutta leivät ja leikkelee ja jugurtit ja rahkat ja hedelemät ja ja maksaa.

      Poista
    4. Minä epäilen, että meillä menee vähintään puolet ellei jopa melkein saman verran rahaa siihen muuhun kuin varsinaiseen ruokaan. Leikkeleet, mehut ja hedelmät ovat aika kalliita.

      Poista
  2. Ihan samaa jauhelihaproblematiikkaa eilen huokailin työkavereille lounaskeskustelussa. Jauheliha tulee jo kohta korvista ja tuntuu, että ideat ovat vähissä. 11 vee on rohkea maistelemaan, mutta 7 vee on tosi ronkeli ja ennakkoluuloinen, 2 vee on siltä väliltä... Hienosti olet kyllä pitänyt kirjaa kuluista ja kustannuksista. Olen itsekin joskus koittanut, mutta en ole onnistunut noin hienosti prosessoimaan juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jauhelihaa on tullut syötyä tässä lapsiperhevuosina aivan liikaa. Onhan se toki helppo ja siitä saa monenlaista, mutta kaipaisin niin vaihtelua!! Yritän taas jäsennellä itselleni sitä, miksi ruokakauppalaskumme ovat niin suuret.

      Poista
  3. Kiva postaus. Mullakin tulee jauhelihakastikkeet jo korvista. Varsinkin kun mies kokkasi sitä viikonloppunakin (hän osaa tehdä tasan kahta ruokaa: lihapullia ja jauhelihakastiketta). Huokailen aina sen saman asian äärellä, että kunpa olisi hihassa nopeita, helppoja ja vielä edullisia arkiruokavinkkejä. Yksi helpoimmista mun ruuista taitaa olla ns. kinkkupasta. Keitetään spagetit, valutetaan vesi pois, sekaan loraus ruokakermaa ja silputtuja kinkkuja (ihan perusleikkeleitä kuutioituja), vähän mausteita ja a vot! :D Sekaan voi vielä rikkoa yhden kananmunan antamaan jämäkkyyttä ja ruokaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jauhelihaa on kyllä tullut tässä viimeisen vajaan 13 vuoden aikana syötyä urakalla :) Olisipa joku muukin vaihtoehto kuin jauheliha tai kanasuikaleet!

      Kinkkupastasi menee kokeiluun! Kiitos vinkistä. Meillä on tehty samaan tyyliin pekonipastaa, mutta siinä joutuu aina paistelemaan pekonit. Kestäisin sen paistamisen, mutta se rasva on niin ällöä ja sen hävitys valutus johonkin maitopurkkiin kypsää.

      Poista
  4. Tuttu aihe, jotenkin olen jo alistunut siihen että arkiruoka on aika samaa huttua- mutta keksisipä viikonlopuiksi uutta. Itse olen vähän tuunannut ja nopeuttanut lasagnen tekoa. Nopeimmillaan se tulee tonnikalasta. Tomaattimurska suoraan purkista, samoin ruokakerma. Väliin tonnikalaa, mausteita (valkosipuli!) ja katkarapuja. Juustoja mitä tykkää ja pinaattikin tähän uppoa jos jaksaa sulatella. Samalla tavoin voi tehdä jauhelihasta mutta se vaatii jo vähän pannun käyttöä.
    Meillä on kuuden hengen perhe ja aikuiset teemme pitkää päivää töissä. Ruoka on käytännössä oltava useimpina päivinä mikrotusta vaille valmis. Teinitkään harvoin ehtivät tai suostuvat laittamaan ruokaa. Meillä on tuttua myös jämäpäivät - kaivetaan pakasteesta kaikki tähteet ja kukin syö omansa :). Seurasin välillä tarkemminkin ruokakuluja, uskoisin että noin 1000e kuussa menee markettiin, tosin tässä on jo muutakin kuin ruokaa.
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tehnyt sellaista pikalasagnea, jossa paistetun jauhelihan sekaan laitetaan paseerattua tomaattia ja ruokakermapurkki. Lasagnelevyjen sijasta käytetään tortilloja. Tortittojen väliin kastiketta ja juustoraastetta. Se valmistuu helposti. Minä tykkään tonnikalasta, mutta miehelle se on ihan ehdoton ei.

      Meillä viikonloppuruuan kanssa on sellainen ongelma, että nopeita ja kohtuuhintaisia reseptejä on liian vähän. Moni viikonloppuresepteistä on lihapitoisia ja haudutusajat ovat pitkät. Joskus on kiva laitella hitaampiakin ruokia ajan kanssa, mutta usein on paine saada viikonloppuisinkin ruoka nopeasti pöytään. Ja saisi olla muutakin kuin punaista lihaa.

      Meillä markettin kulut ovat melkein samaa luokkaa, vaikka meitä on yksi vähemmän.

      Poista
  5. Erilaisia kiusauksia tykkään tehdä. Aikaa uunissa n.45 min mut muuten vaan kaikki sekaan vuokaan ja kermaa/juustoa tms. päälle. Perunasipulisuikaleita, vihanneksia, härkkistä tai vaikka kinkkua, kebablastuja, mitä keksii. Sitten jos sen jauhelihan korvais joskus vaikka soijarouheella? Nopeaa myös. Mieheni bravuuri on papupata... siihenkin kyllä tulee jauhelihaa,mutta voi myös korvata soijarouheella. Tölkkipapuja, herkkusieniä,paprikaa,jauhelihaa ja tähänkin voi taas laittaa mitä haluaa. Maustaa hyvin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janssonin kiusaus on minun suosikkejani, samoin lohilaatikko. Meillä lapset vähän nirsoilevat noiden kiusausten suhteen, mutta pitänee taas vaan sitkeästi jatkaa kiusausten tekoa ja yrittää totuttaa heitä kiusauksiin.

      Minä en ole ikinä käyttänyt soijarouhetta ruuanlaitossa. Olen allerginen soijaproteiinille, esimerkiksi soijamaitoa en voi käyttää edes ruokalusikallista. Todennäköisesti soijarouhe menisi, kun se käy uunin tai pannun kautta, mutta en ole uskaltautunut kokeilemaan. Suurinta osaa tofuista pystyn käyttämään.

      Mausteinen papupata kuulostaa hyvältä pakkaspäivän ruualta.

      Poista
  6. Tätä oli mielenkiintoista lukea! Pitääpä itsekin pitää vähän paremmin kirjaa meidän tällä hetkellä taas 4-henkisen perheen ruokakuluista;ne on kyllä isot koska meillä asuu keliaakikko joten syömme usein koko perhe gluteenitonta ja se on useimmiten huomattavasti kalliimpaa.Itse luovuin lokakuussa punaisesta lihasta,mies ei syö kalaa ja tyttö on tosiaan keliaakikko,joten taiteilua se on meidänkin ruokatalous.Tänä vuonna aion kuitenkin ryhtyä tosissaan ruokapreppaamaan ja pakastamaan valmiita ruokia,jotta einekset ja pikaruoka vähenisi👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokarajoitteiden kanssa kokkaus on vielä astetta vaativampaa. Meillä ei ole terveydellisiä ruokarajotteita, ainoastaan noita "henkisiä rajoitteita", eikä kenelläkään ole mitään erikoisruokavaliotakaan. Perheen oikeasti ainoa kaikkiruokainen olen minä :D

      Olen joskus haaveillut myös, että saisin tehtyä pakkaseen ruokia, mutta ei vaan onnistu. Toisaalta meillä tuon pakastetun ruuan kanssa on myös sellainen riski, että se unohtuu sinne pakastimen perukoille.


      Poista
  7. Jos olisin osannut tätä postausta, niin nyt sen sain. TÄÄ OLI NIIN HYVÄ ja kiinnostava! Kiitos. Lisää tätä. Miten oletkin osannut näin hyvin laskea mitä noi maksaa. Kiitti vinkeistä muuten. PAkko testata ainakin chevrepastaa.
    Meidän viimeviikon uus suosikki. Salamikiusaus, jossa koskenlaskijakermaa. Meni kuin kuumille kiville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit :)
      Mulla on materiaalin keruu käynnissä tähderuokiin ja viikonlopun liharuokiin.

      Täytyy varmaan kokeilla, että maistuisiko pojille salamikiusaus tuolla koskenlaskijakermalla. Noi kiusaukset olisi ihan helppotekoisia ruokia.

      Poista
  8. Hyvä postaus, saman asian kanssa painitaan täällä. Näin talvella kun tuo työmatkakin tuntuu haukkaavan yhä vain suuremman osan päivästä ruokien keksiminen aiheuttaa tuskaa. Jauheliha tulee tosiaan korvistakin, mutta voisin kokeilla tuolla sun vinkillä keittoa. Ei nopea, mutta helppo ruokavinkki vaikka viikonloppuun on kokonainen broileri (se yrtti tms maustettu) paistopussiin ja samaan pussiin perunoita, porkkanoita ja uuniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ikinä kokeillut valmistaa itse kokonaista broileria. Pojat tykkäävät kanasta ja tuo, että samassa paistopussissa tulee perunat ja muut lisukkeet kuulostaa hyvältä kombinaatiolta.

      Lihapullanuudelikeiton hienous on siinä, että lihapullat (sellaiset suupalan kokoiset) keitetään samassa liemessä kuin kaikki muutkin ainekset. Eivät tarvitse kuin 4min keittoaikaa.

      Poista
  9. Meillä 14 ja 17 vee ovat onneksi aika kaikkiruokaisia. Välillä vähän nyrpistellään nenää, mutta syödään kuiteskin. Jauhelihaa tehdään noin kerran kahdessa viikossa. Makaronilaatikko parastetaan puutarhurinsekoituksella ja savujuustokuutioilla, jauhelihasta myös runsaampi chiliconcarne, jossa peruspapujen lisäksi kikherneitä. Muita hittejä igorin kana, avokadopasta, isyyspakkauksen kasviscurry, bataatti linssikeitto, uunijuurekset ja lohi, tai lohen kanssa välimerellinen cuscus. Tortillaakin syödään usein. Yritän ainakin pari kertaa viikossa tehdä kaksi päivää kestävän ruuan.
    Chevrepasta voisi mennä kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailtavan vähäisellä jauhelihan käytöllä pärjäätte :) Meillä on vähintään yksi jauheliharuoka viikossa, usein kaksikin. Minäkin yritän usein tehdä ruuan, josta söisi kahdesti. Aikamoinen saavillinen täytyisi tehdä, mutta sekin on jo hyvin, jos edes lapset syövät sitä kahdesti.

      Poista
  10. Kalakeiton sää nopeasti apetitin pakastekeittoaineksista. Perunat ja vihannekset samassa pussissa. Ne vain kiehumaan sitten kalat joukkoon ja mausteet sekä kerma. Edullista, helppoa ja nopeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työkaveri kehui muutama kuukausi sitten noita pakastekeittoaineksia ja silloin päätin heti kokeilla niitä, mutta unohdin koko homman. Ne kuulostavat kyllä näppärältä tuotteelta, täytyy ehdottomasti testata!

      Poista
  11. Olivian kana ja pustan broiler hyviä viikonloppuruokia. Nopeita ja edullisimmin. Ohjeet löytyy googlaamalla.

    VastaaPoista