1. toukokuuta 2014

Ihana vapunpäivä

Vappu on solahtanut ohitse varsin leppoisasti. Vapunpäivänä nukuimme pitkään, loikoilimme sängyssä tai sohvalla siihen saakka, kunnes tuli aika lähteä vappulounaalle. Vappulounaan tarjoili uusi lempilounasravintolani Lähiö, johon autoni nokka nykyisin suuntaa kauppakeskuksen sijasta. Hinta-laatusuhde oli jopa vappuna aivan kohdallaan! Lohipastrami oli taivaallisen hyvää. Iloitsin myös siitä, että uusi ravintola oli myynyt vapunpäivän lounaan täyteen.

Mahat pullollaan hyvää ruokaa kävimme vielä noukkimassa muutaman valkovuokon kevään kunniaksi. Siinä oli ulkoilua minulle jo aivan liikaa. Siitepölykausi on niin raju, että 10 minuutissa menen aivan tukkoon. Siksipä toivon oikein kunnon sadetta!


Minulla oli oikein Wappudeittikin!
Se on sillä lailla tytöt, että kun tulee vanhaksi ja rapistuneeksi, ei voi enää valita, että missä seurassa hengaa ;)

Deittinäni oli P. Kallosen veli K. Pellenen.


Päivän muu ohjelma koostui lojumisesta ja kunnon päiväunista. Unet olivat niin pitkät ja sikeät, että hyvän aikaa piti muistella, että puhuinko todellakin  amerikkalaisen työkaverini kanssa puhelimessa, kuten hän antoi ymmärtää sähköpostissaan ;)

Rentouttavasta vapusta huolimatta, minulla on suurelti vaikeuksia motivoitua yhteen työpäivään. Outo juttu!

Intiaanien sadetanssi jatkuu Kepposten olohuoneessa "sada, sada, sada, sada"

10 kommenttia:

  1. No onpa herkun näköinen lounas! Nami! Sun seuralainen on kieltämättä öööh, mielenkiintoisen näköinen :D

    Me vietettiin ihan kotivappua, eikä tyttö halunnut lähteä edes vapputorille. Mitäpä sinne räntäkuuroon olisi kannattanut lähteäkään. Lisäks mulle nousi outoja kutisevia pahkuroita ympäri kehoa. Sainkohan jonkun allergisen reaktion, kun suihkutin vappuväriä neidin tukkkaan parin hassun raidan verran?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Deitillä oli kyllä ihan hyvät käytöstavat ja ihan miellyttävältä vaikutti muutenkin ;)

      Siis teillä satoi räntää? Tyypillinen vappusää :( Säävaihtelut ovat nykyisin hurjat, ensin on todella lämmintä, niin kuin alkuviikosta, ja sitten sää viilenee aivan hetkessä. Viime kesältä muistan, että helteen ja todella kylmän välissä oli vain pari päivää. Muutaman päivän sisään otin mökillä aurinkoa ja sitten kuljin napakan ja kylmän tuulen takia toppatakissa.

      Toivottavasti pahkurat häipyy. Jos epäilet allergista reaktiota ja jos kotoa löytyy mikä tahansa antihistamiini, niin kannattaa ottaa.

      Poista
  2. Voi nam mitä herkkuja! Tuon deitin pussailusta en olisi niinkään varma... ;) Ihanan rennon kuulloinen vappu teillä! Tsemppiä työpäivään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkut maistui, mutta en minäkään viitsinyt deittiä pussailla - oli niin häijyn näköiset hampaat ;)
      Nopeastihan se työpäivä sujahti sittenkin.

      Poista
  3. Ihana vappu teillä. Nams...kuola valuu....ja tuo Lähiö pitää pistää korvan taaakse, kun on tässä ihan vieressäkin!

    Ha haa, mainio tuo K. Pellenen :)

    Valoisaa perjantaita...se menee nopsakkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen syönyt lounasta jo kahdesti Lähiössä, sen perusteella voin suositella. Muuten tämä oli ihan yllätys, että se on lähellä sinuakin. Asutaan sitten suht lähekkäin :) Ehkä joku päivä törmätään - vaikka lähiössä

      Poista
    2. Hymyillään kun tavataan!! Mua harmittaa se, että Itä Helsingissä on hirveän vähän hyviä ravintoloita. Oikeasti, tai sitten mulla on vain huono tuuri tai jotain....
      Vinkkaile, jos voit joitan kivoja paikkoja suositella!!

      Poista
    3. Ihan samanlaiset ravintolakokemukset on minullakin :( Harmillista. Onneksi tuli tuo Lähiö. Vaihtoehtoni sille ovat Itiksen Fonda del Solin pihvit tai Aurinkolahden nepalilainen muistaakseni Royal Pokhara nimeltään.

      Poista
  4. Tuota ravintolaa pitää ehdottomasti testata kesällä. Käsittääkseni Villingissä viime kesänä toiminut erinomainen ravintola oli samojen omistajien?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan Villingin yrittäjät ovat siirtyneet Rastilan kartanoon. Ennen vappulounasta olen kahdesti lounastanut siellä ja hyvää on ollut. Ilmeisesti paikka on kesällä auki iltaisin ja myös aamupalaa on kesäisin. Brunssin aion ehdottomasti koestaa.

      Poista