22. joulukuuta 2013

JouluKepponen 9 : Lumihiutaleet


Ystävälläni Haltiakummilla oli ihastuttava idea joulukoristeisiin: kolmiuloitteiset lumihiutaleet. Pitihän niitä kokeilla minunkin.



Lumihiutaleet on yhdistetty viidestä stanssatusta hiutaleesta liimaamalla. Somisteeksi olen sivellut hiukan kimalleliimaa. Ohjeet valmistukseen löytyy Haltiakummilta *täältä*. Tekeminen on sinänsä helppoa, mutta liimaus vaatii oman aikansa ja asettelunsa ja toki pitää olla välineet stanssaukseen.

Lumihiutaleita valmistui 6 kpl. Ehkä sitten ensi jouluksi lisää. Eiköhän tuo kuusi täyty juuri sopivasti koristeista, kun vanhojen koristeiden lisäksi kuuseen tulevat Pariisin tuliaiset. Tosin vanhoja koristeita aion hiukan raakata pois tänä jouluna, koska olen ylittänyt itseni jouluhössötyksessä ja siksi kuuseen tulee vain teemavärin (minulla teemavärikuusi -unbelievable!) mukaisia koristeita. Eli valkoista, hopeaa ja lasia.

Pujotin lumihiutaleisiin langat ja ripustin joulukuuseen.




Sunnuntain JouluKepposen tehtävänä pojilla onkin kuusenkoristelu. Se onkin niin vauhdikas hetki, että aikuisilla pitäisi ehdottomasti olla 3 paria käsiä ;)

6 kommenttia:

  1. Huikean kauniit hiutaleet! Vähänkö ootte taitavia!

    Lämmintä jouumieltä, toivoo äiti, jonka suuret askartelusuunnitelmat ei ihan johtaneet toivottuun lopputulokseen

    VastaaPoista
  2. Elisa:
    Kiitos :)

    Meillä on tänä vuonna askartelut ja leipomiset toimineet superhyvin. Muu puoli sitten sakkaakin. Joulun suursiivous on vain hyvä vitsi ;) Ruokakauppareissukin on vielä heittämättä.

    Lämmintä joulua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Siis teillä on jo kuusi ja kaikki, jeskamandeera!! Tekän jouluhössötys on kyllä ihan tyystin revennyt lapasesta <3 :)

    VastaaPoista
  4. Haltiakummi:
    Meillä on jo kuusi koristeltuna :) Ja keskimmäinen on laulanut meille koristellessaan kuusta.

    VastaaPoista
  5. Koristeistasi tuli ihanat. Joulukepponen on minusta ollut kiva sarja.

    VastaaPoista