26. syyskuuta 2013

Halutaan lainata kaivuutaitoista vihikoiraa

Lauletaan viisi pientä ankkaa sävelellä

40 Gormittia lähti leikkimään
hiekan alle kauas pois
Äiti-mamma huusi "Nyt syömään"
Yhtään Gormittia ei tullut takaisin


Töistä tullessa katseeni osui taloyhtiön leikkipihalla siihen, että hiekan seasta erottui gormiti. Hetken päästä haukankatseeni bongasi toisenkin gormitin. Menin ratsaamaan gormitisaaren terassillamme. Kaikki 40 gormitia olivat kadonneet.

Kuopus tunnusti haudanneensa ne pitkin hiekkapihaa naapurin pojan ja mahdollisesti keskimmäisen kanssa. Osan he olivat kaivaneet todella syviin hautoihin hiekkalaatikkoon. Ehkäpä pohjaan asti. Mikä älynväläys! Se jäi täysin epäselväksi, että miten pienin Kepponen aikoi tulevaisuudessa leikkiä gormiteilla hautaamisen jälkeen. Gormitisaarileikki on edelleen yksi hänen suosikeistaan.

Siinä sitten jakkupukusillani kuoputtelin gormiteja esille. *kele!

Reilut 20 on löytynyt. Nyt olisi tarvetta kaivuutaitoiselle vihikoiralle!

En kyllä ymmärrä pienten poikien järjenjuoksua :( Tosin tässä tapauksessa pitänee antaa pisteet pitkäjänteisyydesta, että ihan jokaiselle gormitille valmistui oma hautapaikka.

Hylätty Gormitisaari

Kokonainen tulikansa on haudattu hukuksiin.

15 kommenttia:

  1. Kiitos aamuhymystä (rouva jakkupuku päällä hiekkalaatikolla) ehkä naapurit ajattelee, että aiot antaa vinkin tuulipukukansalle :)

    VastaaPoista
  2. olet muuten aika superäiti - minä olisin luultavasti a) räpättänyt ja b) lähettänyt nuorison itse tonkimaan laatikkoa ja lopulta c) räpättänyt ja tonkinut siellä yhdessä nuorison kanssa, kiukkuisena kuin faan.

    VastaaPoista
  3. Hihihih....anteex, mutta musta taa oli aika hubaisa, mutta mita ihmetta sina siela laatikolla teet? Mulla ne olis pojat siela kaivamassa hautoja auki jos vielä haluavat niilla leikkia, mut na en taidakaan olla niin ihana aiti ku sa!

    VastaaPoista
  4. Voi ei :) Kaikkea ne pienet keksii :)

    VastaaPoista
  5. Vähän alkoi naurattamaan, jokainen pieni Gormiitti omassa haudassaan =D

    VastaaPoista
  6. Hekku:
    Niinpä :)



    Haveaniceday1:
    Mä olen itse kotioiloissa ihan sitä tuulipukukansaa -tai mun tapauksessa vanhat farkut ja joku t-paita. Naapurit varmaan ajattelivat, että lapset ovat haudanneet mun tavaroita pitkin pihaa :) Ja kohta tulee ehkä lukkoseppä tai jotain vastaavaa :)


    marikan polut:
    Kyllä mä räpätin kaivaessani niitä gormiteja esille :) Aika paljonkin. Pojat olivat lähdössä uimakouluun, joten ajattelin että kaikille osapuolille on parempi, että uimakoululainen syö ja minä pelastan helposti löydettävät gormitit niin saadaan sentään jotain talteen.

    Pojat ovat urakoineet itse lisää hiekkalaatikolla, mutta loppuja ei vaan löydy :(

    VastaaPoista
  7. Ciacy:
    Tää on vähän tällainen juttu, jossa menen aina välillä lankaan. Lasten ja miesten kanssa pääsee paljon helpommalla kun tekee itse ;)


    Nonna:
    Kun on kepposista kyse, niin meidän pojilla on luovuus ja vaivannäkö suurimmillaan :)


    Vera:
    Siinä on pojat saaneet hetken askarrella hautoja. Tosin osa oli aivan helppoja :) Gormitit makasivat maassa, niin että iso osa niistä pilkisti esille.

    VastaaPoista
  8. Voi, pojilla on kyllä ollut ahertaminen. :)

    VastaaPoista
  9. alma/anette:
    Pojilla on ollut ihan urakoitavaa. Seuraavalla kerralla (jota toivottavasti ei tule) he varmaan jo keksivät joukkohaudat ;) Koko tulikansa samaan kuoppaan, niin helpottuu äidinkin hommat ;)

    VastaaPoista
  10. Ä.Hupulainen:
    No just sellaiset :)

    VastaaPoista
  11. Haha, mua niin piristää tällaiset jutut, ehkä jälkipolvet löytävät gormitihaudan ja ihmettelevät sitä ;). Oma poikani myös joskus hautasi suosikkilelunsa jonnekin niin syvälle leikkipuiston hiekkalaatikkoon, että emme sitä sen koommin nähneet.

    VastaaPoista
  12. Aah! Nyt tiedän mitä "kamaluuksia" tytöt ovat meille kantaneet (ei niitä ole kuin kolme), jostain aina löydettyjä -ja nyt ei mitenkään teiltä :) t. 3 tytön äippä

    VastaaPoista
  13. Roosa:
    Tuollainen muovi säilyy varmaan vuosikymmeniä maatumatta :(

    On meilläkin pojat aikaisemmin haudanneet, jonkun mieleisen lelun ja eivätkä ole enää muistaneet minne. Mutta tätä ennen ei ole sitkeys riittänyt 40 lelun hautaamiseen ;)


    3 tytön äippä:
    Nuo hurjan näköiset muoviklöntit ovat siis Gormiteja. Olivat muutama vuosi sitten varsinaisia hittileluja pienillä pojilla.

    Meidän taloyhtiön pihalta voi tulla kaivamaan lisää :) Vielä on yli 10 hukassa

    VastaaPoista