17. lokakuuta 2014

Valopilkkuja lokakuussa

Syksyn ankeus ja harmaus alkavat jo tuntua. Olo on nuutunut ja energiatasot matalalla. Onneksi mukavia ja yllättäviäkin valopilkkuja on kuitenkin viikkoon mahtunut :)

Tiistaina minulla oli 9,5 tunnin workshop. Tämän hetkisessä kahvittomassa elämässäni olen tuollaisissa kinkereissä yleensä klo 14 jälkeen aivan sippi. Päivän ohjelmaan mahtui pari puolen tunnin taukoa. Kahvittelun sijasta kävin ulkoilemassa! Aika radikaalia ;)

Workshop pidettiin kurssikeskuksessa meren rannalla ja halusin hapen lisäksi nauttia maisemista. Aamupäivällä tunnelma oli erikoinen. Paksu sumu leijui pitkään ilmassa ja aivan rannassa näkyvyys oli pari metriä, jonka jälkeen merenlahti peittyi sumun syleilyyn. Sumu alkoi hellittää vasta lähempänä puolta päivää.

Sumu kätkee meren. Näkyvyys metri ehkä kaksi.

Sumun keskeltä näkyy aavistus massiivista kivilaituria

Tässä se sumun piilottelema komea kivilaituri

Workshopin jälkeen oli mahdollisuus jäädä kolmen ruokalajin illalliselle. Kotona olisi ollut jäljellä edellispäiväistä makkarakeittoa, joten valinta oli helppo :) Alkukeitto pitää laittaa muistiin ja kokeiltavien listalle. 

Kermainen bataattikeitto, jossa ripaus tuoretta chiliä. Olipas hyvää!

Torstaina syyslomailimme poikien kanssa ja kävimme Kansallismuseossa. Kävimme Suomen esihistorian osastolla shamaaniradalla. Tykkäsimme siitä - ainakin siihen saakka, kunnes selvisi, että radan kysymyksiin ei ollut tarjolla oikeita vastauksia. Aika töpeksintää sanon minä! Nyt meiltä jää pari noitajuomayrttiä selvittämättä ja voi olla, että vietämme unettomia öitä miettien alla olevien tavaraoiden käyttötarkoitusta. Lisäksi turkisten tunnistuksessa jäimme yhden turkin osalta pattitilanteeseen 3-1.

Piirrustustaulu on selvä, mutta mikä ihme on edessä oikealla?
Joudumme luottamaan kuopuksen arvioon, että kyseessä on kivikautinen jojo.

Kiertelemme muitakin osastoja ja ihmettelemme hurjan kokoista plooturahaa.

Plootu, vasemmalla kuulakärkikynä mittatikkuna

Lapsista museon paras paikka on Vintti. Kannattaa ehdottomasti käydä Vintillä! Siellä voi leikkiä historiaa. On vanhanaikaista kyläkauppaa, puuhellaa, hirsimökin rakennuspaikka, kangaspuut, tehdaslinja ja paljon muuta. Näin syyslomalla Vintissä kävi aikamoinen kuhina, mutta muutamaan leikkipaikkaan mahduimme.

Ostimme leikkikaupasta leikkieväät ja söimme niitä maitolaiturilla.
Kuopus ja keskimmäinen olivat kääntäneet kaupan kassan mukaansa.
Kuulemma kun kaupan neitiä vähän jututti, niin hän ei huomannut mitään :D

Tästä tulee mieleen Olipa kerran piirretyn Maestro

Suurta huvia oli ottaa itsestään tietokoneen kameralla kuvia ja mailailla niitä mm. isille töihin.


Pitäisi vaan jotenkin jaksaa tsempata itseni pysymään liikkeellä, niin syksy tuntuisi mukavammalta. Kummasti vaan sohva ja sänky viekoittelevat jatkuvasti luokseen. 

20 kommenttia:

  1. Me olemme kolunneet monta museota ja työpajaa. Mutta jostain syystä Kansallismuseo jää vuodesta toiseen käymättä. Josko saisimme vihdoinkin tänä syksynä käytyä sielläkin, niin moni kehuu esim. Vinttiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vintillä on hyvä mahdollisuus leikkiin. Minustakin paikka on suorastaan inspiroiva. Itse menisin kyllä mieluiten sinne arkipäivänä, jolloin uskoisin, että Vintissä on väljää.

      Poista
  2. Se ulkoilu ja liikkuminen piristää AINA, kumpa sitä useamminkin saisi itsensä sohvalta!! Hyvä sinä!

    Voimia, rakkautta ja valoa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sohvan vetovoima on aikamoinen. PItäisi vaan yrittää aina ulkoilla ja muutenkin pitää itsensä aktiivisena, eikä sortua pelkkää lojumiseen tai vielä pahempaan eli illan pikkupäikkäreihin, jotka nykyään vaikuttavat yöuniini (ennen ei ollut mitään vaikutusta).

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Nyt alkoi kansallismuseo kuullostamaan houkuttelevalta kohteelta lapsille. Minä en ole aikaisemmin kuullut Vintistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelemme Vinttiä!
      Lapset (alle 18v) pääsevät ilmaiseksi Kansallismuseoon. Se on myös suhteellisen edullinen retkikohde. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Itse en keksinyt vempeleelle mitään käyttötarkoitusta, joten jouduin puoltamaan jojoa :D

      Poista
  5. Meillä liukuhihnatyö oli suurin hitti :)

    Onkohan Helsingissä talvella tarjolla museoissa lasten kierroksia? Käytiin kesällä Turun Aboa Vetus & Ars Novassa ja sattumalta ajauduttiin lapset lasten- ja aikuiset aikuisten kierrokselle. Lapset (6v ja 4v) olivat ensimmäistä kertaa kierroksella ja tykkäsivät tosi paljon. Suomenlinnassa on kesällä kierroksia, mutta onko muualla lapsille omia kierroksia?

    t. Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikani oli Ateneumissa lasten kierroksella olisiko ollut viime syksynä. Menivät eskarin kanssa, mutta silloin minusta samaa kierrosta järjestettiin myös muillekin kuin valmiille ryhmille. Nyt kyllä ei näkynyt mitään lastenkierrosta webissä. Minusta pääkaupunkiseudulla on huonosti lastenkierroksia :( Jos löydät lastenkierroksia, niin kerro ihmeessä!

      Poista
  6. Ihana tunnelma näissä merikuvissa! Kansallismuseossa en olekaan pariin vuoteen käynyt, voisi mennä joku kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekin mietin, että voisi joku kerta käydä ihan rauhassa kiertelemässä Kansallismuseota.

      Poista
  7. Tämä lisääntyvä pimeys saa kyllä mielen matalaksi ja tekisi mieli välillä kömpiä talviunille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Heti jos aurinko näyttäytyy (niin että satun sen näkemään), niin olo paljon pirteämpi. Synkkinä päivinä minua kiinnostaisi vaan pullan syöminen ja pitkät päiväunet :(

      Poista
  8. Oi miten hieno retkipäivä teillä on ollut....upea tuo maitolaituri, ei meillä kotona siihen vaan maalit riittäneet eikä naapureillakaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli onnistunut retkipäivä.
      Ne on vissiin vaan nuo nykyajan mallikappaleet aina hyvässä punaisessa maalissa ja hyvin viimeistelyjä :)

      Poista
  9. Ihana päivä teillä ollut!huh, kahviton elämä, siihen en ehkä pystyisi mutta nosta hattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva, kun sain sentään järjestettyä yhden yhteisen lomapäivän poikien kanssa. Kahviton elämä ei ole helppoa, mutta juuri nyt vatsa ei siedä kahvia. Perjantain kunniaksi elin riskillä ja join töissä puoli kuppia :)

      Poista