7. joulukuuta 2012

Joulusukka 6.12.2012

Tontuilta tuli kehotus piparkakkujen leipomiseen jo pari päivää sitten, mutta iskä oli myöhään töissä eikä esikoinenkaan muistanut pyytää hoitamassa olevaa mummia tai tätiä leivontapuuhiin. Nyt sitten itsenäisyyspäivänä otettiin vihdoin piparitaikina esille:
Jonkin verran piti vahtia että taikina päätyy uuniin eikä suuhun, ja valmiit piparit katosivatkin sitten nopeaa tahtia:
Tässä välissä kuluneina päivinä tonttu on tuonut vain karkkia ja muovikrääsää. Poika on ollut ihan tyytyväinen, varsinkin krääsään. Itselläni alkaa jo käydä hermoille Kiinassa tehdyt muovinpalaset (ja Rva Kepponen on samaa mieltä - mutta joulusukassa ne ovat vain niin käteviä hätävaroja).

Kuopus sen sijaan osoittaa varsinaisen mafiamiehen elkeitä. Millään ei jaksanut odottaa Lego Star Wars kalenterin luukkujen avaamista päivä kerrallaan. Niinpä sopivan hetken koittaessa hän lähti ryöstöretkelle. Vaan pienen ihmisen sormet eivät vielä olleet tarpeeksi vahvat vääntämään tiukassa olevia pahviluukkuja auki. Se ei ollut kuin hidaste: isoveli pakkovärvättiin auttamaan. "Onpa hieno Jabban palatsi sinulla:"
"Olisi kovin harmillista jos sille tapahtuisi jotain..."

Ja tässä täydellisen rikoksen lopputulos:
Tai ainakin lähes täydellisen - meidän perheessä ei kuitenkaan vielä Omertan laki vallitse, vaan isoveli käräytti kuopuksen välittömästi. Täytyihän pikkurikollista torua, mutta luulen kuitenkin että ankarin rangaistus koittaa kun isoveljet availevat omia kalentereitaan tai kaivavat joulusukkaa ja kaikki omat ihanat lego-yllätykset on jo avattu (ja todennäköisesti hukattukin). Elämä opettaa.



5 kommenttia:

  1. Voi junioria, nyt kyllä Siperia opettaa :D Silti vähän kyllä ihailen hänen kykyä valjastaa isoveli rikoskumppaniksi.

    Itsenäisyyspäivän leipomukset näyttää oikein hyvältä, itse olen harkinnut että joko sitä rupeaa olemaan niin aikuinen, että saisi tehdä yhden piparitaikinan ihan vaan pelkkää syömistä varten... Joo, se ikä saattaa olla hyvin hyvin lähellä.

    VastaaPoista
  2. Keskimmäinen lähettää terveisiä, että hän osaa olla kärsivällinen :-)

    Jordanian retkellä montaa muutakin nauratti don Kuopus, kun kerroin keskimmäiselle tapahtuneesta

    VastaaPoista
  3. Hauskaa, että Herra Kepponenkin on blogissa mukana ja vielä kirjoittaakin noin sopivalla tyylillä. :)

    VastaaPoista
  4. Haltiakummi:
    Luulen, että Siperia on tosi karu pienelle raukalle. Mun melkein jo käy sääliksi toista. Jos avaus ei olisi niin selvästi suunniteltu rikos, niin "palkitsisin" huonon käytöksen jollain pikkuekstralla. Mutta ei nyt uskalla ;)

    Anonyymi:
    Kiitän Hra Kepposen puolesta. Olin aikeissa napata häneltä kirjoitusoikeuden pois, mutta saas nähdä, jos vaikka kuitenkin jätänkin sen :)

    VastaaPoista
  5. Teillä on ollut niin kiva leipomishetki! Meillä vähintään puolet piparitaikinasta katoaa ennen paistamista, mutta se on nimenomaan tarkoituskin. Sitten se mahdollinen toinen satsi vasta tehdään oikeasti valmiiksi.

    Kyllä alkoi naurattaa nuo kuopuksen kyvyt ja ovela strategia, josta varmasti kärsii loppukuun! On se sellainen veijari! :)

    Ja kiva lukea Herra Kepposenkin selontekoja; sopivat loistavasti Pikku kepposen tyyliin.

    VastaaPoista