5. tammikuuta 2015

Sunday Crafts

Sunnuntaina alkoi pahasti tympiä viime päivien ajanviete eli lukeminen ja jonkun ruudun töllääminen. Heti aamusta tuntui, että tänään on pakko tehdä jotain aivan muuta. Jäinen vihmasade ei houkutellut ulkoilemaan. Mitäs sitä sitten keksisi? Tuli Sunday Crafts päivä :) Vietin siitä suurimman osan ystävälläni Hannalla puuhailemassa.

Ensimmäisenä näytille kortti, jolla osallistun p*skarteluhaasteeseen nro 259. Paskiksessa oli bingoruudukko. Se tuntui ensin todella hankalalta, ajatus mallista tuli mieleen vasta, kun törmäsin suloisiin Tigerin eläintarroihin. Päädyin riviin tähti-toistoa-ompeleita.


Hannalla oli hieno sabluuna kankaanpainantaan. Piti tehdä äkkipyörähdys Lindexillä ja hakea paita tuunattavaksi. Esikoinen sai uuden paidan.


Esikoinen ensin sanoi, että ei pidä hyönteisistä. Onneksi myyntipuhe oli jo valmiina: "Katsopas tarkemmin! Nämä eivät ole hyönteisiä vaan egyptiläisiä skarabee-kuoriaisia". Johan kelpasi paita.

Tyhjensimme Hannan kanssa vanhat Fimovarastoni ja teimme herkkuja.


Englanninlakuista oli tarkoitus tulla avainnauha, mutta hätäinen askartelija unohti tehdä niihin reiät. Unbelievable! Katsotaan saanko liimattua jonkun koukun lakuihin. Ehkä niistä tulee korviksia tai magneetteja. Noista pienistä juustokakunpalasista tulee ainakin korvikset.

Olipas se kiva sunnuntai!

21 kommenttia:

  1. Musta tuntuu, että persus kasvaa kohta kiinni sohvaan. Ei sillä, pari hyvää leffaa on tullut katsottua, mutta sen ohessa on tullut noin kuusi aivan surkeaa... Ja kun musta ei ole edes paskartelemaan :( Minä sitten leivon, sämpylöitä, patonkeja ja leipää, kun en muutakaan osaa tai keksi.

    Tosi hauskat noi kakkupalaset ja englanninlakut muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama fiilis kuin minulla. Itse olen katsonut joululomalla Game of Thronesin neljännen kauden, True Detective ekan kauden ja pari hömppäleffaa. Tuli töllöyliannos.

      Minä olisin myös leiponut, mutta aloitin joulun jälkeisen vähähiilarisen kuurin. Jotenkin pitää yrittää katkaista tämä epäterveellinen syöminen. Ei sokeria, pastaa, perunaa eikä vaaleaa leipää pariin viikkoon :( Esikoista pitää koko ajan estellä leipomisen suhteen. Kun en anna leipoa herkkuja, hänkin leipoisi edes sämpylöitä ja julma äiti kieltää senkin. Ehkä jo ensi viikonloppuna kestän tuoreiden sämpylöiden tuoksun...

      Poista
  2. Aikast päheet kuoriaiset;) Ja korttikin on kiva! Noista tarroistahan vois tehdä vaikka mitä...en nähnyt niitä kun viikonloppuna pyörähdin Tigerissa?!? Kaikkea muuta kivaa kyllä tuli ostettua; mä yritän myös vältellä noita sokereita,pastoja,perunaa ja vaaleaa leipää mutta myös tuhlausta...huonosti sujuu...Tai siis pasta,peruna ja vaalea leipä ei oo ongelma,mutta ne kaksi muuta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niinu :)
      Siitä on jonkin aikaa, kun ostin nuo tarrat Tigerista. Ehdin jo unohtaa ne, kunnes tulivat vastaan kun inspiraation puutteessa mylläsin kehnosti järjestettyjä askartelukamojani lävitse :)

      Minulla on myös tuhlauksen välttelyt käynnissä. Aion uusia lastenhuonetta ja yritän pitää koko perhettä säästökuurilla. Tulokset voisivat olla vakuuttavampiakin. Minulle on kuitenkin helpompi välttää tuhlausta kuin tuoretta vaalea leipää. Ja päällehän menee vielä rutkasti Oivariinia :(

      Poista
  3. Söpö tarra, hitsi on menny ihan ohi vaikka Tigerissa suht paljon luuhailen :D
    Hienoja myöskin noi fimoherkut...se on hommaa johon ei mulla kyllä sormet taivu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käyn harvoin Tigerissa, mutta viimeksi siellä oli enemmänkin kivoja tarroja. Harmi vaan, että minulla oli ainakin yksi lapsi mukana, mikä torpedoi valikoimiin tutustumista.

      Vähän kömpelöt on minunkin sormeni vielä Fimon parissa. Mutta tämä taisi olla elämäni kolmas fimoilukerta vasta. Treenillä ja kunnon työvälineillä varmasti jälki kohenisi.

      Poista
  4. Ihana kortti. Veikeän oloinen. :D Kuoriais sabluunalla tehty paita on tosi hieno. :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis on korttisi ja fimokorut kanssa ihania.

    VastaaPoista
  6. Noita lakuja ei kannata jättää esille. Joku vielä syö ne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Oma porukka tietää, että ne eivät ole oikeita, mutta eihän noita uskalla mihinkään kippoon olohuoneeseen laittaa esille. Joku lasten kavereista vielä katkaisee hampaansa niihin :(

      Poista
  7. Hyvä myyntipuhe :) Noita lakuja söin joulun aikaan ihan ihan liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minä olin jouluna perinteisellä suklaa ja jälkiruokalinjalla :)

      Poista
  8. Ooh hienoja juttuja ja olette te kyllä vallan käteviä! Mukavaa loppiasiltaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti sinulla oli mukava loppiaisilta, itse reippailin ystävän kanssa Lux Helsinkiin ja kivaa oli!

      Poista
  9. Ihan mahtavia nämä sinun painatukset. Selasin monta postausta aiheella kankaanpainanta ja löysin vaikka mitä hienoa. Itsellä on ollut pitkään suunnitelmissa painaa kankaalle, mutta ei ole hajuakaan miten se tapahtuu. Materiaalit ja tekniikat ovat todellakin hukassa. Olisiko vinkkejä mitä ainetta kannattaisi käyttää ja miten? Olen ajatellut käyttää esimerkiksi omaa sabluunaa perus t-paitaan. Pysyykö nuo painatukset hyvin pesusta huolimatta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen leikannut piirtoheitinkalvosta sabluunoita, nykyisin on saatavilla sabluunan tekoon sopivia papereita, niitä on helpompi leikata. Sitten olen töpöttänyt kangasvärin kankaalle sabluunan läpi. Jos kuvassa on monta väriä, jokaiselle värille pitää leikata oma sabluuna. Olen käyttänyt askartelukauppojen kangasvärejä useampaa merkkiä, eniten käytin Folk Art Fabricia. Maalitöpöttimen tein superlonin palasta, jonka teippasin sellaiseksi täpäkäksi. Painatukset kestävät yllättävän hyvin pesua, kyllä niitä saa monta kertaa pestä ennenkuin halkeilevat ja haalistuvat. Melkein enemmän vaikuttaa kankaan laatu. Itse olen painanut trikoolle ja sellaiseen venyvään trikooseen tulee vähemmän siisti painatusjälki.

      Olen painanut paljon valmiita paitoja. Ei muuta kuin sabluuna paidalle ja vähän maalarin teipillä kiinni ja töpöttämään väriä. Yleensä ohuita kerroksia tarvitsee useamman. Paidan väliin kannattaa laittaa joku naistenlehti siltä varalta, että väriä menee läpi. Maalikerron kannattaa antaa kuivaa ennen seuraavaa kerrosta. Lopuksi silitys maalinvalmistajan ohjeen mukaisesti värin kiinnittämiseksi.

      Sabluunpaperia myy ainakin Polkkaponi
      https://polkkaponi.mycashflow.fi/

      Folk Art Fabric myy www.donno.fi
      Hobbypointilla on myynnissä värejä ja sabluunoita, joskus niitä on myynyt myös Sinellikin.

      Kysy lisää jos joku askarruttaa.
      Vitsit, tekee mieli paitaa jotain itsekin!

      Poista
    2. Itse olen etsinyt kaikki paikat juuri tuota kuoriaista!! Kysäisetkö, mistä sabloona on hankittu, ISO kiitos ja kumarrus! johanna.vihervirta@gmail.com

      Poista