8. syyskuuta 2011

Kurkkaa mun ostoskoriin ja lautaselle


Minua on haastettu sähköpostitse kertomaan viikonlopun ruokaostokset sekä ruokaohjeita. Itseäni alkoi kiinnostamaan, että mitäs muilta löytyy viikonlopun ruokakassista? Toki kiinnostaa myös lapsiperheelle (joukossa paha nirsoilija) sopivat ruokaohjeet. Vaikka 5 uutta versiota jauhelihasta :)

Sähköpostin perään tuli varoitus, että jonnekin (ettei olis AV) oli joku postannut omien ostoksien lisäksi sähköpostiin vastanneiden ostoksia, ja siellä oli sitten luokiteltu ihmisiä tylysti ostosten mukaan (tyyliin juntti/superurpojuntti). Miten ihmeessä lapsiperheen ruokaostoksistakin on tullut "statement" jolla kuulutaan johonkin ryhmään tai nimenomaa ei kuuluta?

Anyways, avaan teille ruokakassini parin viikon takaa ja voitte todeta, että meillä syödään epämuodikkaasti ja -tiedostavasti jauhelihaa ja kanasuikaleita -sekä herranjumala- jopa eineksiä.

Kasvispuolta: kotimaisia salaatteja ja kirsikkatomaatteja,
kotimaisia pensasmustikoita. Ulkomainen meloni ja omppuja.
 Muuta: Paseerattua tomaattia, kanasuikaleita, jauhelihaa, kinkkua.
Kääks -lounaaksi mikroruoka, valmiita kanafileitä ja lihapullia. Juustoraastetta.

3l omenamehua, 4 tölkkiä maitoa, kerma, ruokakerma, margariini,
reilu kg naudan ulkofilettä, rahka, chevren kaltainen juusto,
ruisleipä, vaalea leipä, paahtoleipä ja lapsille pussi karkkia

pakasteita: mehujäitä, jätskejä, kalakeitto, lohikuutioita, röstiperunoita ja pizzapohjia

Ja sitten niihin ruokaohjeisiin. Minä laitan ruokaa yleensä näppituntumalla, joten mitään tarkkoja mittoja ei ole. Esikoisemme on hyvä syömään, pienemmät ovat edelleen kovia nirsoilemaan ja välillä tuntuu ettei mikään maistu. Ruoka pitää arkena saada pöytään nopeasti ja vähällä vaivalla.

1. Kasvisruoka
Meidän ykkös kasvisruokamme on pinaattikeitto. Suoraan Apetitin pakastepakkauksesta. Ehkä tämän aterian jätän mielikuvituksenne varaan ja siirryn kasvisruokaan nro 2, joka on siitakekastike. Siitakkeet ovat kotimaisia, aina saatavilla ja luomua. Meidän perheelle riittää toistaiseksi 2 rasiaa siitakkeita. Sipulia, maitoa, kermaa, suolaa, pippuria, kirveliä ja sopivaa suurustetta.  Kaveriksi pastaa tai perunaa.

Pilko sienet ja paista yhdessä sipulin kanssa pannulla, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.
Laita vesi kiehumaan pastaa/perunoita varten.
Lisää joukkoon maito ja anna kiehahtaa. Suurusta (itse käytän maizenaa) ja anna hetki kuplia
Lisää joukkoon suola, mausteet ja kermaa oman maun mukaan.
Valmistumisaika about 30min. Meillä käytetään tagliatellea. Ja päällä parmesan-lastuja. Ruoka kelpaa lapsillekin.


2. Salaatti
Tympiikö välillä se lehvän syönti? Minua tympii. Tässä täysin kasviksiin perustava helppo salaatti ilman salaattia (siis sitä lehvää). On muuten anopin resepti. Tätä syö vain aikuiset.

Tomaatteja, avokadoja, Balsamicoa, hyvää oliiviöljyä ja pinjansiemeniä. Mustapippuria.

Paloittele tomaatit viipaleiksi ja avokadot suikaleiksi. Lado kauniisti lautaselle. Pirskottele päälle Balsamicoa ja oliiviöljyä, rouhi mustapippuria. Paahda (käytän öljyä) pannulla pinjansiemenet ja kaada ne salaatin päälle.

Pinjansiemeniä vailla valmis syötäväksi

3. Valmisruuan pikatuunaus
Osta tuoretortelliineja. Meidän perheelle riittää 2 pkt. Unohda Pirkat ja Rainbowt. Pastellan tortelliinit kelpaavat. Keitä. Ripottele päälle Pepperone-makkaraa, rukolaa, salviaa ja parmesania. Emmentalraastekin käy. Rouhi päälle reilusti mustapippuria. Lapsille voi laittaa kinkkua pepperonen sijasta. Valmistusaika veden kiehuntaa menevä aika + 3 minuuttia.


Uskallatko ottaa haasteen vastaan? Mitä on ensi viikonlopun ruokakassissasi? Onko sinulla jakaa helppoja ruokaohjeita? Mikä puolivalmiste tai vastaava pelastaa kiireisen ja nälkäisen perheen illan?


17 kommenttia:

  1. Ihan maailman paras postaus. Luen sen huomenna uudestaan ajatuksella. Ehkä rohkaistun avaamaan oman kassini. Junttiurpokassin :)

    t.Vanha tuttusi nyt uudessa muodossa
    http://keinosiementaja.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. mä olen syönyt molempia näitä ruokia ja kieltäytynyt kohteliaasti salaatista omien makumieltymysten takia ja tuomio on että hyvää ruokaa on molemmat!

    Myös mimo syö aina! ja osaa oma-aloitteisesti naukua mehujäätä pakastimen luona. :D

    mun kauppakassi on aina ihan tyhjä! en ikinä ehdi hakea kun täydennystä.
    Ehkäkun kerran viikossa käyn niin voisin siitä postin kietaista!

    VastaaPoista
  3. Ladies -ei muuta kuin ruokakassin sisällöt esille. Junttiurpo tai ei :)

    Hanna ainakin voisi laittaa jonkun reseptin. Mutta vaikka luumuaika onkin, niin ei sitä luumupiirakkaa kuitenkaan.

    VastaaPoista
  4. Tää olikin hieno postaus....oli nyt vaan pakko vastata jos kaipaat tosi helppoa jauheliharuokaa niin tässä tulee yksi. Silloin kun oma poikani--nyt 36v-- oli pieni niin tein aina joskus tosi helpon laiskan äidin ruoan töistä tullessa, eli ruskista jauhelihaa ja keitä makarooneja--nämä sekaisin ja joukkoon ketsuppia mausteeksi:))) Laps söi mielellään ja tykkäs:)))
    Ihanaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  5. namnam, siitakekastike saattaa mennä mulla kyllä kokeiluun :D hauska postaus :D

    VastaaPoista
  6. Tomaatti-avokadosalaatti näyttää todella herkulliselta, pitää joskus kokeilla!

    Tällä hetkellä lempisalaattiani on tomaatti-mozzarella, jossa viipaleet asetellaan limittäin vatiin ja päälle kaadetaan kastike, jossa ainakin oliiviöljyä, valkosipulia ja basilikaa. Sitä tarjoillaan yleensä alkuruokana ja ainakin meidän perheessä kaikki tykkää eikä salaattia jää koskaan yli:)

    VastaaPoista
  7. Hilkka: Tuo suosittelemasi jauheliha-makaroonisekoitus on meillä hyväksi havaittu! Muutama vuosi sitten luin lehdestä, kuinka joku perhepäivähoitaja oli keksinyt nimetä sinänsä hiukan ulkonäöltään vaisun ruuan kamelinkuolaksi. Ja se nosti ruuan menekkiä entisestään. Meillä on jutun lukemisesta saakka syöty myös kamelinkuolaa :)

    Suvi: Tomaatti-mozzarella salaatti on hyvää. Tämä voi kuulostaa vaikeasti uskottavalta, mutta siihenkin voi kyllästyä. Kesäisin syödään sitä paljon etenkin anoppilassa.

    VastaaPoista
  8. Hauska postaus! Ja hyviltä vaikuttaa noi siitakekastike ja salaattikin. Pastastakin tykkäisin, mutta yritän vähän vähentää sen käyttöä, joten en tutki reseptiäsi tarkemmin...

    Mä en tiedä kehtaako levittää omaa ostoskassiani toisten silmien eteen. Syy: mua nolottaa se, että sieltä löytyy tällä hetkellä vähän liian huutomerkkimäisesti kaikkea ns "tiedostavaa" ruokaa kuten luomu-sitä ja luomu-tätä (terveisiä vaan Sofiannilta taas). Mulla kun tuppaa menemään aina kaikki överiksi (kuten tiedät), niin myös tämä. Odotan paluuta sellaiseen normaalitilanteeseen, jossa sipsit ja karkit makaavat sulassa sovussa luomuavokadon vieressä.

    VastaaPoista
  9. Mirka: Äläs nyt kainostele lainkaan. Jonkunhan se on se tiedostavan naisen valintakin esiteltävä :) -ja haluaisin, että sen teet juuri sinä!

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköistä toi salaatti ja kastikkeesta tykkäisin myös : ) Itse en vaan yleensä löydä niitä sopivan kypsiä avokadoja mistään. Kivaa kun tuli ruokakassit esiin, vastustan kanaa eettisistä syistä, mutta sitä kuitenkin syödään. Englannissa tuntuu kaupat olevan luomujuttuja täynnä, täällä just tota hunajamarinadia...

    VastaaPoista
  11. Kiva jutunaihe, hauska juttu!

    Jos vaan ehtisi, saattaisin vaikka tehdä jutun meidän ruokakassista. En tosin tiedä, mitä siellä tänään oli, kun mies kävi kaupassa... : )

    VastaaPoista
  12. Meidän ruokakassissa on kans jauhelihaa ja kanasuikaleita, mutta marinoimattomia. Musta sun kassi näyttää hyvältä lapsiperheen peruskassilta. Meillä kasviksina on yleensä kurkkua ja porkkanaa.

    Mä olen ymmärtänyt, että teillä ei lapset syö karkkia ollenkaan. Oletteko luopuneet siitä?

    t: Rusthollarin mamma

    VastaaPoista
  13. Hih, mä olen juuri ajatellut jotain tällaista. Pitää ottaa varmaan itseä niskasta ja päivittää blogiakin.

    VastaaPoista
  14. Roosa, Leonida ja Kiala: Haluaisin kyllä kurkistaa teidänkin ruokakasseihin. Ja sehän olisi vielä mielenkiintoisempaa, että mitä mies ostaa kaupasta :)

    Rusthollari: Esikoiseni ei pienenä syönyt mitään karkkia. Kyseessä oli ihan oma valinta. Nyt hän syö ehkä noin 3 eri hedelmäkarkkia, eikä niitäkään paljoa. Kaksi pienempää syövät karkkia, jos käsiinsä saavat. Mutta eivät hekään yleensä kaupassa mangu karkkia ja meillä ei ostetan lapsille karkkia joka viikonloppu.

    VastaaPoista
  15. Heippa ja kiitos ihan mahtavasta postauksesta! Meillä tämä kastike menee kuin kuumille kiville:

    Paketti jauhelihaa
    1 sipuli
    2 tuoretta tomaattia
    Pirkka luomutomaattimurska 1 pkt
    jauhoja
    Rypsiöljyä
    (loraus kermaa)
    Suolaa, pippuria, paprikajauhetta (ja pizzamaustetta) maun mukaan
    Täysjyväspagettia tai riisiä

    Ruskista jauheliha ja sekoita mukaan sipuli ja tomaattikuutiot. Pyörittele niitä hetki pannulla, jotta pehmenevät. Sitten laita vähän rypsiöljyä ja sekoita jauhot mukaan ja annan hetken ruskistua. Olen tehnyt tämän myös ilman rypsiöljyn lisäämistä, eli käy niinkin.

    Lisää vesi ja odottele, että kastike sakenee. Sitten vain lisää tomaattimurska ja mahdollinen kerma, jota meillä käytetään tässä kastikkeessa joskus, mutta se ei ole välttämätön. Näin aikuisen näkökulmasta kermahan on kyllä aina hyvää ;)

    Tarjoa täysjyväspagetin tai riisin kanssa. Meillä on 3,5 v. tyttö ja kohta 2 v. poika ja tykkäävät ihan kympillä! En ole mikään huippukokki, mutta täytyy sanoa, etten ole sössinyt tätä kastiketta koskaan :-)

    Kokkausiloa :)

    VastaaPoista
  16. Laura: Kiitos kivasta reseptistä. Meillä erilaiset versiot spagetti bolognesesta on lasten suurta herkkua :) Varmaan se ykkössuosikki.

    VastaaPoista
  17. Nams!! Tässä on kyllä mun mieleinen postaus :)

    Se pukkileima ei ole uusi, on vuoden tai kahden takainen jo.

    VastaaPoista