11. lokakuuta 2014

Halloween inspiraatiota 2014

Poikani rakastavat Halloweenia. Ihanaa askarrella koristeita, pukeutua ja syödä karmaisevia Halloweenherkkuja. Olen itsekin alkanut pitämään Halloweenistä paljon. Meillä se on rento perhejuhla, johon usein kutsumme ystäviä lapsineen.

Tässä viimeisen viikon aikana minulle on tapahtunut grande syysväsähtäminen, joten nähtäväksi jää, että kuinka isot juhlat meille tulee tänä vuonna. Vähintään oman perheen kesken vietämme Halloweenia. Voihan se olla, että tässä inspiraatiomateriaalia keräillessä, olen kohta täynnä järjestelyintoa.

Tämän vuoden inspiraatiopostaukseen olen kerännyt pääosin meillä jo aikaisemmin toteutettuja juttuja.

Suolaiset tarjottavat

Veriset sormentyngät nakeista toimivat aina. Pienellä hedelmäveitsellä noiden askartelu sujuu näppärästi, eikä viiltojen tarvitse olla niin justiinsa. Nakit voi askarrella jo edellisenä iltana odottamaan paistamista. Näitä ajattelin tarjoilla tänä vuonna ellen tee sisälmysvuokaa.

Nämä olivat meillä juhlissa 2012

Viime vuoden inspiraatiolistalta jäi siis houkuttelemaan mitä herkullisin sisälmysvuoka. Talletin linkin, mutta ohjetta sen takaa ei enää löydy. Muistaakseni kyseessä oli voitaikinaa, joka täytetään tomaattisella jauhelihakasvissekoituksella. Olisikohan päälle valuteltu punaista elintarvikeväriä ennen paistoa?

Ehkäpä tämä on illallinen vuosimallia 2015

Guagamole ja nachot toimivat aina, etenkin kun guagamolen oksentaa kurpitsapää.

Tarjoilua viime vuodelta

Hirvittävä ja helppo olisi tarjoilla leikkelelautanen, lisäksi ehkä vähän juustoja ja oliiveja. Sen voisi tehdä hyytävällä tyylillä! Ohjeissa styroksinen pääkallo on päällystetty ohuilla kinkkuleikkeillä. Meillä on kotona vain muovinen pääkallo, mutta ehkä leikkeet pysyisivät senkin päällä.



Juomat

Meillä juotiin viime vuonna rotanpissaa ja sitä tarjoillaan varmasti tänäkin vuonna. Niin hyvää :)

Juhlaajuomaa viime vuodelta

Käsibooli on aina hyvä vaihtoehto. Kunhan muistaa jäädyttää mehun ainakin kahteen hanskaan, koska sormilla on paha tapa katketa helposti.

Käsiboolia silmämunilla höystettynä vuodelta 2012

Makeat herkut

Tänä vuonna ajattelin, että herkkuina voisi olla pääosin kaupan karkkeja. Ainakin viimevuotinen pyöreä läpinäkyvä hämähäkkikarkkirasia oli varsin hyvä. Jotain pientä pitää tietysti väkertää. Lapset pitävät vaahtokarkeista. Viime vuonna meillä oli isoista vaahtiksista tehtyjä zombeja ja frankensteineja.

zombeja viime vuodelta

Uusin vaahtokarkki-inspiraationi on käytetyt vanupuikot, jotka valmistuvat minivaahtiksista. Minivaahtisten päällä on maapähkinävoita, sitkeä kinuski varmaan ajaisin saman asian. Mistäköhän noita tikkaritikkuja saisi ostaa? Tarjoiluastian pitäisi kyllä olla autenttinen vanupuikkorasia. 


Sormen tyngät toimivat toki myös jälkiruokana. Minusta nämä ovat ihanat, mutta viimeksi lapset eivät näistä innostuneet ja söinkin yli puolet itse :( Tyngät olen tehnyt Omareista, joita olen hiukan pehmittänyt mikrossa. Kynsinä mantelilastuja.

 Herkkuja vuodelta 2012

Tänä vuonna on tosin sellainen tutina, että jälkkärinä voisi olla jotain todella nopeaa, kuten vaikka pääkallokakku jäätelöstä. Palastele jäätelö kallon muotoon tarjoiluastiaan, päälle voi laittaa kermavaahtoa ja koristele lakulla. 

Pääkallokakku vuodelta 2011. Tätä on tarjottu meillä lasten kaverisynttäreilläkin.

Koristelut

Koristeita olemme pyrkineet poikien kanssa tekemään myös itse. Lepakoita, paperista leikattuja luurankoja, hautaristejä jne. Muina koristeina on ollut erilaisin viirinauhoja ja tietenkin ihan oikeita pääkalloja.

Kallo vuosimallia 2013

Kallo vuosimallia 2012

Hauta vuosimallia 2011

Tänä vuonna ajattelin, että voisimme kokeilla riittääkö poikien leikkaustaidon hiirien tekemiseen. Nuo voisivat vilistellä portaitamme pitkin. Hiirille löytyy ilmainen sabluuna täältä


Juhlakoristeiden kunkku on tietenkin kurpitsalyhty.


31 kommenttia:

  1. Oi miten paljon kaikki kivoja ideoita....aion ehdottomasti matkia jotain. Tuo cuacamole oli aika ällön näköistä -ihan niin kuin tarkoitustkin. Hiiriä laitan kyllä lapset leikkaamaan meilläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Meillä pojat tykkäävät Halloweenpuuhista kovasti. Tänä vuonna ajattelin, että voisin noita ruokajuttuja siirtää esikoisen tehtäväksi myös. Kuopus kuulemma tarvitsisi saksitreeniä, joten hiiristä ja lepakoista sitä saa hyvin :)

      Poista
  2. Hyi himputti! Kylmänväreet menee jo pelkästä kuvien katsomisesta. Me ei taideta juhlistaa halloweenia mitenkään erityisesti tänäkään vuonna. En vain jaksa innostua kammotuksista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meillä rakastetaan näitä kauhujuttuja ja olen kasvanut jo niihin itsekin :)

      Poista
  3. Karmaisevan ihania ideoita! Täytyy myöntää, etten minä ole ikinä viitsinyt järjestää pojille Halloween-juhlia. Meillä onnekkaasti yhden perhetutun synttärit osuvat Halloween-aikaan ja pojat ovat sitten niillä synttäreillä päässeet näkemään ja kokemaan Halloweenia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut jo neljät Halloween-juhlat, joten poikien mielestä kyseessä on siis erittäin pitkäaikainen perinne :) Halloween on siitä kiva, kun lapset pystyvät niin hyvin osallistumaan valmisteluihin eikä aikuisillakaan ole ollut mitään odotuksia siitä, että millaiset juhlien pitäsivät olla. Voi ihan vapaasti keksiä ja höpsötellä :)

      Poista
  4. Hiiriä täytynee täälläki leikata…taitaa olla mun ja Tipsun hommaa….Poika tuskin osallistuu vaikka tän vuoden bileet onkin pääasiassa hänen kavereilleen (18 kutsua pitäs tässä lomalla tekasta)…Tänä vuonna taitaa tarjoilut kyllä mennä helpoimman kautta...teen edellisvuosien helppoja ja nopeita ja kikkailut jäänee vähemmälle.
    Mietin noita vanupuikkoja…noi lienee sitten jättiläisen, jos tikkaritikku on tikkuna? Ainakin ne tikkaritikut mitä mulla on, on aika isoja….ehkä kaikkein sopivimman kokoset tulis jos pätkis grillitikkua(paksuus ois ok)…määhän tein viime vuonna cocktailtikuilla (jotka maalasin ensin elintarvikevärillä valkoseks)…ja sattumoisin tein yhen per lärvi lautaselle :D :D Hirveetä näpräämistä. Ja vaikku oli tosiaan kinuskikastiketta…ihan kaupan valmista.
    Tänä vuonna koitan järkätä puukellariin kauhukammion, jossa on joku tehtävä ja jonne jokaisen pitää mennä yksin…kyllä ne vaan jtn ohjelmaakin tarttee vaikka Poika meinas ettei ne mitään tartte :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas teille tulossa isot juhlat. Minä en ikinä uskaltaisi lapsen antaa kutsua kotiimme 18 vierasta :)

      Ajattelin käyttää vanupuikkoihin niitä minivaahtiksia. Melkein taidan helpoimmalla saada sopivat tikut, kun uhraan riittävän määrän vanupuikkoja ja leikkelen niistä vanut päästä pois. Pitääkin testata jo etukäteen, että toimisikohan se. (Mikä tekosyy vetäistä yksi minivaahtispussi...)
      Kauhukammio kuulostaa just hyvältä!

      Poista
    2. Viime vuonna tais olla vieraita suunnilleen sama määrä ja mukavasti meni…syödä tosin piti kahessa erässä mutta ei haitannu. Ne on niin isoja jo :)

      Hyvä idea leikata vanupuikoista varret!

      Poista
    3. Siis on toivoa, että meno joskus rauhoittuu? :D
      Meillä jos tulisi 18 poikaa taloon, niin irtaimisto kärsisi mittavia vahinkoja ja voisi tulla vaikka loukkaantumisiakin. Tosin havaitsin kyllä, että esikoisen 9v synttärit olivat huomattavasti rauhallisemmat kuin vuotta aikaisemmin tai puhumattakaan varsinaisista härdellisynttäreistä, kun poika täytti 6v. Keskimmäisellä on rauhallisimmat kaverit, vaikka poika itse on vilkkain :)

      Poista
    4. Juu, juu, ne on (olevinaan) niin isoja jo…varsinkin kun on aikuisia paikalla, niin meno on melkein asiallista. Oma poika kaikkein vauhdikkain (tanssi viime vuonna sohvapöydällä… :D). Voi tietenkin olla että tän vuoden jälkeen joudun pyörtään sanani :D

      Poista
  5. Kyllä meinaa tulla pupu pöksyihin jo kuvien katelemisesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut ankaraa siedätystä näihin Halloween-hommiin. Yleensä koristeet jäävät paikoilleen ja samalla teemalla vetäistään 1-2 kaverisynttäritkin vielä. Ei pelota, jos kolmesti vuodessa treenaa :D

      Poista
  6. Halloween on poikaperheiden suosiossa. Meilläkin on juhlittu karmaisevasti useana vuonna. Saa nähdä irtoaako kemut tältä äidiltä tänä vuonna. Nuo sun inspiskuvat kyllä saivat ajatukset raksuttamaan. Olisihan se taas ihanan kauheaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta alkoi syksy verottamaan voimia ihan urakalla ja tekisi mieli jättää suuremmat juhlat väliin. Mutta pojat olivat niin innoissaan ja kovasti heti suunnittelemassa kaikkea, että ehkä saan riuhtaistua itsestäni irti bileiden organisoinnin... On ne kyllä aina kauhean hauskat juhlat :D

      Poista
  7. Mahtavan karmeita juttuja teillä! Meillä on nyt vasta lapset Halloweeniin innostunut ja täksi vuodeksi olisi suunnitteilla pienet lastenjuhlat, tästä sainkin monta hyvää vinkkiä, kiitos vaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tuli sopivia vinkkejä juhlasuunnitteluun. Karrrmeita juhlavalmisteluja!

      Poista
  8. Ihania herkkuja:) meilläkin oli aikoinaan mahtavia Halloween-bileitä ja naamiaisia, tytöt niitä vieläkin joskus muistelee kaiholla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kuulla että nuoret aikuisetkin muistelevat Halloween-bileitä. Kyllä ne meilläkin ovat syksyn kohokohta.

      Poista
  9. Hyi olkoon! Karmaisevan hienon inhottavia!
    Vaikka mä itse henk koht en perusta halloweenista tuon taivaallista, on nää hienoja! Ja arvostan sua, joka viitsit ja innostut! (ei sillä, mäkin viitsin ja innostuin lasten ollessa pieniä, omarsormet ja omar-madot, jääkädet ja muut helpot on tuttuja)
    Viettäkäähän karmeat bileet!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ei meillä varmaan tällaisia Halloween-juhlia olisi ilman lapsia. Tai ainakaan joka vuosi :)

      Poista
  10. Ai kamala noita leikkele pääkalloja, mulla saattaisi mennä ällötys-raja tossa :D :D Mun mielestä jälkkäriksi hauska olisi sellainen kissan hiekkalaatikko-kakku, missä olisi kakkapökäleitäkin... Tosin luulen, että ne kaupan karkit riittää kyllä komeasti illan makean tarpeeseen. Tikkaritikkuja tosiaan saa kaikista leivonta/keittiötarvike kaupoista, ei muuta kuin klikkailemaan kotiin paketti. Nuo nakkisormet on mun suosikkeja, myös syödä :) Völjyyn perunasalaattia, aina se jonkun oksennuksesta menee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meidän pojat luvanneet syödä leikkeleen leikkelettä pääkallon päältä :) On se minustakin hyytävä!
      Kissanhiekkalaatikko on hyvännäköinen.

      Poista
  11. Vau ja vau! Meillä ei vietetä Halloweeniä, mutta näiden kuvien jälkeen tekisi mieli :)

    VastaaPoista
  12. IHANA juttu!! Kiitos!!! Mä olen nyt niin inspiroitunut pitämään Halloween kemut että oksat pois!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Kiva kuulla, että inpiroiduit!

      Poista
  13. Seuraan blogiasi. Kiitos tästäkin postauksesta. Ekat halloween juhlat tarkoitus pitää (kutsut kirjoitan kohta pojan päiväkotikamuille , 4 kpl ajattelin kutsua toiveissa olisi että min 1 edes tulisi). Poitsu 5-v ja odottaa kovasti. Mukava pitää pimeänä syksynä jotkut juhlat (keväällä tuppaa olemaan sattumalta kaikki synttärit nipussa).

    Mukavaa syksyä ja kivoja halloween juhlia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon teille onnistuneita ja ikimuistoisia Halloween-juhlia! Juhlat tuovat piristystä pimeään syksyyn :)

      Poista