20. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: superhelppo piparkakkujäätelö

Kun lapsesi jouluaattona vinkuu, että ei ole mitään tekemistä. Laita suloiset tähtisilmät valmistamaan joulupäivän jälkiruuaksi piparkakkujäätelöä. Sen tekeminen on niin helppoa, että jos osaa pidellä sahkövatkainta, selviää hommasta varmasti.

Anna palleroille 2prk Flora Visipiä, 1 prk kondensoitua maitoa, vajaa pötkö pipareita, leivontakulho, kulho pipareiden murustamiseen ja sähkövatkain.


Ensin käyntiin piparin murskaus. Sen voi toki tehdä minigrippussissa kaulimen avulla, mutta ainakin Annan ohuet piparin murskautuvat nopeasti sormin. Sitten tähtisilmät saavat vatkata kerman vaahdoksi. Tikkausoperaation välttämiseksi avaa itse kondensoitu maitosäilyke. Tähtisilmät vatkaavat sen kerman sekaan ja lisäävät lopuksi piparit lusikalla sekoittaen. Mätä jäätelö astioihin ja anna pakastua mielellään yön ylitse.


Jos saatavilla ei ole lapsityövoimaa, niin ei tässä mene kauaa aikuiseltakaan :) Esikoinen teki jäätelöt pakkaseen vajaassa vartissa. Extramakeaa saat, jos sotket sekaan pieniä murusia raakaa piparkakkutaikinaa.

Piparkakkujäätelöä voi toki tehdä niinkin, että antaa valmiin vaniljajäätelön pehmentyä ja sitten sotkee sekaan piparkakun murut.

Makeaa joulua!

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Vaivatonta ja hyvää. Voi kun olisi vielä vähäkaloristakin ;)

      Poista
  2. Just meinasin kysyä, että voisiko tosi laiska tehdä piparijädeä ihan vain sotkemalla piparinmurut vaniljajätskiin ja sainkin samalla vastauksen :D Kiitos tästä! Juuri tänään puhuttiin, ettei tehdä mitään ihmeellistä jälkkäriä/kahvipöytäherkkua jouluksi, kun muutenkin tulee syötyä vähän turhan paljon. Tämä voisi olla kuitenkin ihan varteenotettava vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari vuotta sitten teimme piparkakkujäätelöä sotkemalla piparkakkuja ja raakaa taikinaa vaniljajäätelöön sekä myös kokeellisesti suklaajäätelöön. Onnistuu hyvin niinkin :)

      Poista
  3. Ihana ohje höystettynä huumorilla :)

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihana ja simppeli ohje, taidan laittaa lapset hommiin, niinsaadaan tätä joulupöytään jälkkäriksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti valmistuu, tosin on minusta aika makeaa. Mutta senpä takia laskeskelin, että hyvällä tuurilla herkuttelemme tuosta satsista kahdesti :)

      Poista
  5. Herkulta vaikuttaa! Ajattelin tarjota raikasta jäätelöä aattopäivällisen jälkkäriksi, ehkä tälläisenä piparisena tai sitten jotain muuta, saas nähdä :D Kiva resepti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelöresepti toimii aina :) Tosin massa on aika makeaa, joten siksi tykkään itse lisätä siihen paljon marjoja, mutta piparit sopivat paremmin jouluun.

      Poista
  6. Tätä täytynee ihan omakätisesti tehdä tapaninkahveille, kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  7. Kuullostaa reseptiltä, jonka minäkin osaisin tehdä ;) Kiitos ja jouluiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pojat osaavat tehdä tämän :) Käytä lapsivoimaa! Jos pojat ovat yhtään uteliaita, he oppivat samalla alkeet siitä mitä tarkoittaa kondensaatio.

      Poista
  8. Vautsi mikä ohje! Kiitos! Mä kun en omista jäätelökonetta, niin mun jätskinteko tyssää aina siihen, mutta tässähän ei semmoistakaan tarvita. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jäätelöohje on kyllä superhelppo. Sen verran on tuhtia tavaraa, että meidän perhekin syö tuosta satsista kahdesti :)

      Poista
  9. Tosi hieno idea ja helpolla vaivalla.
    Rauhallista joulua koko perheelle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti tulee kiva jälkkäri :)
      Kiitos samoin - ihanaa joulua sinulle ja läheisillesi!

      Poista
  10. Ihana ohje kuorrutettuna juuri sopivalla lapsityövoiman käytöllä. Juhlavan rentoa joulua sinulle ja perheen miesväelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kiitos samoin - ihanaa joulua sinulle ja perheen miesväelle!

      Poista