21. marraskuuta 2012

4 vuotta valaisevaa hymyä

Kuin sadun hyvä haltijatar olen raskausaikana toivonut vauvalle hyviä luonteenpiirteitä. Olen toivonut heistä sosiaalisia, älykkäitä, valoisia, puheliaita ja energisiä. Olen toivonut heille isänsä hiuksia ja jossain vaiheessa elämää hyvät unenlahjat ovat olleet listan kärkipäässä.

Osa toiveista on toteutunut. Sitten on toteutunut niitä, joita en toivonut. Sitten on toteutunut niitä, joita en osannut toivoa.

En nimittäin osannut toivoa lasta, joka hymyilee aina. Lasta, joka heti heräämisen jälkeen hymyilee ja nukahtaa hymy huulillaan. Lasta, joka hassuttelee ja hupsuttelee jatkuvasti. Lasta, joka puhuu niin paljon kuin aikuinen vain jaksaa kuunnella ja jatkaa senkin jälkeen puhumistaan. Lasta, joka valaisee päivääni.

Hän on nyt 4v.
Tarinaniskijä. Kun puhe alkaa, vastuu siirtyy kuulijalle.
Ilopilleri, joka nousee jokaiseen päivään hyvällä tuulella.



Kaverisynttärit on juhlittu. P. Kallonen oli vierailevana tähtenä. Ensin osaa vieraista hiukan pelotti, mutta kaikki lämpenivät karmealle P.Kalloselle. Sitten naamaria soviteltiin ja paikalla oli ainakin neiti Kallonen ja poliisi Kallonen. Kukaan vieraista ei suostunut syömään nakkisormia :) Oli ongintaa, Halloween-koristeet ja päivänsankari juhli vampyyriviitassaan.

Päivänsankarin mukaan juhlat menivät muuten hyvin, mutta kakku ei ollut lainkaan sellainen kuin piti "Äiti, juhlat olivat hyvät, mutta se kakku oli pahaa!". Kuopus tilasi täytekakun suklaakääretorttulevystä. Kiireinen äiti oikaisi ja osti  Frödingenin pakastekakun. Tämä oli ilmeisesti Frödingenin ensimmäinen ja viimeinen esiintyminen synttäripöydässä.

14 kommenttia:

  1. Ihana! Menit sitten toivomaan energistä lasta. ;)
    Onnea Vekkulille!

    VastaaPoista
  2. Ihana poika. Onnea!!! Siis onnea pojalle ja onnea iloisen pojan äidille.
    Mä muistan kanssa noita raskausajantoiveita. Muistan erityisen hyvin miehen toiveen "sun ulkonäkö ja mun äly". Olin et MITÄ??? ;) Yksi on mun näköinen, kaikilla taitaa olla isän aivot. KIITOS! Mutta onneksi myös mun hurmaava luonne pojilla+ yhdellä mun draamakuningatartaidot....

    VastaaPoista
  3. Oooo, joko kuopuskin on reipas nelivuotias! Onnittelut suloiselle sankarille, nakupelleistä nauravimmalle!! :$

    VastaaPoista
  4. Niin hyväntuulinen vilpertti, oikein kovasti vielä onnea :e

    VastaaPoista
  5. Onpas valloittava pikkuihminen!!!!

    VastaaPoista
  6. Onnea kovasti hymypojalle!
    Taitaa tuo vuosikerta olla kaikki samasta puusta, meillä Pikkuveli täytti keväällä sen 4 ja tuo kuvaus sopii täysin häneen:) Välillä sitä oikein ihmettelee, mistä se hymy aina jaksaa tulla. Mutta ihanaa, kun tulee♥

    VastaaPoista
  7. Oi, ONNEA, pikkumuru! (Ja kaverien keskuudessa saa respektii, kun synttäreillä oli mukana niinkin kova kaveri kuin P. Kallonen!:)

    Oliskohan tuo aurinkoisuus joku pikkuveljille yleisempikin ilmiö? Puhuttiin just miehen kanssa, että meidän aurinko (joka kyllä osaa olla myös myrsky) on joka ilta parhaimmillaan siinä vaiheessa, kun toisilla lapsilla alkaa tulla se kuuluisa nukkumaanmenoajan väsykiukku. Kaverille ei voi olla edes kiukkuinen kaikista tempauksista, kun se on todellakin iloisimmillaan, puheliaimmillaan ja elävimmillään juuri siihen aikaan, kun pitäisi alkaa rauhoittua.

    VastaaPoista
  8. Kiitos teille kaikille synttärionnitteluista! Olisin halunnut vastata teille jokaiselle ihan saman tien, mutta on ollut sellainen haipakka viikko että. Synttärisankari on liekeissä onnitteluista, kun isoveli osasi kehua, että sua on onniteltu netissä. Sä oot julkkis :D

    VastaaPoista
  9. Myöhäiset onnittelut ihanalle vilkkusilmälle! Ja isot halit! Ihana poika se on!

    Olen pahasti jäljessä kaikissa blogeissa jo muutaman viikon. Hitaasti, mutta pääsen taas tolkulle, mitä kaikille kuuluu... Teilläkin jo matka takana päin; toivottavasti oikein onnistunut!

    Ihanasti toteutat tuon joulusukan! Minä sain koristeltua kalenterini, mutta sisältö on ikävä kyllä karkkia, pikkufiguureja ja hiuslenkkejä- ja pinnejä. Jouluaatoksi toivottavasti saan tehtyä tytöille aikomani korut.

    VastaaPoista
  10. Leonida:
    Kiitos onnitteluista.

    Hienoa, että kalenteri valmistui! Eikä sisältökään kuulosta mitenkään huonolta. Herkut maistuu aina ja eikös kaikki tytöt rakasta pinnejä.

    Nämä jutut eivät täältä karkaa, luet jos ehdit. Mä vaan syydän näitä täältä jatkuvalla syötöllä lisää ;)

    VastaaPoista