20. elokuuta 2014

Hetkessä: Lonna

Aikuisten rillutteluviikko sain teinimäisimmän päätöksen, johon sillä hetkellä kykenimme, eli kevyet päivähuppelit piknikin Lonnan saarella. Saimme seuraksi mukaan Annan. Sääkin oli aivan täydellinen.

Facebookissa ystävä luki liian nopeasti, että olen retkeilemässä hra Kepposen kanssa kahden ja toivotteli meille ihanaa honeymoonpäivää ja toinen ystävä heti leukaili, että "Honeymoon med Anna". Tämä ihana päivä tallentuukin muistojen arkistoon kyseisellä nimellä. Kivaa oli kolmistaan :)

Honeymoon på Lonna med Anna

JT Linesin Suomenlinnan lauttavuoroista joka toinen kiertää Lonnan kautta. Paluumatkalla voi halutessaan pysähtyä vielä Suomenlinnassa. Edestakainen lippu maksaa 7€.

Lonna on ollut kevääseen 2014 saakka puolustusvoimien käytössä ja se on vasta tälle kesäkaudelle avattu yleisölle. Tällä hetkellä Lonnassa toimii kahvila ja ravintola. Saaressa on muutama venepaikka. Ympäristö on osittain hoitamattoman näköistä, mutta on saari silti viehättävä ja näkymät hyvin kauniit.






Lonnan houkuttelevuutta piknik-paikkana lisää se, että kahvilasta saa ostaa piknik-kassin. Samassa rakennuksessa toimii myös ravintola. Teiniviikollamme se oli joka ilta täyteen varattu.



Kuva lainattu Annalta

Kassissa oli perunasalaattia, erinomaisia juustoja, leikkeleitä, Lonnan herkkunäkkäriä ja levitettä, marjapiirakkaa ja juomaksi valitsimme kaakaota. Lisäksi kassissa oli piknik-alusta ja ruokailuvälineet. Mukanamme toimme punaviinin, shampanjan, mansikoita ja croissantteja. Asettauduimme mukavasti vedenrajan tuntumaan varjoon.

Anna ja piknik-paikkamme



Annan kanssa kiersimme saaren ja otimme kuvia, hra Kepponen sillä välillä huolehti viinit loppuun ja lepäili :)



Paluumatkalla kävimme vielä piipahtamassa Suomenlinnassa ihailemassa maisemia Kustaanmiekan kohdalla. Kyllä Suokkia vaan jaksaa hurmata!




Hieno päätös kuuden päivän vastuuttomalle teinielämällemme.

12 kommenttia:

  1. Mieletön paikka, aivan huikeat kuvat! Vastuuttomuus tekee aina välillä sielulle hyvää ;) Suosittelen sitä kaikille!

    Valoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Teillä oli ihana teiniviikko, pitäisi kuulua jokaiselle vanhemmalle "työsopimukseen"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Tuntui ihan pidemmältäkin lomalta, vaikka olimme molemmat töissäkin. Toivottavasti ensi kesänä olisi myös lapsivapaata.

      Poista
  3. Piknikit on niin parasta. Ja shampanja :) Ihana tuo piknik-kassi-idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :)
      Aivan loistoidea tuo piknik-kassi, niin vaivatonta lähteä piknikille ihan ex-tempore. Kahvikan kannaltakin kätevä, kun asiakaspaikat voivat laajeta pitkin saarta :)

      Poista
  4. Ihanat päivähuppelit =) kyllä se vaan tekis hyvää itsellekin viettää huoleton teiniviikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastuuton viikko teki tosiaan hyvää :) Toivon, että se osuisi tulevaisuudessa sinunkin kohdalle.

      Poista
  5. Täydellistä! Kolmistaankin ;) mä niin haluan käydä Lonnassa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Honeymoon med Anna oli hyvä :) Ja oli huippua kun sille tuli tuollainen mieleenpainuva nimikin. Lonna oli kiva paikka. Ei yhtä kaunis kuin Suomenlinna, mutta jollain tapaa intiimimpi. Tule ensi kesänä viettämään Honeymoon med Mamma Hupulainen :D

      Poista
  6. Ehhehhehhehheeeee, ihan MAHTAVA honeymoon med Anna! :D
    Kyllä teidän teiniviikko oli ihan mahtava, ja upeasti kyllä osasitte ottaa ilon irti hetkistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teiniviikko oli upea. Eikä yhtään ole harmittanut, että kaikki kotihommat jäivät tekemättä :)

      Poista