29. joulukuuta 2013

Matkakarttani


Marja blogista Haveaniceday1 haastoi minut hyvän aikaa sitten näyttämään oman matkakarttani ja kertomaan lempikohteistani.

1. Näytä matkakartan (Travbuddy tai vastaava) avulla missä maissa olet käynyt ja paljonko se on prosentteina.
2. Kerro, mielellään perusteluineen, mikä tai mitkä vierailemistasi maista ovat olleet suosikkejasi.
3. Paljasta vielä se maa (tai kaupunki), johon et ole vielä päässyt matkustamaan, mutta johon pääsystä haaveilet.
4. Kiitä sitä boggaajaa, jolta olet haasteen saanut ja vinkkaa myös Casa Volmariin omasta matkakartasta, jotta voin käydä siihen tutustumassa. http://casavolmari.blogspot.fi/
5. Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa.

Olen työmatkustanut paljon. Vaikka se on ollut välillä raskasta, yksinäistä ja arjen sotkevaa, on se tarjonnut useita unohtumattomia kokemuksia. Välillä olen päässyt tutustumaan paikalliseen arkeen pintaa syvemmältä ja olen jopa saanut vuosikausi kestäviä ystävyyssuhteita.

Minulla on Euroopan kaupunkeja, joissa olen käynyt niin usein, että en enää pysty laskemaan käyntejä. Ne lasketaan kymmenissä. Pyrin työmatkoillani käymään jossain nähtävyydessä tai kiinnostavasssa paikassa tai syömään jossain erikoisemmassa ravintolassa. Valitettavan usein reissu menee lentokentän patongilla ja liikenneruuhkaa taksin ikkunasta tuijottaen.

Vaikka matkailusta pidänkin, niin välillä työmatkailu on imenyt voimat siten, että etenkään kesälomalla ei ole ollut poltetta päästä mihinkään. Mies on selvästi minua vähemmän innostunut matkustamisesta. 5 viikon vuosilomasta tuntuu kovin hankalalta irrottaa pidempää aikaa matkailuun. Kesäisin haluan nauttia Suomen luonnosta ja lisäksi mielellään pitää vapaata joulun aikaan ja hiihtolomalla. Siksi matkailuun harvoin jää viikkoa enempää. Käytettävästä ajasta johtuen matkakohteeksi valikoituu useinmiten Euroopan kohteet.

Nykyisin lomamatkailu on myös kustannuskysymys, koska kahden hengen sijasta reissuun lähtee viisi. Se sulkee tehokkaasti edulliset äkkilähdöt ja monet hotellit pois valikoimasta. Kohdevalintaa rajoittaa se, että sen pitää soveltua koko perheelle.

TravBuddyn matkakartan mukaan olen käynyt 23% maailman maista. En saanut HTML-koodia toimimaan, joten kartta on tässä kuvana. Siihen pääsee myös tästä linkistä.



Unohtumattomimmat matkakohteeni:

1. Tokio/Japani
Tokio on entinen kotikaupunkini ja siksi on ehkä epäreilua listata se suosikkimatkakohteitteni joukkoon. Tokio on turvallinen, toimiva mutta sopivasti eksoottinen, siellä on taivaallisen hyvää ruokaa, vilkas yö- ja kulttuurielämä. Tokiossa on kauniita puistoja ja temppeleitä ja siellä on helppo liikkua. Tokiossa voi vaellella pilvenpiirtäjien ja neonkylttien välissä ja välillä poiketa temppelin pihaan katsomaan kivipihan haravointia.

Tokiosta tekee näppärästi päiväretken uskomattoman kauniiseen Nikkoon tai vaikka temppelikylään Kamakurassa. Tokiossa on muutama kiva kylpylä eli onsen, mutta junalla pääsee kätevästi moneen perinteisempään onseniin. Japanissa ehdottomasti kokemisen arvoinen on myös Kioto. Itse nautin erittäin paljon Hokkaidon laskettelurinteinteistä. Olen kuullut, että Suomestakin sinne lennetään puuterin perässä.


2. Uusi-Seelanti
Uusi-Seelanti on luonnon järjestämä huvipuisto. Siellä on tuliperäisiä alueita, joissa on kuplivia mutalähteitä, rikkipitoisia värikkäitä lampia ja geysiirejä. Upeita vuoria ja kauniita rantoja. Mahtavia vesiputouksia ja viinialueita. Ällistyttävä Waitomon tippukiviluola, jonka katto peittynyt valoa hohtaviin matoihin. Kiersimme noin viikon ystäviemme kanssa pohjoista saarta autolla ja reissu oli upea! 


3. Amalfin rannikko/Italia
Amalfin rannikko on henkeä salpaavan kaunis. Majoituimme miehen kanssa sesongin jo lähestyessä loppuaan Sorrentoon. Se on sympaattinen ja kaunis pikkukaupunki, mutta voin uskoa, että turistien massat kiihkeimpänä sesonkina tekevät kohteesta tukkoisen ja ehkäpä jopa epämiellyttävän. Sorrennosta voi tehdä lauttaretken Caprille tai Ischiaan tai junalla Pompejihin. Pompej oli mieleenpainuva kokemus. Pompejin jälkeen toiseksi paras Amalfin kokemus oli vain tuijotella upeaa maisemaa.


4. Yucatanin niemimaa/Meksiko
Upeita rantoja, hienoja hotelleja, joiden palveluiden äärellä voi makoilla täysin laiskana elämästä nautiskellen. Ja mitkä nähtävyydet! Maya-raunioita on useita. Miehen kanssa kävimme Chitzen Itzassa ja Tulumissa. Molemmat olivat varsin upeat vierailukohteet. Snorklaus oli mieleenpainuva kokemus. Värikkäitä kaloja oli niin paljon.

Itse suosittelen välttämään Cancunia ja majoittumaan johonkin pienemään paikkaan. Cancun on aivan liian täynnä amerikalaisia turisteja.


5. Etelä-Afrikka
Safaripäivä Etelä-Afrikassa ja leijonanpentujen silittäminen leijonapuistossa olivat upeat kokemukset. Vielä kun olisin ehtinyt käymään Kap Kaupungissa.


Koska nykyisin matkailemme pääosin Euroopassa lapsille sopivissa kohteissa, voisin vielä mainita seuraavat kohteet, joista pidän paljon:

Teneriffa
Valitsemme hotellin merenrannasta kauniilla paikalla ja vähän kauempana hulinasta. Lapset nauttivat uinnista ja vanhemmat rentoutumisesta. Viimeksi olimme Teneriffalla tammikuussa 2012 *klik* ja *klik*

Ranskan riviera
Kaunis kaupunkikuva, meri, hyvä ruoka ja leppoisa tunnelma. Välttelen vilkkainta sesonkia. Nizzassa olimme viimeksi toukokuussa 2013 miehen kanssa kahdestaan *klik* ja *klik* ja *klik*

Tanska
Erittäin lapsiystävällinen kohde. Paljon tekemistä ja näkemistä. Tanskassa olimme kesäkuussa 2013. Tästä postauksesta löytyy linkit muihinkin Tanskan postauksiin.

Iloisiin yllättäjiin voisin lisätä Kroatian ja Pietarin.


Minulle ei ole sattunut mitään hirveää matkakohdetta eikä edes sietämättömän huonoa hotellia. Yleensä laatu on vastannut kuvausta ja tähtiluokitusta. Todella surkea matkasää on osunut kerran Indonesian rantaparatiisissa. Rusketus jäi todellakin saamatta, mutta rankkojen sadekuurojen välissä ehdimme sentään uimaan. Jos jotakin paikkaa pitäisi kehottaa välttämään, niin valintani on Meksikon Tijuanan.

Huonoissa ja kalliissa hotelleissa pitää ehdotonta ykkössijaa UK. Siellä olen noin 150€/vrk hintaan saanut huoneen, jossa on hiiriä tai epämääräisiä kuoriaisia tai sellainen viktorian aikainen kokolattiamatto, että silmiä kirvelee se pöly. Siellä minua on myös laskutettu kahvikupista 15 puntaa. Toki nähtävyydet ja viihdetarjonta ovat vertaansa vailla ja Lontooseen on tarkoitus suunnata jälleen keväällä 2014. Edellisen kerran vietin päivän Lontoossa työmatkaani yhdistettynä *klik* kesäkuussa 2013.


Haavekohde
Minulla on paljon matkahaaveita, osa on ollut haavelistalla jopa parikymmentä vuotta. Haaveissani on kymmeniä eri kohteita, joihin haluaisin elämäni aikana päästä. Kohteet vaihtelevat paikkaansa listalla ja sinne tulee uusia vanhojen poistuessa. Tämän hetken top 3:
1. Galapagos-saaret
2. Mikronesian kiertomatka
3. Kenia + Tansania + safareita

En näe noiden toteutuvan vielä pitkään aikaan tai edes ikinä. Realistisemmalla listalla on Lissabon, Sardinia ja Karibian risteily. Pienestä seikkailumatkasta Mustanmeren rannoille olen myöskin haaveillut, kohteena voisi olla Odessa tai Jalta. Vakihaaveenani on etelänmatka talvella.

9 kommenttia:

  1. Matkatyö kuulostaa monen mielestä hienolta ja kadehdittavalta, mutta (ymmärtääkseni) siihen kyllästyy hyvin nopeasti juurikin mainitsemistasi syistä: aikataulut menevät sekaisin eikä maista ehdi nähdä juuri lentokenttää, liikenneruuhkaa ja toimistoa/tehdasta enempää. Lisäksi tiedän monen matkatyöläisen tuskailevan matkustuksen epäterveellisyyden kanssa: pitkät lennot ja aikaerot tekevät nukkumisesta epäsäännöllistä, kiire aiheuttaa stressiä ja lentokenttien sekä -koneiden ruokavalikoima on yleensä tosi epäterveellisistä aineksista koostunutta. Mutta mikäli työmatkan yhteydessä on mahdollisuus tutustua uuteen paikkaan vähän paremmin ja rauhallisella aikataululla, niin sehän on tietysti mahtavaa :)

    Oli tosi mielenkiintoinen postaus muutenkin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä- tämä oli todella mahtaaa luettavaa!

    Mun haave on on päästä kerran elämässä Uuteen Seelantiin, niin moni on sitä paikkaa kehunut, suureksi osaksi sen uskomattoman...jopa maagisen kauniin luonnon vuoksi. Aarrekarttaan kohde mars!

    VastaaPoista
  3. Terhi:
    Kuvailit hyvin matkatyön huonot puolet. Lisäksi ruokavalio voi muuttua aivan karmeaksi ja alkoholin käyttö lisääntyy helposti. Itse en yleensä pysty nukkumaan lentokoneessa lainkaan, joten pitkien matkojen jälkeen väsymys vaivaa pitkään. Lukuharrastus sen sijaan voi hyvin kun pitää roikuskella milloin missäkin :)


    Elisa:
    Kiitos :)
    Uusi-Seelanti on hieno paikka. Monessa luontokohteessa sana maaginen on hyvä kuvaamaan sitä. Menisin uudestaankin, jos matka ei olisi niin tolkuttoman pitkä (ja kalliskin). Majoituimme pääosin erilaisissa bed&breakfast paikoissa. Ensimmäinen majapaikkamme Aucklandissa oli ihana vanha pitsivilla. Sitä pyöritti belgialaispariskunta joiden opastamana päädyimme toiseenkin belgialaispaikkaan :)

    Kävimme Uudessa-Seelannissa aikoinaan Tokiosta käsin, jolloin matka oli jo siedettävä. Ystävämme ostivat minimaailmanympärilennot Helsingistä Tokioon luoksemme, sieltä Uuteen-Seelantiin ja sieltä Singaporeen ja sieltä takaisin Suomeen. Hinta oli yllättävän hyvä. Ajatuksena tuollainen olisi niin houkutteleva, mutta vanha nainen joutunee toteamaan, että liian raskasta touhua.

    VastaaPoista
  4. Mäkin tein aikoinaan paljon matkustusta vaativaa duunia, ja muutaman vuoden sitä jaksoi - kun oli vielä nuori :-) Nyt ei houkuta enää, vaikka silloin tällöin on toki kiva käydä jossakin - etenkin, jos duunimatkaan pystyy yhdistämään edes vähän jotakin omaa, kuten shoppailua, kavereiden tapaamista tai vaikka museokäynnin.

    Ymmäräthän, ettei kukaan kehtaa tarttua sun jälkeesi tähän haasteeseen? Aika tehokkaasti olet nimittäin kiertänyt maailmaa!

    VastaaPoista
  5. Hekku:
    Olisi tosi sopivaa, jos voisi työmatkailla vaikka 2-3 kertaa vuodessa, johonkin isoon kivaan kaupunkiin. Kestäisin varsin hyvin säännölliset Ranskan ja Italian matkat :) Harmi ettei juuri koskaan osu mulle. Pahimpia alkaa olemaan päiväreissut: klo 5 ylös, klo 6 matkaan ja kotiin yöllä klo1. Seuraavana päivänä duuniin ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

    Mua tituleerataan töissä vanhojen kivikasojen kuningattareksi. Mä oon niin hullu, että kun muut lepää hotelilla, niin minä nousen tosi aikaisin ja suuntaan nähtävyyksille. Mä peittoan usein kilometreissä ja ajankohdassa juoksuaddiktit :)

    Mielelläni näkisin muidenkin matkakarttoja ja kuulisin ihanista lomakohteista. Jaapas Hekku omasi.

    VastaaPoista
  6. Olipa ihastuttava postaus. Olet käynyt monissa mielenkiintoisissa paikoissa. Varmasti työmatkailu imee intoa matkustaa vapaa-aikana (huomasin sen miehessä, joka aiemmin matkusti ihan koko ajan). Meillä seuraava loma on hiihtolomalla Tahkolle (vaikka allekirjoittanut olisi halunnut etelän lämpöön :)).

    VastaaPoista
  7. Nonna:
    Kiitos :)
    Melkein yhtä tehokas matkailun vähentäjä työmatkustuksen ohella on kolme vilkasta poikaa. Kanarian lentomatka menee juuri ja juuri.

    Tahko on hyvä lomakohde. Haaveilen itsekin siitä, mutta lentäen Se tulee liian tyyriiksi ja ajomatkaa lasten kanssa en kestä mitenkään. Olen suunnitellut matkailubudjetin nollaamista ja säästyvän rahan käyttöä auton vaihtamiseen tila-autoksi. Kummasti vaan tulee priorisoitua matka etelään talvella...

    VastaaPoista
  8. Kiva kun jaksoit tehdä matkahaasteen. Mulla työmatkat sijoittuu näihin suomen kaupunkeihin ja osaan kertoa hyvät hotellit ja aamiaiset niiltä paikkakunnilta joissa jäähalli :)

    Me haaveilemme tuosta Afrikan matkasta ja safarista.

    VastaaPoista
  9. Haveaniceday1:
    Haaste oli kiva tehdä, kiitos siitä Marja. Meni vaan vähän aikaa noihin joulujuttuihin, ennenkuin ehdin sen kimppuun.

    Minulle jäi kytemään halu nähdä enemmän Afrikkaa. Saas nähdä, että onnistuuko milloinkaan...

    VastaaPoista