"Äiti, mitä tehdään tänään?"
"Äiti sä et enää ikinä tee mitään meidän kanssa"
"Äiti ei olla askarteltu ikuisuuteen!"
"Äiti, ihan epäreilua, että sä vaan lepäät!"
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin juuri nyt en yhtään pistäisi pahakseni, vaikka lapseni viettäisivät enemmän aikaa kavereidensa kanssa. Menkää ulos leikkimään pojat, please! Tiedän, että sitten kun lapset käyvät kotona nukkumassa ja syömässä, vaikeroin keittiön pöydän ääressä yksikseni tussien ja saksien kanssa, että miksei kukaan haluakaan askarrella äidin kanssa ja uimahallissa menee pasmat sekaisin, kun pitääkin mennä aikuisten altaaseen. Mutta juuri nyt tässä hetkessä, en jaksaisi viihdyttää ketään.
Kovasti onnelliselta se pikkuretkeilijä näyttää isin sylissä
Sitä paitsi valitus on mielestäni perusteetonta. Toukokuun aikana juhlimme vappua, järjestin keskimmäiselle 3 synttärijuhlat, kävimme uimassa, kirsikkapuupuistossa, Maailma kylässä -festareilla, mies oli ainakin kolme kertaa pihalle järjestämässä suurta vesisotaa, vaari käytti poikia kalastamassa, olimme päiväkodin kevätjuhlassa ja lapset olivat yökylässä mummilassa. Olemme lukeneet, pelanneet lautapelejä ja leiponeet. Tässä lasten vieressähän minä pyörin arkiaskareita tehdessäni. Usein istun pojat kainalossa katsomassa lastenohjelmia (toukokuussa tosin silmät kiinni). Ja silti lapset ovat sitä mieltä, että en tee heidän kanssaan ikinä mitään. Valoisat toukokuun illat ovat inspiroineet lapset siihen, että koko iltakin pitäisi puuhastalla.
Keskimmäinen avaa lahjojaan 5v kaverisynttäreillään
Mikä sitten on riittävästi lasten kanssa olemista ja tekemistä? Omasta mielestäni tuossa on aivan riittävästi yhteistä puuhaa. Pitäisikö suosia sitä, että lapset saavat tylsistyä keskenään ja kehittää omaa mielikuvitustaan ja viihdyttää itse itseään? Vai pitäisikö jaksaa tsempata ja keksiä asioita, joita voimme tehdä yhdessä perheenä? Toivoa, että se loisi luottavaiset ja tiiviit suhteet perheen sisällä ja kantaisi läpi elämän.
Väsyneenä on ikävä 70-luvun kasvatusta :) Oma äitini, joka oli pitkään kotiäitinä, ei leikkinyt kanssani ikinä. Kirjoja äitini luki minulle. Isä pelasi ja askarteli kanssani lomalla ja joskus viikonloppuisin. Ihan kunniallinen kansalainen minusta tuli. Luulen, että monessa muussakin perheessä oli aika samanlainen tilanne. Hiukan tekisi mieli viettää back to 70s kuukautta... vai lähtiskö sittenkin uimaan?
Vesisotaa -jee!
Meidänkin isompi poika marmatti muutama kuukausi takaperin, kuinka on tylsää jne. Sitten rupesin ahkerammin kyselemään iltasin päivän kivointa asiaa. Aluksi ei tahtonut edes muistaa kaikkea päivän aikana tehtyjä juttuja. Sitten sitä muistia virkisteltiin kunnes nyt miettii sitten etukäteenkin jo sen päivän kohokohdan. Saattaapi olla, ettei teidänkään pikkuipanat siellä muista ihan kaikkea kivaa mitä mamman kanssa onkaan saanut puuhastella. Päivän kivoin juttu- kysely on myös kiva päivänlopetus, koska silloin on joku kiva asia joka on pojalla mielessä kun painaa päänsä tyynyyn, suosittelen kokeilemaan, jos ette sitä jo tee.
VastaaPoistaCiacy: Kiva idea tuo päivän parhaiden juttujen muistelu sängyssä. Meillä sitä ei ole tehty mitekään säännöllisesti, kun pojat odottavat aina niin kovasti iltasatukirjaa. Täytyy kokeilla päivän touhujen muistelua ennen lukuhetkeä.
VastaaPoistaOn täysin mahdollista, että pojilla on ajankäsitys sen verran hakusessa, että aina eivät ymmärrä, että mikä oli eilen tai toissapäivänä -tai peräti tapahtuiko se aikaisemmin tänään.
Paljonkin olette tehneet! Lapset, nuo ahneet ja kiittämättömät rentut!
VastaaPoistaAina ei jaksa. Tsempit sinne!
Zirk: Varsin oikeamielinen kuvaus ainakin lapsistani. Saatan jatkossa alkaa kutsua heitä: "poikani, nuo ahneet ja kiittämättömät." Harmi on kun niin pitkä kirjoittaa ;)
VastaaPoistaKuulostaa kyllä taas NIIN tutulta, vaikka mitä teksi, koskaan ei tunnu olevan riittävän hyvä:( Tai ainakaan leikkivän riittävän paljon:) Kaipa se on lasten tapa osoittaa rakkautta..
VastaaPoistaIhanat nuo edellisen postauksen ruusut, olet kyllä taitava ja ennenkaikkea viitseliäs!
Zirk tyhjensi koko pakan tuolla kommentillaan :D)))
VastaaPoistaAnteeksi, mutta uhrattuani ensimmäisen kolmesta lomaviikosta työkaverini esikoisen ylppäreiden leipomiseen, pöytäliinoihin, tarjoiluastioihin, kattamisiin, alkumaljojen kaatamiseen, kahvien keittämiseen, tarjoiluun, tiskaamiseen, organisointiin, kaikkien alle kouluikäisten lasten vahtimiseen, syöttämiseen ja perässäjuoksemiseen, hymyssä suin, korkokengissä, alottaen lauantaina klo 07 ja lopettaen klo 21. Tavattuani kaikki sukulaiset jotka olettivat tuntevansa minut koska tunsivat minun mummuni ja olivat nähneet vanhempani telkkarissa, ja vahdittuani ettei isän ominaisuudessa paikalle tullut ex-mies varastanut lapsensa lahjoja kadulla kaupattavaksi,,
NIIN kaiken tämän jälkeen olen todella tyytyväinen hiljaiseen, siistiin kotiini ja sinkkuelämääni :))
Lapset ovat rikkaus ♥
Riikka: Lohdullista, että ilmiö on muillekin äideille tuttu :) Välillä tosiaan tuntuu, että mikään ei riitä. Aina voisi olla enemmän tai parempaa.
VastaaPoistaHaltiakummi: Olet kyllä taitavan lisäksi käsittämättömän viitseliäs! Kova urakka sinulla on ollut. Siellä varmaan osattiin kuitenkin arvostaa panostasi eikä alettu inisemään, että "mää olisin halunnut kakun päälle sittenkin keltaset kukaat ja nyt nää juhlat on ihan pilalla ja mää en syö mitään" :) Otahan nyt välillä rennostikin lomalla!
Eipä muuten munkaan äiti IKINÄ leikkinyt mun kanssa. Siis ihan oikeasti ikinä, eikä ole nyt mitään katkeran kakaran nillitystä =)
VastaaPoistaMun mielestä te ootte puuhailleet kuule ihan tarpeeksi! Mullakin tais olla tämä kevät semmosta veto pois-aikaa, vaikka en töissä ollutkaan, niin mies sairaalassa kuukauden vei veronsa. Ja saikullahan se on vielä tän kuun loppuun, eli lähinnä makaa ja on riesana =)
Hyviä mietteitä :) Itse olen aina ollut huono leikkimään - siis aikuisiällä lasteni kanssa ja poden siitä huonoa omatuntoa. Niin kuin monesta muustakin asiasta lasten kanssa, mutta sitten kun mietin omien vanhempien tekemisiä niin en kyllä itse edes kaivannut yhdessä leikkimistä jne, vaan oli mukava touhuta kavereiden kanssa. Tosin muistan kyllä valittaneeni aina välillä ettei ole mitään tekemistä :)
VastaaPoistaVera:
VastaaPoistaKyllä se, että yllättäen perheen toinen aikuinen on poissa pelistä tai peräti myöskin hoidettavana vetäisee mehut pois kenestä tahansa. Ja sitten yksi vikkelä pikkumies järjestää kaikenlaista yllätystä. Toivottavasti kesästä tulee kevyempi.
Katja P-M:
Olen myöskin huono leikkimään, etenkin noita poikien leikkejä. Gormiti-tappelut eivät inspiroi lainkaan :) Välillä minäkin tunnen huonoa omaatuntoa, että en jaksa motivoitua leikkiin. Yritän suunnata tekemiseni johonkin aikuiselle naiselle helpompaan ja selkeämpään kuten vaikka pelit: alku, loppu ja säännöt auttavat asiaa.
Kyllä kai se ikätasoinen seura olisi parasta lapsille -ainakin tuollaisille 5v ylöspäin. Omassa lapsuudessani se järjestyi paljon spontaanimmin ja helpommin, kun lapset kävivät omatoimisesti soittelemassa kavereiden ovikelloja. Yhdessä kerrostaloyhtiössä asui suuri määrä lapsia. Pientaloalueella kavereita pitää välillä olla erikseen soittelemassa ja lapsia kuljettelemassa edes taas. Oma hankaluutensa siinäkin.
Pitänee varmaan vaan laittaa enemmän poikia ulos leikkimään ja saavat itseä keksiä siellä puuhansa.
Hah, veit varpaat suustani. Olen usein miettinyt tätä samaa, nimittäin meidän kanssa eivät aikuiset 70-luvulla leikkineet koskaan eikä äitini vienyt meitä minnekään, ollessaan jossain vaiheessa yh hän vietti lomatkin ilman meitä. Itse poden kauheasti jos en koko ajan jaksa jotain spesiaalia ja Telma on kova vaatimaan, koska lapsiseuraa ei ole omasta takaa.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista