9. syyskuuta 2018

Yksi elämäni jännittävimmistä päivistä

Minä olen todella huono heräämään aamuisin ja ajatus lauantaina klo 6:30 herätyksestä oli suorastaan veret seisauttava, mutta niin vaan ponnistin ylös ilman mitään vaikeuksia reilu viikko sitten lauantaina. En ole moista reippautta kokenut työaamuisin. Edessäni oli odotettu ja jännittävä päivä. Tapasin ystäväni Leenan Hämeenlinnassa ja osallistuimme yhdessä Soda Shop Designin koko päivän lasinpuhalluskurssille.

Me kävimme Leenan kanssa tutustumassa lasinpuhallukseen toukokuussa, jolloin puhasimme yhdet pallot. Minua jäi kutkuttelemaan lasinpuhallus ja kun Leena kysyi minua kurssille mukaan, suostuin välittömästi. Onnistuimme ostamaan kurssipaikat Soda Shopin Facebook huutokaupasta alennettuun hintaan, mikä ilahdutti meitä kovasti. Aivan loistavaa, että Leena houkutteli minut kokeilemaan lasinpuhallusta. Kun Leena jutteli pallon puhaltamisesta, niin ajattelin, että voisihan sitä uteliaisuuttaan käydä yhden pallon tekemässä, enkä arvannut, että lasin kanssa puuhastelu on aivan oikea elämys.

Kurssi alkaa

Tein kurssilla lasipisaran, koristepallon, joutsenen, pienen maljakon ja paperipainon. Ensiksi teimme lasipisarat. Me tietysti Leenan kanssa reippaina naisina aloitimme, kun olimme suorastaan konkareita yhden lasipallon kokemuksella. Ei laitettu rimaa liian korkealle muille kurssilaisille. Ainoina kurssilaisina molemmat pudotimme lasiklönttimme piikin päästä ja jouduimme tekemään pisarat kahdesti. Seuraavaksi olikin vuorossa pallon puhaltamista ja sehän sujui paremmin.

Pallon puhallusta, komeasti hehkuu tulikuuma lasimassa

Seuraavaksi teimme nypintäharjoituksena lasisen joutsenen. Siinä tulee heti selväksi lasin haasteet. Kuuma lasi on hyvin juoksevaa, mutta se jäähtyy helposti ja sitten tuollaisen nypittävän esineen teko onkin menetetty. Siinä ei paljoa mietitä, että missä kulmassa kannattaisi pihdeillä sörkkiä. Minun joutsenestani tuli sellainen lattapää, että ainoa järkevä paikka sille on lasinkeräys.

 Ystäväni tekee joutsenta metallipihdeillä nyppimällä

Iltapäivällä alkoi päivän kuumottavin osuus - sekä henkisesti että fyysisesti! Vuorossa oli lasiastian teko. Siinä 800-1000 asteista lasimassaa muokataan puisen kauhan avulla sekä erilaisilla pihdeillä. Lasi hohtaa sellaista lämpöä, että pitkähihainen puuvillapaita oli aivan ehdoton ja sen päälle piti vielä laittaa kaksi sukkaa päällekkäin kuumuuden eristämiseksi.

Ystäväni kulhon teossa.
Kulhon pohjaan on juuri kiinnitetty lasiklöntillä piikki, jotta päästään leikkaamaan tuleva kulho puhallusputkesta irti ja muotoilemaan suuta

Leena avaa kulhon suuta pihdeillä. Todella jännittävä vaihe

Kurssilla astiana tehtiin kulho, mutta sain toiveestani tehdä pienen maljakon. Olin hekumoinut jo kuukauden ajatuksella, että minulla olisi sellainen kapeasuinen pieni maljakko, johon voisi laittaa vaikka vaan yhden kukan.

Leena kuvasi ahkerasti, kun tein maljakkoa. Kyllä me nauroimme niille kuville. Nyt tiedän, miltä näytän kun olen erittäin jännittynyt. Suu on tiukka alaspäin kaartuva viiva ja leukaperät ovat niin jännittyneet, että ihme että pää kääntyi seuraavana päivänä. Olen kyllä todella pelottavan näköinen nainen :D

Maljakkoni onnistui yllättävän hyvin. Olin suorastaan hämmästynyt, että siitä tuli aivan maljakon näköinen hetkessä. Valitsin väriksi kirkkaan ja valkoisen sekoituksen. Sekoitusten lopputulos on aina yllätys, värejä voinee ohjailla joko enemmän marmoroinnin tai pilkkujen suuntaan kuumennuksella ja pyörityksellä. Minulla valkoinen väri nousee aika isoina sulkina pohjasta kohti maljakon suuta.

Maijun avustuksella yhdessä muotoillemme maljakkoni alkua.Minulla kädessä märkä puukauha.

Nyt tarvitaan jo kaksi avustajaa. Jännät paikat. Lasiklöntti pitäisi saada keskelle maljakon pohjaa.

Lisää jännitystä. Vuorossa maljakon suun avaus. 
Toinen lasistudion naisista Ainokin on tullut tsemppaamaan.

Maljakkoni pohjan viimeistelyssä
 
Päivä oli aivan mahtava!! Lasin tekeminen on jännittävää, mutta loistavassa opetuksessa myös palkitsevaa. Vaikka olen tarvinnut töihin paljon opettajan apua, ovat ne kuitenkin minun itseni tekemiä. Lasi on materiaalina aivan omaa luokkaansa, se on ensin hyvin notkeaa melkein kuin valuvaa hunajaa, mutta jähmettyy hetkessä kovasti koppuraksi. 

Keskimmäinen oli erittäin kateellinen, kun hän ei päässyt mukaani lasikurssille. Päivä olisi ollut aivan liian pitkä hänelle, mutta olen alustavasti lupaillut, että poika voisi päästä puhaltamaan pallon. Vähän vaikealta tuntuu ajatus, että veisin pojan Soda Shoppiin, enkä tekisi itse mitään. Että jos vielä jonkun jutun pääsisin tekemään.

Työni jäivät Soda Shopin jäähdytysuuniin ja saapuvat minulle postitse. Odotan todella paljon maljakkoani.

Erittäin hikisen ja antoisan päivän päätteeksi kävimme vielä herkuttelemassa Popinossa. Ruoka oli jälleen hyvää ja ravintola todella täynnä.

Maksaa a la Popino

Vaikka niin vannoin, että raivaan kalenteristani kaikki menot pois, niin ensi viikonloppuna olen jälleen menossa Hämeenlinnaan ja tietenkin ravintola Popinoon.

25 kommenttia:

  1. Mahtava päivä varmasti ja nyt innolla jo odottelen töiden esittelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odottelen töitteni saapumista kovasti ja ennenkaikkea toivon, että ne tulevat kaikki ehjinä perille. Työt jäävät vielä puhalluksen jälkeen jäähdytysuuniin.

      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  2. Aika mahtavan hienoja juttuja <3

    VastaaPoista
  3. Hienoja ovat, etkä sinä nyt mielestäni näytä yhtään pelottavalta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä säästin teitä niin pahimmilta lähikuvilta :D Mutta nyt tiedän, miksi ihmiset joskus luulevat minun olevan ärtynyt tai peräti vihainen syyttä :) Se on vain todella tiukan keskittymiseni ilme.

      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  4. voi miten huikeaa!
    Olisipa jännittävää kokeilla itsekin joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta lasinpuhallus on mahtavaa hommaa. Fiskarsin tienoillakin voi puhaltaa lasia, se on vähän lähempänä sinua. Kannattaa kokeilla.

      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  5. Vau, hieno kokemus varmasti! Tuossa ei varmaan saa kädet hirveästi vapista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kokemus oli mahtava :) Vakaa käsi on kyllä eduksi tuossa hommassa ja rauhalliset ja tasaiset liikkeet. Se täytyy todeta, että myös hikoamattomat kämmenet olisivat eduksi. Onneksi se pilli oli suurimman osa ajasta johonkin tuettuna, niin ei päässyt luiskahtamaan hikisestä otteestani :D :D

      Poista
  6. Kuulostipa ihanalta päivältä! Olisi tosi jännittävä päästä kokeilemaan joskus lasinpuhallusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli aivan mahtava :) Soda Shopilla on aika paljon tapahtumia ja tempauksia, joista ilmoittavat Facessa. Ehkä joskus sieltä löytyy sopiva kokeilu sinullekin.

      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  7. Niin hassu sattuma, olemme toistemme blogeissa yhtä aikaa. :) Hei wow ihan huippua ja siellähän on ihan ammatilaisen elkeet. Tämä olisi omakin haave, jotain todella uutta ja jännittävää. Meidän pojan avovaimo, ovat siis 22-vuotiaita kertoi, että he ovat poikamme kanssa menossa myös tälläiselle päivälle.

    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs olimmekin yhtäaikaa :)

      Tuollaiset uudet kokemukset kyllä piristää keski-ikäistä ja samalla tulee muistutus siitä, että maailmassa on vaikka mitä kivaa kokeiltavaa ja osa vielä aika helpostikin toteutettavissa.

      Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  8. Kuullostaapa hurjan kivalta, pitääpä tsekata tuo Soda Shop. Ja hei mäkin olen käynyt tuolla Pompinossa, se oli ihan huippu. Ihanaa, että muistutit sen olemassaolosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasinpuhallus oli mahtava, joskin erittäin hikinen, kokemus. Kannattaa tsekata Soda Shop, kun Hämeenlinnan seudulla liikut. Sieltä löytyy myös kivoja pikkulahjoja.

      Poista
  9. Oi millainen päivä teillä on ollut, kuulosti ihan huisin hauskalta ja jännältä:) Ihan huippua että tuollaista pääsitte kokeilemaan! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli mitä mahtavin. Sinä olisit varmasti nauttinut askartelijavelhona siitä paljon.

      Kivaa keskiviikkoa!

      Poista
  10. Kuulostaa hauskalta. Mä olen kerran kokeillut lasinpuhallusta ja se oli kyllä hauskaa joskin tosi hikistä hommaa!
    Hauskaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli hikistä puuhaa :) Ei tarvitse mennä kuin siihen lasiuunin lähelle niin on jo sellainen olo, että on muuttunut pieneksi puroksi. Hiestä huolimatta ihan mahtavaa.

      Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  11. Kovasti tutulta näyttää, pienenä versiona vain :)
    Hassua, miten lapsuuden muistikuvat lasinpuhalluksesta ja sitä työkseen tekevästä isästä on ihan erilaiset. Tietenkin, työ on rankkaa työtä ja harrastus taas harrastusta. Iskä teki työtä kolmivuorotyössä ja päivä rytmittyi niin, että 45 min puhallettiin ja 15 minuuttia oli taukoa. Kuumaa hommaa, kun uuneja oli vierekkäin monia ja suuria kuin mitkä. Kiirekin oli.
    Hmm, jossakin on minunkin puhaltama maljakkoni, näin sen kyllä muuttaessa..
    Popino on kyllä huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, isäsi on siis puhaltanut lasia työkseen! Uskomatonta, että lasia on puhallettu kolmivuorotyönä. Nykyisin Suomessa kai on noiden pienten studioitten ohella isoissa firmoissa vain muutama lasinpuhaltaja töissä.

      Poista