27. heinäkuuta 2020

Kylmäpihlajan majakka

Heinäkuun alussa tein ystäväni Leenan kanssa yhden yön reissun Raumalle. Lauantaina kiertelimme ihastelemassa vanhaa Raumaa. Sunnuntaiksi halusimme muuta ohjelmaa. Listamme kärkipäässä olivat Rauman toinen UNESCOn maailmanperintökohde Sammallahden pronssikautinen hautaröykkiöalue, Kylmäpihlajan majakka tai päiväsaunonta jossakin Rauman monista yleisistä rantasaunoista.

Sunnuntain sää näytti lupaavan aurinkoiselta, joten valitsimme Kylmäpihlajan majakan. Minä olen usein haaveillut siellä yöpymisestä. Hra Kepponen ei ole oikein innostunut majakassa yöpymisestä, koska onhan siellä viihtyminen aika riippuvaista säästä. Jos sattuu harmaa ja sateinen keli, niin maisemista nauttiminen ei käy ohjelmaksi. Myrskyllä majakassa majoittautuminen voisi olla aika huikeakin kokemus. Hyvällä säällä minulla kuluisi varmasti aika ihan vaan rantakalliolla istuskellen ja merta tuijotellen. Hieno auringonlasku tai nousu varmasti kruunaisivat kokemuksen.

Ostimme laivaliput Kylmäpihlajaan ja takaisin, ne maksoivat 28€ per hlö. Jos meillä olisi ollut ihan koko päivä aikaa, olisimme saattaneet ostaa pysähdyksen Kuuskajaskariin. Ihan vaan nimen ja radion merisään takia ;) Menomatkalla oli mukavan aurinkoista, tyyntä ja ajoittain huikean vaaleansinistä.



Aletaan lähestyä Kylmäpihlajan laituria

Kylmäpihlajan majakka

Kylmäpihlaja on rakennettu 1953 Suomen viimeiseksi miehitetyksi majakaksi ja luotsiasemaksi. Kylmäpihlaja on edellenkin toiminnassa, mutta 1988 tehdyssä peruskorjauksessa majakka automatisoitiin. Ennen vuosituhannen vaihdetta Kylmäpihlajan luotsi toiminta lakkautettiin. Majakalle ja Kylmäpihlajan saarelle alkoi uusi elämä hotellina ja virkistyskohteena. Majakassa toimii kesäisin hotelli ja ravintola. Ranta-aitassa toimii kahvila ja pieni matkamuistomyymälä. Kipuamalla majakan 9. kerrokseen pääsee ihailemaan huikeita merimaisemia. Liikkuminen luodolla on aika rajoitettua, koska osa siitä on rauhoitettu lintujen pesimiselle.


 

Taivas ja meri muuttuivat vierailumme aikana harmaiksi ja horisontti tuntui sulavan harmauteen. Isot rahtilaivat näyttivät kuin kelluvan taivaassa.


Luodon kasvillisuutta

Majakka: 31m, 12 kerrosta

Majakan suhteen minulle valitettavasti kävi niin, että en uskaltanutkaan kiivetä ylös. Oikea polveni vihoitteli sen verran, että pelkäsin sen kipeytyvän liikaa, edessäni oli vielä kolmen tunnin ajomatka kotiin. Leena kuvasi maisemia ahkerasti, mutta eihän se ole sama kuin olla itse siellä ylhäällä. Näkymät olivat erinomaiset.



Majakan ravintolaa on moni kehunut. Meillä oli maha niin täynnä hotellin aamupalan jälkeen, ettei sinne mahtunut ruokaa lainkaan. Ravintolan ulkoterassin maisemat kävimme ihastelemassa. Sää alkoi muuttua harmaammaksi ja tuuliseksi ja päätimme lähteä kahvien jälkeen sillä aikaisemmalla lautalla takaisin mantereelle. 

Kylmäpihlaja on ensimmäinen majakkasaari, jossa olen vieraillut, jos ei lasketa Suomenlinnaa. Suomenlinnan kirkko nimittäin toimii myös majakkana. Vierailu oli kiva, mutta ei minusta tullut vielä majakkaintoilijaa. Luulen, että majakoihin hurahtaminen vaatisi komean auringonlaskun tai sellaisen rauhallisen aamun luonnon äärellä hyvän aamiaisen kanssa. Yöpyminen majakassa kiinnostaa edelleen.

Ensimmäiset vesipisarat putoilivat hieman sen jälkeen, kun pääsimme takaisin mantereelle. Vartin päästä alkoi kaatosade, joka jatkui koko matkan Raumalta Helsinkiin.


4 kommenttia:

  1. Me yövyttiin viime kesänä Kylmäpihlajan majakan sviitissä ja se oli UPEA kokemus. Auringonlasku oli kerrassaan upea! Rappusia sai kyllä kiivetä koska vessat ovat käytävässä muutaman kerroksen päässä. Saari on tosi rauhoittava, istuttiin aaltojen siloittamalla rantakalliolla ja vain nautittiin ja oli niin ihanaa! Sieltä sitten seuraavana päivänä Kuuskajaskarille Tentsile-majoitukseen, mikä oli toisella tapaa uskomaton mesta, niin aavemainen saari kun siellä ei ollut meidän lisäksemme kuin kourallinen ihmisiä. Vesisateella saattoi olla vaikutusta asiaan. Suosittelen kyllä myös Kuuskajaskaria ja jos Kylmäpihlajaan majoitutte niin ehdottomasti sviittiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa varsin ihanalta majoitukselta Kylmäpihlajassa! Pitänee jatkaa Hra Kepposen motivointia majakkayöhön :)

      Kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Hienot kuvat ja niin kivannäköisiä maisemia! Meressä ja vedessä on jotakin niin rentouttavaa, niitä voisi katsella vaikka kuinka kauan:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että aalloissa samoin kuin tulessa on jotain sellaista, että niitä voisi tuijotella vaikka kuinka pitkään.

      Kiitos samoin - kivaa viikkoa!

      Poista