30. joulukuuta 2012

Palkinto-ohjelmassa Chez Dominique

Aika hyvin jaksoin taaplata läpi syksyn jouluun saakka. Joululta tulikin sitten täydellinen flunssaromahtaminen ja kohta alkaisi olla korkea aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhtyä järkeviin puuhiin. Kuten huomenna töihin :(

Joulukuun "pääpalkinto" oli seitsemän ruokalajin ateria Chez Dominiquessa. Kyseessä oli Group on nettidiili, kaksi yhden hinnalla. Tämä oli ensimmäinen vierailu sekä minulle että miehelle Chez Dominiqueen.

Ravintola on sisältä minimalistisen skandinaavistyylikäs. Palvelu oli moitteetonta. Tosin pieni hämmästys oli se, että puolet henkilökunnasta ei puhunut suomea. Ilmeisesti asiakaskunta koostuu koostuu bisnesväestä, joka tuo vieraitaan sinne ja jotka tarvitsevat sujuvan palvelun englanniksi.

Sitten ruokaan. Siitä jäi kaksijakoinen fiilis. Yleensä alkupalat ovat ravintoloiden parasta antia. Ateriakokonaisuutemme alkupalojen maut olivat hyvin hienovaraisia, en tiedä kehtaanko haukkua pliisuiksi, mutta läheltä liippaa. Useimmissa oli joku jännä yksityiskohta. Ulkonäöllisesti ne olivat taideteoksia.

Yllätys oli pääruoka, se oli suussa sulavaa. Se pesi kaikki alkupalat 6-0. Vaikka edelleen kummastelen valintaa tarjota mustia linssejä ankan kanssa.

Jälkiruuat olivat taivaallisia.

Sitten pikaisesti näpsittyihin ruokakuviin. Harmillisesti olen jo unohtanut annosten hienot nyanssit :(

Alla keittion tervehdys nro 1. Kalaa (en enää muista mitä) ja heinäkastiketta. Kastikkeessa oli tosiaan kevyt heinäinen maku ja tuoksu. En ole ikinä maistanut mitään sen kaltaista. Maku hyvä, pisteet lähinnä innovatiivisuudesta.



Keittiön tervehdys nro 2, minitartar. Kaunis suupala. Se tarjoiltiin hauskasti vuolukivisestä "minijäätelötelineestä".


Ensimmäinen alkupala, kasviksia ja jotain maltaista. Hyvin miedot maut. Ulkonäöltään aivan upea.


Toinen alkupala, pääraaka-aineena hanhenmaksaa. Päällä oli kiille ja vieressä jäädyke. Annos tarjoiltiin paahdetun briossin kanssa. Kiilteen rakenne oli makuuni liian paksu ja en oikein pitänyt jäädykkeen yhdistämisestä kokonaisuuteen. Tässä meni varmaan innovatiivinen yhdistelmä "haaskuun" kohdallani.


Kolmas alkupala, turskaa. Erinomaisia kastikkeita. Chez Dominiquen slogan on "Me emme tingi mistään". Väitän, että näissä täydellisissä annoksissa yksi turskan pala oli selvästi vähäisemmällä suolalla kuin kaksi kaveria. Olisin kaivannut lisäsuolaa. En ole turskan ystävä, enkä tilaisi sitä ravintolassa (paitsi ehkä pubi-illan päätteeksi fish&chips), mutta hyvä alkupala.


Sitten suuraikastaja, jossa anista. En pitänyt.


Pääruoka oli ankkaa ja linssejä. Lautasen pohjalla oli tryffeliöljyä ja kastikkeessa Grand Marnieria. Ankka oli niin mehukasta ja kastike erinomaista. Söin jopa nahankin :) Linssit eivät ole lisuke minun mieleeni, mutta olivat linsseiksi hyviä. Erinomainen annos. Minusta pääruuan olisi pitänyt olla suurempi.


Ensimmäinen jälkiruuista todellisesssa minikoossa, sorbetti ja jäätelö ja lakritsia. Kuka osaa tehdä noin kauniin ja kiiltävän sorbettipallon, mikä on kuin helmi?


Toinen jälkiruoka, suklaamousse ja jäätelöä. Taivaallista! Mies sanoi, että mousse oli jopa liian täyteläistä. Mutta sellainen ei ole oikeasti mahdollista :)


Kuinka joku saa silkkisen moussen taivutettua tällaiseen muotoon ja vielä kuorrutettua?

Viimeisenä jälkiruokana lautasellinen pikkuherkkuja, kirsikkamadeleine, kaksi marmelaadia ja macaron. Ehdoton ykkönen oli madeleine. Miehen mielestä madeleine oli paras jälkkäreistä.


Viinipaketit jäivät juomatta ja tyydyimme olosuhteiden pakosta molemmat yhteen lasilliseen. Valkoviinini oli yksi parhaista, mitä olen ikinä maistanut.

Onhan se upeaa, että Suomestakin löytyy tämäntasoinen ravintola!

Hintataso on kova. Toisaalta niin on varmasti annoksiin uppoavat työtunnitkin eikä keittiössä taatusti käytetä huonoja raaka-aineita puolivalmisteista puhumattakaan.

Olen ainakin tällä hetkellä "ronskimman" ruuan ystävä. Ehkä Chez Dominique on sopiva valinta, kun haluaa kokonaisvaltaisen elämyksen tai niille, jotka ovat perehtyneet raaka-aineisiin ja erilaisiin valmistustapoihin.


Palkinto-ohjelma jatkaa pyörimistä ainakin vielä tammikuun.  Tammikuusta on tulossa rankka, mies on kaksi viikkoa putkeen reissussa. Ensimmäisenä miehen reissuviikkona minulla on partneritapaamiset ja isohkon esityksen valmistelu. Toisena miehen reissuviikkona olen itsekin poissa maasta. Kun palaan, niin sitten puskee se esitys päälle. Huoh.

10 kommenttia:

  1. Hienoa, että pääsitte kokemaan tuon ruokaelämyksen! Ei kyseiseen ravintolaan normaalihinnalla omakustanteisesti kyllä tulisi lähdettyä.

    Kiva palkinto! Mitä muuta palkinto-ohjelmassa on luvassa? Tammikuu kuulostaa tosiaan tiukalta; tsemppiä koko perheelle!

    Ihanaa Uutta Vuotta 2013 Rakas Ystävä!

    VastaaPoista
  2. Me käytiin pari vuotta sitten Chez Dominiquessa syömässä ja itse olin hieman pettynyt paikkaan... =(
    Meitä oli kolme henkilöä syömässä seitsemän ruokalajia viinipaketteineen, mulle ruoka oli osin pettymys, mielestäni pikkuisen pliisuja ja mauttomia, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Parasta antia oli lähinnä ruokien kaunis ulkonakö...
    Henkilökunta sentään puhui silloin suomea mutta paljoa heitä ei näkynyt, vaikka ravintolassa oli muuten aika hiljaista. Pahin moka tuli siinä vaiheessa kun saatiin jälkkärikahvit ja avecit, jonka jälkeen tarjoilija katosi kokonaan, vaikka oltaisiin oltu valmiit tilamaan vielä lisää juotavaa. Lopulta alettiin nousemaan lähteäksemme, niin johan tuli laskua pöytään!
    Seurassani olleet kaksi miestä pitivät ruuistaan mua enemmän mutta kokonaisuutena meidän kaikkien mielestä paikka oli hieman yliarvostettu... =/

    VastaaPoista
  3. Leonida:
    Hyvää Uutta Vuotta sinulle! Toivon, että tämä vuosi on ihanien muutosten vuosi.

    Oli kyllä tyyris reissu tuo Chez Dominique. Ajattelin, että jatkaisin ravintolalinjalla ystävien kanssa tammikuussa. Paikkaa ei ole vielä päätetty. Olen myös harkinnut, että jos vaan aika antaa myöden ja löydän sopivan shopping mallin voisin vetäistä Jenkki-reisulla matkalaukun ja Visan tappiin. Yritin tuloksetta tehdä torstaina aleostoksia.


    Koo:
    Me saimme erittäin hyvää palvelua, harmi ettei teille sattunut samanlaista.

    Olen samaa mieltä, että maut olivat muutamissa ruuissa hyvin mietoja. Lähestymistapa ruokaan Chez Dominiquessa on kai sellainen, että raaka-aineen omat maut pitäisi olla se mikä maistuu. Sitten kehitellään joku jippo tukemaan sitä. Oma käsitykseni ruuasta on vähän sellainen, että mitä enemmän kermaa tai juustoa sen parempi. Eikä pippurissakaan pidä säästellä. Ja mielellään annoksessa saa olla reilusti kalaa tai lihaa :)

    Mutta jos joku vähemmän ammattitaitoinen paikka olisi tarjonnut minulle kasviksen palasia tunnistamattoman aineksen päällä, olisin aika varmasti palauttanut annokset keittiöön :) Mutta joo, ehkä Chez Dominique oli myös minun makuuni hieman liian fine dining. Fanitan itse tällä hetkellä Tomi Björkin ravintoloita, joissa on yllättäviä ja ihania makuyhdistelmiä rennossa ilmapiirissä.

    VastaaPoista
  4. Olipa ihana palkinto!
    Nuo pikkuruiset annokset ravintoloissa aina aluksi naurattavat, mutta siellä viimeisen kohdalla napa kummasti pullottaa. :-D

    Itsekään en ole tuolla koskaan käynyt, on minunkin makuun todella fine dining. Mutta todella kauniita taideteoksia ovat.

    VastaaPoista
  5. Arvostan ammattitaitoista ruoanlaittoa, mutta mulla menis varmaan hermo tuon paikan snobbailuun ja kikkailuun. Kokemuksena kyllä varmasti hieno!

    VastaaPoista
  6. -Jassu-
    Yleensä tosiaan ne pikkuannokset saavat loppujen lopuksi mahan pullolleen. Nämä Chez Dominique annokset olivat sen verran keveitä ja pieniä, että olisin voinut syödä ainakin yhden pääruuan lisää. Minusta vatsan kuuluu olla täynnä ravintolasta poistuessa (ei nyt mitään ähkyä, mutta sopivasti täynnä)


    zirk:
    Paikka ilmentänee Välimäen kunnianhimoa Michelinin tähtien tavoittelussa. Kokemuksena mielenkiintoinen, että minkälaista ruuasta tulee, kun siihen keskitytään aivan täysillä. Tuskin söisin säännöllisesti tuolla, vaikka rahaa olisi kuin roskaa. Sen sijaan Helsingissä on monta ravintolaa, jossa voisin syödä kerran viikossa jos kustannus ei olisi esteenä.

    Vaikka onhan mulla tälläkin hetkellä kantaravintola, jossa syön viikottain, jos teen etätöitä. Siellä tunnetaan mut naamalta. Valitettavasti kantapaikka sijaitsee yhdessä pääkaupunkiseudun kulahtaneimmista kauppakeskuksista :( Sellanen vähän fiinimpi versio Esson baarista :D

    VastaaPoista
  7. Kiva lukea näitä, sekä sinun kommenttia Hansin paikasta. Olen kyllä kuvitellut tv:tä katsellessa että olisi ihan ylivertainen paikka. Kokemus olisi tietenkin tuokin nähdä...mutta kun lie paljon kalaa...ehkä sitten ei :D

    Ihanaa alkavaa uutta vuotta kaikille pienille ja isoille kepposille :e

    VastaaPoista
  8. Hilkka:
    Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle!

    Ateria oli hieno kokonaisuutena, mutta olen minä syönyt monta maistuvampaakin ateriaa. Jälkiruuat kyllä olivat ehkäpä maan parhaat. Itse olen perus perheenemäntä kokki ja minulta on voinut mennä moni hienous ihan ohitse Hansin ravintolassa :)

    Olen aikoinaan syönyt paljon japanilaista "kasvispataa", jossa oli hennot maut. Kaverini maistoi osan käytetyistä kasviksista ja eroja. Minusta se maistui aina aivan samalta ja jos siihen oli lisätty lihaa niin senkin huomasin vasta palan osuessa lusikkaan. Makuaistini on siis trimmattu lähinnä kermalle ja voille :D

    VastaaPoista
  9. Oletko muuten käynyt Murussa? Sitä tuntuu monet hehkuttavan. Entä mikä on Björkeistä suosikkisi?

    Itse kävisin päivittäin Patisserie Teemu&Markuksessa päiväkaffeella, jos se a)sijaitsisi lähempänä (tosin kyllähän sinne Hakaniemestä nopeasti pääsisi) ja b)en lihoisi muodottomaksi. Iiiihania leivoksia ja palvelu ihan parhautta. Miljöö on vähän hassu, mutta siinä mielessä kiva että voi käydä lastenkin kanssa (jonnekin Ekbergille en kehtaisi meidän lapsosia viedä järkyttämään Bulevardin tätejä).

    t. Teija

    VastaaPoista
  10. Teija:
    En ole käynyt Murussa eikä kukaan kavereistanikaan ole puhunut siitä. Kaveripiirin suosikkina tuntuu olevan tällä hetkellä uudehkot pienet autentiset meksikolaisravintolat. Muru kyllä vaikutti netin perusteella kiinnostavalta.

    En ole käynyt Patisserie Teemu&Markuksessakaan. Voisin ottaa sen hiihtolomani herkuttelukohteeksi. Eipä sen puoleen en ole käynyt Ekbergillä ikuisuuteen ja en minäkään viitsisi viedä lapsiani sinne mekastamaan. Ekbergistä tulee aina mieleen appeni täti, joka kävi säännöllisesti viikottain vuosikymmeniä Ekbergillä.

    Oma suosikkini Björkin ravintoloista on Social Boulevard. Hyviä ne ovat kaikki! Menu on ehkä kuitenkin monipuolisin siellä. Onko sinulla suosikkia?

    VastaaPoista