13. helmikuuta 2017

Sujuvia vai pakotettuja perhemenoja?

Minä tykkään mennä ja tehdä erilaisia asioita yhdessä perheeni kanssa. Ajoittan kuulen valitusta tuttavilta, että hekin haluaisivat mennä enemmän perheen kansa, mutta se on hidasta ja raskasta. Samaan hengenvetoon yleensä minulta kysytään, että lähteekö perheeni aina innoissaan mukaan. No, ei lähde. Paitsi Hra Kepponen. Välillä pitää motivoida, patistella, jopa pakottaa tai mennä pienemmällä porukalla.

Tässäpä raportti viikonlopun perhemenoista ja muista aktiviteeteistä yhtään osallistumisinnokkuutta tai käytöstä liioittelematta ;)

Perjantai-iltapäivänä keskimmäinen kysyi, että lähtisinkö hänen kanssaan pokemonjahtiin. Kukaan muu ei ollut innostunut lähtemään, enkä jaksanut alkaa motivoimaan muita. Olisin mielelläni lösähtänyt sohvalle itsekin, mutta onneksi ponnistin matkaan. Jäällä oli niin kivaa, että olisi pitänyt saada koko perhe mukaan. Jälkikäteen harmitti, koska muulta perheeltä jäi huikea tornadopilvikin näkemättä.

Hra Kepposen ollessa treeneissä perjantai-iltana olin ajatellut nollata aivojani katsomalla Netflixistä romanttisen elokuvan ja syömällä lapsilta salaa jäätelöä. Kuopus ja keskimmäinen halusivat ehdottomasti katsoa kanssani elokuvan. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin olisin ehkä toivonut heidän vaikka pelaavan ;) Jäätelön syömisen sijasta jouduin nopean dialogin aikana lukemaan tekstityksen. Voin kertoa, että romanttista elokuvaa vesittää tekstien luku ja se, että leffa pitää välillä laitta pauselle, jotta voin selostaa tapahtumia. Elokuvaillan kuitenkin kruunasi poikien arviot elokuvasta "enpä olisi mitenkään voinut arvata tuollaista loppuratkaisua" :D :D Loppuratkaisuhan oli selvillä ensimmäisen 5min jälkeen. Mutta ainakin se elämän ensimmäinen Hollywoodin romanttinen elokuva siis yllättää katsojansa.

Poikien ensimmäinen romanttinen elokuva ja hurjan yllättävä juoni.
Sanoisin, että genren keskikastia tai vähän sen ylitse.

Olimme sopineet lauantaiksi keskimmäisen kanssa lisää pokehunttausta. Poika lähti reippaammin matkaan kuin minä. Heitimme pitkän lenkin. Olisimme olleet vielä pidempään, mutta minulta loppui puhelimesta akku. Jo ennen ulkoilua keskimmäinen aloitti kampanjoinnin ravintolaillallisen puolesta. Esikoisen sai heti mukaan ravintolareissun markkinointiin. Emme suoralta kädeltä tyrmänneet ehdotusta ja loppujen lopuksi päädyimme yhteen suosikkipaikoistamme eli rentoon kortteliravintolaan Il Faroon Herttoniemenrantaan. Jos meidän ulko-ovella huutaa, että kuka haluaa syödä ravintolassa, josta saa pizzaa tai pastaa, ja 3 min lähtöön, niin todennäköisesti kaikki ovat valmiina ennen kuin 2 min on kulunut. Paitsi Hra Kepponen, jolla on luja luottamus siihen, että häntä odotetaan ;)

Perheemme eniten tilattu annos on savulammas-sieni-pasta (kuvan annos ilman sieniä). 
Tuosta hirvittävästä kermamäärästä voi olla montaa mieltä, mutta hyvin maistui jälleen kerran.

Entä ravintolakäytös? Aika hillittyä. Keskimmäinen hiukan pyöri tuolillaan levottomana ruokaa odotellessaan. Itse mokasimme tilauksemme, koska emme muistaneet sanoa, että lasten ruuat voi tuoda alkupalojen kanssa yhtäaikaa. Meidän meze-annokseemme kuulunut leipä ja ne kaksi ylimääräistä valkosipulileipää katosivat nälkäisiin lapsiin hujauksessa. Söimme sitten Hra Kepposen kanssa hummusta ilman leipää haarukalla. Esikoiselta jouduimme takavarikoimaan kännykän aterian ajaksi. Loppuilta sujui jokaisella omissa puuhissaan, me katsoimme Hra Kepposen kanssa yhden telkkaohjelman.

Kuopus on ainoa, joka pystyy syömään tuossa ravintolassa kokonaisen pizzan

Sunnuntaina ponnistimme keskimmäisen kanssa lyhyelle pokemonjahdille. Poikaa piti vähän tsempata matkaan. Aika kivuttomasti kuitenkin lähtö sujui ja heitimme tunnin lenkin. Iltapäivän ohjelmanumerona oli pakollista ulkoilua niille, jotka eivät olleet viikonloppuna nenäänsä ulos laittaneet. Halutessaan sai lähteä suksilla jäälle.

Minä olin jokatapauksessa lähdössä suksilla jäälle ja lisäulkoilusta vapautettu keskimmäinen päätti kuitenkin lähteä hiihtokaveriksi. Kuopuskin päätti lähteä suksilla. Esikoiselle puolestaan tietokoneesta irrottautuminen tuntui kovinkin vaikealta ja lähdön vastenmielisyyttä piti tehostaa muutamalla kirosanalla ja siten nollata loppupäivän tietokoneaika. Pääsimme kuitenkin kaikki jäälle ja kotiin tullessamme jokainen sanoi, että jäällä oli kivaa ja toivottavasti pääsemme sinne vielä uudestaan.


Meikitön hiihtoselfie. Naama punoittaa mukavasti paluumatkalla.

Kuopuksella hyytyi hiihtäminen aika nopeasti. Onneksi Hra Kepponen ei ollut suksilla, niin poika sai vetoapua. Kun olimme melkein kotona, meitä vastaan jäällä tuli keskimmäisen ystävä isänsä kanssa ja hiihtelimme vielä heidän kanssaan hetken lisää. Olisimme varmaan hiihtäneet vielä pidempään, mutta piti lähteä kotiin syömään.

hiihtomoottori

Illalla oli vielä edessä poikien uinnit ja käynti vaarilla. Keskimmäinen alkoi olla jo vähän väsynyt ja häntä piti tsempata matkaan. Aikoinaan raahasin puolipakolla esikoisen uimatreeneihin. Muutama kuukausi oli aika työntäyteistä tsemppausta, mutta jo hyvin pitkään esikoinen on tykännyt treeneistä. Kuopuskin on innostunut uinnista. Keskimmäisen vitkuttelusta johtuen pääsimme lähtemään myöhässä. Ulkona oli aivan mahtava auringonlasku, mutta sen ihailuun ei harmillisesti jäänyt yhtään aikaa. Pitkään aikaan ei ole ollut yhtä upeaa taivasta!

Ulkona alkoi jo hämärtää, mutta sivupeilistä näkyi mitä upein auringonlasku

Ensin kävimme vaarilla. Yleensä vaari leipoo pannaria, mutta tällä kertaa kurvasimme kaupan kautta vaarille. Liekö kuivempi sisämaan ilmanala vai mikä lienee, mutta vaarilla usein vähintään yhteen pojista iskee esiintymisvietti. Tällä kertaa oli yhden pojan show a la keskimmäinen. Asiallisena ei pysynyt tällä(kään) kertaa. *huoh*. Esikoinen käy vaarilla välillä yksikseen, siellä saa aikuisen jakamatonta huomiota ja vaari laittaa hyvää ruokaa.

Kaupan eväät

Uinnin jälkeen pyörimme vielä hetken uimahallin hyvillä Pokemon stopeilla. Olisimme olleet pidempäänkin, mutta kuopuksella ei ollut puhelinta mukana. Esikoinenkin olisi innostunut keräilemään pokeja, mutta kyllästyimme kaikki nopeasti kuopuksen tauottomaan narinaan ja suuntasimme kotiin iltapalalle.

Iltapalan jälkeen keskimmäinen lunasti lupauksen Cluedosta. Esikoinen ei tullut mukaan peliin, mikä saattoi olla hyvä. Minulle on edelleen arvoitus, kuinka hän ratkaisee pelin niin nopeasti. Hra Kepposen peliä tasoittaa se, että hän ja kuopus ovat joukkue. Minulla kävi harvinainen tuuri ja selvitin pelin selvästi muita nopeammin.


Noin yleisesti ottaen toistaiseksi meidän perheessämme on toistaiseksi pakko osallistua:
-perheen yhteisiin ulkoiluihin
-harrastaa se muutama kerta talvilajeja vuodessa 
-uida silloin kun koko perhe lähtee uimahallille
-lähteä museoon se kerta-pari vuodessa
-osallistua niille muutamille suunnitelluille perheretkille

Mitenkäs teillä? Onko osallistuminen iloinen etuoikeus vai pakko?

18 kommenttia:

  1. Kohtuullisen mukavastihan koko poppoo on ollut mukana jivoissa aktiviteeteissa. Silloin kun meidän lapset vielä asuivat kotosalla perheen yhteistä tekemistä viikonloppuisin oli kaikki koripalloiluun liittyvä. Kumpainenkin lapsistamme on pelannut korista pienestä pitäen ja viikonloppuisin istuttiin tiiviisti kannustusjoukoissa. Meille myös viikonlopun yhteiset ateriat ovat aina olleet tärkeitä. Tämä harvemmin enää toteutuu kun toinen lapsista asuu Itä-Suomessa. Meillä on myös aina pelattu lasten kanssa niin lauta- kuin korttipelejäkin. Mukavaa viikonalkua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli aika osallistumisinnokkuuden osalta sellainen aika perustapaus. Pari kertaa joku lapsista harasi vastaan ja sitten taas useamman kerran joku lapsista itse ehdotti jotain tekemistä.

      Meillä pojat tykkäävät myös lautapeleista. Pidin itseäni ennen poikien peli-innostusta suurena lautapelien ystävänä, mutta nyt niitä on pelattu niin paljon, että alkaa kiintiö olla pahasti täyttymään päin ;)

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Meillä menee aika paljon aikaa poikien harrastuksiin (kilpailuineen kaikkineen), joten sellaista yhdessä olemista on ehkä keskivertoa vähemmän. Mutta ainakin ravintolaan, uimahalliin ja kesäisin myös mökille saa pojat mukaan! Lautapelit myös rulettavat!

    Iloa uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän lapsilla ei ole kilpaurheiluharrastusta, niin vapaa-aika on siltä osin väljempää. Se sopii meille erinomaisesti, koska arki on kuitenkin aika tiukkaa epäsäännöllisten työjuttujen ja niiden ihan tavanomaisten harrastusten vuoksi.

      Meilläkin lomat vietetään vielä yhdessä -toivottavasti monta vuotta- yleensä isoksi osaksi erämäähenkisellä mökillä tooodella kaukana kaikesta. Olen jo etukäteen miettinyt, että kuinka monta vuotta kesälomakuvio vielä mahtaa toimia. Toisaalta olen kyllä haaveillut siitäkin, että pojat menisivät kesäleirille ja saisimme miehen kanssa lomailla edes pienen pätkän kahdestaan :) Edellisestä kahdenkeskisstä lomasta on kohta kolme vuotta.

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Ihanalta kuullostaa teidän viikonloppu! Meilläkin on vielä pakko välillä osallistua, ei ihan aina. Lauantaina raahasin kuopuksen koiralenkille, sillä verukkeella, että peliaika oli lopussa ja eihän tuo olisi malttanut lähteä kotiin, sen verran oli käyttämätöntä energiaa jäljellä ja hauska pyöriä mäkiä alas :D Eilen lähtivät sitten nuorimmat ihan omasta halustaan iltalenkille ja kohde oli sama, mäkien pyörimistä alas. Noita meidän perheen isompia, etenkään numero kakkosta, ei saa mukaan, mutta esikoinen sen sijaan aina ajoittain yllättää ja lähtee mukaan (tässä puolustuksena käyköön se, että ovat molemmat jo täysi-ikäisiä :D). Uimahalliin nämä kaksi nuorinta ovat aina valmiita, samoin ravintolaan, sinne usein innostuu esikoinenkin mukaan ja joskus jopa numero kakkonen. Laskettelemaan lähdetään aina koko porukka, paitsi kakkonen... Eli meillä tehdään yhdessä sillain sopivasti, välillä ihan vapaaehtoisesti ja välillä ihan täysin pakotetusti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva, että täysi-ikäisetkin vielä osallistuvat perhemenoihin. Meillä jo valitettavasti 12 vuotiaastakin huomaa, että vanhempien seura ei enää samalla tavalla kiinnosta verrattuna pikkuveljiin. Toisaalta niinhän sen kuuluukin mennä, että omat kiinnostuksen kohteet ja ystävät valtaavat enemmän tilaa.

      Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  4. Ihan mahtiviikonloppu, joka oli höystetty niin taas maan parhaimmalla ja hauskimmalla tekstillä. <3 Se tornadopilvi oli huikea, huh mikä missaus, etteivät kaikki nähneet sitä. Oikein täyteläinen viikonloppu teillä. Täällä 12v kipeänä ja ukkelille meni koko eilinen vanhusten hoidossa, mutta kyllä sitä yhteistäkin aikaa revittiin ruokapöydässä, lenkillä ja aamupaloilla.

    Aurinkoa uuteen viikkoon ja ai että tykkään susta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Sairastelu on kyllä niin kypsää touhua. Tätähän ei saisi kirjoittaa, mutta me olemme olleet poikkeuksellisen terveitä tänä talvena. Moinen paljastus varmaan tietää sitä ärhäkkää noroa tai jotain muuta karmeaa ;) Pikaista paranemista tyttärellesi!

      Ja mäkin niin tykkään susta!

      Poista
  5. Kunnioitettavan hienosti te pääsette liikkumaan yhdessä kaikki viisi. Meidän kolmihenkinen perhekään ei pääse noin paljon viikonloppuisin yhdessä liikkeelle. Mutta puolustukseksi voin sanoa, että ukkokullalla on max. kaksi viikonloppua kuukaudesta täysin tai osittain vapaata, joten lepäilykin on ihan suotavaa. Ja kaverit alkaa olla 11 veelle sen verran tärkeitä, ettei vanhempien kanssa huvita hengailla.
    Toisaalta kirimme yhdessä olossa sitten lomilla: reissaamme kolmistaan tai äiti-tytär-reissuja ja mökillä touhuamme hyvinkin tiiviisti keskenään.

    Aurinkoista uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä yhteinen tekeminen jää aikalailla viikonloppuihin. Arki-illat menevät ruuanlaitossa, lasten kuskauksissa ja muissa perusaskareisa. Sen verran nopeasti pimeä kuitenkin vielä tulee, että tuntuu että arki-iltana ei ehdi tekemään mitään.

      Meidän pojilla pyörii paljonkin kavereita arkisin, mutta viikonloppuisin on onneksi ollut aika rauhallista. Muistan senkin ajan, jolloin ovikello soi todella aikaisin la/su aamuisin. Tosin aika nopeasti ovikellon soittelijat oppivat siihen, että meillä noustaan myöhään viikonloppuisin ;)

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  6. No kylläpäs teillä oli kaikenlaista...melkein hengästyin lukiessani =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani hengästyn lukiessani teidän koirien menoa :)

      Poista
  7. Heh, kuulostaa niin tutulta! Meillä lapset ovat kasvaneet jo osa nuoriksi aikuisiksi, eikä mukana tarvitse tulla paitsi äitien/isänpäivänä isovanhempia juhlistamaan ja serkkujen synttäreille. Jouluna ovat olleet kotona. Enää ei näitä aikuisia tietenkään pakoteta tulemaan jouluksi :) Voivat luoda omat jouluperinteensä. Mutta kivaahan se on, että tulevat.
    Nuorempina kotona asuvina mukaan oli pakko lähteä. Sukulaislasten synttärit ja isovanhempien tapaamiset. Ulkoilut ja mökille lähtemiset. Ja välillä jotain muuta. Vastahankoisuutta oli ilmassa ja nykyisinkin nuorin, joka on teini-ikäinen käyttää argumenttinaan sitä, että isosisaruksiakaan ei pakoteta tulemaan. Ollaan kerrottu, että hänen ikäisenään joutuivat vielä tulemaan. Oon perustellut tätä lapsille myös sillä, että heillä on vuodessa valtavasti aikaa. Muutamat synttärit ja muut tapaamiset kuuluu elämään. Eivät voi vajota viettämään aikaa vain oman ikäistensä kanssa. Elämässä on muitakin ihmisiä ja kuuluu ihan yleissivistykseen.
    Mutta joo, vanhimmainen yleensä vetosi siihen, että hänelle ei ole kerrottu tarpeeksi ajoissa menosta (eikä aina ehkä oltukaan, tai hän oli hyvinkin tavoittamattomissa silloin, kun asiasta puhuttiin).
    Pääsääntöisesti me vanhemmat asennoiduimme niin, että aina on vähintään yksi, joka ei todellakaan halua lähteä. Auttoi kummasti, kun oli valmiiksi asennoitunut itse. Lapsille sanoimme, että on ok, että aina ei halua lähteä, mutta nämä tietyt menot pitää hoitaa. Ja vaikka olisi huonolla tuulella siitä syystä, toisten tunnelmaa ei saa pilata. Saa olla itse mitä mieltä tahansa.
    Olemme käyneet muuten myös paljon Il Farossa syömässä. On myös meidän suosikkipaikka. Perheessä siis myös kolme lasta (nyk. nuorta/aikuista) ja erittäin tutun kuuloista tuo lähteminen ja mukana oleminen :)

    Kiva kirjoitus ja sai itsenikin muistelemaan miten ollaan toimittu. Nykyisin, kun tulee mieleen, ettei olla tehty mitään, eikä vietetty aikaa lasten kanssa (no kai, kun niitä ei siinä kotona enää samalla lailla pyöri). Nuorinta vielä viedään, mutta liikunta hänen kanssaan o kyllä jäänyt auttamattoman vähälle muutaman viime vuoden aikana.

    Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen samaa mieltä, että teinien tai nuorten aikuisten pitää osallistua niihin muutamiin suvun juhliin ja isovanhempien muistamiseen, vaikka menot omien kavereiden kanssa kiinnostaisivat enemmän. Nimenomaan pitää opetella ottamaan muitakin huomioon eikä vaan olla siinä omassa kuplassaan.

      Tsemppaamisesta ja pakottamisesta yhteisiin tekemisiin varmaan johtuu se, että pojat kyllä suht. mielellään lähtevät kokeilemaan erilaisia juttua. Esim. museo tai taidenäyttely ei ole kuulu luokkaan "kerran menin koulun kanssa, kun oli pakko".

      Il Faro on juurikin sellainen kiva kortteliravintola, joka tarjoaa maukasta ruokaa ilman mitään erikoisia kikkailuja järjelliseen hintaan.

      Poista
  8. Oi että, kuinka mahtavan kuuloinen viikonloppu!Asioiden yhdessä tekeminen on maailman parasta. Tämä oli siis mukavaa luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani :)
      Olen ajatellut, että täytyy yrittää puuhailla mahdollisimman paljon poikien kanssa niin kauan kuin vanhempien seura edes jotenkin kelpaa ;)

      Poista
  9. Nyt mua kolkuttaa kovasti. Huono-omatunto.
    Saanko aloittaa alusta nämä lapsivuodet?
    VUOSIA tehtiin asioipa paljon yhdessä, mutta on ne huvenneet kovaa vauhtia lasten kasvaessa. Tosiaan kun on kolme eri-intressistä poikaa, niin vaikea keksiä puuhaa. Olisi pitänyt lähetä tuolle "pakottamislinjalle".
    Täytyy yrittää nyt tehdä edes pikkujuttuja yhdessä.

    Oi kun teillä oli ihanan aktiivinen viikonloppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämähän on ihan henkilökohtaisia mieltymyksiä, että mihin haluaa aikansa laittaa. Jotkut urheilee, teke pihatöitä, kokkaa hienoja aterioita, kuskaa lapsia harrastuksesta toiseen ja meillä vietetään perheaikaa ja tehdään perheretkiä. Joten ei todellakaan kannata tuntea huonoa omaatuntoa.

      Suosittelen kuitenkin kokeilemaan kevyttä painostusta perheen yhteisiin juttuihin. Kohtahan lapset ovat niin isoja, että niitä ei enää pysty painostamaan :D

      Poista