26. huhtikuuta 2015

Opiskelu miesvaltaisella alalla

Minulta kysellään usein, että millaista on olla erittäin miesvaltaisella alalla töissä. Kerottakoon nyt pohjaksi, että minulla on viimeksi ollut naispuolinen työkaveri vuoden ajan vuonna 2010. Meitä on muutama samankaltaista työtä tekevä porukka, yhteensä noin 30 henkeä ja olin pitkään ainoa nainen. Porukkaamme tuli hiljattain naistäydennys :D

Mutta ensin siihen opiskeluun. Olen suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon tekniseltä alalta. Vaikka yliopisto on naisistunut, niin tekniikan alalla ilmiö on toistaiseksi tuntematon. Tekniikan alan opiskelupaikat eivät olleet minulle mikään ensisijainen vaihtoehto, mutta sinne oli helppo pyrkiä suoraan lukiosta, koska pääsykokeet käsittävät pääosin lukion matemaattisten aineiden oppimäärän. Minulle auenneista vaihtoehdoista valitsin sen, johon ystäväni meni. Sille nuorelle miehelle kyseessä oli toivepaikka :)

Tyttöjä kannustetaan vähän teknisiin opintoihin. Oman aikani suosikkiaine tuotantotalous sentään veti jonkin verran tyttöjä puoleensa. Ala on kuitenkin pitkään tarjonnut moniin humanistisiin opintoihin verrattuna hyvin töitä ja selvästi paremmalla palkkatasolla.

Ilmeisesti monella on aivan virheellisiä käsityksiä, kuinka erilaisia töitä ala tarjoaa. Yleinen virhekäsitys on se, että tehdään jotain monimutkaista laskentaa tai ohjelmointia yksin päivät pitkät tietokoneella. Minulla työpäivästä kuluu noin puolet tehden töitä toisten ihmisten kanssa. Yleisin työtehtävä on, että asiakas hakee johonkin tiettyyn ongelmaansa ratkaisua ja autan myyntitiimiä suunnittelemaan sitä, valmistelemaan esitystä tai tarjousta siitä, miten meidän tuotteillamme voi ongelman ratkaista. Se on itse asiassa hyvin ihmisläheistä tiimityötä, vaikka tekniikan jutuista puhutaankin. Loppupäivä menee yleensä sähköpostitse saman hoitamiseen ja erilaisten materiaalien tuottamiseen.

En itsekään ymmärtänyt alani monia mahdollisuuksia ja menin opiskelemaan enemmän tai vähemmän sokkona. Koulusta kyllä osattiin tarjota matemaattisissa aineissa kunnostuneelle tytölle lääketieteellistä ja kuvisfanille myös arkkitehdin opintoja, mutta siihen se jäi. Vastaaville pojille suurinpiirtein jaettiin jo Otaniemen opiskelija-asuntojen hakukaavakkeita. Jos koulu ei ohjaa tyttöjä matemaattisten opintojen pariin, se ei myöskään ohjaa niitä vähiä tyttöjä tekniikan aloille. Tämä on toki paljon pienempi ongelma, kuin se, että tytöt opiskelevat matemaattisia aineita poikia vähemmän.

Minä haluaisin ehdottomasti kannustaa tyttöjä opiskelemaan matemaattisia aineita, koska se avaa monia ovia. Minusta olisi erittäin tärkeää, että tytöt saataisiin kiinnostumaan ja oppimaan matematiikkaa samalla lailla kuin pojat. Nykymiehet kokkaa ja hoitaa lapsia ihan yhtä hyvin kuin naiset ja vanhemman polven miehet pyörittelevät silmiään sille. Mutta matematiikan opiskelu on vanhanaikaisissa kantimissa. Pojilla on matikkapäätä ja tytöt voihkivat, että on niin vaikeeta eikä kiinnosta. Miten tässä asiassa ollaan jämähdetty vanhoihin sukupuoliasetelmiin?

Isäni mielestä opiskelupaikkavalintani oli aivan hyvä. Ja toki nuorella ihmisellä olisi ollut mahdollista vaihtaakin ja ehkäpä saada hyötyä jo tehdyistä opinnoista. Äidilleni alan valinta on ollut vaikeammin ymmärrettävissä. Kun muut äidit kehuskelivat työpaikalla lastensa opiskelupaikoilla, minun äitini oli hiljaa. Olihan hän jo kuullut, että kuinka kukaan viitsii jotain tuollaista matematiikkaa vaativaa lähteä lukemaan, koska sehän on ihan hirvittävän tylsää. Taisi äiti olla asiasta ihan samaa mieltä.

Yleinen mielipide on, että teknisen alan opiskelijat ovat hinteliä, finninaamaisia rillipäitä, joilla on heikot ihmissuhdetaidot. Harvaa muuta opiskelijaryhmää tungetaan valmiiseen raamiin niin voimakkaasti ja kuvaillaan usein varsin epämiellyttävästi sekä myös totuudenvastaisesti. Tekniseltä alalta löytyy työtä joitain muita aloja helpommin introverteille. Opiskelijoihin mahtuu monenlaisia persoonia. Niitä introverttejä, sitten niitä suulaita ja niitä keskivertoja. On urheilijoita ja erityisen paljon musiikin harrastajia. Ilmeisesti matemaattiset ja musikaaliset taidot käyvät jonkun verran käsikädessä. Tuosta raameihin ahtamisesta vielä sen verran, että sehän ei pääty opiskeluihin. Kukin saa toki kutsua puolisoaan aivan pariskunnalle keskenään sopii, mutta minä en ymmärrä sitä, että puolisoa kutsutaan ammattinimikkeellä tai sen väännöksellä ;)

Oma opiskeluaika oli kivaa. Vilkkaat ainejärjestöt järjestivät vaikka mitä kerhoa ja tietenkin bileitä. Elämä oli varsin aktiivista ja iso osa vanhoista ystävistä jäi syrjään, koska opiskelijaelämä vie mukanaan. Harjoitustehtäviä olen vääntänyt yhdessä kundien kanssa. Osan kanssa lounastellaan vieläkin satunnaisesti. Tyttöjä opiskelukaveriporukassa oli muutama, yhden kanssa ystävyys on säilynyt voimakkaana, muut on elämä vienyt kauemmas.

Jos jostain olen opiskeluaikana jäänyt paitsi niin se on muoti ja kauneudenhoito. Kyllähän meistä tytöistä 80% meikkasi ja kiinnitti huomiota vaatteisiinsa, mutta ne asiat olivat aina todellakin taustalla. En ole ikinä ollut opiskeluaikoina tyttöporukassa shoppailemassa saati nyt missään kauneusjutussa. Tosin minun opiskeluaikoina ei shoppailtu muutenkaan samalla lailla kuin nykyisin. Kauppakorkean tytöillä ainakin osalla oli aivan toisenlainen touch ulkonäön hoitamiseen. En tiedä olenko niin hirveästi menettänyt :)

Itse satuin saamaan työpaikan sellaiselta toimialalta, joka on elänyt jo pitkään murrosvaihetta. Siksi en omille lapsilleni valintaani ehkä kuitenkaan suosittelisi. Jos minulla olisi tyttäriä, suosittelisin ehdottomasti pitkää matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa lukiossa ja teknisen alan opiskeluja. Nykyisin on erittäin mielenkiintoisen kuuloisia lääketieteeseen liittyviä opiskelupaikkoja ja itseäni kiinnostaisi kaikki uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön liittyvät teknologiat.

Pitkän ja polveileman kirjoitukseni viesti on:
Tee palvelus tyttärellesi, kannusta häntä matematiikkaan ja harkitsemaan teknisen alan opiskelua!

19 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus ja hienoa kuulla, että olette saaneet naistäydennystä :)

    Ilonpilkahduksia uuteen viikkoon !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa.
      Kiva kun on vaihteeksi taas naispuolinen samassa porukassa. On niitä ollut matkavarrella muitakin ja iso osa jäänyt vielä yhteisen ajan jälkeen ystäviksi.

      Kiitos samoin - iloa alkavaan viikkoon! Taas lyhyempi viikko, ne on niin minun suosikkejani!

      Poista
  2. Jes!!! Ja selvisihän se vihdoin, miksi olen jotenkin kokenut samaistuvasi sinun blogijuttuihisi, vaikken ole mitään selkeää / näkyvää yhdistävää asiaa koskaan välillämme keksinyt, mutta nyt ymmärrän :D :D

    Meidän lukiossamme ei mainittu tytöille sanallakaan tai edes vahingossa, että olisi minkäänlaista mahdollisuutta tai mitään järkeä lähteä teknilliseen yliopistoon (silloiseen teknilliseen korkeakouluun). Se ei oikeastaan edes ollut vaihtoehto; ennemminkin olisi pitänyt vain sitkeästi hakea lääkikseen tai korkeintaan yliopistoon lukemaan kemiaa. Meillä tosin kotona meni juuri päinvastoin kuin sinulla; isä toppuutteli ("teollisuus on naiselle vaikea paikka...") mutta äiti oli kovin innoissaan ja ylpeä.

    Ensimmäinen vuosi ihmeteltiin, että mitäs täällä oikein pitäisi tehdä ja miksei tyttöjä ole missään, mutta kun omat ympyrät ja ala löytyi, alkoi homma sujua hienosti. Harmillista tosin, että edelleenkin tyttöjen tekniikan alan kannustus suuntaa paljolti joko koodaukseen tai toisaalta ympäristö- ja kemian aloille; "perinteiset" miesalat kuten automaatiotekniikka, konetekniikka ja rakennustekniikka vetävät edelleen tosi vähän naisia puoleensa, vaikka työskentelymahdollisuudet tekniikan alalla ovat naisille jo taatusti helpottuneet ja palkkatasokin on varsin mukava vaikkapa moniin humanistisiin aloihin verrattuna.

    Hyvä kirjoitus ja tärkeää asiaa. Mukavaa Wapun odotusta teille! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen muuten muutamankin kerran miettinyt, että minkäköhän alan koulutus sinulla on ja arvellut, ettei vaan osuisi tekniselle puolelle :D

      Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa, että lukiossa poikien osalta seiskan suoritustasolla ellei jopa sillä kutosella on kannustettu pyrkimään tekniselle alalle. Kasin tyttöjä taas sitten helposti kannustetaan hoitoalalle. En mitenkään väheksy hoitotyön/opintojen tärkeyttä, mutta kumman stereotypistä ohjausta oli ainakin minun aikaani. Pahoin pelkään, että meno ei ole siitä juuri muuttunut. Tieto-, metsä- ja telakkateollisuus kyntää enemmän tai vähemmän syvällä, mikä varmasti vähentää kiinnostusta ylipäänsä tekniikan aloihin. Itse olin aivan ällistynyt kun googlailin lääketieteellisen tekniikan ja fysiikan opintoja - kuulosti huippumielenkiintoiselta ja tulevaisuuden alalta. Kyllä se myös niin on rakennustekniikkaakin tarvitaan aina.

      Kyllä minullakin meni ensimmäinen vuosi ihan vaan ihmetellessä, että tällainen juttu :) Luonne ei tietenkään antanut periksi heti luovuttamiseen ja sitten kun asioihin pääsi sisään, niin se alkoi tuntua hyvin mielenkiintoiselta.

      Poista
  3. olipa hyvä kannanotto ja kirjoitus!

    Toivoisin, että jotenkin osaisin tytöille näyttää sitä kauneutta, jota aavistan matikassa olevan. Minulle itselleni kaikki luonnontieteelliset aineet ovat mysteeri, mutta aavistan, että niissä voi olla kauneutta ja täsmällisyyttä...

    Ihan hirvittävän paljon tuntuu olevan kiinni opettajasta. Keskimmäiseltä katosi alakouluvuosina kosketuspinta matikkaan ihan kokonaan, nyt hänellä on parina vuonna ollut parempi ope, joten pidän peukkuja... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Matematiikassa pääsee tuntemaan aitoa onnistumisen iloa. Kun miettii jotain tehtävää ja sitten kun se ratkeaa, siinä on välitön palkinto :) Itse lukiolaisena rakastin muiden inhoamaan trigonometriaa, mutta sehän oli kuin peliä olisi pelannut. Selvitä kahden muun avulla, kuka on kolmas :)

      Meidän ekaluokkalaisen opettaja on erikoistunut johonkin unkarilaiseen matematiikkapedagokiikkaan, jossa vahvistetaan lukujonon hallintaa ja lukujen hajottamista. Pedagokiikka on kehitetty korjaamaan tutkimuksissa esilletullutta tilannetta, että koulunsa aloittavilla on hyvin erilaiset lähtövalmiudet äidinkieleen ja matematiikkaan. Kolmen kouluvuoden jälkeen erot äidinkielessä ovat tasoittuneet mutta erot matematiikassa kasvaneet. Unkarilaiset uskovat, että peruskäsitteiden vahvistaminen olisi avain oppimaan.

      Toivottavasti parempi ope auttaa matikkatilannetta.

      Poista
    2. Varga-Nemenyi-pedagogiikka? Voi, kun itsekin joskus kursseille pääsisi. Jännä homma toi tytöt&matematiikka. Aikoinaan lukiossa juuri tytöt oli hyviä siinä. Meitä oli pitkällä noin 20, josta reilut puolet tyttöjä. Ja mitä meistä tuli Pari matematiikan opettajaa, neljä diplomi-insinööriä, muutama insinööri, lääkäri jne. Eikä me tajuttu ettei tytöt osaa matikkaa... ;) Sittemmin opiskeluaikoina kuulin erään opon sanovan tytöille koulussa, ettei haittaa, jos he eivät osaa matikkaa (olivat siinä hyviä), tytöt ovat kuulemma hyviä muissa aineissa... Meinasin tipahtaa jakkaralta...

      Poista
    3. Hitsit, kun en muista pedagogiikan nimeä.

      Omassa lukiossani meillä oli paljon tyttöjä, jotka olivat hyviä matematiikkassa ja esim. pitkää matikkaa luki melkein puolet oppilaista. Osa noista tytöistä oli hyviä ihan jokaisessa aineessa. Lääkäreitä tuli ainakin kolme, yksi vaivainen DI ja pari KTM:ää ja yksi fyysikko, Pojista tuli varmaan puolesta insinöörejä, myös niistä kutosen matikkapojista.

      Matemaattisissa aineissa hyvin pärjänneitä tyttöjä päätyi hoitotyön lisäksi mm. merkonomi- ja vastaanottovirkailijan opintoihin. Moni olisi varmasti pärjännyt myös tekniikan alan opinnoissa. Tokihan jokaisen kannattaa suuntautua omien kiinnostustensa mukaan, mutta aika moni valitsi merkonomin, kun ei muutakaan keksinyt. Tekniikan alan kannalta harmi, että tuosta joukosta ei ketään tavoitettu :(

      Poista
  4. Kerrassaan hieno kirjoitus tärkeästä aiheesta.

    Aihe on minulle täysin vieras, siis noin omakohtaisesti, sillä minun vanhemmilleni ei olisi tullut mieleenkään kannustaa minua tekniselle alalle. Eivät kyllä tainneet kannustaa oikein mihinkään muuhunkaan, mikä johtui varmaan siitä, että heillä itsellään ei juurikaan ollut koulutusta eikä siis kokemustakaan asiasta. En tosin usko, että olisin tekniselle alalle soveltunutkaan, tai itse asiassa tiedän sen. Yritin nimittäin yliopistossa opiskella tietojenkäsittelytiedettä, ja aika pian huomasin, että meikäläisen järki ei vaan riitä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu.
      Paljonhan nykyäänkin kirjoitetaan siitä, että edelleen kodin merkitys on suuri, kun nuori valitsee itselleen jatkokoulutusta. Itse toivon, että koulut tuovat erilaisia mahdollisuuksia tasapuolisesti kaikkien ulottuville.

      Poista
  5. Hieno kirjoitus ! Toivon, että nykyaikana tuo ammattiinohjaus sujuu vähän eri tavalla kuin silloin satavuotta sitten, kun itse kävin opon juttusilla. Ympäristönpaineesta hain sairaanhoitaja opistoon, mutta onneksi en mennyt - pyörryn nimittäin hirveän helposti. Oma koulutus on vain silloinen opistoasteen tutkinto, mutta mielestäni niin yleissivistävä, että voisi tehdä melkein mitä vaan. Ainoa, mikä harmittaa on se, että pysyin kemian prosessitekniikassa enkä tavoitellut muuta alaa - ainakin silloin juuri eniten tyttöjä oli tuolla kemian puolella. Mutta nämä asiat taitavat muuttua hitaasti, koska ainakin oma ala on varsin miesvoittoinen - itsellä ei ole yhtään naiskollegaa tällä hetkellä tiimissä. Tämä kuulostaa varmasti pahalta, mutta oikeastaan tykkään tehdä töitä miesvoittoisella alalle. Alussa on ennakkoluuloja, mutta jos niitä pääsee yli, sitten jää hyvin työasioissa mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena.
      Luulen aika monen päätyneen sairaanhoito/merkonimikoulutukseen juurikin ympäristön paineesta johtuen. Jos nuorella ei selvää näkemystä, mihin haluaa pyrkiä, niin ainakin minun aikanani oli tapana mennä suuren massan mukana. Toivottavasti opinto-ohjauksessa päästään stereotypioista eroon pian!

      Itse olen tykännyt olla miesvoittoisella alalla. Tilanne ei ole häirinnyt, vaikka minusta on kiva jos ympärillä on muitenkin naisia :)

      Poista
    2. No nyt kun mainitsit - niin kävin myös kauppaopistoa yhden viikon ennenkuin istuin tekussa, joten tuo sairaanhoitajamerkonomi hiippasi tosi läheltä !

      Poista
  6. Aamen! Kolmen tyttären äitinä (ja ylpeänä humanistina) todellakin aion kannustaa kaikki mahdollisimman pitkälle matemaattiisiin & luonnontieteellisiin opintoihin humaanit arvot huomioiden (heh!). Mutta miten tuon mantran saa kouluun ja kaikkien asenteisiin?!? Onneksi puoliso on kovasti kallellaan luonnontieteisiin ja matematiikkaan, niin asiantuntevaa kannustusta saanee siltä suunnalta. Silmiini sattui mielenkiintoinen kolumni: http://aarikanlotta.fi/miten-otaniemi-teki-ihmisesta-feministin/
    Ehkä tämän alma materisi edustajan sanomiset antavat ajattelunaihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysi kymppi asenteestasi! Hienoa! Tosiaan toivon, että sama asenne saataisiin kouluihin.

      Mielenkiintoinen kolumni. Itse pidän huonona ja vastutettavina kaikkia rakenteita, joiden tehtävänä on rajata joku ihmisjoukko toiminnan ulkopuolelle.

      Poista
  7. Hirmu kiinnostava postaus, myös tällaiselle lyhyen matikan lukeneelle =) Minäkin toivon tosiaan, että opinto-ohjaus olisi nykyään eri kantimissa... Meidän koulussa tarjottiin kaikista olisi pitänyt tulla joko opettaja, arkkitehti tai lääkäri :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Muistaakseni sentään opinto-ohjauksen tuntimäärää on kasvatettu, onhan sekin jo jonkinlainen edistysaskel, etenkin jos kasvatettu tuntikehys antaisi paremmat mahdollisuudet yksilö- tai pienryhmäohjaukselle.

      Poista
  8. Hyvä aihe, sulla on viime aikoina ollut näitä yhteiskunnallisesti kiinnostavia aiheita enempikin, kiitos siitä.
    Minä oon 15-vuotiaana päättänyt alkaa isona insinööriksi ja sitä tietä mennyt, nyt 20 vuotta myöhemmin olen edelleen kutsumusammatissani. Siskoistanikin toinen on insinööri ja toinen kauppatieteilijä, että meidän suvusta taitaa puuttua joku hoivageeni? Veljiä mulla ei ole, ettei voi verrata mitä heistä olisi tullut.

    Tarmotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että muutkin kuin kevyet aiheet kiinnostavat.

      Hyvä teidän tyttötrio!
      Minusta on aina hieno kuulla, että joku on unelma/kutsumusammatissaan. Se, että vielä 20 vuotta myöhemmin ala tuntuu omalta, on vielä parempaa :) Itselläni ei ole ollut varsinaista unelma-ammattia. Sinänsä tilanne oli hyvä, että minulla oli paljon kiinnostuksen kohteita ja potentiaalisia ammatteja eli enemmänkin liikaa vaihtoehtoja kuin pula niistä :) Olen ollut tyytyväinen sattumaan, mikä johdatti minut nykyiseen ammattiin. Vaikka välillä on ollut pelko siitä, että jos tulee irtisanomislappu kouraan voi olla edessä alanvaihto.

      Poista