23. heinäkuuta 2015

Tuulinen retkipäivä Suomenlinnaan

Tuulisesta säästä huolimatta päätimme toteuttaa suunnitellun Suomenlinnan retken. Sekä minun että ystäväni pojat totesivat Suomenlinna lautalla, että "Tämä on niinku meidän yhteinen perinne". Eväsretki Suomenlinnaan porukalla onkin ihana perinne! Kahtena edellisenä vuotena helle on hellinyt meitä, viimeksi oli jo aamupäivällä +29 ja Suomenlinnan uimaranta oli tupaten täynnä. Tänä vuonna lämpötila oli +17, mikä sääennusteen mukaan tuntui +14 kovan tuulen vuoksi :( Muutama tippa vettäkin tuli niskaan. 

Hra Kepponen ja pojat

Suomenlinna on kaunis ja seikkailullinen kohde myös kehnommallakin säällä. Pojat innostuvat tunneleista ja hobitti-majoista eli erilaisista varastorakennuksista. Jo lauttamatkakin ovat pieni elämys. Itse nautin merestä ja Suokin kauneudesta. Vanhat rakennukset ovat viehättäviä, pihat hoidettuja ja ikkunoista voi bongata kauniita asetelmia. Merimaisemat Kustaanmiekassa jäivät ihailematta ja valokuvaamatta järkyttävän tuulen vuoksi.

Suomenlinnan lautta ja sitä seuraavat lokit

Hobittitalo a.k.a ammusvarasto
Hobittitalot


Ihanat ikkunat!

Tänä vuonna meillä oli mukana kevyet, herkkupainotteiset eväät, joiden voimalla jaksoimme koluta saaren läpi. Saariseikkailumme päätteeksi menimme syömään vierasvenesataman Valimoon, mitä lukijani suositteli. Se oli kiva, tunnelmallinen ja rento ruokapaikka ja pastat olivat herkulliset.

Suomenlinnan vierasvenesatama

Ravintola Valimossa

Maukas pasta, hyvä hinta-laatu. Pasta 14,5€ sisältäen veden, leivän ja kahvin. Lapsille -40%


Kehnohkosta säästä huolimatta Suomenlinnassa oli paljon vierailijoita. Monen maalaisia Gymnaestradan osallistujia melkein vilisi saarella. Itse oli juuri edellisenä iltana katsonut kaikki Gymnaestradan tv-lähetykset ja miettinyt, että miksi en osallistunut tai edes mennyt katsomaan. 

Suomenlinna on lapsiperheille Helsingin ykköskesäkohteita! Ei muuta kuin lämmintä päälle, fikkarit mukaan ja seikkailemaan!

Tykillinen Gymnaestrada-väkeä :D

18 kommenttia:

  1. Teillä tuntuu olevan hyvä retkeilyvauhti päällä! :) Kivalta näyttää ja vaikuttaa. Suomenlinna on paikka, jossa olisi joskus kiva käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä lomalla joutaa retkeilemään, kun ei ole auringotto- tai uimasäätä. Aika vähillä sateilla olemme sentään selvinneet, jos jotain positiivista pitää sanoa lomasta, jonka viettää heinäkuussa syystakki päällä ;)

      Suosittelen ehdottomasti Suomenlinnaa ja kävelyä Kustaanmiekalle. Maisemat ovat komea ja linnoitus on siellä jyhkeimmillään. Kahvila/ruokapaikkatarjontaakin riittää, jos lähtee reissuun ilman eväitä.

      Poista
  2. Näitä retki-& matkapostauksia on kiva lukea, viikonloppuna kaivelin arkistoja ja luin mm Legolandista. Yksi sivuhuomautus: Hra Kepponen näyttää uudemmissa postauksissa nuoremmalta kuin vanhemmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että reissu/retkipostaukset ovat miellyttäneet :) Tanska oli kyllä lapsiperheille todella upea, joskin aika kallis, matkakohde. Tanskassa osataan ottaa lapset huomioon. Tosin Suomessakin on monessa kohteessa petrattu viime vuosina paljon.

      Hra Kepponen laihdutti muutama vuosi takaperin 10kg ja aloitti aktiivisen urheilun. Kyllä se näkyy positiivisesti 40+ miehessä.

      Poista
  3. Meillä ollut myös harkinnassa tuo Suomenlinna tänä kesänä. Joskus vuosia sitten käyty, kun pojat pienempiä, nyt voisi olla taas oivallinen koko perheen kohde. Olen itse kyllä käynyt lähes joka kesä ystävättären kanssa, siitä on tullut ihan perinne. Kieltämättä kelit eivät ole tänä kesänä oikein houkutelleet, mutta tämä postaus antoi toivoa, ettei se helle ole välttämätön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojilla on varmasti kivaa Suomenlinnassa viileämmälläkin kelillä. Kannattaa kyllä varustautua välikausitakeilla, tuuli tuntuu sen verran kylmältä. Hyvä puoli on se, että lautalle mahtuu aina ja tunneleissa ei ole tungosta :)

      Poista
  4. Kiva, että piditte Valimosta. Meillä onkin vielä kesän Suokki-reissu tekemättä.

    Hommasin muuten blogisi vinkkaamana omille pojille märkäpuvut. Ne olivat jo testikäytössä talvella Kanarialla, mutta erityisen hyväksi hankinnaksi ne osoittautuivat kesää ajatellen. Oltiin juuri 1,5 viikkoa purjehtimassa ja ärrä-vikainenkin kuopuskin vaati aina "mälkkärinsä" ennen veteen hyppäämistä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valimo oli kiva paikka. Ruoka oli niin hyvää, että jäi vähän kaivelemaan, että en ottanut paistettua ahventa. Ajattelin nälissäni ottaa varman päälle ja muilla ruokailijoilla näytti olevan edessään lohikeittoa tai pastaa ;) Veneitä oli paljon, vaikka keli oli kehno.

      Tänä kesänä on märkäpuvulle valitettavasti tarvetta :( olen alkanut harkitsemaan sellaista itsellenikin, pitäisi vaan löytää malli johon tämä built-in uimarengas mahtuu. Katselin että XXL-myymälän malleissa olettivat naisilla löytyvän vyötärön. Esikoinen sai uuden ja pienemmät käyttävät viime vuotisia. Järvivedetkin ovat niin kylmiä, että pojilla jäisi uimatta ilman niitä.

      Poista
    2. Mä olen itse niin vilukissa, että märkäpuku on tosiaan harkinnassa. Ainut vaan, etten tiedä kuinka kehtaisin julkisella rannalla sitä käyttää �� Tosin Visulahdessa yhdellä isällä oli uimasortsit ja märkäpuvun paita ja hän kiinnitti huomioni ainoastaan siinä mielessä, että olin kateellinen ��

      Poista
    3. Näin äkkiseltään ajateltuna ainakin omakohtaisesti voisin kuvitella näyttäväni jopa paremmalta mustassa napakassa märkäpuvussa kuin bikineissä :D :D Ongelmaksi toki muodostuisi se, että miten saisin enää märän nakinkuoren päältäni pois :D :D :D

      Poista
  5. Suomenlinna on kyllä kiva retkipaikka! Tänä vuonna ei ollakkaan vielä käyty.
    Hienoja kuvia! Iloista kesän jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me yritämme käydä Suomenlinnassa joka kesä, välillä tulee käytyä kahdestikin, koska kesäteatteri siellä on erinomainen! Kiitos samoin, mukavaa kesän jatkoa!

      Poista
  6. Ihania kuvia. Varsinkin tuo kuva, missä lokit lentävät lautan perässä.

    VastaaPoista
  7. Suomenlinna on ihana paikka, vaikka minun täytyy kyllä tunnustaa, että itse en nauti siellä olosta yhtään, jos ei ole hyvä ilma. Mun Suomenlinna-mielikuvaan kun kuuluu se, että istutaan nurmikolla syömässä eväitä ja paistattelemassa päivää. Ja tuultakin inhoan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin aikuisten kesken haluaisin käydä Suomenlinnassa vain hyvällä säällä. Poikien kanssahan vierailuun ei kuulu raukea piknik auringossa ja meren tuijottelu, vaan tunnelista ja varastosta toiseen juokseminen :) Siihen käy erinomaisesti vähän kehnompikin sää, kunhan vettä ei sada.

      Poista