20. lokakuuta 2014

Viikonloppu meni ja flunssa tuli

Voi tätä syksyä. Pimeä haukkaa päivästä yhä suuremman osuuden, vettä satelee ja flunssa numero kaksi on ottanut minut valtaansa. Miten tästä syksystä taas selviää? Vaan lauantai oli ihana! Kirpeän raikas päivä ja huumaavan kirkas auringopaiste. Lisää tällaisia päiviä!

Tällä kadulla on hieno, vanha puusto. On jalavia, vaahteroita ja tammiakin

Auringon paisteessa ja keltaisessa hehkussa on vaikea inhota syksyä ;)

Väriterapiaa

Lauantaisen ulkoilun tilannehuumorista vastasivat sorsat. Menin aamulla rantaan katsomaan, että todentotta meressä on jo pieni jääkerros. Sorsille rannalla seisova ihminen tarkoittaa usein ruoka-automaattia - ainakin niin usein, että paikalle kannattaa lennähtää tarkastamaan tilanne. Kahdelle ensimmäiselle sorsalle laskeutuminen oli yllätys. Kumpikaan ei tajunnut, että lahden pää on jäässä. Ällistyneen näköiset sorsat liukuivat pari metriä jäätä pitkin pyrstöillään. On aivan totta, että sorsatkin voivat näyttää ällistyneiltä :D Minä ja toinen rannalla oleva nainen purskahdimme nauruun, kun näimme sorsien laskeutumisen.


Kauempana rannasta ei ollut jäästä tietoakaan

Illalla kävimme katsomassa Muumit Rivieralla. Muumien jälkeen oloni alkoi olla kovin nuutunut, ennen nukkumaanmenoa kurkku oli kipeä, nenä tukossa ja hiukan lämpöä. Sieltä se pukkasi päälle jo syksyn toinen flunssa. Sunnuntai kulukin niistäessä ja sadessa kuunnellessa. 

Toiset valmistavat flunssan karkoitukseen inkiväärijuoman, minä teinkin mangokääretortun, koska se on paljon paremman makuista. Voin vannoa sen toimivan, oloni koheni pala palalta! Valitettavasti nenän tukkoisuuteen tai lämpöön se ei vaikuttanut.


Mukavaa alkanutta viikkoa!
Pysykää terveinä!

12 kommenttia:

  1. Mahto olla sorsat näky :D
    Ihme syksy kun mulla ei oo vielä ollu kunnon tautia päällä…tai ehkä niitä ei piisannu enää tänne asti, koska olin helmikuuusta kesäkuuuhun koko ajan taudissa…noo, eilen yöllä iski pikanen puklutauti ja päänsäryssä menny tää päivä….eilen vissiin join kylpylässä pari hörppyä pöpöjä..:P
    Pikasta paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorsissa on selvästi koomikon vikaa :)
      Lucky you, että olet selvinnyt flunssatta. Itse olen yleensä jonkun pienen vetänyt syksyllä ja sitten se putki aukeaa tuossa tammi-helmikuussa.
      Pikaista paranemista sinne päin myös!

      Poista
  2. Heh, varmasti näkemisen arvoisia sorsien ilmeet :) Me käytiin myös Muumileffassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorsat olivat kyllä hupaisat :D
      Tykkäsittekö Muumileffasta? Meistä se oli ihan kiva, poikien mielestä vauhtia olisi voinut olla enemmänkin.

      Poista
  3. Voi vitsi, olisin halunnut nähdä hölmistyneet sorsat! :D Pikaista paranemista - ota vaan sitä inkivääriä kanssa, niin pääset nopeammin pöpöstä eroon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorsat olivat hyvät :)
      Mangokääretorttu on jo loppu, joten joudun laittamaan tiukkaan harkintaan inkiväärin :) Mulla on nestekriisi, kun en voi käyttää sitruksia. Appelsiinimehun seassa inkivääri maistuisi, mutta en ole varma meneekö se ihan vaan kuuman veden kanssa alas ollenkaan. Ehkä rohkenen testaamaan.

      Poista
  4. Paranemisia sinne! Me ollaan pysytty tällä puolella palloa kumman terveinä (kop kop...), tiedä sitten josko syysflunssat ovat myöhässä vai säästytäänkö edelleen pahemmilta flunssilta. Voisikohan olla, että vanhan kansan vinkki valkosipulista pitäisi sitten kutinsa, nimittäin me kun pistellään kynsikaupalla (yhdellä aterialla saattaa mennä 4-8 kynttä) korealaisen ruoan mukana... Hajuhaitta tosin on mittava sekin, että lopputulos taitaa olla flunssassa ja valkosipulissa sama: kaikki pysyy mielellään mahdollisimman kaukana minusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että jossain ei vielä syysflunssat vielä jyllää. Ensin kyrsi suunnattomasti tämä nuha ja nuutunut olo, mutta päätin yrittää ottaa itseäni niskasta kiinni. Minulla on tosi harvoin ollut mitään kunnon influenssaa, niin kai sitä voi aikuinen nainen pötköttää sängyssä ja niistää ja yrittää ottaa homman ylimääräisen loman kannalta :)

      Eikös tuosta valkosipulista sanota, että jos sitä syö riittävän paljon ja jatkuvasti, niin ei enää haise? Muistan kuinka kesätöissä yksi nainen söi valkosipulimurskaa leivän päällä, enkä huomannut, että hän olisi ikinä haissut. Tai sitten tajusin vaan pysyä riittävän kaukana :)

      Pitää vissiin lähteä hakemaan lounas jostain aasialaisesta ravintolasta ja yrittää saada sellainen setti, että siinä olisi sekä valkosipulia että inkivääriä :D

      Poista
  5. Sinä se osaat lohduttaa itsäsi kipeänä. Leipomalla. Kuulosti kyllä hyvältä.
    Luin äsken taaksepäin sun postauksia ja ihailen sitä kuin paljon saatte tehtyä kivoja juttuja yhdessä. Mua tällä hetkellä harmittaa se, et työni takia, en poikien kanssa tee mitään. MITÄÄN. Yritän jälleen lohduttaa et olen sentään himassa niiden kanssa. Mutta kun perjantaina mies vei pojat flamingoon uimaan ja syömään niin se, et pörrään himassa yhden tirppanan kanssa, ei paljoa ilahduttanut.
    Pitäisi myös joskus päästä miehen kanssa syömään kahden. Ehkä alan palkkaamaan lasten vahtia vaikka joka toinen viikko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääretorttu oli hyvä lohtu flunssaan. Jääpähän tästäkin flunssasta ikuinen muisto vyötärölle ;)

      Meillä pojat ovat vapaa-aikana aina kärttämässä, että mennään uimaan, pelataan lautapeliä, leivotaan, ollaan hippaa jne. Mielummin välillä järjestän sellaista ohjelmaa mistä pidän itsekin kuin kuuntelen parin tunnin kärttämisen ja päädyn vaikka polttopalloa leikkimään :)
      Onhan se kiva, että pojat vielä haluavat viettää aikaansa vanhempien kanssa. Olemme paljon tehneet retkiä poikien kanssa ihan pienestä pitäen, joten he ovat tottuneet menemään. Nykyisin alkaa tosin tulla kommenttia siitä, että mikä retki kelpaa. Syyslomapäiväksi olin haaveillut opastetusta metsäretkestä Nuuksiossa, mutta pojat mokomat eivät suostuneet lähtemään :(
      Minä yritän palkata lastenhoitajan 1-2 kertaa kuussa, jos hän on maisemissa. Yleensä babysitteri on koko pitkän syksyn poissa ja tulee vasta lähempänä joulua. Meillä ei ilman babysitteriä ole mahdollisuutta tehdä mitään kahdestaan kuin muutaman päivän ajan kahdestaan. Käymme miehen kanssa leffassa tai syömässä tai jossain kulttuuririennossa. Tekee hyvää viettää aikuisten aikaa. Kun pojat olivat pienempiä, niin babysitteri vei heidät puistoon ja me nukuimme kotona :)

      Poista
  6. Tämä resepti vaikuttaisi hyvältä:

    http://www.kohtijoulua.fi/

    -Taru

    VastaaPoista