20. tammikuuta 2014

Kaunista, mutta kylmää

Olemme edelleen maalla remonttievakossa. Sunnuntaina esikoinen siirtyi toiseen mummulaan, jotta hän pääsee vihdoin kouluun. Olimme viime viikolla niin sairaita, ettemme pystyneet ajelmaan poikaa kouluun tunnin matkan päähän. Odotan kovasti sitä, että pääsemme tällä viikolla kaupunkiin hotelliin. Eniten odotan tietenkin kotiinpääsyä. Matkalaukkuelämä alkaa käydä raskaaksi *syvä huokaus*.

Flunssa on väistynyt sen verran, että pääsimme sentään ulkoilemaan viikonloppuna. Jatkuva sisällä olo alkoi jo käydä kaikkien hermoille. Ulkona oli niin aurinkoista ja kaunista, että kipaisin hakemaan kameran.


Järven jää oli täynnä tuollaisia erikoisia kuvioita, jotka muodostuivat pienistä palleroista. Mikäköhän tuollaisen aiheuttaa?

Koska emme keksineet mitään järkevää selitystä, sen on pakko olla sama ufo, joka käy tekemässä ympyröitä viljapelloille Englannissa :)




Mukavaa alkavaa viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Nyt on ollut todella kauniita pakakspäiviä, kun aurinko on paistanut! Hienoja kuvia! Hyvä että flunssa on hellittänyt, ja toivottavasti pääsette pian kotiin!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona on tosiaan ollut kaunista. Mä niin odotan kotiin pääsyä! Vaikka en todellakaan odota sitä urakkaa, kun pitää siirtää kaikki tavarat ja huonekalut takaisin paikoilleen.

      Poista
  2. Kaunista on! Nyt vaan otatte, jos mitenkään pystytte, maallaolon loman ja extremen ja minkä vaan mukava kannalta! Eiks joo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä tässä menee. Extremen puolelle mennään vaatetuksessa. Mulla on työpiste sillä lailla, että ikkuna on takanani ja sieltä vetää. Niinpä teen päivän duunit (pelkkää tietokoneella istumista) toppatakki päällä :) Lapsilla on ollut lomaa enemmän kuin tarpeeksi, heillä on ikävä päiväkotiin kavereiden luokse.

      Poista
  3. Mahtavat kuvat! Tää valo on niin ihanaa! Tsemppiä vielä hetkeksi evakkoelämään!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Elisa :)
    Aivan upeasti on paistanut. Otin noita kuvia tuosta järven jäältä ja ainakun alkoi poskia paleltamaan käänsin kasvot aurinkoon ja aivan oikeasti lämmitti jäistä naamaa, mutta häikäisi niin, että piti olla silmät kiinni.

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia. Itse olen ihaillut Suomen mahtavaa luontoa nyt pari päivää ja täytyy sanoa, että pakkanen ei haittaa sitten ollenkaan - melkein tippa tulee silmään joka päivä, kun katselen näitä maisemia! Ja jotenkin salaperäisesti se tietty tunne on tuolla rinnassa - kai se on sitä koti-ikävää... miten koti-ikävä voi vaivata silloinkin, kun on kotona? :D
    Nyt kun vielä itsekin ehtisi vähän kuvata maisemia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista on, mutta vähempikin pakkanen riittäisi :) Ehkä se koti-ikävä on sellaista ennakoivaa, että kohta jää koti taas taakse ja Korea kutsuu. Itselläni oli ulkomailla aluksi asuessani todella kaksijakoinen tunne. Mieheni tuli perästä ja asui Suomen kotiamme. Kävin työmatkalla Suomessa ja asuin Suomen kodissa. Outo fiilis.

      Poista
  6. Kauniit maisemat. Paranemiisa teidän porukalle ja toivotaan että evakko päättyisi pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Souliina.
      Tänään lähdemme kohti seuraavaa etappia eli hotelliin. Toivottavasti alamme olla "evakkoretkessämme" jo loppusuoralla.

      Poista