26. tammikuuta 2014

Alelöytöjä, pelejä ja mahdollisuus voittaa shoppailurahaa

Lekmer.fi tiedusteli, että haluaisinko esitellä heidän tuotevalikoimaansa blogissani, mikäli heidän valikoimassa on minua erityisesti kiinnostavia tuotteita. Löysin jotain, joka sai minut todellakin innostumaan - Lekmerin peli ja puuhavalikoima.

Vaatteita piti tietenkin selata ensin pikaisesti. Ensimmäiset pisteet ropisivat Lego Wearin vaatteiden laajasta valikoimasta. Meillä etenkin pienemmät pojat tykkäävät kovasti Ninjagopaidoista. Myös Ninjagopipot miellyttivät silmääni. Ninjago-mallistosta on suurin osa tuotteista -30% alennuksessa.

Nämä olivat kesän 2012 poikien rakastetuimmat paidat.

Reimatecin vaatteita on paljon hyvässä -50% tarjouksessa. Keskimmäinen tarvitsee ensi talveksi uuden toppatakin ja olimme hänen kanssaan valikoimista katselleet Reiman Jonas-takkia sinisenä. Ilokseni takki oli Lekmerillä -50% ja katselun sijasta päädyinkin ostoksille. Reimatecin talvirukkaset sinisenä ja punaisena ovat myös -50%. Toivon kovasti, että takki on luonnossa vähintään yhtä kaunis kuin kuvassa ja että koko on sopiva.


Tilaamani takki

No, mutta nyt siihen suurimpaan innostuksen aiheeseen eli Lekmer.fin peli- ja puuhavalikoimaan.

Aion nimittäin varustautua tälle flunssasesongille! Viime vuonnahan meillä rävähti putki auki tammikuun loppupuolella ja se kesti vaatimattomat 6 viikkoa. Eihän siinä nyt joka päivä sairastettu, mutta joka viikko oli joku potemassa muutaman päivän. Viime talvi ei ollut poikkeus sairastelussa, meno on ollut aikalailla samanlaista aiempinakin vuosina. Pikkupotilaissa on sellainen kiusallinen piirre, että heti kun tauti hellittää, niin energiatasot nousevat saman tien ja pitäisi olla tekemistä. Piirtämistä, askartelua tai pelaamista.


Ihastuin kovasti Alga Learning pelivalikoimaan. Meille kelpaisi nuo kaikki. Erityisesti mieleeni olisivat lukemaan opettelevalle keskimmäiselle Muodosta sanoja, kuopukselle hienomotoriikan treenausta tukemaan Sorminäppäryyttä ja esikoiselle voisi sopia Maat ja paikat.


Klikkaa Algan tuotteisiin tästä

Lisäksi olisi kiva kokeilla jotain Algan Science pakettia. Valikoimiin kuuluu monta kiinnostavan oloista pakettia. Tuosta kalleimmasta paketista 101 Experiments riittäisi varmaan tekemistä pitkäksi aikaa. Itselläni oli lapsena vaihe, jolloin ystäväni kemistinsetti oli todella kuumaa kamaa, jopa barbeja parempaa.



Itsenäiseen askarteluun pojille sopisi erinomaisesti Ninja Turtles naamiosetti. Turtles fani varmasti pitää Kimblen Turtles versiosta, joka on nyt -40% alessa.


Esikoisen suosikki on tietenkin vakoilusetti, jolla on muuten kukkaroystävällinen hinta tällä hetkellä (11,90€)



Sitten siihen shoppailurahaan.

Sinulla on mahdollisuus voittaa 50€ shoppailurahaa Lekmer.fi webbikauppaan. 

Arvontaan osallistut jättämällä kommentin, jossa kerrot lempituotteesi tai tuotemerkin Lekmerin valikoimasta. Mikäli sinulla ei ole blogger-tunnusta, liitä kommenttiisi sähköpostiosoitteesi siltä varalta, että onni potkaisee. En voi hyväksyä arpoja ilman yhteistietoja.

Arvonta päättyy keskiviikkona 5.2 klo 23:00

Onnea arvontaan!

Arvonnan mahdollistaa Lekmer.fi

41 kommenttia:

  1. Ninjago paidat on hitti meilläkin:) Mukana siis arvonnassa. ojalasari@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Noi etsiväsetit vaikutti tosi hauskoilta. ja ninjagopaidat ja ja ja...

    VastaaPoista
  3. Merinovilla alusasut ja paidat name itiltä!

    VastaaPoista
  4. Lekmerin valikoima on niin laaja, että se melkein hämmentää pienen nettishoppaajan. :D Itse tein pari tilausta Lekmerille joulun aikaan, kun meillä innostuttiin (sekä äiti että tytär) Monster high -hahmoista ja Lekmeriltä niitä sai huikeaan alehintaan. Nimeän ne siis suosikkituotteikseni.

    ei.ihan.viela@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Geggamojan tuotteet on meidän suosikkeja lekmeriltä!
    -johku (johanna.halli@gmail.com)

    VastaaPoista
  6. Legot ikisuosikkina, lastenvaatteissa niin monia kiinnostavia merkkejä...

    VastaaPoista
  7. Tuotevalikoima yllätti, kun luulin että Lekmerillä myydään vain leluja. Etsin pojalleni karvalakkia ja joka paikasta oli loppu mutta Lekmeriltä lötyi Reiman ihana lakki ja vielä puolella hintaa :) Happy! :)

    -MinnaL- minnaliukkonen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Ninjagopaidat kelpaisivat meillekin. Ja tuo etsiväsetti on kuin nenä päähän meidän etsivätoimistollemme :)

    VastaaPoista
  9. No Legot tietty, ja Monster high kamaa olen sieltä ostanut, ja monta vaatemerkkiäkin sieltä löytyy meidän suosikkeja...

    variepasuora@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Suosikkeja on Lego ja Lego Wear.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Legot on nyt niin pop ja rock, että niiden yli ei mene mikään.
    Mukana!
    nittakos@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Disney princess nuket ehottomasta! ja kovasti ootellaan uusia prinsessa legoja.

    VastaaPoista
  13. Leluista legot ja princess-nuket ja äitiä kiinnosti reiman hyvät alet.

    Saija saij@luukku.com

    VastaaPoista
  14. No mutta tässähän joutui hetkeksi vallan Lekmerin sivuille seikkailemaan. Itsekin innostun tuosta Alga Learning tuotevalikoimasta, mutta uusinta tädin kultamuiskua tässä odotellessa kävin toki katselemassa vauvaleluja, ja Skip Hopit pomppasivat sieltä heti esille, Fisher Pricejen lisäksi. Oilin vinkistä kävin katsomassa noita valaisimiakin, ja voi voi sentään, ahhhhh... Niin tähtöset, kuin pöllötkin saivat kyllä täällä silmät loistamaan ja hykerryttämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiiiik, saako vielä vaihtaa! :D Siis meikänhän mieli vaihtuu kuin tuuliviiri, mutta näin tuon valaisimen, ja se on kyllä kaikkein ihanin juuri nyt http://lekmer.fi/lastenhuone/valaistus/seina-ja-lukuvalaisimet/kids-concept-sein%C3%A4valaisin-linnunp%C3%B6ntt%C3%B6-vihre%C3%A4 :)))

      Poista
  15. Lelua,sisustusta,askartelua,vaatteita... Lekmerillä on niiin paljon kaikkea ihanaa! annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. nukkekodin kalusteet,legot,reiman tuotteet!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. lego wear,lelut on meidän juttu!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Lekmer on oikea aarreaitta! Suosikkeja ovat lelut ja Reiman vaatteet.
    T. jenna.k.salmi@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Legot ovat meillä ikisuosittuja ja tuo salapoliisi setti vaikutti tosi kivalta! Eikun ostoksille :-) t. Pariisin-L

    VastaaPoista
  20. Didriksons on ehdottomasti mun lempimerkki;voi kun noita olisi tuolla aikuistenkin koossa!Taattua hyvää laatua ja kestävyyttä:)

    VastaaPoista
  21. Legot ja Lego-hahmolliset vaatteet on suosikkeja. Toki pelejäkin vois hommata lisää,varsinkin eskarilaiselle :)
    jenni@ip.fi

    VastaaPoista
  22. Lekmer on ihan uusi tuttavuus, en ole juuri suomalaisissa nettikaupoissa vieraillut. Iso valikoima ja vaikuttaa siis tosi hyvältä!

    Lempimerkki pitää olla Superfit, koska heillä on tarpeeksi kapealestisiä kenkiä prinsessoillemme... Mailiosoitteen tiedätkin.. :)

    VastaaPoista
  23. Lekmerillä on vaikka millä mitalla ihanuuksia. Säilytyslaatikot ja systeemit ovat meille tällä hetkellä eniten tarpeen, joten sanon suosikiksi nämä pilvilaatikot :) http://lekmer.fi/lastenhuone/sailytys/piensailytys/f%C3%A4rg-form-moln-pahvilaatikko-3-kpl-musta

    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Lekmeriltä löytyy vaikka mitä! Äiti tykkää siitä että vaatteita saa usein hyvillä tarjousprosenteilla, kuopuksen talvihaalarikin taisi olla puoleen hintaan joulukalenterista:) Lasten mieleen ovat legot ja nuo erilaiset oppi-puuhajutut, varsinkin eskarilainen harjoittelee innolla lukemista. Kevääksi tarvetta on taas superfitin lenkkareille.

    shuttunen@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Mahtavia juttuja lekmerillä :)

    minä valitsisin varmasti Alga Learning pelivalikoimasta muutaman pelin tyttösille.

    Oikein kivaa kevättä Kepposille :)

    tj.voutilainen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Reima on suosikkini. Takki juur harkinnassa :)
    mofiam@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Suosikki Hulabalun tähtihaalari. teekoo81(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Legotuotteet :)
    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  30. No Legot tietty :)
    rinne.sari@dnainternet.net

    VastaaPoista
  31. Mukaan kivaan arvontaan!:) Kahden tytön äitinä suosikki valikoimasta on Lego Friendsit.

    VastaaPoista
  32. Barbapapa-lamput oli suloisia:) t:Eevi
    wsv2001@hotmail.fi

    VastaaPoista
  33. Minulle oli yllätys, miten suuri valikoima tuolta löytyi! Luulin Lekmeriä pelkäksi lelukaupaksi. Suosikkejani ovat Reimat ja tähtilamput.

    VastaaPoista
  34. Olen tilannut Lekmeristä nyt kahtena jouluna lahjoja omille sekä sukulaisten lapsille, ja valikoima on mahtava! Vaatteet (mm. Reima ja HellyHansen), legot, sisustusjututkin.. Lemppareita on monia! :)

    VastaaPoista
  35. Lego on suosikki niin vaatteissa kuin leluissakin.

    miahelke(at)hotmail(piste)com

    VastaaPoista
  36. Reiman tuotteet on suosikkeja.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Paljonkin kivaa, mutta valitsen nyt vaikka Lego.
    Onpa kiva arvonta, onneksi ehdin vielä mukaan.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista