6. marraskuuta 2013

Halloween 2013

Tänä Halloweeninä vietimme karmeita KummitusKahveja. Pojat rakastivat juhlia. Parasta oli P.Kallosen kanssa remuaminen ja toiseksi parasta oli aivan karmeat ruuat.

Tarjolla oli aluksi pientä suolapalaa. Tarjoilupöydän ehdoton katseenvangitsija oli oksentava kurpitsa.


Suusta pursuaa guacamolea. Toinen purkki guacamolea oli joku extramausteinen versio, joka haisi pahalta. Kuinka sopivaa :)

Pöydässä oli nachojen lisäksi Jättiläisen korvavaikkua (=juustonaksuja), pienten eläinten nahkaa (=kasvissipsejä) ja Jättiläisen silmäpizzaa.



Juomana oli lapsille pulotettua rotan pissaa.


Jälkiruokapöytään katettiin monenmoista:

zombien päitä


Kuivattuja ja lististettyjä lepakoita

aivot

myrkkyhämähäkkejä

Koristeena oli hämähäkinseittejä ja hämähäkkejä, pari Halloween viirinauhaa ja itseoikeutetusti kunniapaikalla esikoisen kaivertama kurpitsa.


Syömisen lisäksi lapsivieraat jahtasivat P.Kallosta tai P.Kallonen jahtasi lapsia. Oli taas liikkeellä karkkivarkaita ja P.Kallosen lemmikkihämähäkkiäkin oli kiusattu. Kuten näkyy kuolon pikkuapuri iskee tehokkaasti viikatteellaan P.Kallos-raukkaa, joka lopuksi pakeni parvekkeen kautta ja unohti hämähäkkinsä meille.


Olohuoneen täydeltä suloisuutta ja viehättävyyttä :)


Koristeet on jätetty paikoilleen. Pienimuotoisempia uusintakierroksia on vielä tulossa kaksi. Sekä kuopus että esikoinen viettävät Halloween-teemalla synttärinsä. Isänpäivä lepäillään ja sitten isketään taas lisää kierroksia.

Käynnissä on siis hurja hulinakuu!

16 kommenttia:

  1. Wau mikä vaivannäkö, näistä synnttäreistä muuten puhutaan kylillä. Suosikkini on oksentava kurpitsa ja rotan pissa- limu.

    VastaaPoista
  2. Tunnen jo guacamolen tuoksun nenässäni :) Huippua! Tästä otan kyllä vinkkejä meidän tulevien vuosien kekkereihin. Mitä nuo aivot pitävät sisällään ja miten se on tehty?

    Tuohan on kerrassaan loistavaa, että synttärit voi pitää samalla teemalla. Ei mene hienot koristelut hukkaan.

    VastaaPoista
  3. Haveaniceday1:
    Kiitos Marja :)
    Minusta tuo oksentava kurpitsa oli kanssa hieno. Bongasin netistä useita versioita ja kun oli mahdollisuus kaivertaa kurpitsa, päätin heti tehdä tuollaisen.


    Bellis:
    Kiitos :)

    Ostin muovisen aivomuotin Bake&Partysta, varmaan muissakin leivontatarvikekaupoissa on niitä saatavilla. Samasta paikasta on myös lepakkopiparkakkumuotti ja mustat candy meltsit, joilla koristelin vaahtokarkit ja päällystin pipareita. Candy melts oli tosin niin makeaa, että lasten mielestä ruskeat lepakot olivat paremmat.

    Aivohyytelö on liivatelehdillä hyydytetty mansikkarahkahyytelö. Siinä on 2 prk Valion maitorahkaa, 1 prk mansikkakermaa ja reilu 0,5l pieneksi palasteltuja pakastemansikoita ja sokeria. Liivatelehtiä käytin 6 kpl. Voi olla 5 olisi riittänyt.

    Hiukan ihmettelin, että miten saan hyytelön irti vuuasta. Pidin lämpimässä vesihauteessa - ei vaikutusta. Lopulta survaisin veitsen reunaa pitkin pohjaan saakka kolmesta kohtaa ja se auttoi.

    Se on hyvä, että koristeet voi käyttää vielä kahdesti uudestaan ja kaiken ylimääräisen Halloweenkarkinkin saa upotettua oman mahan ulkopuolelle. Meidän P.Kallonen vaan alkaa hyytyä kuumassa naamarissa juoksenteluun pahasti viimeisiä juhlia kohden ;)

    VastaaPoista
  4. Ei vitsi, teillä on ollut mahtavat bileet!!!

    VastaaPoista
  5. Vauhtivekaroiden äiti:
    Kiitos :) Pojat kyllä nauttiva täysin siemauksin


    Elisa:
    Kiitos :) Tänä vuonna pojat ehkä ensimmäistä kertaa osasivat nauttia karmeista ruuista. Aikaisempina vuosina on joku juttu aina ollut liian pelottava.

    VastaaPoista
  6. Miima:
    Kiitos :)


    Ä.Hupulainen:
    Kiitos :)

    VastaaPoista
  7. Niin hienot juhlat - olisin kernaasti ollut itsekin vieraana noissa kauhukekkereissä!

    VastaaPoista
  8. Voi elämä! Te olette ihan uskomattomia! :-D
    Suurimmat OOoooh-efektit teki oksentava kurpitsa sekä aivot. Wow.

    VastaaPoista
  9. Ooooo, mahtavat bileet olleet, wau!! :D Ja tuo aivohyydyke on kyllä ihan mahtava, jos ja kun otamme uusintaerän varsinaisista halloween bileistä, niin täytyy harkita lainareissua suurelta kirkolta :)

    Mutta tosi hyvältä kyllä näyttää, wau!!! Ja tuo aijemmassa postauksessa ollut tekän juhlalook on kyllä jäätävä :D

    VastaaPoista
  10. Aivan mahtavat tarjoilut! Ja toi oksentava kurpitsa oli uniikki ja upea!

    VastaaPoista
  11. Haltiakummi:
    Kiitos :)
    Yhden käyttökerran perusteella olen valmis jo julistamaan aivovuuan joka perheenemännän välttämättömyyksiin. Zombimeikki onnistui suorastaan yli odotusten.


    Nonna:
    Kiitos :)
    Nyt meitä jännittää, että saisiko kurpitsa vielä säilymään reilun viikon. Esikoinen suree kovasti ensimmäisiä homepilkkuja omassaan.

    VastaaPoista