27. joulukuuta 2012

Joulukortit 2012

Joulukorttien tekeminen ja matkaan saaminen on minulle joka vuosi pieni ponnistus. Tänäkin vuonna oli mutkia matkassa. Sinä päivänä, kun posti takasi korttien perille ehtimisen ykkösluokan merkeillä oli kiskalla enää kakkosluokan merkkejä jäljellä (jäi taas viime tinkaan). Lähipostissa asiointi on ollut joulun alla melkein mahdotonta, koska autoa ei vaan saa parkkiin. Ainakin pääkaupunkiseudulla kortit ehtivät perille ennen joulua, toivottavasti myös kauempana.

Tämän vuoden korteissa oli kolmenlaisia pääkomponentteja: stanssattuja kuusia, joululaulu- ja palloleima ja stanssattuja joululehden kuvia.

Kuuset on stanssattu kuviopapereista ja osassa on erilaisia pintakäsittelyitä: distressiä, glossya tai crackle accenttia. Onpa yksi kuusi saanut oksilleen puolihelmet joulupalloiksi. Alla viisi variaatiota kuusesta (osassa mukana myös leimailtuja juttuja).



Sitten leimakuvavariaatioita


Sitten lisää stanssikuviokortteja. Stanssausmateriaaliana käytin viime vuotista joululehteä. Ensin liimasin stanssatuksi valitut kuvat valkoiselle kopiopaperille. Stansattuja kuvioita käsittelin metalliväreillä, crackle accentilla ja glossylla. Näistä tuli osasta hyvinkin kokeellisia kortteja, mutta samalla omia suosikkejani :)



Joulukorttiurakkani ei ole onneksi suuri. Tänä vuonna sain kaikki 20 korttia kasaan :) Hyvä minä!

Dokumentoinpas tähän samaan pari joulupakettiakin. Minun pakettini ovat kaukana taideteoksista. Lahjapaperin muistan yleensä siinä Prisman kassalla, kun katselen niitä paperilaareja. Niissähän on yleensä hyvin ohuita ja räikeitä papereita. Lahjat kääriytyvät pääosin sellaisiin papereihin. Pakettikortitkin ovat aina kateissa, joten saajan nimi yleensä raapustetaan paketin päälle. Täksi jouluksi tsemppasin kolme pakettia.


Paketoin lahjat kullanväriseen paperiin ja tein päälle pienen koristeen helmistä ja askartelunapeista pujottamalla niitä ohueen rautalankaan jonka kiedoin paketin ympärille.


Niin se joulu sitten taas sujahti ohitse.

8 kommenttia:

  1. Siis mä olin aivan ihmeissäni, tekä kerkesi tekemään joulukortit! Ja niistä tuli vieläpä oikein hienoja, wau :)

    Ja tuota hienojen pakettien tekemistä olen aina ihaillut. Itse kun paketoin paketit voimapaperiin (sen voi kierrättää/polttaa, sitä kiiltävää ja vahapinnoitettua ei), ja päälle rustaan rusetin punaisesta tai valkoisesta paperinarusta. Tosin tänä vuonna löysin Tiimarista ison rullan punaista nauhaa, missä luki kullalla "Hyvää Joulua", ja sen toivotuksilla mentiin sitten aikasta pitkälle... Ja miksi yön pimeinä tunteina paketoidessa, sitä mustaa tussia ei koskaan löydy mistään??? Pakko oli laittaa pakettitarrat, notta ruskea tussi erottui edes johonkin...

    Mutta että joku viitsii väkätä nappikoristeita lahjapakettejen koristeeksi, tai laittaa niitä kakkupaperipitsejä lahjapaketin johonkin kulmaan... Huokailen aina ihastuksesta, ja ajattelen että ehkäpä joskus sitten, kun paketteja ei enää tuo pukki tai tontut.

    VastaaPoista
  2. Haltiakummi:
    Kiitos. Me Leonidan kanssa teimme erittäin lämpöisenä syyskuun lauantaina joulukortteja. Jätin silloin tarvikkeet levälleen ja tein suurimman osan valmiiksi. Toki jotain piti säästää joulukuun alun paniikkiin :)

    Voimapaperi ja oikea kangasnauha kuulostaa varsin hyvältä pakkausmateriaalilta.

    VastaaPoista
  3. Vautsi, aivan mahtavia kortteja!! Tuollaisia taideteoksia olisi kyllä kiva saada:)

    VastaaPoista
  4. Vautsi miten hienoja kortteja :)
    Mää vetelen oman porukan paketit aina vähän miten sattuu, koska katon vieressä miten ne revitään riekaleiks viidessä sekunnissa...muitten paketteihin koitan panostaa mutta yleensä on jo niin kiire tai väsy että ne on jotain sinne päin kanssa ;D

    VastaaPoista
  5. Kiitos Sanna-Mari :)
    Minäkin pakkaan lasten lahjat nopeasti ja vähällä vaivalla. Heille tärkeintä, kun tosiaan on saada paketti nopeasti auki. Lahjanaruthan ovat heille suoranainen kiusa ;)

    VastaaPoista
  6. Mà en ymmàrtànyt puoliakaan tàmàn postauksen korttisanastosta, heheh...mutta aivan upeita kortteja olit saanut aikaiseksi. Tuollaisia kortteja làhettàà varmasti mielellààn ja saajakin on mielissààn :D

    VastaaPoista
  7. Ciacy:
    Kiitos.
    Toivon, että saaja osaa arvostaa korttia ja siihen käyttämääni aikaa. On toki ollut tapauksia, että tiedän päinvastaisen käyneen. Yksi lähipiiristä jaksoi aikansa ajatella, että omatekemäni kortit ovat erityisen edullisia valmiisiin verrattuina (jopa näihin supermarketin 4 korttia eurolla) :D (Yhden supermarketkortin hinnalla ei saa edes korttipohjaa)

    VastaaPoista