8. tammikuuta 2013

Tuhkatkin pesästä

Kirjoittelin aikaisemmin työolosuhteista ja etenkin kahvista.

Lomamatkalta palattuani seisoin pitkään tässä kohtaa ihmetellen, että kuka on varastanut kahviautomaatin. Jäljellä oli vain ISO kolo.



Meillä ei ole kahvia enää lainkaan. Vuoden loppupuolella työantaja poisti ilmaisen kahvin. Automaatit muuttuivat maksulliseksi. Sopimus oli koeajalla ja palveluntarjoaja totesi, että palvelu ei kannata ja kärräsi automaattinsa kannattavampaan kohteeseen.

Ainoa mahdollisuus saada kahvia on päästä mukaan johonkin kahviporukkaan, jolla on keitin tai ostaa kahvia lounasruokalasta ystävälliseen 1,4€ per kuppi asevelihintaan. Minulla ei ollut mitään ongelmaa maksaa edellisellä toimistolla erinomaisesta lattesta kolmisen euroa kuppi. Mutta tuosta 1,4€ hintaisen kuraveden juonnista mielestäni pitäisi maksaa minulle. Eilen iltapäivällä olisin taipunut maksamaan, mutta kas -kahvila menee 14:30 kiinni kokonaan.

Kahviporukkaa en ole löytänyt. muu organisaationi ei ole samalla toimistolla, joten minä kuulun niihin, jotka muuttavat koko ajan ja jotka tyrkätään aina johonkin nurkkaan. Olen siirtynyt kahvin suhteen omavaraiseksi. Tai oikeastaan kahvintarjoajaksi. Istuimme tänään neukkarissa vieraani ja työkaverini kanssa ja hörpimme aamulla keittämääni kahvia. Yllättäen termoskahvipannu on yhden kahvinjuojan taloudessa tarpeellinen.

Modern office: konferenssipuhelin, videotykki ja oma kahvitermos :)

Aika harvalla työnantajalla riittää kantti katsoa, että mitä käy kun ensin totutetaan työntekijät kahviin ja sitten sitä ei saa edes rahalla. Tilanteeseen on lupailtu muutosta -ei siis parannusta ;)

Kahvinjuontini on vähentynyt. Olen miettinyt aloitetta, että jos voisivat poistaa samaan tyyliin kaiken epäterveellisen lounasravintolasta... Miksi siellä pitää tyrkyttää jälkiruokaa?

19 kommenttia:

  1. Voi ei, aika brutaalia!

    Meidän työpaikan kahvi on maistunut loman jälkeen niin pahalta, että olen pyrkinyt juomaan enimmäkseen teetä. Join tänään aamulla kotona latten, ja sinnittelin töissä klo 13:30 asti teen voimin - sitten iltapäivävalahdus iski niin kovaa, että olisin juonut vaikka kofeiinilla terästettyä kuravettä...

    VastaaPoista
  2. Hekku:
    Mä en pärjää ilman aamukahvia ja iltapäiväkahvia. Nykyisin menee jo pikakahvikin :) Alan olla toipunut jo shokista sen verran, että löydän tilanteen koomisen puolen. Yhteistyökumppani kävi kippaamassa maksamansa kahvin lavuaarin, kun saavuin termoskannuni kanssa. Pitäis vissiin varautua vielä fiinimpiin tilaisuuksiin Rainbown Marie-keksikopiolla ;)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa niin tutulle, että olen lähes varma, että meillä on sama työnantaja. Meiltä täältä Tampereelta lähti ilmainen kahvi lokakuun alussa, automaatti hajosi heti ekoilla viikoilla enkä nähnyt koskaan kenenkään ostavan siitä kahvia. Joulun alla masiina lähti kokonaan pois.

    Samaan aikaan myös siivouspalveluita kiristettiin, tiskit siirrettiin meidän omalle vastuulle. Valitettavasti satun kuulumaan porukkaan, jossa on 40 miestä ja 5 naista eli tiskivuoro osuu vähintään kerran viikossa omalle kohdalle...

    Marraskuun alussa meiltä lähti parkkipaikoista iso osuus ja laputusyhtiö alkoi kiertämään parkkihallia euron kuvat silmissä vilkkuen. Lisäpaikkoja meille katsottiin kilometrin päästä ja toivottiin, että mahdollisimman moni alkaa kulkemaan julkisilla töihin.

    Kaikesta huolimatta työporukan henki on parantunut toimistolla, sillä olosuhteissa riittää jurnuttamista aina isommallakin porukalla. Ei tarvi miettiä, mistä puhuttaisiin -> aina voidaan ottaa esiin valttikorttina kahvi tai parkkipaikat :D

    -v-

    VastaaPoista
  4. No höh. Meillä on kaffet talonpuolesta, en kyllä itse juo kahvia, mutta välillä nälissäni olen ottanut kaakaon:) Niin ja meille tuodaan joka maanantai taukotilaan hedelmiä ihan firman puolesta. Ja on ohjattua taukojumppaa kerran pari viikossa yms.
    Oot varmaan samassa firmassa missä mä olin ennen ja ystävä on vieläkin - kaikki lähtee siis noi työhyvinvointiin liittyvät jutut. Kurjaa.

    VastaaPoista
  5. Minä olen aika varma, että minäkin olen samalla työnantajalla töissä. Meillä riittää keskusteltavaa kahvista ja tietokoneista, jotka ovat tosi vanhoja ja hitaita.

    VastaaPoista
  6. en nyt mitenkään leveile (paitsi leveilen kuitenkin), että meillä on paitsi kahvit, myös matkatoimisto.
    Kun esimiehellä oli hiljainen hetki työrintamalla, se alkoi etsiä minulle netistä sopivia kevätmatkoja ja ehdotella mukavia lomakohteita ja hankkia lippuja kaiken maailman tapahtumiin... (ja kun se itse on lomalla, se tuo tuliaisina plöröt kahvin joukkoon!) Että läl-läl-lää. Vaikka työ on väliin tosi syvältä, ovat puitteet mitä loisteliaimmat!

    VastaaPoista
  7. -v-
    Kuulostaa siltä, että meillä taitaa olla sama työnantaja. Miesten ja naisten välinen suhdelukukin kuulostaa tutulta. Meilläkin on käristty parkkiongelmista, mutta nyt tilanne on hyvä. Siivous on pelannut mielestäni ihan ok koko ajan.

    Säästäminen löysemmän rahankäytön jälkeen on vaatinut opettelua. Itse tulin aikoinaan pikkufirmasta ja olin pitkään shokissa ihan vaan siitä, kuinka kalliita toimistohuonekaluja hankittiin ihan tuosta vaan ja että pitääkö jokaisella olla ainakin kaksi nitojaa :) Myöhemmin sitten ovat järkytyksen aiheet muuttuneet raskaammiksi.

    Tsemppiä Tampereelle!


    Katri:
    Voi hyvinkin olla, että olemme entisiä kolleegoita. Tämä kahvihomma on niin hirvittävän epäkäytännöllinen. Minulle kahvista maksaminen on ihan ok, kunhan hinta on kohtuullinen (ei se 1,4€ pikkumukista kuraa) ja kunhan sitä olisi saatavilla.

    Itse arvostan sitä, että ainakin toistaiseksi meillä on ollut hyvä työterveyshuolto. Olen kärsinyt ajoittain korvakäytävän tulehduksesta, joka on vaatinut monta korvalääkärikäyntiä ja sen päälle terveydenhoitajan tekemät huuhtelut. Työterveys on hoitanut kaiken minulle ilmaiseksi. Silloin kun olin kotona, niin tajusin kuinka paljon arvostankaan työterveyshuoltoa, jonne pääsee aina samana päivänä.

    Hedelmät taukotilassa kuulostavat ihanalta -suorastaan luksukselta. Nauti sinä niistä :)


    Anonyymi:
    Onkohan tämä yleisempikin ilmiö? Tai sitten me ollaan samassa firmassa töissä. Meitä olisi nyt tässä kolme ja entinen kolleega Katri. Tuntuu äkkiseltään isolta määrältä, mutta ei mahdottomalta.

    Meilläkin on osa valitellut hidasta tietokonettaan, mutta mun työkaveri sai juuri uuden ja hienon. Joten meillä kyllä konekanta uudistuu tasaisesti. Uuden saa ymmärtääkseni muutaman vuoden välein.

    Hyvää alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
  8. Ja kyseessä on tietenkin entinen työnantajani. :) Kahvikoneet katosivat kuulemma päivän parin varoitusajalla... Mitähän muista toimistoista vieraileville tarjotaan, jos ei kuulu kahvikimppaan, eikä niitä pahvimukejakaan enää ole, vaan pitää olla kaikilla omat mukit? Ai niin, sitä 1,40 euron kuraa, jos ruokala on vielä auki. :)

    Ankeata on, kun pitää tinkiä jo pienistä asioistakin; isoistahan on tingitty pitkin matkaa esim. YT-neuvottelujen muodossa...

    Tsemppiä rakas ystävä sinne katoavan työhyvinvoinnin toimistoon! Mulle saat sitten aina urputtaa noista, jos siltä tuntuu!

    VastaaPoista
  9. Meillä on myös kurakone konttorilla, toistaiseksi ilmaisena etuna työntekijöille.

    Eihän sitä kamaa juoda voi, mulla on yhdestä pahvimukillisesta loppupäivän vatsa kipeä.

    Kerran rohkenin kysyä suurelta johtajalta, josko sopii, että tuon kotoani normaalin suodatinkeittimen konttorin keittokomeroon ja kahvinjuojat kustantavat juhlamokkansa itse. Keitellään sitten vuorotellen kahveeta eikä firmalle tule kuluja tästä. Usko tai älä mutta vastaus oli "Ei saa tuoda keitintä, firma tarjoaa kahvit teille". Eli pitäisi olla kiitollinen kurasta, joka halvaannuttaa vatsakipujen muodossa työntekijän loppupäiväksi. Sana on kuultu.

    VastaaPoista
  10. No johan siellä säästetään! Minä olen päässyt muutaman viikon ajan näkemään, miltä hyvät kahvitaukotarjoilut näytti kun olin viime kesänä kiireapulaisena eräässä ruotsalaisessa yrityksessä.

    Kahviautomaatista sai oikeasti hyvää kahvia ilmaiseksi ja kahvimaidoksi oli (kamalan rasvaista) Latte Art -maitoa. Kyllä muuten närästi, kun tuli juotua kuppi jos toinenkin! Hedelmäkuljetus toi aina maanantaisin isot korit tuoreita hedelmiä. Lisäksi tarjolla oli proteiini- ja ateriapatukoita ja kaikki ilmaiseksi. Limsa ja vissy maksoi 5 kr tölkki, mutta nekin sai sentään kylmänä.

    Tuskinpa minäkään enää tuollaisia tarjoiluja muualla saan, mutta olen kyllä varma, että jonkinlainen satsaus toimistohyvinvointiin kannattaisi. Onneksi on termari! Ajattelepa, mikä leppoisa retkitunnelma syntyisi, kun kääräisisit voipaperista esiin kunnon makkaraleivät ja tarjoaisit termarikahvin kera yhteistyökumppanillekin. ;)

    -Kaisla

    VastaaPoista
  11. Kamalaa!!!!!!!!!! Töissä ilman kahvia. Kohta ne vie vessatkin, varokaa vaan. Kiva sit pottaa mukana kantaa :(

    VastaaPoista
  12. marikan polut:
    Minulla on ollut 2,5v aikana esimies nro 8 menossa. Nykyisen kunniaksi pitää sanoa, että hän on sentään käynyt näyttämässä naamansa. 7 edellisestä näin vain yhden, entisen kolleegan josta tuli esimies. Sekin tapaaminen esimies-alaissuhteessa oli aika outo. Olin hänen kaupungissaan , koska asiakas oli siellä. Minä ehdotin lounasta. Esimies tuli asiakastapaamiseen kuuntelemaan mua, mutta seisoi piilossa sermin takana. Kertoi tästä toiselle tyypille, että olipas hyvä esitys. Se toinen tyyppi kertoi mulle. Meillä Helsingissä on totuttu siihen, että jos mennään toista tapaamaan niin ei siellä missään sermien takana ennakkoon piilotetta vaan homma alkaa kättelyllä :)

    Pisteet sun pomolle plöröistä.
    Meillä oli kerran omat plöröt ennen pikkujouluja, josta "virka-ajan" jälkeen salaa nautittiin. Eikös joku tunkenut sinne neukkariin ja alkoi heti viisastelemaan, että tästä tulisi kyllä potkut. Ei ollut pomo, se ei olisi kehdannut (tai sen olis ainakin pitänyt antaa joku virallinen varoitus ensin).


    Leonida:
    Kuten kirjoitin, niin mua ei kahvin maksu haittaa, jos hinta on kohtuullinen ja laatu juotava. Mutta se, että kahvia ei saa edes rahalla SUCKS and deep.

    Kyllä siellä muuten vielä porskutan ihan mukavasti (ainakin seuraavaan YT-kierrokseen saakka). Meillä on taas kova hässäkkä päällä, se vie ajatuksen kaikesta ympärillä pyörivästä pois.

    Jos nyt en henkilövähennyksistä puhu lainkaan, niin se mikä oikeasti haittaa on ammatillisen koulutuksen vähäisyys. Koulutus on nykyisin vertaiskoulutusta, mikä toimii, mutta on aina työnantajan näkemyksillä värittynyttä. Sellaista uusia näkökulmia tarjoavaa on niin vähän. Kaipaisin todellakin ammatillista koulutusta ammattilaisten antamana.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi:
    Minulla on kanssa ollut ongelmia vatsan suhteen automaattikahvia juodessa. Pysyy kahvimäärät kohtuullisina. Nyt minulle kelpaisi automaattikahvi maksullisenakin.

    Meillä noista omista keittimistä on osassa paikkaa jouduttu luopumaan paloturvallisuussyistä. Jos on ajastin, niin ilmeisesti keittimen käyttö on ok.


    Kaisla:
    Ruotsalaiseen kulttuuriin taitaa vahvasti kuulua, että kaikilla pitäisi olla "kivaa" töissä ja näköjään työnantajakin tukee sitä voimakkaasti. Varmasti oli kiva kokemus :) Kelpaisi mullekin.

    Tuo retkieväätkään ei ole ihan kaukana todellisuudesta. Muutama vuosi taaksepäin meillä oli pitkiä ja raskaita teknisiä palavereja. Silloin jo säästettiin kuluista, mutta pomo sentään hyväksyi sen, että kaupasta sai ostaa kokoustarjoilun. Vieressä oli leipomon myymälä ja mun tehtäviin kuului ison investoinnin kyttäämisen lisäksi ostaa karjalanpiirakoita ja lihapasteijoita leipomomyymälästä töihin tullessa :)

    Sitä on välillä haikeana muisteltu, että silloin niinä aikoina oli sentään tarjoilua ja pidettiin projektin lopetus- ja aloitusbileet (nekin säästöbudjetilla tosin).


    P:
    Päivän röhönaurut tuli :D
    Mutta ei ne uskalla vessoja viedä, siitä on varmaan joku lakikin. Laki tuskin määrää, että vessassa pitää olla paperia. Tulevaisuuden skenaario: kassissa on kahvitermari, makkaravoileivät ja omat vessapaperit :)

    VastaaPoista
  14. Piti vielä tulla kommentoimaan, että noiden makkaraleipien lisäksi laitat viinapulloon kahvimaidot - kassissa olis vessapaperit (mahd. potta), voileivät ja termari:)

    Juu kuulostaa siltä, että ollaan entiset kollegat.
    Jaksamista!

    VastaaPoista
  15. Lumikettu: Kiitos :)

    Katri:
    Kiitti.
    Täytyy varmaan hommata uusi kassi, johon saa mahtumaan kaikki työpäivän tykötarpeet :) Tänäänkin mulla on omat kaffet mukana.

    VastaaPoista
  16. Tampereelta vielä. Ihan oikeasti tuo vessaskenaario ei ole kovin kaukaa haettua. Meillä vessat siivotaan kerran päivässä eli vain silloin sinne ilmestyy täydennystä papereissa ja käsipyyherulla vaihdetaan uuteen. Naisia on niin vähän, että ongelmia ei ole ollut mutta kun yhtä vessaa käyttää iso miesjoukko niin ovihan käy jatkuvasti. Kahvitilassa sitä sitten kuulee, miten miesten puolella pyyherulla loppuu aina kesken ja loppupäivän miehet joko jättävät kädet pesemättä tai pyyhkivät vaatteisiinsa... Onneksi meillä ei siis ole hedelmätarjoilua :D

    Meilläkin läppärit vaihtuu ihan mukavaan tahtiin. Kännyköistä sen sijaan ei ole hetkeen kuulunut. Nythän ostot on ihan jäissä, joten uutta kännykkää ei taida saada, kun yt-kierroksilla lähteneiden luurejakin on kaapit puolillaan.

    -v-

    VastaaPoista
  17. -v-
    Täytyypä kysäistä, että onko miesten vessassa iltapäivisin pyyherullassa pyyhettä jäljellä. Meillä on tosin useampi rulla-automaatti, että voi hyvinkin riittää :) Ainakin naisten vessa on aina tosi siisti. Lukuunottamatta sitä kesäloman jälkeistä aamua, jolloin kun laskin hanasta vettä lavuaarista pöllähti pikkukärpäspopulaatio. Ilmeisesti kukaan ei ollut pariin viikkoon käyttänyt hanaa.

    Ihan hyvä ettei ole hedelmätarjoilua. Jos joku joskus tarjoaa vaikka keksejä, niin suosittele politiikaksi, että naiset ensin ;)

    Meillä noin neljäsosalla on omakustannekännykät. Itselläni on aika uusi ja toimivakin vehje, mutta iPhone on ihan turha haave :(

    Hyvää alkuvuotta sinne :) Eikä kannata kätellä ketää ;)

    VastaaPoista