19. tammikuuta 2023

Floridan kierros: hurmaava Sarasota Keys

Ystäväni Jonna oli suunnitellut, että ajamme kurkkaamaan miltä näyttää Sarasota Keys. Florida Keys on varmasti monelle tuttu, etenkin sen päätepiste Key West. Samanlainen pitkulaisen ketjun muodostama saarien rykelmä sijaitsee Sarasotan kohdalla. Minä en ollut aikaisemmin kuullutkaan Sarasota Keysin alueesta. Key Westiin verrattuna alue on vaikutti lähes uinuvalta ja siellä oli enemmän paikallisasutusta. Sarasota Keysiin kuuluu useita saaria, suurin on Siesta Key. Siesta Key beach on muutamassa Floridan kauneimpien rantojen listauksessa nimetty koko Floridan kauneimmaksi rannaksi. Tämän huomasimme vasta jälkeen päin, olisimme toki käyneet katsomassa senkin. Tieltä katselntuna kauneinta minusta oli Longboat Keyn kohdilla. Koska liikenne oli hiljaista ajelimme lähes koko ketjun lävitse.

Punaisen täpän kohdalla on Sarasota Keys. Oikella näet ajoreittimme

Talot alueella ovat upeita. Ne eivät ole sellaisia yliampuvia miljoonapalatseja, mutta isoja taloja kauniilla pihoilla ja monesta on merinäköala. Vaikka emme päätyneetkään siihen, että Florida olisi haaveiden paikkamme, kävi Jonna kuitenkin ostamassa parit lottokupongit. Ison voiton kohdalle osuessa Jonna olisi ollut valmis floridalaistumaan.

Auton ikkunasta kuvattua rantakatua. Ranta vasemmalla penkereen takana, oikealla ihania taloja

Tiellä oli pätkiä, jolla kaikki näytti näin kauniilta. Sieltä se merikin pilkistää

Tämä on aika keskimääräisen näköinen talo alueella

Yhdellä pätkällä oli ainoastaan tälläisiä pikkulinnoja. Ne olivat niin isoja, etteivät mahtuneen kuvaan.

Tähän kuvaan mahtui puolikas linna


Sarasota Keys ajelumme päättyi Bradenton Beachille. Se oli rantarakkautta. Valkoista hiekkaa silmän kantamattomiin. Ranta oli mukavan kova ja tasainen kävellä, siellä onnistuisi polvivaivaiselta pidemmätkin lenkit. Kauniin väristä vettä (harmillisesti ei kuitenkaan turkoosia) ja viehättävä rantaravintola. Olimme paikalla iltapäivällä ja ranta oli melkein autio.

Rantarakkaus <3



Rannalla oli sellainen lähemmäs 20m pätkä, joka olikin pelkkää simpukkaa täynnä. En ole ennen nähnyt noin isoa aluetta täysin simpukankuorien peitossa.

Eikö olekin ihanan näköistä hiekkaa?
 
Lintujen takana kadun toisella puolella näkyy värikäs hotelli. Se voisi olla minulle sopiva paikka.

Rantaravintola upealla paikalla



Tilasin rapuburgerin. Siihen oli käytetty pehmeäkuorinen rapu. Olivat mokovat leivittäneet ravun niin, että vain leivitys maistui. Rantaravintolan hinnat olivat normitasoa, mikä oli iloinen yllätys. Vallet parkinging joutui tuossa paikassa kustantamaan.

Edellisessä postauksessani jo valittelin ruuan laadusta. Burgeri on malliesimerkki, burgerin pääraaka-aineen maku on kadotettu täysin. Alla vielä karumpi esimerkki. Rapupastan rapujen päälle on ripoteltu jotain maustetta, niin että ravut eivät maistu lainkaan. Harmittaa tuollainen hyvän raaka-aineen pilaaminen! Pastassa rapujen alla on hieman ylikypsää pastaa saavillinen ja varmaankin kokonainen purkki kermaa. Aloimme syömään reissussa mahdollisimman paljon salaatteja (ja kastike erilleen) ja nachos supremea, koska noita kahta on hankala pilata. Hieman alkoi jo ärsyttämään ravintolassa syöminen. Annos kuin annos maksaa hieman päälle pari kymppiä. Siihen päälle veroja ja tippejä vielä ja lautaselta löytyy joku amatööriviritys.


Meillä oli tavoitteena saapua seuraavaan kohteeseen päivänvalossa. Kertaakaa se ei toteutunut. Bradenton Beach oli niin viehättävä, että viivyimme siellä suunniteltua pidempään. Vasta, kun aurinko alkoi laskemaan, pystyimme irtautumaan rannalta. 

Bradenton beach ei ole päässyt Floridan top-rantojen listauksiin. Rantojahan Floridassa riittää. Kävimme kolmella top-listauksien rannalla ja meistä Bradenton oli niistä paras.


Seuraava pysähdyksemme oli Crystal Riverissä, jossa snorklasimme manaattien kanssa. Manaateista olen jo  kirjoittanut. Meillä oli manaattisnorklauksen kanssa samaksi iltapäiväksi varattu maisemaristeily, mutta saderintama yllätti meidät ja risteily peruttiin. Crystal Riveristä matka jatkui Kennedy Space Centeriin. Meillä ei ollut mitään odotuksia Kennedy Space Centerin suhteen, menimme paikalle asenteella "käydään tsekkaamassa avaruusrompetta, koska osuus matkalle". KSC osoittautui super mielenkiintoiseksi. Siitä sitten lisää seuraavassa osassa. Ehkä vähän väliin jotain ei-matkapostausta.

Postaukset Floridan kierroksesta:
Osa 1 - Snorklaamassa manaattien kanssa

6 kommenttia:

  1. Kernaasti ottaisin meidän pihalle edes puolikkaan linnan torneineen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä sähkönhinnoilla voisi olla kylmä linnantorni ;)
      Kyllä minullekin kelpaisi tuollainen floridalainen linna. Jos saisin jostain yhden makuuhuoneen lisää ja yhden työtilan, niin olisi varsin onnellinen nainen. Aina välillä harkitsen, että ostan jonkun vanhan asuntovaunun ja tilaan pekkaniskan nosturin nostamaan sen pihalleni ja teen siitä itselleni naisluolan :D

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Nyt tuli ikävä aurinkoa, merta ja hiekkarantoja! Upean näköinen tuo Bradenton Beach joten en yhtään ihmettele jos viihdyitte siellä auringonlaskuun. Minulle tulee noista linnuista mieleen yksi oma rantakokemus tosin se oli Italiassa, jossa yhtäkkiä valtava lintuparvi laskeutui aivan meidän rantatuolien läheisyyteen. Olin tainnut nukahtaa siihen tuoliin kun yhtäkkiä heräsin siihen, että olin lintujen saartamana ja kaikki ne pitivät sen päivästä meteliä. Tuli mieleen Alfred Hitchcockin leffat Linnut. Onneksi joku ääni tai ihminen säikäytti siivekkäät ja ne lähti kaikki lentoon yhtä aikaa. Nyt tuo naurattaa mutta siinä herätessä ei kyllä naurattanut.

    Talot ovat kyllä aika hulppeita ja linnamaisia osa. Ikävää, että ruokaelämykset olivat latteita. Ja rapuannokset! No, itse olen jenkeissä myös saanut huonoa ruokaa, jota muut kehuivat mutta itsestäni se oli ihan kuraa. Makuja on varmaan moneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun tuolta taivaalta on tullut jatkuvalla syötöllä kaikenlaista ja aurinko on pysytellyt visusti piilossa, on minullakin ikävä aurinkoa. Olisi nyt edes ulkoilusäätä!

      Lintuparvet ovat hienoja, mutta voivathan ne olla myös vähän pelottavia. Muistan kuinka meidän lähirannalta joutsen ajoi parit auringonottajat pois kulmasta, minkä hän tulkitsi oman perheensä reviiriksi. Olisin ottanut jalat alle minäkin.

      Meillä oli kerran puolihoito Italiassa ja oli aika yllätys, että ruoka oli kehnoa. Retkeiltiin paljon ja aseman vieressä oli ihana voileipäbaari. Ostettiin sieltä voileipiä mennen tullen :D

      Poista
  3. Upea kierros, kiitos! Mutta tosi harmillista, että ruoat olivat pettymys. :-(

    Mä en välttämättä haluaisi asua Floridassa, mutta nähtyäni vilauksen noista taloista ja maisemista rupesin jo kääntämään takkiani. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jostain tipahtaisi tuollainen komea talo Floridassa lähellä rantaa ja vielä varat sen ylläpitoon ja muuhun elämiseen, niin suostuisin lähtemään ;) vaikka ruuat eivät olleetkaan kummoisia ja ihan joka paikaan pitäisi mennä autolla. Ehkä kestäsin ;)

      Poista