27. elokuuta 2013

Kremlin ympärillä

Palaan vielä Moskovan tunnelmiin ja niihin varsinaisiin nähtävyyksiin.

Lipputarjonnasta huolimatta päädyin kiertelemään Kremliä ulkopäin. Sen ympärillä on kaunista puistoa, johon muuri luo helteisenä päivänä ihanat varjot. Varjoisalta penkiltä on hyvä tarkkailla turistiryhmiä ja paikallisia vanhoja herrasmiehiä.

Kuvassa näkyy tyhjänä penkki, jolla kävin kahdesti istumassa. Takana on yksi Kremlin torneista ja sen alla luikertelee jono johonkin Kremlin nähtävyyksistä.



Seuraavassa kuvassa näkyy paremmin Kremlin muuria ja sen lisäksi tuntemattoman sotilaan muistomerkki.




Kuuluisin Kremlin torneista Spasskaja-torni.



Punainen rakennus keskellä on Venäjän valtion historiallinen museo. Sinne menon sijaan lorvehdin kuvan oikean reunan kahvilassa rakennuksia ihmetellen. Olisi varmaan pitänyt edes pikaisesti vilkaista tuota museota.



Osa Punaisesta Torista oli suljettu. Sinne oli tulossa joku mieletön iltashow soittajineen ja tanssijoineen. Ainakin videoscreenin mainoksen perusteella show on upea.


Punaisen Torin päässä on Pyhän Vasilin katedraali.
Oli niin paha vastavalo, että kuville piti etsiä uudenlaisia kulmia.





Kirkkoon kävin ostamassa pääsylipun. Yleisesti ottaen liput olivat varsin maltillisesti hinnoteltu. Kirkko oli 250 ruplaa.

Väri-iloittelu jatkui sisällä.



Toinen toistaan hienompia ikoniseiniä



Vierailuni Pyhän Vasilin katedraaliin kruunasi paikallisen kuoron myynninedistämistaktiikka. Kiipesin portaita ylös ja sieltä kuului gregoriaaristyyppistä aivan mahtavaa laulua. Ihoni meni kananlihalle. Paikallisen kuoron neljä edustajaa olivat laulamassa ja myymässä CD:tään.


Moskovan nähtävyyksissä olisin helposti voinut viettää useita päiviä lisää. Näiden keskustan paikkojen lisäksi ehdin käydä myös moskovalaisessa luostarissa hotellini lähellä. Sekin oli aivan hurmaa paikka.

Vieläkö kestätte Moskovaa yhden luostaripostauksen verran?


PS. Lentofirmathan hakevat lentoemojen pukuihin kilvan neutraalia ja modernia lookia. Mutta mitäs pidätte tästä? Aeroflotilla mennään vasaralla, sirpillä ja neuvostopunaisella :)


11 kommenttia:

  1. Huikeita rakennuksia kyllä! Ite en oo koskaan matkustanu tukholmaa kauemmas mut on mukava katsella toisten matkakuvia :)

    VastaaPoista
  2. Siilis:
    Moskovassa on kyllä komeita rakennuksia. Aika usein noita vanhoja mahtikokoisia pytinkejä katsellessa käy mielessä, että kuinka monta rakennustyömiestä on aikoinaan kuollut tai vammautunut ja keneltä ne verorahat on satoja vuosia sitten revitty rakennustyöhön :(

    Tukholma on kyllä kiva ja kaunis kaupunki. Ja lapset yleensä viihtyvät laivalla paremmin kuin hyvin :)

    VastaaPoista
  3. En olisi arvannut, että Moskova on noin siistin ja hienon näköinen. Kiva, kun ehdit näkemään kaupunkia muutenkin kuin hotellia etsiessä. Minä pidän näistä matkajutuistasi. Haaveissani olisi löytää työ, jossa näkee maailmaa.
    -Noora

    VastaaPoista
  4. -Noora:
    Moskovan keskusta-alue oli tyylikäs ja siisti, ja hyvät palvelut matkailijalle.

    Toivottavasti löydät mieleisen työn ja pääset näkemään uutta. Tein itse aikoinaan pitkään matkatöitä ja pidin siitä. Sen haittapuoli on, että ohjatut harrastuksen ja sosiaaliset suhteet kärsivät. Nykyiseen ison perheen elämään ei meinaa matkatyö mahtua mitenkään.


    Ä.Hupulainen:
    Jännä ja komea paikka. Kaveri kysyi, että harmittiko kun et ehtinyt kiertelemään kaupoissa. Kuulostin varmaan oudolta, kun sanoin että eniten harmittaa se, että en päässyt katsomaan balsamoitua Leniniä :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä kestän, lisää vaan näitä on kiva lukea.

    VastaaPoista
  6. alma/anette:
    Kiva :)
    Itse tykkään katsella matkakuvia. Jopa niin paljon, että siitä on takavuosina irvailtu :) Nyt olen innostunut tuijottamaan myös ruokakuvia.

    VastaaPoista
  7. Sulla on aina vaan niin ihania reissukuvia! Ja mä vaan möllöttelen täällä kotikulmilla =(

    En oo muuten koskaan pelännyt lentokoneessa niin paljon kuin AerofloPilla lentäessä

    VastaaPoista
  8. Vera:
    hih, AeroFlop :)
    Tämä oli minulla ensimmäinen lento AeroFlopilla, meni ihan sujuvasti. Olen 90-luvulla lentänyt MUK airlines puulaatikolla, sen jälkeen kaikki lentoyhtiöt ovat tuntuneet ihan mukavilta. Yritän kyllä sitkeäsi pysyä eurooppalaisten lentoyhtiöiden kyydissä.

    VastaaPoista
  9. Kerran lennettiin Moskovasta Mumbaihin noin 1500-2000m korkeudessa koko matka, kun ei kone noussut korkeammalle. Ekaks kyllä pyörittiin puolisen tuntia Moskovan yllä, koneen putoillessa alaspäin välillä nopeasti ja epätoivoisesti yrittäessä nousta. Hirveä hurina kuului moottoreista, mutta ei se kone vaan noussut korkeammalle. Lentoemännätkin istui ihan hiljaa paikoillaan, yks nieleskeli ja katteli varpaitaan, samalla puristi tuolinsa käsinojia. Ja ennenkun päästiin matkaan niin bussilastillinen mekaanikkoja korjas sitä konetta pari tuntia meidän istuessa koneessa =)

    VastaaPoista
  10. Vera:
    Hui kauheeta! Olisin ollut itsekin kauhuissani tuossa kyydissä! Varmaan olisin joutunut kiskaisemaan turruttavan vodkahumalan.

    Se on vaan siitä huono homma, että kun kerran penkkiin itsensä plaseeraa, kyydistä ei pääse kesken pois, vaikka kuinka mieli tekisi.

    Ilmeisesti AeroFlop on parantanut kalustoaan, nyt se ei minusta eronnut muista lentoyhtiöistä. Paitsi noiden lentoemäntien hattujen ja sirppi/vasara-pukujen osalta :)

    VastaaPoista