3. syyskuuta 2018

Elokuun juhlat

Elokuuni oli aivan käsittämätön. Joka viikonloppu oli juhlat tai joku kiva meno, parhaimmillaan sekä lauantaina että sunnuntaina. Putki jatkoi tähän syyskuun alkuun saakka. Aivan mahtavaa, mutta juuri tuossa Hra Kepposen kanssa sovimme, että yritämme viettää seuraavat pari kuukautta hiljaiseloa.

Elokuussa osallistuimme Hra Kepposen serkun lapsen nimiäisjuhlaan. Yhteys serkkuun katkesi siinä vaiheessa, kun hän muutti työn perässä Keski-Eurooppaan. Pari vuotta sitten saimme yllätyshääkutsun. Jo heti häissä ihastuin morsiameen ja tuntui, että meillä kemiat ikäerosta ja kulttuurierosta huolimatta sopivat hyvin yhteen. Uusi sukuyhteys alkoikin rakentua naisten kautta Facebookin välityksellä. Elena on aivan mahtava tyyppi! Elokuussa saimme siis osallistua parin ensimmäisen lapsen nimeämisjuhlaan Suomessa pienokaisen isovanhempien kotona.


Pienokaisen ensimmäiset juhlat

Minä, kuopukseni ja tuore äiti. Takana pilkistää myös tuore mummi.

Elokuussa tapasimme Kätevien Emäntien kanssa paperiaskartelujen merkeissä. Niiden ansiosta löysimme toisemme 8 vuotta sitten blogien välityksellä. Monena kesänä kesätreffit ovat toteutuneet kesäretken muodossa, mutta tänä kesänä siis askartelimme.

Hyvin keskittynyttä puuhaa

Katan tekemä ihana kortti

Leena ressaa kortin reunoja

Tietysti ruoka kuuluu olennaisena osana askarteluun

Jossain vaiheessa askartelu imaisee niin mukaansa, että syöminen pitää hoitaa samalla

 Illalla nautittiin pimenevästä, mutta lämpöisestä elokuusta terassilla

Vietimme koko päivän askarrellen ja herkutellen. Anna ja Leena jäivät kanssani yöksi maalaismummolaan. Seuraavana päivänä ajelimme Espooseen ravintola Mezzaan brunssille. Brunssi oli erinomainen, tosin lounas ei juuri jää jälkeen brunssista ja se on puolet halvempi. Tosin brunssikin on ihan keskihintainen.



Mezzassa tulee syötyä ihanan paljon kasviksia. Ateria olisi saattanut olla jopa terveellinen, ellemme olisi retkahtaneet jälkiruokapöydän houkutuksiin. Kun ajelimme takaisin päin brunssilta, ihmettelin että mihin olin oikein polttanut kieleni, kun sitä kirveli. Leena siinä sitten totesi, että jestas oli hyvää ruokaa, mutta ärsyttävästi hän olikin allerginen jollekkin mausteella ja hänelle nousi posken sisäpuolelle rakkuloita. Katsoinpa sitten auton peilistä kieltäni ja siinähän oli oikein kunnon vesikello. Saattaa olla, että olen aikaisemmin saanut vastaavanlaisen allergisen reaktion, mutta olen vaan ajatellut, että olen polttanut kieleni.


Brunssi jälkeen palasimme vielä askartelujen pariin. Hiukan oli Hra Kepponen hämmentynyt, kun kerroin hänelle, että viikonlopun aikana sain valmiiksi kolme joulukorttia. Mutta pääasia olikin viettää aikaa yhdessä, herkutella ja hypistellä askartelutarvikkeita :)
 
Mukavaa uutta viikkoa!

12 kommenttia:

  1. Ihan parasta tuollaiset kokoontumiset. Vaikka valmiita kortteja ei montaakaan valmistu, kiva niitä on yhdessä tehdä, rupatella mukavia ja viettää aika ystävien kanssa. Ihania herkkujakin on ollut tarjolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parastahan tosiaan on ystävien tapaaminen ja samallahan sitä saa uusia ideoita, kun yhdessä puuhastellaan :)

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta yhdessäololta :) Herkut, kivat ystävät ja jokin yhteinen tekeminen on täydellinen kombinaatio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika suorastaan lentää, kun kokoonnumme yhteen askartelemaan. On se kivaa höpöttää, herkutella ja puuhastella. Olisi syytä kokoontua useamminkin, koska onnittelukorttivarasto on käytetty aivan tyhjäksi :D :D

      Poista
  3. Huhheijaa mikä meno ja meininki, mutta kesällä vielä jaksaakin, mutta talvella kyllä kuolo korjaisi, jos koko ajan olisi menoa, vaikkakin kivaa sellaista.

    Nyt hyviä lepoviikkoja viikonloppujen suhteen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä alkaa vauhti hiipumaan pahasti, mutta jopas on ollut aivan mahtava kesä! Nyt sitten vaan poteroidutaan kotiin rentoilemaan :)

      Poista
  4. Te olette kyllä maailman aktiivisin perhe :D Ihailuni, tää laiskamato tekee aaltoja sosiaalisuudellenne!!

    Korttikutsuilla näkyikin tuttuja kasvoja, Katalle terkkuja <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä on ollut tavallista sosiaalisempi. Melkein kaikki kaverit ja läheiset on tavattu ihan siitä huolimatta, että missä päin maailmaa asuvat. Nyt on pakko ottaa aktiivisuustauko ja keskittyä rentoilemaan.

      Kerron terveiset, kun seuraavan kerran tapaamme.

      Poista
  5. Ihanalta kuulostava viikonloppu! Ei se tuotosten lukumäärä, vaan se kaikki muu hyvä, mutä tuolta retkeltä sait ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parastahan se oli tietty se yhdessä oleilu ja puuhailu. Mutta pikkasen tulee kiire, jos joulukortit valmistuvat tuota tahtia :D :D :D

      Poista
  6. Onpas ollut kivan kuuloinen viikonloppu. Ja mikä herkullisen oloinen ruoka, koskahan sitä saisi ittensä raahattua tonne. Asutaan ehkä liiankin lähellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mezza on todella hyvä paikka. Innostuttiin siitä työkavereiden kanssa todella paljon lounasvaihtoehtona, kun salaattipöytä on niin mahtava ja oman työpaikkaruokalan salaatit tulee jo korvista. Tuon allergiaoireilun takia olen jopa kerran jättänyt sen väliin, mutta aion mennä vielä rakkulariskistä huolimatta.

      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista