10. toukokuuta 2015

Hetkessä: Hääkakkutasting

Taisi olla joulukuussa, kun huomasin Fazerin lanseeranneen hääkakkutastingin. Jos tapahtuman nimestä otetaan edestä pois sanan hää, niin minä olen 101% kohderyhmää. Minähän rakastan kakkuja ja leivoksia! Sitäpaitsi jossain aivojen takasopukassa edelleen itää ajatus siitä, että viime aikojen (lue vuosien) merkkipäiviä kannattaisi tai suorastaan pitäisi juhlia. Meiltä jäi 40v bileet pitämättä, 20 vuotta ekoista treffeistäkin jäänee juhlimatta ja samaan sarjaan kuuluu myös 10v hääpäivä. Juhlat voisivat olla yksinkertaisesti suolaisia piirakoita, joku upea kakku ja kuoharipyramidi.

Hääkakkutastingissa pääsi maistamaan kuutta uutuuskakkua. Kakut on suunnitellut Fazerin kondiittorimestari Eero Paulamäki. Odotukseni olivat varsin korkealla.

Maisteltavat kakut

Milk chocolate 

White chocolate

Jokaista maistettavaa kakku oli lautasella hyvän kokoinen palanen. Jopa minulta, suurelta kakunsyöjältä jäi kakkua lautaselle.


Ylärivissä vasemmalta: 
1. Champagne
Samppanjamousse, mansikka-cremeaux, mansikkakompotti, sitruunainen mantelipohja
Arvio: shampanjamousse oli hyvin miedon makuinen, joten mielestäni kakku jäi valjuksi.
2. White Chocolate
Valkosuklaamousse, appelsiinilla maustettu raparperi-mansikkahyytelö
Arvio: raparperi-mansikkahyytelö oli todella hyvää ja raikasta, valkosuklaamousse oli makuuni hiukan liian makeaa. Enemmällä hyytelöllä tai vähemmän makealla moussella olisi aivan loistokakku.
3. Milk Chocolate
Maitosuklaamousse, karviaismarja-cremeaux, rukiinen keksipohja
Arvio: Rukiinen keksipohja oli yllättävän hyvää, mukavan rapeaa. Karviais-cremeaux toi kirpeyttä makeaan suklaamousseen. Pidin.

Alarivissä vasemmalta:
4. Dark Chocolate
Tumma suklaamousse, vadelma-cremeaux, vadelmahyytelö, suklaapohja
Arvio: Voimakkaiden makujen kakku. Vaikea sanoa, että oliko tämä parempi kuin Milk Chocolate. 
5. Pineapple-Coconut
Ananasmousse, mustapippurikreemi, kookos-marenkipohja
Arvio: Aivan ehdottomasti paras kakku. Myös Hra Kepposen mielestä. Kookosmarenkipohja oli niin hyvää ja ananas ihanan raikasta.
6. Red Velvet
Vadelma-cremeaux, maitosuklaavanukas
Arvio: En tykännyt yhtään. Minusta kuiva ja mauton. Maut osuivat Hra Kepposen kanssa yhteen tämänkin suhteen.
Kakuista montaa sai gluteiinittomana, vähälaktoosisena ja laktoosittomana.


Hääkakkutasting on minusta aivan loistava idea ja tilaisuus oli mukavasti toteutettu. Hinta oli10€/hlö ja kuohuviinillä 14€/hlö. Mielelläni osallistuisin erilaisiin tastingeihin jatkossakin, vaikka jäätelö- tai suklaatastingiin, niin mukava piristys tuo oli arkeen. 

No, täyttyikö herkkusuun odotukset? Kyllä ja ei. Odotin kaikkien kakkujen olevan taivaallisen hyviä. Näin ei ollut. Samalla myös tajusin, että en olekaan niin suuri suklaakakunystävä kuin olen kuvitellut. Makuni on muuttunut marjaisampaan ja raikkaampaan suuntaan. Lisäksi pidän ehkä enemmän kakuista, joissa on paksummin kakkupohjaa.

Jos meille tulisi juhlat, todennäköisesti kakkukisan kolmikko olisi: Fazerin Pineapple-coconut, helsinkiläisen Kakkugallerian mustaherukka-suklaakakku ja lohjalaisen St.Honoren tuulihattukakku sesongin marjoilla (mieluiten mansikka, vadelma, mustikka).

Fazerin Pineapple-coconut

Kakkugallerian Mustaherukka-suklaakakku

St.Honoren tuulihattukakku

12 kommenttia:

  1. Ihana idis, eikä tosiaan hinnalla pilattu, miksi mä en koskaan huomaa tuollaisia tempauksia? Ehkä sä vinkkaat blogissasi ensi kerralla :D!?

    Aurinkoista ja makeaa äitinpäivää sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hääkakkutastingista en ehtinyt vinkkaamaan, siinä vaiheessa kun itse varasin paikkoja niitä oli toiseksi viimeiseen tastingiin enää jäljellä ja kun ystäväni yritti päivän päästä varata itselleen paikkaa, kaikki oli myyty. Ilmeisen suosittu tapahtuma.

      Seuraavaksi pitäisi löytää jostain hyvä suklaatasting. Sekin olisi niin minun juttuni :D

      Hyvää äitienpäivää!

      Poista
  2. Ai himskatti, oispa hauska kokemus :)

    VastaaPoista
  3. Oi, olisipa ihana kokemus tällekin herkkuperälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fazer voisi alkaa lanseeraamaan vuosittain uusia kakkuja ja järjestää niille tastingin. Menisi joka vuosi :D Ja mieluiten kahdesti vuodessa :D :D

      Poista
  4. Aivan mahta tälläinen Tasting! Kyllähän nuo kakut komealle näyttää ,eikä tuo osallistumismaksu ollut ollenkaan paha.
    Teidän merkkipaalut on menossa aika samalla syklillä kuin meidänkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistumismaksu oli minusta oikeastaan edullinen, kun pääsi maistamaan noin montaa kakkua. Toivottavasti teillä merkkipaalujen juhlinen sujuu paremmin kuin meillä ;)

      Poista
  5. Oli varmaan hieno kokemus! En ole kuullutkaan tuommoisista tastingeista aiemmin. Mieluusti lähtisin minäkin testaamaan kakkuja - ja itseäni. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Fazerilla hääkakkutastingit olivat tämän vuoden uutuus, ensimmäiset pyörähtivät käyntiin tammikuussa. Ehkäpä taas joulukuussa tulee uudet tastingit myyntiin.

      Minähän luulin läpäiseväni kakkutestin kevyesti niin, että yhtään moussen ripettäkään ei jäisi jäljelle ja nuolisin lautasen. Toisin kävi :D :D Todella outoa :D

      Poista
  6. Oo miten ihmeessä tuollaiseen tastingiin pääsisi mukaan? Olen myös kakkujen ystävä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fazerin nettisivuilla oli juttu hääkakkutastingista ja ilmoittautumislomake. Pidäpä silmällä, jos vaikka tastingeja tulee lisää.

      Poista