15. joulukuuta 2014

Hetkessä: Hupia ja herkkuja vol 2

Kävimme ystäviemme kanssa elokuussa kokeilemassa Insideout Room Escape peliä. Peli oli sen verran koukuttava kokemus, että jo silloin päätimme mennä kokeilemaan yrityksen uusia pelihuoneita, kunhan ne avautuvat ja löydämme yhteisen sopivan ajan.

Vihdoin sunnuntaina pääsimme jälleen pelaamaan. Pelissä pelaajat suljetaan huoneeseen ja erilaisten huoneessa olevien vihjeiden perusteella lopulta ratkeaa koodi, jolla pääsee huoneesta pois. Huoneessa on kaikenlaista rekvisiittaa, joista osa auttaa arvoitusten ratkaisussa ja osa on vain hämäystä. Aikaa on tunti ja vihjeitä voi saada 10min välein. Yritys on uusinut alkuperäistä Birthday party huonetta ja rakentanut kaksi uutta huonetta.


Pelasimme Doctor's appointment huoneen. Olipas haasteellinen huone ja jälleen siellä oli muutama ihan mielettömän makea jippo kätkettynä. Koukussa olemme edelleen. Pitäähän se kolmaskin huone käydä kokemassa! 

Ilta jatkui illallisella ravintola Sandrossa. Sandro on äskettäin kahminut City-lehden ravintola-äänestyksessä peräti kolme ykkössijaa. Itse en valitsisi Sandroa kaupungin parhaaksi ravintolaksi tai edes parhaaksi etniseksi, mutta hyvä se on. Ruoka on todella maukasta. Kastikkeissa on makua ilman liikaa tulisuutta, hummus on taatusti kaupungin parasta, jopa couscous on todella hyvää itseleivotusta leivästä puhumattakaan. Hinta-laatusuhteeltaan ravintola on minusta erinomainen. Pöytäseura poistui maha pullollaan pelkästä runsaasta pääruuasta, joka taisi olla listan kallein 24€ hinnallaan. Meillä oli Hra Kepposen kanssa enemmän aikaa ruokailuun, joten söimme pitkän kaavan mukaan.

Alkupalaksi jaoimme simpukat. Ne tarjoiltiin chilillä ja sahramilla maustetussa kermaisessa liemessä. Simpukoiden vieressä on annokseen kuuluva salaatti, couscous, leipä, hummus ja muut tykötarpeet. Simpukoiden liemi oli aivan loistava! Tänä vuonna olen syönyt kolme erinomaista simpukka-annosta, kaikkia on yhdistänyt chili ja kerma. Yhden noista kolmesta onnistuin tekemään itse.

Simpukat

Pääruaksi valitsimme molemmat saman annoksen "boulettes" eli lihapullat. Kastikkeena oli täydellinen tomaattinen harissakastike. Lihana oli luomunautaa ja lammasta. Kaverinä jälleen salaattilautanen, jossa oli myös sitä todella hyvää hummusta. Ravintolassa on muuten tarjolla paljon kasviruokaa ja luomua.


Jälkiruuat olivat Sandron heikoin lenkki. Ne eivät yltäneet samalle tasolle muun ruuan kanssa. Ulkonäöltään ne olivat hurmaavat.

Grillatut hedelmät. En pitänyt. Kreemiä olisi pitänyt olla enemmän. 

Baklava. Hyvää, mutta olen enemmän sellaisen lehtevämmän baklavan ystävä

Hra Kepposen alkudrinkki rouheassa lasissa

6 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköisiä ruokia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka oli maukasta ja sellaista konstailematonta. Kiva ja rento paikka.

      Poista
  2. Mä tykkään Sandrosta hurjasti ja lämpimästi suosittelen kokeilemaan Sandron kasvisbrunssia!

    Ai kauhea kun tuli nälkä näistä kuvista....kun lounasaika lähenee... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua houkutteli ihan mikä tahansa Sandron brunssi, kaikki kuulosti niin hyvältä :) Harmillisesti Sandron ruuat eivät vaikuta sellaiselta, jota meidän pojat söisivät, niin ei ehkä kannata mennä koko perheen voimin :(

      Poista
  3. Onpas Sandrossa hyvännäköistä ruokaa. Ja annoksetkin näyttävät olevan ihan kohtuullisen kokoiset. ;-) Mutta nuo jälkkärit eivät oikein näytä houkuttelevilta. Jos jälkkärit ovat huonoja, mulle jää koko ravintolasta vähän huono maku...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka oli maukasta ja annokset reiluja. Kyllä minusta niiden takia kannattaa Sandrossa käydä. Minusta monen etnisen ravintolan kompastuskivi on jälkiruuat. Tuo yleinen vika oli Sandrollakin :( Tästähän olen tehnyt hätiköityjä johtopäätöksiä, että siinä missä eurooppalaiset keittiöt häviävät vaikka japanilaiselle, intialaiselle, niin jälkiruuissa ohi kiilataan tuntuvasti.

      Listalla olisi vielä ollut suklaakakkua, mutta sitä emme kokeilleet. Itse teen keskustassa välillä niin, että jälkiruuan tarjoaa Fazer :)

      Poista