2. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: bling-bling lumihiutaleet

Nyt on kaikille bling-blingin ystäville tarjolla erittäin addiktoiva jouluinen näpertely. Vai mitä sanotte siitä, että ei-niin-askarteluintoinen 7v ei olisi millään malttanut mennä nukkumaan, koska hän halusi suunnitella uuden lumihiutaleen. Tai että salaa pojilta minun piti tehdä vielä yksi lumihiutale :)

Olen jo luvannut, että pojat saavat tehdä kaikista varatuista helmistä hiutaleita. Ennustan pientä kinaa siinä vaiheessa, kun helmet alkavat loppumaan. Alla ensimmäinen erämme lumihiutaleita. Aiomme ripustaa ne joulukuuseen. Kiinnityslenkiksi tulee simaa. Kiinnityslenkiksi voi valita myös kauniin nauhan ja kuusen sijasta ripustaa koristeet vaikka ikkunaan.




Valmistukseen tarvitset:
-metallisia lumihiutalepohjia
-pyöreäkärkiset pihdit päätysilmukan tekoon
-keskustaa varten tuollaisia pieniä pitkulaisia helmiä
-isohkon määrän mieluisiasi helmiä
Helmiä lumihiutaleisiin menee aika paljon, mikä kannattaa muistaa hankintoja tehdessä.

Suunnittele lumihiutalemalli ja valmista yksi sakara kerrallaan. Muista jättää loppuun riittävästi metallilankaa silmukan tekemiseen. Siihen tarvitset pienet pyöröpihdit. Meillä aikuisen tehtäväksi jäi päätössilmukoiden näpertäminen. Se on vaatii aikuiseltakin hiukan näppäryyttä.


Käyttämämme materiaalit (valitettavasti mm-kokoja ei ole merkitty pakkauksiin):
-pyöreä lasihelmi, halkaisija n. 9mm
-pyöreä lasihelmi, halkaisija n. 6mm
-pitkulainen lasihelmi, pituus n. 10mm
-sininen lasihelmi, pituus n. 5mm
-valkoinen helmi, halkaisija n, 4mm
-harmahtava helmi, halkaisija n, 2mm
-pieniä välihelmiä
-koristeellisia välihelmiä
-pitkulaisia hopenvärisiä helmiä keskustaan, pituus n. 7mm

Tarvikkeet olen hankkinut suurimmaksi osaksi Helmien talosta.

18 kommenttia:

  1. Kauniita! Oon tänä syksynä justiinsakkin mietiskelly että näitä vois tehdä kun on noita pohjia osunu silmiin useemmassa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Noita hiutaleita oli kyllä tosi kiva tehdä.

      Poista
  2. Tällaisiin en olekaan aiemmin törmännyt. Näitä voisi olla oikeasti kiva tehdä lasten kanssa (olen surkea askartelussa, mutta nämä voisivat onnistua). Pitääpä kuikuilla tarvikkeita kaupunkireissulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmien pujottelu onnistuu pienemmiltäkin lapsilta, ainakin jos ei käytä ihan pienimpiä helmiä. Päätesilmukan tekemisessä tarvitsee hiukan sorminäppäryyttä, Youtubesta kannattaa tsekata lenkin tekeminen, niin lähtee sujumaan heti helpommin. Tästä käy alle minuutissa selville tekoniksi: https://youtu.be/_Edg_n9ssmg

      Poista
  3. Hienoja! Voisin kuvitella, että jopa meidän viis- ja seiskavee rasavillit starwars-fanit voisivat innostua tällaisista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Klo on 9 ja meillä on pojat ovat sänkyvalmiita muuten, mutta lumihiutaleet ovat kesken.

      Poista
  4. Tosi kauniita! :) Pitäisköhän alkaa tehtailemaan mustia tähtösiä, hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Mustien helmien valikoima on muuten yllättävän hyvä :) Omat suosikkini ovat laavakivihelmet.

      Poista
  5. Onpa kauniita. Minuun iskee juuri tuo värityskin. Voin kuvitella, että poikiakin innostaa lumihiutalenäperrys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pojista hiutaleet ovat kauniita ja ajatus siitä, että itse voi tehdä jotain kaunista sai pojat innostumaan. Sitä on ollut hieno seurata!

      Poista
  6. Onpas kauniita. Kiitos vinkistä! minulta taitaa jopa löytyä helmiä omasta takaa, nyt kun muistutit, niintaisin viime joukun aikaan ajatella, että askartelemme näitä tähtösiä, toteutus vaan jäi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jos on tarvikkeita varastossa, niin ei muuta kuin lumihiutalehommiin.

      Poista
  7. Onpa kauniita! Minulla on jotain samantyyppisiä ostettuina vuosia sitten, mutta hurjan kiva, jos niitä voisi itse tehdä. Tytöt varmaan mielellään askartelisivat pikkujoululahjoja!

    Mistä noita lumihiutalemalleja saa? Löytyykö Sinellistä, jos teen pikakeikan viikonloppuna sinne? Vai Helmien talosta? Kuinka pienireikäinen helmi menee läpi? Helmiä täällä on hurjasti kyllä omasta takaa. :D

    Kivaa joulunodotusta koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ostanut lumihiutalerungot Helmien talosta, en tiedä, että löytyykö Sinellistä. Kehikko on paksua metallilankaa, mutta en osaa arvioida, että minkäkokoinen reikä on. Ostin sattuman varaisia helmipötköjä ja kaikki menivät lävitse :) Pakkauksissa on varsin kitsaasti mitään informaatiota.

      Kiitos samoin - kivaa joulun odotusta!

      Poista
  8. Tosi upeita lumihiutaleita! Nyt alkoi sitten yllättäen antiaskartelijankin sormia syyhyttää! Jotain yhteistä puuhaa kyllä tarvittaisiin vielä ennen joulua, kun säätkin ovat, mitä ovat... Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Lumihiutaleiden tekeminen oli kivaa puuhaa.

      Poista