3. helmikuuta 2017

Uuden OPSin oppilaan arviointi on pettymys

Uusi OPS (opetussuunnitelma) on varmasti ollut puheenaiheena jokaisessa koululaisten perheessä. Vanhemmat ovat ihmetelleet, että mitä tarkoittaa ilmiöoppiminen ja miten oppiminen viedään luokkahuoneiden ulkopuolelle. Uusi oppimiskäsitys painottaa koululaisen omaa vastuuta ja kehittymistä oppijana. Kuulostaa aika suurilta sanoilta alakoululaisille. Mielenkiintoista nähdä, miten koulu kehittyy.

Ensimmäisen pettymyksen olen jo kohdannut liittyen oppilaan arviointiin. Siitä huolimatta, että uuteen OPSiin pitäisi kuulua myös uusi tapa arvioida oppimista nykyisten numeroiden sijasta, fakta on, että vielä pitkään koulusta saa kuitenkin numeroita. Perinteisten kokeiden määrä on selvässä laskussa lapsillani. Tunneilla tehdään paljon erilaisia ryhmätöitä ja esitelmiä, joista saa arvosanan. Noh, mikäs se tässä minua ärsyttää?

Minusta jatkuvat ryhmätyöt ja esitelmät suosivat perusteetta ekstroverttejä. Nuo tilanteet ovat vaikeita ja kuormittavia introverteille lapsille ja ne vaativat heiltä aivan erilaista ponnistusta kuin ektroverteiltä. Tavallaan introverteillä lapsilla saattaa olla kokeen kaltainen stressi viikottain ryhmätöissä. Opettajat varmasti tietävät, että jokaisessa luokassa on useita introvertteja. Ymmärtääkseni siltikin usein oppilaat saavat itse valita ryhmänsä ja aiheensa. Se tarkoittaa usein sitä, että introvertti ei pääse valitsemaan ryhmäänsä eikä aihettaan välttämättä kertaakaan koko lukuvuotena. Hän menee siihen porukkaan, johon mahtuu ja porukan dynamiikasta riippuen tekee sitä, mitä ryhmän raamit sallivat. Koulun tulisi vähintäänkin huolehtia siitä, että ryhmät muotoutuvat tasaisesti ja työ jaetaan tasaisesti!

Jos lukuvuoden aikana oppiaineessa tehdään kaksi ryhmätyötä, yksi esitelmä ja pidetään yksi koe, on tilanne introvertille epäoikeudenmukainen. Ainoa arvosteltava osaamisennäyttötapa, johon luonteenpiirteellä ei ole suoraan negatiivista vaikutusta, on koe. Ekstrovertti todennäköisesti pääsee valitsemaan mieluisensa ja toimivan ryhmän ja luontaisesti esitelmän pitäminen sujuu introverttiä paremmin. Eli ekstroverttiä suosii kolme osaamisennäyttötapaa ja yksi on neutraali. Introvertillä kolme on luonteenvastaista ja yksi neutraali. Minusta on kohtuutonta, että introvertille koulu ei juurikaan tarjoa hänen luonteelleen sopivaa oppimistatapaa eikä osaamisennäyttöä.

Tilannetta voisi tasapainottaa erilaisilla kirjallisilla töillä. Ne tuntuvat olevan vähemmistönä noihin ryhmätöihin ja esitelmiin nähden. Siihen saattaa vaikuttaa se, että kirjalliset työt helposti typistyvät nettiplagiaatioksi. Se vaatii opettajalta enemmän panostusta laatia ja korjata kirjallista tehtävää. Noh, voihan sen esitelmänkin tietysti kopioida, mutta ulosanti on aina henkilökohtainen. Toki ryhmätöiden ja esitelmien tekemisen oppiminen on arvokas taito. Erityisesti introvertti tarvitsee siinä harjoitusta.

Minulla on hyvin introvertti ja hyvin ekstrovertti lapsi sekä yksi siitä välistä. Joudun seuraamaan läheltä kuinka uusi OPS ja arviointi tukevat ekstroverttiä, helposti innostuvaa ja tempoltaan nopeaa lasta. Introvertti puolestaa kituu ryhmätyöstä toiseen ja jännittää esitelmää. Ne eivät todellakaan edistä introvertin oppimista tai oppimisesta innostumista -päinvastoin! Palautteessa introverttiä yleensä soimataan lisää: pitäisi osallistua tunnilla enemmän ja pitäisi innostuneesti tarttua ryhmtöihin. Ekstrovertille näistä asioista tulee hyvää palautetta, vaikka tuntiosallistuminen ja innostus ryhmätöihin ei ole välttämättä vaatinut juuri mitään ponnistelua.

Toivoisin uuden OPSin ottavan vielä voimakkaammin huomioon oppilaan luonteen oppimisessa enkä toivoisi ketään rankaistavan introverttiydestä!

22 kommenttia:

  1. Hieno postaus ja loistava, tärkeän aiheen avaus.

    Meillä arviointikeskustelut ovat olleet hedelmällisiä ja vaikka uuden järjestelmän toimivuutta aluksi epäilin, mielestäni siinä on hyviäkin puolia.

    Meillä lasten ryhmätyöt ovat sujuneet hyvin, varsinkin kun niissä on ollut tarpeeksi pieni ryhmiä, tulevaisuus näyttää millaisiksi ne loppupeleissä muotoutuvat.

    Iso rooli on myös opettajilla, että heillä on kokonaiskuva tilanteesta/tehtävistä ryhmätöistä. Meillä opettajat ovat yllätävän aktiivisesti raportoineet niistäkin. Olisiko koulu/opettajakohtaista?

    UUtta kohti mennään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On minustakin uudessa OPSissa todella paljon hyvää, etenkin se että monessa aineessa on selvästikin mietitty sitä, että kun kaikki mahdollinen ja mahdotonkin tieto on saatavilla netissä oppisisältöjen on muututtava selkeästi ja oppimisen myös. Mutta arviointi ei vaistannut lainkaan odotuksiani. Siinä ei lainkaan ole huomioitu lapsen persoonaa, vaikka sen pitäisi olla keskiössä uudessa opsissa.

      Meillä ihan ehdotonta pohjaa ryhmätöissä pitää lapsen kirjallisuusesitelmä. Se piti tehdä pareittain ja pojalleni jäi ihan random-pari istumapaikasta johtuen. Esitelmä tehtiin yhteisesti valitusta kirjasta. Parilla on lukudiplomi alkutekijöissään ja kiinnostus lukemiseen nolla. Niinpä yhteiseksi kirjaksi tuli joku meiltä löytynyt aku ankan taskukirja. Lapsi muuten lukee harry pottereita ja muuta fantasia kirjallisuutta, joten olipas antoisaa tehdä esitelmä akkarista.

      Varmasti on iso merkitys koululla ja yksittäisellä opettajalla ja onhan ops uusi kaikille - myös niille opettajille. Toivoisin että opetushallituksesta tulisi entistä selkeämpää ohjeistusta myös arvosteluun ja mitkä ovat arvosteltavia näyttöjä.

      Poista
  2. Juu, mielenkiintoinen aihe. Uudet tuulet puhaltavat meillä myös päiväkotimaailmassa, yritän pysyä muutoksessa mukana. Pojalleni, joka ei koskaan oppinut lukemaan kokeisiin tuo uusi tyyli varmasti olisi sopinut mutta tyttärelleni ei. Viikonloppuja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti näillä opsin uusilla tuulilla on vaikutusta päiväkoteihinkin ja etenkin esikoulun opetussuunnitelmaan mutta varmaan näkyy jo varhaiskasvatussuunnitelmassa. Minä muistan kyllä suuren hämmennyksen, kun ensimmäistä kertaa meidän vajaa 2-vuotiaalle esikoiselle tehtiin varhaiskasvatussuunnitelmaa päiväkodissa :D :D

      Kuvaamani kaltaisten näyttöjen arvioiminen on varmasti helpotus monelle, jolla on vaikeuksia valmistautua kokeeseen. Muissa tavoissa on paljon enemmän toiminnallisuutta ja kommunikaatiota, mutta taas sitten isolle osalle koululaisista nuo voivat olla hyvin kuormittavia tilanteita.
      Kiitos samoin - mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Itse olin iha pihalla kun opettaja eka kertaa moisesta aiheesta. Amk,ssa olen kuullut puhuttavan OPS.ista mutta että ala-asteellakin. No opettajan kanssa keskusteltaessa ymmärsin ettei kyse kuitenkaan ole ihan samasta asiasta kuin isommilla lapsilla eli ops.ia suhteutetaan lasten ikään nähden. Kait, en oo ihan varma ymmärsinkö edelleenkään oikein :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opetussuunnitelma tehtiin ennen vastaamaan jokaista luokkaa tai oppiastetta ja siinä määriteltiin hyvinkin tarkasti, mitä asioita kuuluu opettaa ja miten ne arvioidaan. En tiedä tästä uudesta, että meneekö se ylitse luokkarajojen. Mutta periaatteessa edelleen OPSissa määritellään, että millaisia taitoja lapsen tulee milläkin luokkatasolla oppia. Nykyisin ne ovat enemmänkin todellakin taitoja kuin konkreettinen lista asioita tyyliin: medialukutaito, sähköisten oppimisympäristöjen käyttötaito, median tuottovalmiudet, oman työ suunnittelutaito jne.

      Kyllä siinä meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun kun tokaluokkalainen kertoi, että heillä alkaa nyt oman työn suunnitelun opettelujakso ja häntä vähän jännitti, että miten se lähtee sujumaan :D :D Konkreettisesti se on sitä, että heille tulee torstaina urakka läksyt ja sitten lapsen pitää suunnitella, että miten hän hoitaa urakan maanantaiksi.

      Poista
  4. Hienoja huomioita! Todella tärkeä aihe! Nykyään puhutaan paljon siitä, miten lasta pyritään näkemään yksilönä ja muita korulauseita. Todellisuudessa, jollei lapsi mahdu siihen raamiin, jota koulu tyrkyttää, tulee ongelmia. Toki suuret luokkakoot vaativat sitä, että kaikki lapset ovat mielellään samassa muotissa painettuja.

    Toivottavasti tulevaisuudessa mennään ihan oikeasti opetuksessa siihen suuntaan, että jokaiselle kartoitettaisiin oma oppimisprofiili ja lapset jaettaisiin sen mukaisiin ryhmiin. Tällöin ekstrovertit ja introvertit voisivat opiskella heille sopivilla tavoilla. Tärkeintä on varmasti se, että asiasisällöt opitaan parhaalla mahdollisella tavalla, eikä kukaan stressaannu tai kuormitu liikaa. Toki ryhmätyöskentelytaidot tai esiintymistaidot ovat tärkeitä kaikille, mutta toisaalta aikuisena on myös mahdollisuus hakeutua alalle, jossa ne omat hyviksi hiotut ominaisuudet pääsevät esille. Ei kaikkien tarvitse esiintyä työssään, eikä välttämättä myöskään hallita kovin kummoisia ryhmätyötaitoja. Kunhan nyt muuten tulee toimeen toisten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä samaa mieltä, että melkoista raameihin sovittamista koulu edelleen on. Osahan siitä voi olla ihan positiivistakin, mutta tietynlaisella persoonalla koulu sujuu paljon paremmin kuin toisenlaisella personnalla.

      Toivon tosiaan, että tulevaisuudessa koulussa pystyttäisiin enemmän eriyttämään oppimista lapsen profiilin mukaisesti ja ison osan oppimistavastaan ja oppimisen arvioinnin näytöstä lapsi voisi valita itse. Silloin koulu kuormittaisi vähemmän, kun lapsen ei tarvitsisi jännittää hulluna, että taas on kokeet tai esitelmä. Samalla toivottavasti myös oppimäärää voitaisiin laajentaa lapsen valmiuksien mukaan.

      Poista
  5. Älyttömän hyvä postaus ja tärkeitä pohdintoja!
    Itsekin introverttina voin hyvin samaistua tuohon tilanteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :)
      Introvertin ja ekstrovertin äitinä tuntuu epäoikeudenmukaiselta nähdä kuinka paljon ektrovertti saa luonteestaan etuutta koulumaailmassa :(

      Poista
  6. Meillä on tällä hetkellä perheessä kaksi koululaista: ekstroverttipiirteinen erityisherkkä lapsi ja introverttipiirteinen ei-herkkä lapsi. Kahden tosi erilaisen lapsen koulutaipaleen seuraaminen on mielenkiintoista ja välillä myös melko tunteita herättävää.

    Voi kunpa tuota opsia tai siis sen toteutusta onnistuttaisiin räätälöimään siihen suuntaan, että se huomioisi ihan oikeasti lasten yksilölliset piirteet oppijoina ja toimijoina. En tiedä, onko tämä liian idealistinen toive...

    Sen verran olen kuullut yhdestä uuden opsin pilottikoulusta pääkaupunkiseudulla, että siellä tuota oppilaan oman vastuun intensiteettiä on onnistuttu / jouduttu räätälöimään luokkakohtaisesti. Esimerkkitapauksessa samalla opettajalla oli muutamana peräkkäisenä vuotena kaksi eri luokkaa. Ensimmäinen luokka oli kokonaisuutena poikkeuksellisen rauhallinen ja oppilaat olivat poikkeuksellisen osaavia. Siellä oppilaiden oma vapaus oli viety varsin pitkälle: he saivat sijoittua luokassa vapaasti ja ottivat paljon vastuuta omasta oppimisestaan. Toinen luokka oli vauhdikas ja siinä monella oppilaalla oli vaikeuksia pysyä eri oppiaineissa vaaditussa tahdissa. Tämän luokan kohdalla opetus toteutettiin huomattavasti opettajalähtöisemmin ja oppilailla oli esim. pysyvät istumapaikat luokassa.

    En oikein tiedä, mitä tästä ajattelisin. Tavallaan hyvä, jos opetusta ja olosuhteita on mahdollista mukauttaa sen mukaan, mihin luokalla on valmiuksia. Mutta tällainen räätälöinti voi olla vähän eriarvoistavaakin? Saat uuden opsin käyttöösi eri muodossa riippuen siitä, millaiseen luokkakokonaisuuteen satut joutumaan?

    Mielenkiinnolla joka tapauksessa seuraamme täällä, millaiseksi koulunkäynti lähivuosina muuttuu. Etenkin juuri nyt yläkoulun osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin toivon myös, että oppilaan luonteenpiirteet ja parhaiten soveltuvat oppimistavat otettaisiin paremmin huomioon uuden opsin myötä!

      Minä en osaa vielä edes ajatella, että miten uutta opsia sovelletaan yläasteella. Murrosikä voi olla niin voimakas, että koululainen tarvitseekin entistä enemmän tukea arjen rutiinien ylläpidossa ja pahimmassa hormoonimyrskyssä varmaan aivokapasiteetti ei riitä sen käsittelyyn juurikaan, että mikä olisi parasta nuorelle itselleen. Tai sitten vaan huolissani aliarvioin nuoria, voihan se olla, että motivaatio on aivan eri tasolla, jos koululainen saa itse vaikuttaa sihen, että miten oppii. Päättötodistuksessa pitää kuitenkin olla numeroita ja sillä on ratkaiseva merkitys nuoren jatkokoulutukseen.

      Jos minä olisin nyt seiskaluokkalaisen vanhempi ja etenkin jos lapsen persoonallisuus ei ole sellainen kouluputkea varten suunniteltu, olisin varmasti joka vanhempainillassa istumassa ja kaikki opsin läpikäynnit ja kommentointikierrokset aktiivisesti mukana! Vähän jo melkein hävettää, että edellisellä opsin koulukohtaisella kommentointikierroksella jätin homman väliin ihan vain omaa laiskuuttani. Seuraavalla en!

      Meillä on jo alakoulu pulpetiton koulu, jossa on paljon eri tyylisiä tuoleja. Osalle on vielä perinteinen pulpettipaikka, johon voi hakeutua itse tai opettajan ohjaamana. Yhdellä lapsista on kokeilussa sähköinen oppimispäiväkirja. Sitä mikä minusta on puuttunut, on ollut eriytetty opetus tilanteessa jossa oppimateriaali/määrä on liian suppea lapsen taitoihin nähden. Satunnainen lisämoniste silloin tällöin ei vastaa eriytettyä opetusta. Nyt olen nähnyt, kuinka sekin alkaa vähintellen toteutumaan. Kuopuksemme on hyvin pienellä luokalla. Pieni luokkakoko johtunee siitä, että luokalla on lapsia, joiden kotikieli ei ole suomi. Kyseessä on varsinainen "keräilyerä" eurooppalaisia kieliä, joten opettaja on kokenut opetuksen eriyttäjä. Jo ekaluokalla oppilaat siirtyivät pulpetittomaan luokkaan ja opettaja eriytti luokkaa muutenkin. Opettaja on eriyttänyt hyvin matematiikan opetusta erilaisten vaativampien päättelytehtävämonisteiden ja vaikeampien lisäkokeiden avulla. Oma lapseni ei siis ole mitenkään ainutlaatuinen nuori nero, vaan luokalla on neljän lapsen porukka, jolla on eriytetty opetus. Samalla lailla koulussa on kyllä aina ollut ekaluokkalaisille eriytetyt lukuryhmät yli luokkarajojen.

      Ainahan se luokka vaikuttaa yleisesti siihen, mitä luokassa pystytään tekemään ja miten. Rauhallisessa ja vastuullisessa luokassa varmasti oppimistulokset ovat keskiarvoltaan paremmat ja kokemus oppilaille mukavampi. Onhan sen epäoikeuden mukaista, että toisilla ympäristö on parempi kuin toisilla. Minä väitän, että tämä johtuu liiallisesta integroinnista. Kaikki oppilaat, lähtökohdista ja opiskeluvaikeuksista huolimatta, halutaan integroida tavallisiin luokkiin. Suuret luokkakoot vaikeuttavat opetuksen eriyttämistä ja pahimmillaan kaikki kärsivät lopputuloksesta. Se yksi tai muutamat vievät suurimman osa opettajan ajasta ja energiasta ja jämillä opetetaan muita. Toki integroinnilla on hyvät puolensa elämän monimuotoisuuden ymmärtämisen ja arvostamisen kasvattamisessa, mutta minusta siinä on menty liian pitkälle.

      Poista
  7. lempiaihe! Saankohan purskautettua ulos kaiken, mitä haluan! Lähipiirissä on yksi ope ja yksi alakouluope, joten ihan ekana: mitä sellaista on uudessa, mitä ei olisi voinut opettaja halutessaan toteuttaa jo vanhan opsin aikana. (ei mitään, aktiiviset opet opettivat jo laajasti, perusvanhat jäärät eivät muuta mitään vaikka olisi mitä uutta)

    1. ilmiöoppiminen. Ihan ekana pitää oppia perusasiat, niin se vain on. Ei voi ymmärtää laajasti ilmiöitä ja maailmaa, ennen kuin osaa lainalaisuuksia ja sääntöjä. Kertotaulu pitää ihan vain opetella muistamaan. Koska jos ei opi, laskee sormillaan niin kuin yksi lapsistani (se jonka ope uskoi vahvasti ilmiöihin) "2+2+2+2". Ilmiö on lapsella hallussa, vaan se ei jalostu eteenpäin. (tai korjataan tässä kohden, totta kai se joutui opettelemaan kertotaulun myöhemmin ulkoa, seuraavan opettajan kanssa, ja osaa sen nykyään. Mutta haittasi ja haittaa edelleen matikkaa aika paljon.)
    Jotkut asiat pitää vain opetella.

    2. arviointi. Yläkouluinfossa vakuutettiin että oppilaalle annetaan laajasti näyttämisen mahdollisuuksia. Jos vaikka on ujo oppilas, pitää saada mahdollisuus antaa näyttö kirjallisena tai kahden kesken opettajan kanssa. Tätä korostetiin useasti.
    Juu, samaa mieltä ja sivuaa tätä introverttius-ekstroverttius -aihetta.
    Mutta on suorituksia, joita ei voi arvioida kirjallisena tai suullisena. Oikeinkirjoitusta ei voi arvioida suullisena suorituksena. Ja suullista esitystä ei voi suorittaa kirjallisesti.
    Mutta tiedonhankintatehtävän näyttö pitää voida antaa kummalla tahansa tavalla. Vissi ero.
    Ryhmätyö (suoraan sanottuna) kuulostaa lepsulta, sellaiselta että kukaan ei opi ja ope pääsee vähimmällä. (tai sellaisia ainakin meidän ryhmätyömme aikoinaan olivat, mitään en muista mutta oli tosi hauskaa.)
    Meillä hatunnosto nuorimmaisen yltiöpedagogiselle uudelle opelle, joka nyt hissan kokeessa antaa kolme erilaista näytön mahdollisuutta: perinteinen koe, mindmap-tyyppinen koe materiaalista tai oma vapaa essee. Siinä on näytön mahdollisuuksia ja antaa tilaa erilaisille oppijoille.

    3. sähköisyys. Ihan ahterista.
    YO-lautakunnan abittikoe noin niin kuin esimerkiksi, joka siis sulkee koneen oman käyttöjärjestelmän, heitti meillä nuoren koneen kirkkaussäädöt sellaisille volyymeille, että lapsen piti käyttää aurinkolaseja koetta tehdessään.
    Ratkaisu: otetaan käyttöön Jonkun Toisen tietokone. Koska ne koneen omat säädöt ohittuvat ja niihin ei pääse käsiksi. Jee.
    Yhdelle nuoristani sähköinen materiaali ei sovi ollenkaan, koska sitä ei pysty lehteilemään. Lineaarisuus ei ole hänen juttunsa, ainakaan kemiassa ja fysiikassa.
    Yläkoulun sähköinen koemateriaali rokottaa pisteet nollille kirjoitus- tai taivutusvirheestä. Jos kokeessa kysytään esim. mistä alkuaineista vesi muodostuu ja vastaa vedystä ja hapesta ja oikea muoto olisikin ollut vety ja happi, tulee nolla pistettä. Kannustaa tosi hyvin erilaisia oppijoita.

    Huomaan etten pysty ottamaan kantaa tähän ekstrovertti-introvertti -akseliin ollenkaan, kun riehaannun niin koko aiheesta. :D

    Resurssipula.
    Kauniita ajatuksia, mutta kuka niitä toteuttaa. Juu, olisi hyvä oppia kieliä ja vaikka mitä, mutta kun niihin ei ole resursseja. Ylöspäin ei pystyä eriyttämään, kun ei tahdo riittää resurssia edes niiden hitaimpien tukemiseen.

    Ja bonusraitana oma suosikkini uskonnonopetus.
    Meille ilmoitettiin, että yläkoulu tarjoaa yhteistä katsomusainetta. Minä ilmoitin kaavakkeeseen että "Perusopetuslaki, luku 4 13§"
    juu totta, varmasti samat maailmankatsomuskursseilla ovat samat oppisisällöt sekä ET:ssä että valtauskonnossa ja varmasti yleisellä tasolla on kasvattavaa ja laaja-alaista ja tärkeääkin pohtia asioita yhteisesti ja yhdessä - mutta periaate on periaate.

    ja vastustan integraatiota, koska resurssipula. Kaikki kärsivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja anteeksi tästä meuhaustuokiosta, pääsin vasta alkuun.
      Mutta verenpaine on taas terapeuttisella tasolla - olikin jo hetken vaarallisen alhainen ;D

      Poista
    2. Meuhaus tekee hyvää :)

      Olen samaan mieltä, että monessa asiassa pitää olla paljon perustaitoja ennenkuin ilmiöoppimisesta on hyötyä. Mutta uskon silti vahvasti, että osaa oppilaista ilmiöoppiminen tukee vahvasti olettaen, että ilmiöoppimistapahtuma perustuu aktiviiseen tekemiseen. Aina on ollut niitä, jotka oppivat parhaiten tekemällä ja jotenkin tuntuu, että noiden oppijoiden määrä on kasvussa. Minä en ole vielä nähnyt lasteni kautta kuin yhden ilmiöoppimisen, mutta se oli minusta erinomainen. Siinä 5-luokkalaiset järjestivät 2-luokkalaisille olympialaiset. Vitosilla oli oikeasti paljon suunniteltavaa, mitattavaa, yhteenlaskettavaa, tilastoitavaa ja huolehdittavaa. Kakkosetkin olivat tehneet omaa valmistelutyötään olympialaisia varten, mutta varsinainen olympialaispäivä oli heille enemmän hupia. Mutta kyllähän tuollainen vaatii opettajilta kovempaa suunnittelua ja panostusta. Mutta kaikki perusjutut eivät voi olla ilmiöoppimisen varassa.

      Ystäväni opettaa lukiossa ja olen kuullut häneltä, että siitä, että sähköisen yo-kokeen synnyttäminen on ollut haastava projekti ja ensimmäinen lopputulos kaivannee paljon lisätyötä. Maailmassa on paljon vaikeampiakin toteutusprojekteja kuin sähköinen yo-koe, joten en oikein ymmärtää sen luomistuskaa. Ehkä siinäkin olisi pitänyt lähteä liikkeelle siitä, että kokeillaan sellaisissa aineissa ja osioissa, jotka soveltuvat helposti sähköistykseen ja edetään pienemmissä stepeissä. Yläasteen sähköinen koe kuulostaa turhauttavalta, kohta yksi oppiaine on sähköiseen kokeeseen vastaaminen.

      Monen meidän kouluaikana korostetun taidon merkitys tulee vähenemään tulevaisuudessa. Ihan jo pelkkään eri tietojen pänttäämiseen (suurin osa vuosiluvuista, kaikenmaailman jokien pituudet, järvien nimet) ei ole järkeä käyttää aikaa, kun suurin osa informaatiosta on hetkessä selvitettävissä netistä. Saman kohtalon kokee päässälasku ja jatkuvasti kehittyvät oikoluvut mahdollistavat sen, että ilmaisuun voi keskittyä oikeinkirjoitusta enemmän. Mikään noistakaan tiedoista tai taidoista ei voisi kuitenkaan täysin loistaa poissaolollaan. Siitä olen varma, että ei ole helppoa tehdä isoja linjauksia, että mitkä tiedot ja taidot ovat tulevaisuudessa olennaisia.

      Poista
    3. Olen koittanut muistella kouluaikaani ja erityisesti ryhmätöitä. Mitä ilmeisemmin ryhmätyö on ollut siihen aikaan synonyymi jonkinlaiselle laiskottelulle tai vähintäänkin kevennetylle oppimiselle :D Muistan monenkin kirjallisen työn, esseen tai esitelmän aiheen, mutta en yhtään ryhmätyön aihetta.

      Poista
    4. Tuollainen muistikuva minullakin ryhmätöistä on :)
      Ja jos vielä jotenkin saan pinnisteltyä jonkun oman ryhmän aiheen mieleeni, en kyllä taatusti muista kenenkään muiden töitä.

      Mietin tuota ilmiöoppimista vielä vähän; totta että tuollainen olympialaispäivä on varmasti hauska ja tiedot tulevat käytäntöön, mutta jos pohjatietoja ei olisi, oppisiko siinä tilanteessa mitään, tai jäisikö tapahtumasta sovellettavaa opittua? En tiedä.
      Jos on vaikka mittausryhmässä, niin miten sitten ajanotto? Oppiiko ajanottoryhmässä tulkitsemaan kelloa ja kellonaikoja? Kyllä kumminkin pitää se kello tai metrimitta olla päntättynä ensin.

      Tiedonhankinta on selkeästi tämän päivän sana - sitä pitää opetella, ja vielä enemmän kuin mitään muuta, pitää opetella mediakriittisyyttä.
      Ei ehkä ole tarpeen päntätä Oulu-Siika-Pyhä-Kala tai aeiouyäö, mutta lienee syytä oppia sen verran mediakriittisyyttä, ettei usko mitä tahansa Koulu-Vika-Syvä-Paha -litaniaa.

      Laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen on tärkeää, mutta ei voi hahmottaa laajaa, ellei hahmota myös yksittäisiä asioita.
      Tervehenkisempää toki on tämän päivän opiskelu sikäli, että aivan tuosta nippelinappelitiedosta pyritään eroon.

      Lähipiiri kritisoi sähköisiä yo-kirjoituksia esim. siitä, että nyt sinne on mahdollista tuutata kaikenmoista aineistoa, jää aineistoon perehtymisaika valitettavan lyhyeksi ja sen kaivatun syvällisen ja laajan analyysin sijaan palataankin työstämään pintatasoa.

      Kaikessa sähköisessä aineistossa lineaarisuus hankaloittaa: taaksepäin tai eteenpäin selaaminen /lehteily on todella hankalaa. Minulle itselleni (aina hyvä argumentti!) ei tuota mitään hankaluuksia lukea e-kirjoja tai -lehtiä, ja vähäisen opiskelujeni perusteella pidän siitä että materiaali on sähköisessä muodossa, mutta siitä huolimatta opiskeluteknisesti sähköinen materiaali on haastavampaa työstettävää.
      Veikkaisin että opetuksen sähköistämisessä on ehkä menty vähän perä edellä ja pikemminkin laitteista kuin substanssista innostuneina.

      Poista
    5. Minä joudun työssäni opiskelemaan uusia juttuja säännöllisesti ja olen tottunut siihen, että kaikki on sähköisessä muodossa. Harvemmin printtaan mitään. Yleensä teen oman muistiinpanotkin materiaaliin sähköisesti. Mutta kirja on toki pitkän tuotekehittelyn huipentuma :)

      Medialukutaito on onneksi korkealla uudessa opsissa. Siinä riittää sarkaa. Ei tekisi aikuisillekaan pahaa treenata medialukutaitoa.

      Poista
  8. Olen NIIN samaa mieltä, vaikka mulla onkin kokemusta vasta tokaluokkalaisesta ja eskarilaisesta. Jo nyt tokaluokalla on ollut paljon ryhmätöitä ja tekevät ryhmissä esitelmiä tai keräävät tietoa tietystä aiheesta. Ihan jees, JOS sattuu olemaan sellainen, että ryhmässä toimiminen on luontevaa ja ryhmän työt jakaantuvat takaisesti. Meillä isompi poju on sosiaalisesti taitava ja tulee ryhmätilanteissa toimeen, mutta pienemmällä taas on enemmän introverttiyttä ja erityisherkkyyttä luonteessa ja ryhmätilanteet ja etenkin esiintyminen saattavat olla jotain kauheaa! Silloin, jos vain jännittää suoriutumistaan, ei takuulla opi eikä anna parasta kuvaa omasta tietotaidostaan.

    Ylipäänsä tämä aika korostaa liikaa ekstroverttejä luonteenpiirteitä ja ryhmä(tyhmä)työtaitoja. Toki nekin ovat tärkeitä, mutta tärkeää on osata tehdä myös itsenäisesti. Jos tämä uusi opsi olisi ollut omana kouluaikanani, niin olisin ollut hyvän oppilaan sijasta alisuoriutuva jännittäjä ja jatkuvan stressin alaisena...

    Ja Marikan kanssa olen kyllä samaa mieltä siitä, että perusasiat täytyy olla hyvin hallussa ennen kuin voi alkaa miettiä ilmiöitä laajemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet siinä oikeassa tämä aika korostaa ekstroverttejä ja itsensä jatkuvaa esille tuomista siinä määrin, että substanssia ei tarvitse olla. Se on surullista! Se on tavallaan myös rajoittavaa ja kangistavaakin, koska osalla ihmisillä on aina päälimmäisenä se, että pitää ehtiä ensimmäisenä reagoimaan kaikkeen, sanomaan jotain, näyttää tietyltä. Sitten saadaan niitä älyttömiä lausuntoja, typeriä twiittejä, kun piti ensimmäisenä reagoida eikä aivot ehtineet prosessiin lainkaan. Saatikka että olisi malttanut kuunnella vastapuolen avauksen edes loppuun saakka.

      Marikalle vastasinkin tuossa yllä tuosta ilmiöoppimisesta. Se on sellainen asia, mihin minulla hyvin positiivinen käsitys. Katsotaan, että mihinkä se tässä poikien kouluvuosien aikana tulee kehittymään.

      Poista