29. toukokuuta 2014

Häähumua Tokiossa

Kiertelimme Tokiossa temppeleillä hyvän ystäväni kanssa viime lauantaina. Päivä oli mitä ilmeisimmin buddhalaiskalenterin mukaan erittäin suotuisa päivä avioliiton solmimiseen, koska näimme peräti kolme hääparia yhden iltapäivän aikana.

Yhdellä hääparilla oli länsimaalaiset häät, kahdella muulla perinteinen japanilaiset. En tietenkään voinut välttää kiusausta kuvata hääpareja ja vieraita ihanissa kimonoissaan temppelillä.

Togo shrine, tuolit ja punainen matto ovat valmiina hääparia varten. 
Tämän temppelin pihan lävitse minulla oli tapana oikaista junalle.

Vihkiseremonia käynnissä. 
Seremonian erikoisuus oli orkesteri, joka soitti perinteistä seremoniamusiikkia. 
Ystäväni kertoi, että niitä on vaikea varata ja ovat hyvin kalliita. 
Vanhemmat edessä mustissaan ja heidän takanaan vihkipari ja sitten temppelin väki

Hääpari, morsiammen vanhemmat ja sulhasen äiti asettuvat kuvattavaksi. 
Oikealla kuvaajan vieressä ilmeisesti wedding planner, sen käyttö on suosittua Tokiossa.

Morsiammella oli päällään perinteinen, paksu, valkoinen hääkimono ja siihen kuuluvat lipokkaat. Kampaus oli moderni, omista hiuksista tehty nutturakampaus. Sulhasella oli myös perinteinen hääasu. Hääparin äidit olivat pukeutuneet mustiin juhlakimonoihin, joihin kuuluu leveä ja koristeellinen vyö eli obi. Naimissaolevien naisten obi sidotaan tuollaiseksi laatikoksi, sinkuilla taas näyttäviksi perhosiksi tai ruusukkeiksi. Yleensä juhliin tullaan kimonoon pukijan kautta, joka osaa asetella kimonon, aluspuvun ja sitoa obin.

Ihanat värikkäät kesäkimonot portailla seisovilla vierailla

Kännykkäkuvistani tuli liiankin tarkat. Olisin niin halunnut näyttää kauniin morsiamen, mutta alkoin sitten miettimään, että olisiko minusta kiva, jos naamakuvani häistäni olisi turistin blogissa... joten päädyin blurraamaan.

Juhlaväki yhteiskuvassa

Togo shrinen vieressä on aivan ihastuttava lampi ja pieni puisto. Lammen reunalla on ravintola. Tämän hääparin juhlat vietettiin siellä ja he siirtyivät lammen poikkivievän sillan kautta ravintolaan. Koko lampi oli varattu heidän yksityiskäyttöönsä. Harmi homma minulle, koska olisin halunnut käydä lammella.

Togolta shrinelta jatkoimme matkaa Meiji shrinelle. Meiji ja Asakusa Kannon temple ovat Tokion tunnetuimmat ja suosituimmat temppelit. Meiji on omistettu Keisari Meijille ja hänen puolisolleen Shokenille. Ja kas, Meiji shrinellakin oli häät. Ystäväni mukaan niitä joutuu jonottamaan vähintään vuoden.

Puistoväylän portti Meijille


Ystäväni näyttää minulle puhdistautumisrituaalin



Hääseremonia on suoritettu Meijillä. Hääpari ja vieraat kulkevat temppelialueen lävitse juhlakulkueena.


Morsiammella oli erittäin perinteinen kampaus ja siihen kuuluva hääpäähine. Tosin kampaus oli peruukki.

Juhlavieraiden letkaa - mikä kimono keskellä!

Morsianta valmistellaan autoa varten. Valkoinen pääkoriste on jo poistettu.

Morsianta varten oli erikoisauto katto-ovella, jotta hääperuukki mahtui mukaan kyytiin lyttääntymättä. 

Rakeinen suurennos hääperuukista. Se on kuulemma todella painava.

Vieraita varten oli kaksi tilausbussia. Pitihän nekin ikuistaa, koska olivat pienet söpöläiset

Kävelymatkalla takaisin metrolle vastaan tuli ravintola, joka on suosittu hääpaikka. Siellä oli juuri hääkuvaus käynnissä sisäpihalla. Sen jälkeen on tapana että torvifanfaarin säestämänä hääpari kiertää ulkokautta ja kahvilan läpi takaisin juhlatilaan.


Itse olen kerran kokeillut koko kimonorepertuaari geishameikkeineen niihin erikoistuneessa valokuvaamossa. Kuvan olen kerran aikaisemmin jo julkaissut, mutta laitanpa vielä uudestaa. Alla siis yritykseni hymyillä vienosti huulet yhdessä kuten geisha.


PS. Kuvia olisi vielä puistoista ja parista ihanasta illallisesta. Vieläkö lukijat kestätte Japani-postauksia?

6 kommenttia:

  1. Kyllä kiitos lisää etenkin ruokapostauksia japanilaisittain! Sattuneesta syystä etenkin ne kiinnostavat ;) Aivan älyttömän mielenkiintoista ja opettavaistakin siis. Ja mukavaa nojatuolimatkailua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla tulee sitten illalliskuvia :)

      Poista
  2. Mahtava tuo sinun japanilaiskuva!!!

    Lisää vaan postauksia; mun matkakuume sen kun yltyy! Jee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi :)
      Oli sinänsä elämys pukeutua kimonoon ja saada geishameikki. Obin sidonnan suhteen niillä oli pieni oikaisu, mutta muuten oli aivan autenttista tarviketta.

      Poista
  3. Mä en ole lainkaan kerinnyt blogeihin, kun kaikenlaisia vieraita on rampannut kylässä, [gröhöm] mutta siis täällähän on taas vaikkasta mitä mahtavaa! Ja siis aivan mahtava postaus!! Upeita nuo hääkuvat, ja tuo kampaus on kyllä jäätävä!! Mahtaa kyllä painaa paljon. Tosi upeita kuveja <3 Ja siis en muistanut tuota kuvaasi aiemmin nähneeni, tosi hieno! Tunnistaa kyllä tekäksi :) Minä ainakin jaksan vaikka kuinka monta postausta vielä Japanista, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet niin kiva kyläilykohde, että kannattaa tulla vähän kauempaakin ja roikkua nurkissa sitkeästi :)

      Oli kiva päästä taas tirkistelemään japanilaisia häitä. Aikoinaan kävin aika usein tuolla Meiji Shrinella, ihan pelkästään sinne vievän metsäisen tien takia ja tuli bongattua muutamat häät. Tuollaista katto-ovellista hääautoa en ollut ikinä nähnyt ennen enkä ollut ennen nähnyt vihkimistä orkesterin kera. Musiikki tosin oli sellaista perinteistä ujeltavaa ja hermoja repivää.

      Eiköhän tässä viikolla ehdi laittamaan kuolaa heruttavan ruokapostauksen ;)

      Poista