24. elokuuta 2018

Toimiston kuumin kinkku

Kesäloman jälkeinen toimistoelämä on muuttunut aivan älyttömän hektiseksi. Päivät menevät hujauksessa ja tuppaavat venymään "ylitöiden" (siis palkattomien sellaisten) puolelle. Ensin on maanantai ja sitten on perjantai. Tämän postauksen aioin julkaista maanantaina, mutta kas nytpäs onkin jo perjantai. Kotona ehdin hätäisesti tekemään perushuoltoa eli muonitusta ja pyykkäystä.

Tylsäksi ei ole käynyt toimistoelämä kiireestä huolimatta. Yhtena aamuna toimistolla kävi aikamoinen huokailu "Mikä kinkku". Vaikka olinkin pukeutunut kauneimpaan kesämekkooni, huokaukset eivät olleet tarkoitettu minulle vaan uudelle vieruskaverilleni.

Siihen viereeni se toimiston kuumin kinkku oli tunkenut

Työkaverillani oli siis oma kinkku mukana töissä :D Nimipäivänsä kunniaksi hän veisteli pitkin päivää kinkusta maistiaisia. Kinkku oli ostettu Lidlistä ja oli varsin erinomaista.

Kiireisestä työtahdista ja poikien koulunaloituskuvioista johtuen aivoni käyvät aivan ylikierroksilla tällä hetkellä. Paljon pitäisi saada kaikenlaista aikaan. Ohjeistus on aika vaihtelevaa. Alla on kuvaus kuinka parantaa olemassa olevaa prosessia. On aika kehno ohjeistus, mutta onneksi olen jo unohtanut, että mikä prosessi olikaan kyseessä :D :D

Ohjeita pomolta, mitäs tästä voisikaan keksiä

Aivojen ylikierrokset aiheuttavat ilmeisesti kognitiivisten kykyjen heikentymistä. Kävin appeni kanssa ei-niin-mukavan keskustelun. Hän tiedusteli, että miksi olin jättänyt hänen omakotitaloonsa avaimet ulko-oveen sieltä poistuessani. Meinasin saada slaagin. Appiukkokin alkoin lepyttelemään, että olihan sentään hälyytykset päällä ;) Asiaan ei ole minkäänlaista selitystä. Onneksi ei käynyt mitään ja saanen jatkossakin käyttää apen taloa.

Aivoni eivät myöskään ole pystyneet jäljittämään, että mistä ihmeestä meille on tullut hamam-pyyhe. Siivooja tyhjensi kesäreissukassejamme ja jostain kassista nousi aivan uusi hamam-pyyhe. Aivan varmasti näin sen silloin ensimmäistä kertaa, eikä mitään havaintoa asiasta. Jouduin jo hiukan nolona kyselemään ystäviltäni, että olenko kenties nyysinyt joltakin heistä hamam-pyyhkeen. Pahasti epäilin, että kiitokseksi ihanasta Etelä-Pohjanmaan reissusta, pakkasin Sirkulta yhden hamam-pyyhkeen kassiini. Onneksi ei ollut Sirkun pyyhe!!

Facebookissakin kyselin, että kaipaako joku uudenuutukaista hamam-pyyhettä, mutta kukaan ei ole tunnustanut että sellainen olisi joutunut minun tavaroihini. Kukaan ei myöskään ole tunnustanut antaneensa minulle lahjaksi hamam-pyyhettä. Jäänee haham-pyyhkeen alkuperä mysteeriksi. Olen ajatellut tämän kuun vain tyytyä katselemaan sitä, siltä varalta, että pyyhkeelle ilmaantuu omistaja. Sen jälkeen otan pyyhkeen kyllä käyttöön.

Mysteeripyyhe

Kuopus on naukunut koko kesän risteilyä. Sain syntymäpäivätarjouksen Siljalta ja ostin pulleropalleroisilleni risteilyn. Muutaman tunnin päästä me matkaamme kohti Tukholmaa. 

Tällä viikolla selvisi, että miksi kuopus haluaa risteilylle. Hän haluaa päästä katsomaan, kuinka hänen äitinsä pelaa uhkapelejä ja laivalla se on kuulemma mahdollista :D Jos olisin tiennyt motiivin, niin helpommalla ja halvemmalla olisimme selvinneet käymällä Prisman aulassa ja poika olisi voinut norkoilla sen kolikkopeliautomaattialueen reunalla ja minä olisin voinut iskeä muutaman euron peliautomaattiin ja kaikki olisivat voineet nukkua omissa sängyissään ;) 

Ihanaa viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Haa! Paitsi että olemassa se musta aukko, joka syö sukkia ja mm. toisen parin mun ihanista Kalevala-korviksista, on ilmeisesti myös aukko, josta putkahtelee esiin hamam-pyyhkeitä :D Hauska löytö.

    Tsemppiä arkirumbaan! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ensimmäistä kertaa minä kuin mustan aukon, josta putkahtelee hamam-pyyhkeitä. Tähän saakka tavaroita on vain mystisesti kadonnut. Ehkä se aukko on niellyt niin paljon mun kamoja, että oli pakko pullauttaa jotain takaisinpäin :D :D

      Poista
  2. Auts. Täältä luettuna hamampyyhkeen kohtalo on varsin hassu, mutta muutaman samanlaisen täydellisen mustan aukon kokeneena arvelen, että kyllä se vaivaa.. Toivotaan nyt, että salama vielä välähtää ja keksit :)
    Kivaa Ruotsinreissua. Älä nyt kuitenkaan ihan totaaliuhkapeluriksi ala, ettei pojat ota mallia :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen jälkeen kun selvisi, että en ole hamam-pyyhettä ystäväni kotoa pakannut mukaani, niin tilanne on ollut hupaisa :) En tiedä selviääkö hamam-pyyhkeen alkuperä ikinä :)

      Pojilla oli varsinainen onnen reissu: he saivat aivan itse pelata kolikkopelejä.

      Poista
  3. Hah, elämä on ihmeellisyyksiä täynnä, tässähän voi olla jotakin yliluonnollisia voimia pyyhen takana. UFO:t?

    Ihanaa risteilyä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takana on oltava musta-aukko tai ufot :)
      Samaan kategoriaan kuuluu se, että olen aivan poikki Ruotsin risteilyn jäljiltä. Ilmeisesti risteily aiheuttaa pahan jet lagin ;)

      Poista
  4. Onpahan niin jännä juttu tuo pyyhe, mysteeri. Meilläkin miehen takki oli kateissa vuosia ja vuosia ja välillä pohdittiin, että mihin toisen lempitakki onkaan voinut kadota. Mysteeri onneksi selvisi, kun kerran bongasimme miehen kaverilla mieheni takin ja olen satavarma, että hänellekin takki on jäänyt vahingossa roikkumaan mökille, eikä lopulta muistanut kenen oli ja otti käyttöön. Miehet ja se muisti. ;)

    Tuo kinkku on ihan yhtä hauska juttu ja käy paleo dieettiläiselle esim. oivasti eli voi kait kinkullakin elää. Mainio meno teillä.

    Hauskaa viikkonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille jää välillä noita lasten vaatteita poikien kavereilta rätyilemään. Ollaan otettu tavaksi heti merkata ne maalarinteipillä, että kenen vaate, koska muutenhan kukaan ei ikinä tunnista niitä omakseen. Muutaman kerran on unohtunut vaate palautettu takaisin meille, kun myös vaatteensa unohtaneen perhe väittää, että ei ole heidän :D Yhden kerran ovella kävi yksi poika kysymässä ulkohousujaan. Ei osannut sanoa, että minkä väriset tai minkä kokoiset. Tätä taustaa vasten on helppo uskoa, että vielä aikuisenakin on miehillä välillä vaikeaa muistaa vaatteensa :)

      Poista
  5. Mua kiehtoi toi kaavio eniten. Mä en ehkä nuku ens yönä kun mietin kuinka tuon kaavion ratkaiseminen muuttaisi elämäni upeaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aion yrittää sorvata jotain "järkevää" tuosta kaaviosta. Ainakin sellaista, että voin kirkkain silmin sanoa pomolle hoitaneen hommaa :D :D

      Poista
  6. Voi tuota teidän perhettä! :-D Ootte kyllä ihania ja spesiaaleja. <3

    Sen sijaan pyyheongelma ei yllätä, sillä meille ilmestyi myös yhtenä kesänä yksi sininen pyyhe, eikä vielä tänäkään päivänä tiedetä, mistä se tuli. Erikoisia katoamisia on myös sattunut, mutta katoamiset on aina helpompi selittää. Ehkä paras katoamistapaus sattui silloin, kun ukkeli veli ja pari kaveria oli kylässä vanhempieni luona, ja äidiltä katosi sen vierailun aikana tiskirätti. Äiti ihmetteli asiaa kovasti jälkeenpäin ja mietti, että oliko joku ehkä syönyt sen vahingossa. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!

      Katoamisia on tapahtunut meilläkin paljon. Kerrankos sitä jää tavaroita uimahalliin, työpaikan kaappiin tai lojumaan jonkun kaapissa olevan kassin sisälle. Työmatkailuvuosina tuli säännöllisesti uusittua ilmakiharrin, se oli pakkaamisen akilleenkantapääni ja niitä on muutama unohtunut hotelliin.

      Olen ymmärtänyt, että anoppisi luona pöydät notkuvat ruokaa, joten tiskirätin syöminen ei olisi mitenkään välttämätöntä ;) Tai ehkä anoppisi friteerasi sen ;)

      Poista
  7. No enpä olisi Lidlistä uskonut tuollaista herkkua löytyvän. Toivotaan että arki muuttuu vähemmän hektiseksi syksyn edetessä ja mukavaa risteilyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidlissä on kuulemma harvoin noita kokonaisia ilmakuivattujakinkkuja myynnissä, joten pitää toimia jos sellainen kohdalle osuu. Minun vieruskaverille oli toinen työkaverimme ostanut kinkun, kun hän oli sattunut bongaamaan ne Lidlistä. Kilohinta on tosi kohtuullinen ja säilyvyys kuulemma todella hyvä.

      Poista
  8. Minua nauratti se Prisman aula juttu. Yksi ’nähtävyyksistä’, joita asiakas parkani joutuvat kokemaan ovat peliautomaatit ja lattiaan piirretyt viivat. Osoittaa, että olen ollut kauan pois, mutta jaksaa minua ihmetyttää. Hyvää risteilyä. Risteily raporttia odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peliautomaatit ovat olleet viimeaikoina paljon lehtien otsikoissa. Peliriippuvaisten määrä on kasvussa Suomessa ja itselleen voi tehdä nettipelikiellot ja kasinokiellot, mutta pelikoneisiin ei ole toistaiseksi pystynyt tekemään mitään rajoituksia. Lehtien mukaan peliautomaattien peliongelmat keskittyvät vähävaraisiin ja heikentävät osan elämänlaatua ja -hallintaa selvästi. On myös puhuttu siitä, että voitaisiinko peliautomaatit poistaa kauppojen auloista kokonaan. Ratkaisuksi lienee tulossa, se että pelejä pystyy tulevaisuudessa pelaamaan vain Veikkauskorttia näyttämällä.

      Aloin tässä juuri miettimään, että peliautomaatit ruokakaupan aulassa on maailman laajuisesti aika harvinainen ilmiö.

      Poista
  9. Siis mitä, kinkku töissä? No, mikäs siinä 😂

    Meille ei ole ilmaantunut mitään mysteeritavaraa, mutta tänä kesänä tytön uudet sortsit katosivat mystisesti. Kaikki paikat, missä hän on kyläillyt (ei montaa) on kyselty, ei ole löytynyt. Mökillä on kaikki paikat käännetty moneen kertaan ympäri, ei ole löytynyt. Kotona on käyty vain pesemässä pyykkiä, mutta kaikki paikat on käännetty myös kotona - ei ole löytynyt. Onni onnettomuudessa oli, ettei koulun alkaessa ollut enää niin noita sortsikelejä, että sen puoleen asia ei haittaa. Mutta ärsyttää tuollainen mystisyys.

    Mulle sais kyllä mystisesti ilmaantua hamam-pyyhkeitä, en pistäisi pahaksi. Mutta jännä, jos tuossa pyyhkeessä on kaikki pakkauksetkin tallella? Joku salainen ystävä on halunnut sua ilahduttaa.

    Toivottavasti risteily on kiva 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on monella töissä jotain pientä evästä. Yhdellä oli sitten ilmakuivattukinkku :D :D

      Meilläkin on vuosien varrella kadonnut mustaan aukkoon ulkoiluhousuja, puhumattakaan useista hanskoista ja pipoista ja tsiljoonista sukista. Se on ärsyttävää, mutta aina välillä sitä vaan sattuu.

      Ihan kiva oli tuollainen hamam-pyyhkeen ilmiintyminen. Vyötteessä olisi vielä saanut lukea, että mistä voi halutessaan ostaan niitä lisää :D

      Risteily on onnistuneesti suoritettu. Ihan kauhea kooma, tuli varmaan jet lag.

      Poista
  10. Jospa pyyhe vain halusi tulla teille :)

    Hauska tuo ristelyn syy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyyhe on kyllä oikein kiva ja toivotan sen tervetulleeksi. Minun puolestani pyyhe voisi kutsua kavereitaankin meille :D

      Pojat olivat varsin onnellisia: kukaan ei valvonut pelikoneiden käyttöä laivalla ja he saivat aivan itse pistää säästönsä PAFin kassaan.

      Poista