9. tammikuuta 2023

Perhelomanen Himoksella

Vuoden ensimmäinen lyhyt perheloma onnistui mainiosti. Suorastaan yli odotusten. Otimme Hra Kepposen kanssa päivän lomaa ja ajelimme keskiviikkona Himokselle. Torstaina onnistuimme ponnistamaan heti aamusta rinteisiin ja ne olivat mahtavassa kunnossa koko aamupäivän. Pojista rinnebistron crispy chicken oli erittäin herkullista ja Tazza-kaakaokin maistui paremmalta oikeasta mukista. Kaikkiaan onnistunut rinnepäivä.

 
Kuopus, takana näkyy kuinka lumitykki painaa lumetusduunia siirtymäreitillä

 

 
Perheselfie

Minä jaksan juuri ja juuri laskea sellaisen 3t lipun ja senkin lopussa alkaa jo polvia särkemään. Lasketteluun viime talvena hurahtunut keskimmäinen halusi päivälipun ja Hra Kepponen lupasi jäädä seuraksi. Ei sillä, että keskimmäinen seuraa tarvitsisi tai aina edes kaipaisi mäessä. Päivälippulaiset palasivat rinteestä odotettua nopeammin. Iltapäivällä rinteisiin tuli lisää laskettelijoita ja rinteet menivät nopeasti kuluneeseen kuntoon. Päätimme heti, että seuraavana päivänä olemme hisseillä heti, kun ne aukenevat.

Lähtiessä sääennuste lupasi todella kylmää säätä, ennusteet olivat -13 ja -16 välillä ja tuntuu kuin sarake sanoi, että pakkanen tuntuu vielä noin 5 astetta kylmemmältä. Pakkasta oli aamulla noin -10 ja rinteiltä palatessa noin -6. Eli paljon lämpimämpää kuin ennuste lupasi. Jos varauksessa olisi ollut vielä lähempänä lähtöä peruutusmahdollisuus, niin olisimme saattaneet peruuttaa koko reissun. Onneksi oli näin hyvä tuuri pakkasen kanssa.

Kimmoke varata loma Himokselta oli edullinen hinta kivasta lomahuoneistosta. Holiday Clubilta sai noin 110€/vrk lomahuoneiston, jossa on kaksi makuuhuonetta, sauna ja takka. Varauksen tein booking.comin kautta. Huoneisto on perustyylikäs, hyväkuntoinen ja siisti. Viihdyimme erinomaisesti.

Meidän rakas pölötyskoneemme oli täydessä vauhdissa ja hyvin viihdyttävä. Meillä oli niin hauskaa keskenämme.

Ihmeellistä kyllä perheemme viluisin henkilö Hra Kepponen ei palellut lainkaan

Lauantaina päätimme jättää laskettelut väliin ja lähteä suoraan lomahuoneiston luovutuksen jälkeen ajelemaan kotiin. Ystäväni Facebookissa oli juuri pysähtynyt Asikkalan Vääksyssä Vintage Rusty Cafessa ja suositteli sitä meille. Paikka on sisustettu vanhalla tavaralla ilmeisesti johonkin vanhaan huoltoasemaan tai teollisuushalliin. Siellä on paljon hauskoja yksityiskohtia ja mikä parasta erinomaista juustokakkua ja omenahillomunkkeja.

Valitsimme tämän pöydän

Tämä oli suosikkini, mutta liian pieni. Moottoripyörä seinällä on hienostunut koriste ;)

Mikä kaakao!


 

Pölötys- ja pölhyilyenergian huippupisteessä kävimme moikkaamassa vaaria. Ei pitänyt vaarillakaan pokka meidän juttujen kanssa. Volyymi oli sillä tasolla, että vaari kuuli varmasti ja ehkäpä myös naapurit. Tuotiin vaarille tuliaisina pullaa Vääksystä saakka. Perhe on paras <3
 

Vaarilla olikin pullatarjoilu omasta takaa ja hyvin mahtui päivään toisetkin pullakahvit

Iloa viikkoosi!

10 kommenttia:

  1. Vitsi mikä hyvän mielen postaus, perheen ilo oikein huokuu näistä.

    Opin nuorena laskettelemaan, mutta tyrin niin paljon hisseissä, että iski kammo ja ei ole saatu mäkeen sen jälkeen. Mitään ei sattunut eli taisi olla ujolle ihmisille vaan kovin nöyryyttäviä nuo hetket, kun jengi katseli turhautuneena, että eivät pääse mäkeen, kun hissi on jumissa, koska meikäläinen on hississä jumissa.

    Olen kyllä niin kömpelö, että en tiedä olisiko musta mäkeen vaan tulisinko suoraa huutoa alas. Haaveissa olisi kyllä joku loiva mäki Itävallassa tai Sveitsissä, mutta saattaa olla, että nauttisin päivänpaisteesta ja joisin minttukaakaota. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli hauska ja onnistunut laskettelureissu oman perheen kesken.

      Minäkin haaveilen, että pääsisin vielä kerran Alpeille laskettelemaan. Edelliset reissut on tehty 90-luvulla. Mutta nähtäväksi jää, että kestääkö nämä polvet Alpeille ja jos menevät vaihtoon nopeammin, niin uskallanko lähteä proteeseilla Alpeille.

      Olen nykyisin liikuntarajoitteinen laskettelija. Melkein tarvitsen vessareissulle jonkun auttamaan pöntöltä ylös :D Ei meinaan monot jalassa päästä alas eikä etenkään ylös. Polvivaiva jumittaa selän eikä kiertoliike meinaa sujua ja siksi usein pyydänkin hissiin mennessä, että autatko ankkurin minulle. Vielä toistaiseksi pärjään rinteessä ihan kivasti :)

      Lasketteluni aiheuttaa hämmennystä niissä jotka tietävät, kuinka välttelen kävelyä ja joudun usein pysähtymään istumaan. Minulla on aika merkittävä kulma toisessa polvessa ja se ei siis suoristu. Kävelyssä jalan pitäisi suoristua ja virheasento aiheuttaa pahoja kipuja vastakkaiselle puolelle. Laskettelussa on minulle luontainen asento eli polvet koko ajan vähän koukussa :D Rinteessä pärjää heikommallakin fysiikalla. Mutta jos taidot ovat ehtineet ruostua, niin ensimmäiseksi kannattaa ottaa opettaja. Yleensä taidot, mitkä nuorena oppii, ne palautuvat hyvin vielä vanhempanakin. Olen opettanut poikani tekemään volttimonttuun voltteja ja hyppimään uimahallin hyppytornista.

      Rinteissä ei ole enää niitä 80-luvun kauheita kapulahissejä ja monessa paikassa ankkuri tosiaan autetaan persauksen alle.

      Poista
  2. Oijoi! Tuonne Asikkalaan pitäisi kyllä päästä, näyttää ihan "meidän paikalta".
    Rennon ja iloisen näköistä sakkia kuvissa, lomanen oli siis varsin onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vintage Rusty Cafe on varsin omaperäinen paikka. Meistä sisustus oli kiinnostavaa ja mikä parasta leivonnaiset erinomaisia. Yritin kovasti kurkistella "takatilaan", jossa oli yksi vanha Volvo-kaunotar ja joku toinenkin auto työnalla.

      Lomanen onnistui hyvin :) Onnistuminen on kivaa vaihtelua tuon joulun epäonnistumisen jälkeen.

      Poista
  3. Perhe on todellakin paras! Ootte kyllä suloisia. <3

    Toi Vintage Cafe näyttää ihan huippupaikalta! Panen muistiin vastaisuuden varalta. Ja nyt lähden googlettamaan, missä on Asikkalan Vääksy. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Vääksy on Lahden pohjoispuolella matkalla kohti Jyväskylää. Vääksyssä on myös Ranskalainen maalaispuoti, meidän piti mennä sinne kahvittelemaan, mutta ajattelin, että Vintage Rusty Cafe kiinnostaisi poikia enemmän kuin esim. sisustustuotteet :D Näin talvisin Ranskalaisen puodin ravintolassa olisi tarjolla juustofondyytä. Se olisi kiinnostanut minua. Harmi, että meillä keskimmäinen ei pidä juustosta.

      Poista
  4. Mukavaa yhdessäoloa. Perheen sisäinen huumori on parasta. Kaikki tietää heti, mistä puhutaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sisäpiiriri"vitsit ovat yleensä niitä parhaita :)
      Meillä oli hauska lomanen ja huonot vitsit :D

      Poista
  5. Hih - minäkin hihittelin täällä sekä aivan ihanista tilanne kuvista, että "jutuista" (melkein kuulin höpötykset) - aivan ihana postaus ja toi todella ILOA VIIKKOON!! Kiitos!! Ja vielä nuo terkut oikein "Esson baarissa"!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3 Nuoriso osaa hyvin laulaa, että kruunalla kotiin ja klaavalla Esson baariin :D

      Kivaa viikkoa!

      Poista