Blogihaaste: Näin valehtelen somessa

Haaste on kiertänyt kesän aikana blogeissa ja olen naureskellut epäuskoisesti muutamalle kysymykselle. Miksi tällaista kukaan kysyy? Eihän kukaan tekisi tuollaisia juttuja vain somen takia.

Aiemmin viikolla luin kampaajalla laatulehteä Seiskaa, joka esitteli ruotsalaista peppujulkkista Natasha Crownia. Nuori, ylipainoinen, 24-vuotias nainen oli päättänyt hankkia ihan julmetun ison ahterin ja brändätä sen somessa. Peppuun on siirretty rasvaa muualta kehosta, muuta kehoa pitää lihottaa, jotta peppukin kasvaa ja sitten toki peppua pitää treenata. Niin sitten pitää siirtää taas rasvaa muualta vartalosta peppuun. Peppuun rasvanlisäystoimenpide on osoittaunut niin vaaralliseksi, että 5% asiakkaista on kuollut Brasiliassa.

Natashasta voit lukea myös Iltasanomista: https://www.is.fi/viihde/art-2000005766684.html.
En voi linkata Instagramia, koska en pysty katsomaan tuota kehon tarkoituksellista turmelua.

Meikäläisen menneiden vuosien ummehtuneella logiikalla tuon ikäisen naisen pitäisi:
a) opiskelle itselleen ammatti. Perseen kasvatus ja kuvaus ei ole sellainen
b) ymmärtää, että meille jokaiselle annetaan vain yksi keho ja yrittää olla sitä kohtaan armollinen ja pitää siitä huolta. Huolenpitoa ei ole rasvan- ja sokerinahmimisdietti, jolla hanuri kasvaa.

Some aiheuttaa ihmisillä todella erikoisia ajatuksenkulkuja, jotka uhkaavat heidän terveyttää ja tulevaisuuttaan. Niin kaipa sitten somevalehtelu onkin ihan jokapäiväistä kauraa. Nyt seuraa tunnustukseni ja kysymysten haukkuminen. Lisäksi paljastan, mitä minulta on kysytty bloggaamisesta.

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan someystävällisiä ja kaunista kuvattavaa
En todellakaan. Menen niihin paikkoihin joihin haluan mennä ja joihin rahani riittävät :)

Kysymys suorastaan naurattaa, että valitsisin ravintolan sen perusteella, että millaisia kuvia sieltä saa? Syömäänhän sinne mennään eikä kuvaamaan. Hotellin osalta kysymys on vähän relevantimpi. Kaunis hotelli on tietysti kaunis kuvattava. Kauneuden ohella siinäkin olennaisia tekijöitä ovat sijainti, hinta ja palvelut.

Ehkä ammattibloggajani näkisin etenkin tilaisuudet eri tavalla. Kävin tässä taannoin PR-toimiston pressi/bloggaajapäivässä ja siellä kyllä ajattelin, että jos bloggaisin ammatikseni, niin varmasti kävisin noissa tilaisuuksissa. Siellä oli todella upeita kukka-asetelmia, ilmapalloja, makeat herkut olivat hyvin kuvauksellisia. Tuollaisesta tapahtumasta saa paljon kivoja kuvia ja sieltähän voisi löytää hyviä kontakteja mahdollisiin yhteistöihin. Minun arkeni koostuu päivätöistä ja iltaisin ruokin laumaani arkisilla jauheliharuuilla, pyykkään ja lopun aikaa makaan raatona sohvalla.

Ammattisometuksesta ja ravintoloista tulikin mieleeni, että aiemmin kesällä todistimme jonkun ammatti/himosomettajan ravintolakäyntiä. Nainen kuvautti itseään ja osteriannosta usemmassa ravintolapöydässä ja baaritiskillä varmaan tunnin ajan. Kiinnostuimme niin tapauksesta, että yritimme tiirata, että jääkö osterit syömättä. Kukaan meistä ei nähnyt naisen syövän ostereita. Työkaverini oli jo aikeissa tarjoutua syömään kuvausrekvisiitan pois, ettei mene kalliit osterit hukkaan. Naisen vaatteetkin vaihtuivat kuvaussession jälkeen. Minulle on aivan vieras ajatus, että kehtaisin kuvauttaa urakalla itseäni ruuan kanssa - saatikka että minulta jäisi ruokaa syömättä :D

Osterit - herkkua vai kuvausrekvisiittaa? 

Kuva lainattu: https://www.osterinystavat.fi/

Tähän aiheeseen liittyen minulta on kysytty, että tunnenko tarvetta lähteä jonnekkin kivaan paikkaan tai ravintolaan, jotta saisin materiaalia blogiini. Vastaus on, että tunnen hyvin usein tarvetta lähteä jonnekkin. Tunnetta ei draivaa blogi vaan minua vaivaa jonkinlainen sisäsyntyinen levottumuus ellei peräti kiertolaisuus. Sen verran minussa on somettajaa, että varmistan että puhelimessani on virtaa kuvausta varten. Niin olen laiska, että painava järjestelmäkamera jää yleensä kotiin. 

Minulta on myös kysytty, että nolottaako kuvata ravintolassa ruoka-annoksia. Mielestäni teen sen aika hillitysti ja nopeasti. En todellakaan esimerkiksi siirry paikaltani paremman valon perässä. Taitaa kuvaus olla hieman noloa, kun yritän hoitaa sen vaivihkaa ja pikaisesti. Minusta ei siis olisi ollut pitkään kuvaussessioon ostereiden kanssa.

Matkustamisesta minulta on kysytty, että vaikuttaako some kohteitteni valintaan. Kyllä vaikuttaa! Minulla on sellaisia pitkäaikaisiakin matkahaaveita, joita haluaisin toteuttaa, mutta niiden lisällä some on suurin vaikuttaja. Viime kesänä kävin Kreikan Meteorassa ja siihen inspiroi ihanat kuvat Instassa. Ensi kesän reissu on suunnitteilla ja se on myöskin blogien ja Instan inspiroima.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia
En harrasta sisustamista, meillä katetaan pöytä nätisti lähinnä juhlatilaisuuksiin ja silloin kyllä tulee otettua kuvia. En juurikaan harrasta vaatteitteni kuvaamista. Joskus aiemmin tuli tehtyä sitäkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Silloin nimesin tyylini "toimistoklassiseksi" eli sellaista perussiistiä ja neutraalia toimistovaatteita. Nothing fancy.

Tässä kohtaa tulee ensimmäinen tunnustus: erittäin tarkka rajaus. Meillä voi olla kotona ruokapöydällä lainehtia kaikenlaista sinne kuulumatonta tavaraa. Onhan ruokapöytä minun etätyöpisteeni, lasten läksypöytä (joo niillä on omat käyttämättöminä) ja "meikkistudioni". Laiskuuttani saatan raivata ruokakuvalle "puhtaan" kulman ja sitten tarkka rajaus, jotta sotkut eivät näy. Helpointa on laittaan Hra Kepponen pitelemään ruokalautasta :) Minulla ei siis ole ruokakuvausstudiota ja lisävalaistusta.

Jos joskus olet kiittänyt huomiota siihen, että esimerkiksi olen kuvannut kukkia ja vaatteita lattialla, voi syynä olla esineen koko, valaistus ... tai hups tosi sotkuinen ruokapöytä.

Ruokapöydän arkilook. Jos kehtaisin, niin sanoisin että keskivertoa siistimpi

En ota itsestäni kuvia enkä Instastories -videoita, joissa minulla ei meikkiä
Laitan aika kitsaasti kuvia itsestäni someen. Jos laitan kuviani someen, niissä on yleensä normikevytpäivämeikki. Meikitön naama ei ole mikään no-no ja olenkin julkaissut meikittömiä kuvia. Noin ylipäänsä en tajua sitä viehätystä kuvata jatkuvasti itseään someen, saatikka seurata toisten naamakuvia. Olen varmaan aivan väärää sukupolvea. Sinänsä minusta ihmiskuvat ovat varsin mielenkiintoisia, kun ne liittyvät johonkin tilanteeseen ja kasvoilta ja kehosta näkyy tilanteen aiheuttamat tunteet. Sellaisia jaksan katsoa pitkäänkin. Mutta nämä tässä olen kukkakedolla päiväkakkara hiuksissa, pellolla heinänkorsi hiuksissani tai rantakalliolla olkapäät paljaana horisonttiin katsoen ovat minusta tylsiä.  

Teen asioita ja kerron asioista blogissani, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni
Ehdottomasti kyllä. Blogini on päiväkirja keski-ikäisen naisen, perheenäidin ja "virkanaisen" naisen elämästä. Joka päivä teen asioita, joita kaltaiseni tyyppi voisi tehdä.
Todellisuudessa minulla ei ole brändiä, kohderyhmää, kehityssuunnitelmaa vaan vedän ihan harrastuspohjalta.
 
Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalta 
Nyt tulee tunnustus: käsittelen. Lisään yleensä kasvoille vähän valoa ja pykälän verran softausta naamaan. Minusta kuvista tulee siten laadullisesti parempia. Ehkä näytän sen verran paremmalta, että usein kasvojani vaivaava kiilto on himmeämpi.

Silottelen elämääni somessa
Minulla ei ole tarvetta siloitteluun, mutta jokainen joutuu miettimään, mitä haluaa jakaa itsestään netissä. Elämääni liittyy paljon muita ihmisiä ja heidän kanssaa pitää sopia, että mitkä ovat heidän yksityisyytensa rajat. Jokunen vuosi sitten olin aikeissa jättää kokonaan lasten kuvat pois. Sitten pojat sanoivat, että äiti miksei meistä olen enää kuvia blogissasi ja aloin taas lisäämään niitä. En tiedä, mitä mieltä pojat ovat aikuisina siitä, että olen dokumentoinut heidän tempauksiaan. Mutta olen yrittänyt tehdä sen hyvässä hengessä ja enemmänkin sellaiseksi oman elämän anekdootiksi. Jos joskus vellon syvissä vesissä, niin en ensimmäisenä pura sitä blogiini, mutta sellainen kiiltokuvakerronta ei istu persoonaani eikä kuvasta elämääni.

 Kiiltokuvapoika siloitteli itsensä karmista lävitse

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni
Olen tehnyt ihan muutaman yhteistyön. Eli ei kaduta.

Bloggaajan elämä on glamouria
Bloggaus ei ole tuonut elämääni glamouria. Mutta se on tuonut paljon uusia ajatuksia ja näkökulmia, pitkäikäisen harrastuksen sekä ystäviä. Arvosta noita enemmän kuin glamouria. Ilosylin kyllä ottaisin vastaan aimoannoksen glamouria.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina
No en todellakaan. Joskus jonkun kauniin asian nähdessäni mielessäni saattaa käydä, että tästä saisi hyvän instakuvan. Yleensä valkkaan vaan jonkun kännykällä näpsäisemäni kuvan Instaan.  

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin
En ole ikinä käyttänyt Jodelia enkä seuraa keskustelupalstoja. Joskus on tullut kävijäpiikki vauvalehdestä tai vastaavasta ja toki olen hiukan pelokkaana käynyt katsomassa, että nytkö olen ylittänyt vauvapalstan kiinnostuksen. Onneksi en.

Halusin aikoinaan pitää nimeni poissa kaikista blogiyhteyksistä. Syynä oli se, että tein paljon työtä asiakkaitten kanssa. En halunnut, että kun he googlaavat minut, niin ensimmäisenä tietona minusta tulee vastaan aamiaiseni. Nykyisessä työnkuvassani asialla ei ole väliä, mutta olen silti päättänyt pysyä puolianonyyminä Rva Kepposena.

Bloggaajista puhuminen ja juorujen keksiminen netissä on ihan sallittua, koska itsehän ovat vapaaehtoisesti esillä
Kävelen vapaaehtoisesti kadulla ja käyn kaupassa, olisiko siellä sallittua alkaa huutelemaan että tuossa menee nainen, jonka lapset ovat huostaanotettuja ja mies pettää sitä ja lihavakin se on ja konkurssissakin varmaan. Ihan vaan siksi, että päätin käydä Prismassa tai työntää nenäni ulos kodistani? Haloo?

Ymmärrän sen, että jos kerrot itsestäsi julkisesti, joku saattaa jopa kiinnostua sinusta. Jopa siinä määrin, että heitä kiinnostaisi tietää enemmän. Tätä kiinnostusta voi joskus tulla yli äyräiden ja sekin voi tuntua epämiellyttävältä. Mutta se, että bloggaus antaisi oikeuden kiusaamiseen, herjaamiseen on todella vastenmielinen ajatuksenkulku.

Minulta on joskus kysytty, että poistanko kommentteja. Vastaus on kyllä. Linjani on "älä ruoki trollia". Ne satunnaiset "lapsesi ovat tyhmännäköisiä" tyyliset kommentit poistan. Niillä ei ole mitään lisättävää keskusteluun, tarkoituksena on vain ärsyttää minua. Hyvin vähällä olen noiden suhteen päässyt. Kanssani saa olla eri mieltä.

Bloggaaminen on helppoa kuin heinänteko ja lisäksi bloggaajat saavat hirveät määrät tavaraa (ellei rahaakin) tästä turhakkeesta
En ole ansainnut blogillani rahaa. Olen saanut muutaman kerran ilmaisen palvelun. En halua mitään tavaraa. Taistelen tavaraa vastaan. Bloggaan rakkaudesta lajiin. Harrastan myös sauvakävelyä, enkä ole saanut sikana lenkkareita enkä sauvoja. Eikä kukaan ole ilmoittautunut halukkaaksi maksamaan jokaiselta kävellyltä kierrokselta.

Minusta bloggaus rahanansaintatarkoituksessa on kaikkea muuta kuin helppoa. Siinä joutuu keksimään aiheet, kirjoittamaan jutut, kuvaamaan ja editoimaan kuvat ja myymään mainostilansa, hankkimaan yhteistyökumppanit, hoitamaan yrityksensä laskutuksen ja verot. Toki vähemmällä "oheistyöllä" ansioille pääsee bloggaamalla portaalissa, mutta sitten on sidottu portaalin sääntöihin ja ainakin verotietojuttujen perusteella blogitulokuningattaret eivät ole työskennelleet portaalille.

Bloggaaja keksii otsikon hakusanat mielessään
En ole lainkaan paneutunut mihinkään hakusanaoptimointiin.

Enkä myöskään ole paneutunut kävijätilastoihin. Tulin jopa aloittaneeksi Google Analyticsin käytön, mutta senkin seuraaminen oli kuolettavan tylsää enkä keksinyt mitään hyötyä tilastoista unohdin senkin. Sinänsä olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, että mitkä postaukset kiinnostavat eniten lukijoita. Nyt en saa oikeastaan mitään statistiikkaa siitä. Toisaalta en usko, että se välttämättä mitenkään vaikuttaisi blogini sisältöön. Arvostan uskollisia lukijoita varsin korkealle. En silti miellä, että tavoitteeni olisi tuottaa sisältöä juuri teille. Tuotan sisältöä jostain kummallisesta sisäisestä syytä dokumentoida elämää ja purkaa ajatuksia. Ilahdun jos se välillä johonkin osuu ja uppoaa, mutta jos ei uppoa, niin sillä postauksella on kuitenkin ollut joku arvo minulle.

Onko sinulla jokin Instasta omaksuttu ulkonäköjuttu, esimerkiksi Insta-kulmakarvat
Ei vielä. Koska keskivartalolihavuus on hyvin vaarallista, toivon päivittäin, että vaarallinen vatsamakkarani valahtaa vaarattomammaksi hanurin turvokkeeksi. Sitten minullakin olisi instapylly ;)


Kiitos ajastasi, jos pääsit tänne saakka :) Ja sorry tuo fontin vaihtuminen kesken postauksen. En saa sitä korjattua.