28. heinäkuuta 2023

Loman hommat, herkut ja huvit

Loma alkaa lähestyä loppuaan. En aivan osaa sanoa, että mitä mieltä olen tästä lomasta. Ehkä odotin enemmän. Lomaa on varjostanut selkäkipu. Nyt kolmannella lomaviikolla selkäkipu on ollut pahimmillaan. Hra Kepponen joutui jäämään kotiin vahtimaan ja auttamaan matikan kertauskurssia käyvää esikoista. Hra Kepponen ei päästänyt minua selän vuoksi mökille, onneksi kuopus lähti kaveriksi. mökillä kaikki kolme projektia ovat vielä kesken, selkä on estänyt monta hommaa. Olen yrittänyt hyödyntää nuorisotyövoimaa sekä ulkopuolista maksullista työvoimaa. Toisaalta kaikki projektit ovat pitkällä ja ainakin kaksi on valmistunee elokuun aikana. 

Terassin katto ja kaiteet valmiina ja lattia käsitelty kerran. Olen sitä muutaman päivän katsellut ja päätin vetää sen toiseen kertaan. Katon ja tolpat maalasi palkallinen apulainen

Tämä perhanan halkoliiteri on elämäni toiseksi tympein maalauskohde

Halkoliiteri on osoittautunut varsinaiseksi murheenkryyniksi. Appi oli hankkinut pensselin maalausta varten. Se jätti sileään lautaan niin ikäviä jälkiä, että palkattu apulainen sanoi ettei maalaa noilla välineillä lainkaan :) Käytiin ostamassa parempia välineitä ja yritetään kuopuksen kanssa saada ainakin kolmea sivua maalattua. Voi olla, että joudun maalaamaan sitä kohta minirullalla, joka on tarkoitettu oikein liukkaille sisäpinnoille. Pakko tunnustaa, että tätä ennen en ole joutunut perehtymään erilaisiin teloihin ja eri karkeuksisiin rulliin. Yleensä olen aina ostanut jonkun välineen maalin kanssa yhdessä eikä ole aikaisemmin käynyt niin, että työväline olisi hommaan sopimaton.

Rannan oleskelualue ei etene kuin haaveissani. Korotus rannan huoltotiestä on aikamoinen. Nyt on vähän tuumaustaukoa, että miten tästä eteenpäin. Keskeneräinen oleskelualue vähän korpeaa, mutta samalla olen siitä iloinen. Oleskelualueelta on kauniit näkymät ja tulevaisuudessa avaan niitä vielä lisää.

Olen kyllä nähnyt kutsuvampiakin oleskelualueita :D

Traktorointihommia

Sitten hommista herkkuihin ja huveihin. Ystäväni Tiina houkuttelin minut kanssaan katsomaan Mamma Mia musikaalia Kaivopuistoon. Olin etukäteen ajatellut, että tuskin menen sinne. Koska en pitänyt ajatuksesta, että en näe näyttelijöiden ilmeitä muuten kuin isojen screenien välityksellä. No, niinhän se oli. Meillä oli paikat keskeltä riviltä 18, toki jos olisimme varanneet liput aikaisemmin olisimme saaneet paikat vielä lähempää lavaa. Tuolit oli vielä aseteltu niin tiukkaan, että persaus otti kiinni vieressä istuvan ahteriin. Esiintyjät olivat raudanlujia ammattilaisia, joten se puoli oli kunnossa. Tämä kokemus vahvisti sitä, että minä en noille suurtuotannoille lämpene ja haluan katsoa musikaalini teattereissa jatkossa - ja riittävän lähellä lavaa. Kiva ilta meillä kuitenkin oli, vaikka sellainen haltioituminen tai vaikuttuminen puuttuikin.


Screeniltä näkyy näyttelijöiden ilmeetkin



Meidän Mamma Mia reissu osui samalla päivälle jolloin Biden vieraili Helsingissä. Sen takia en uskaltanut lähteä autolla mökiltä kaupunkiin. Tulin julkisilla ja matkaan tärvääntyi 2 tuntia. Jäin Kampissa niin pahaan mottiin, että viimeinen 1,5km piti kulkea Uberilla, kun selkä ei kestänytkään kävelyä. Kävimme syömässä Maxillissa ja ruoka oli erinomaista!

Nieriää, parsaa, uusia perunoita ja korvasienikastiketta. Superhyvää!

Tapasimme Hra Kepposen serkun vaimon Elenan ja hänen tyttärensä Espoossa rantakahvilassa. Hra Kepposen serkku oli vielä Sveitsissä töissä ja Elena tuli lapsien kanssa edeltä anoppilaan kesäloman viettoon. Elenan kanssa ehdimme vielä käydä kahdestaan kaupungilla lounaalla ja parantamassa maailmaa. Söimme lounaan Pompierissa Espalla ja se oli erinomainen ja palvelu niin hyvää. Näitä lounaita voi sitten muistella, kun työt alkavat ja lounas on tähteitä tai mikrokeitto.

Minä ja vuoden ikäinen Elli rantakahvilassa. Elli saanut nimensä Hra Kepposen ja hänen serkkunsa mummin mukaan.

Elenan kanssa lounaalla


Teimme pienen kierroksen keskustassa

Hra Kepposen veljen perhettä tapasimme mökillä. Tein toistaiseksi kesän aioan mansikkakakun. Tosin hieman oikaisin ja käytin Pirkan valmista kolmikerroksista kakkupohjaa.

Serkukset 

Välissä mansikkasurvosta, banaania ja kermavaahtoa

Serkukset uimassa

Serkkuni poika pääsi heinäkuussa ripille ja saimme kunnian osallistua hänen juhliinsa. Serkkuni vaimo oli itse leiponut tarjoilut ja johan oli notkuvat herkkupöydät jälleen. Unohdin kysyä lupaa rippilapsen kuvan julkaisuun, tykkäisin tallettaa kuvamuistoja tänne blogiin.

Juhlimassa, tällä kertaa neljän hengen porukalla

herkkuosastoa

Erinomainen mansikka-raparperi Britakakku

Rippilapsen isosiskon leipomat macaronit

Kolmen suklaa kakku on taivaallista

Oli suolaisiakin herkkuja, kuten karjalanpiirakoita ja lohipiirasta

Voileipäkakku

Skagen rörä

Meidän syömänuoriso alkoi miettimään, että miten he saisivat juhlien emännän toimittamaan meille cateringin palveluita :) 

Oli kiva nähdä myöskin setääni juhlissa. Se, että Suomi on pieni maa, osoitti paikkansa pitävyyden jälleen. Rippilapsen kummien tytär tunsi meidän esikoisemme. Heillä on yhteinen kaveri ja ovat olleet samoissa bileissä. 

Kuopuksen kanssa kävimme Kirkkonummen BistroOmat ravintolassa hampurilaisilla. Viikko on muuten mennyt vähän vaatimattomimmilla eväillä. Kuopus on syönyt spagetti bologneseä ja minä ostin kahvilasta 2l jauhelihakeittoa pullanhakuretkellä, kun myivät lounaan ylijäämät pois. Voi olla, että ensi viikolla meille kummallekkaan ei maistu jauheliha.



Nyt kun olen kaksi tuntia kirjoitellut, että mitä kaikkea erinomaista olen syönyt ja keitä läheisiäni olen tavannut, niin eikai tälläistä lomaa voi haukkuakkaan. En tiedä ehdinkö rentoutumaan tarpeeksi, mutta töitä en ole ajatellut sekuntiakaan. Mieli on ainakin ollut irti normikuvioista. 

Yksi asia lomassa jäi harmittamaan. Oli tarkoituksena, että isäni tulee kanssani mökille viimeisenä lomaviikkonani. Isäni sai niin pahan säärihaavan, että mökkeily jäi haaveeksi. Tämä asia olisi saanut mennä ihan toisella tavalla.

Viimeisen lomaviikonlopun kunniaksi meillä on mökillä halkotalkoot. Minä en tosin voi selkäni takia nostella yhtään mitään. Saa nähdä saadaanko ketään nuorisosta rekrytoitua enää kesän viimeiseen talkoisiin. Meillä kaikilla alkaa olla talkooväsymystä. Me kuopuksen kanssa yritämme vielä perjantaina saada halkoliiterin ja terassin toisen kierroksen maalausta valmiiksi.

Kivaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!


17 kommenttia:

  1. No voihan selän pahalainen... silti nostan hattua asenteellesi ja mielellesi... nautit ja arvostat yhteistä aikaa läheisten kanssa (vaikka ikävä kyllä isäsi kanssa se ei NYT onnistunut) - yhteistä syömistä... hih.. ihanaa, että on toinenkin perhe, jolla on aina ruoka mielessä.... olen luullut, että me olemme ainoat laatuaan... ylikorostunut suhde ruokaan...Kaikesta teidän tekemästä, urakoista ja niiden mittakaavoista hengästyin jo lukien.... hatunnosto niillekin.. antakaa aikaa... kyllä ne valmistuu, kun on noin kova tahtotila... keho vaan anoo jo stoppia...
    Minäkin nautin intiimeistä pikkuteattereista... festarit-isot lavat ja screeninäkymät ei ole mun juttu. Ihmettelin Jukolan viesteissäkin väkeä, joka makuupusseineen valloitti isoimpien screenien edustat... paikanpäälle mennään, mutta "telkusta" katsotaan. Ehkä olen vanhanaikainen...
    Mutta hei... nyt on pakko mainita, että Malawilla, Mulanjeella on Porkkalanniemen "pimppiluola-kaveri" - ehkä löydämme sen....
    https://www.youtube.com/watch?v=03Gpvin3NsQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä poikien yleisin kysymys on, että mitä ruokaa on tänään ja seuraavaksi yleisin, että mitä ruokaa on huomenna :D :D :D

      Noitten maalaushommien viimeistelyyn on sellaista painetta, että pitäisi olla sateettomia päiviä. Nyt kun klo on 14:30 olisi nuorisotyövoima vihdoin valmis aloittamaan, mutta näyttää siltä, että kohta saataa :(

      Hih, ihan selvästi on Malawilla Högbergetin sukulainen. Näyttää tosin isommalta Malawissa :D

      Poista
    2. Mun keskimmäinen ajaa mut välillä hulluksi kun ruokaa ottaessaan kysyy mitä ruokaa on huomenna. Ihanasti meillä nykyään usein huomenna on samaa kuin tänään.

      Poista
    3. Meillä on ruuan menekki sellainen, että samaa ruokaa riittää harvoin koko perheelle seuraavaksi päiväksi. Etätyöläiset ja ne, jotka eivät ehdi perheen yhteiselle aterialle, syövät viikolta jääneet tähteet :)

      Poista
    4. Meilläkin tämä mahdollistui vasta kun perhekoko pieneni. En osannut tehdä tooosi riittoisia ruokia.
      Sun loma tosiaan kuulosti varsin ahkeralta, että saat olla ylpeä.

      Poista
  2. Hyvän kuulloinen loma näin ainakin blogipostauksiesi perusteella, mökkeilyä, työleiriä, herkkuruokaa, läheisten seuraa! Sama agenda oli täällä, vaikka näin 2 viikon työrupeaman jälkeen, loma tuntuu vain kaukaiselta ....(ensi kesän) haaveelta! Kesäiloa sinne hurjasti ja tsemppiä ensi viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä 👍 Kaikki työasiat ovat sentään tyhjentyneet päästä pois loman aikana, vaikka sellainen levännyt olo ei olekaan. Mielelläni olisin vielä lomaillut viikon lisää ja tuijotellut tyhjyyteen 😆 Ihan kiva oli tämäkin loma ja olen uinut todella paljon.

      Kivaa kohta alkavaa uutta viikkoa☀️☀️☀️

      Poista
  3. Monipuolinen loma; ihmisiä, maisemia, herkkuja, ruumiillista työtä... Parhaassa tapauksessa tulee ikävä takaisin työelämään ja kokee paluun lepona 😀🙃

    Toinen toistaan ihanampia kakkuja ja muita ruokia. Mansikkakakku kruunaa kesän 🍓 ehdottomasti.

    Selkäkipu on kauhea riesa. Sain omani kuosiin kesän 2017 aikana kun kävin 7 kertaa kiropraktikolla, joka muun muassa suoristi selkärankani. Sitä ennen olin kärsinyt vuosia.

    Pari erinomaisen onnistunutta kuvaa; Suurkirkko tuosta kuvakulmasta ja teidän perhekuva neljällä hengellä. 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoriso tykkää ottaa selfiet kunnolla yläviistosta. Sit kun melkein 190cm pitkäkätinen ottaa kuvat niin ne ovat todellakin yläviistosta. Omat mitat eivät noihin kuviin riitä 😆😆😆

      Lomaa mahtui paljon kaikenlaista, mutta olisi pitänyt ehtiä makoilemaan enemmän. Olen aika hyvä siinä, vaikka tämä loma antaa erilaisen kuvan minusta lomailijana 🙈 Minulla on vielä yksi viikon loma sykselle suunnitteilla, jolloin aion ottaa todella rennosti.

      Poista
  4. Meidän mökillä on ikävän kivikkoinen uimaranta ja uimaan onkin täytynyt mennä jotkin jalkineet jalassa tai pulahtaa suoraan laiturilta. Nyt ollaan saatu tehtyä kolme metriä pitkä ja 30cm leveä hiekkapohja, jota pitkin on ihana paljain jaloin tallustella uimasyvyyteen. :D Hiekkarantaprojektia hidastaa, että mökille on kulku veneellä, joten rantahiekka täytyy kuljettaa mökille muutama sangollinen kerrallaan.

    Ihania herkkuja juhlissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiekkapohja olisi kyllä Ihana. Meillä on sellainen vähän pehmeä pohja rannalla. Kun pojat olivat pieniä teimme heille sellaisen kahlailualueen rantaan. Nyt menemme kaikki uimaan laiturilta, joten tällä kertaa laitamme hiekkaa vain rantakaistaleelle.

      Kivaa alkavaa uutta viikkoa ☀️☀️☀️

      Poista
  5. Harmillista, että loma ei ole sujunut ihan toiveiden mukaan, vaikka tosi paljon kivaa tekemistä lomallasi tuntuu kuitenkin olleen. 😊 Terveysongelmat ovat aina niin ikäviä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva lomahan tämä on ollut kuitenkin, vaikka ydinosaamiseeni eli laiskotteluun jäi liian vähän aikaa 😆😆😆 Sit kun projektit ovat valmiita, niin on varmaan voittajafiilis. Tosin ei olisi ensimmäinen kerta, kun projekti valmistuukin vasta vuoden tai kahden päästä 😆

      Poista
  6. Mainiolta lomalta vaikuttaa minusta!

    Hyvä loma on sellainen, jossa projekteista jää jokin vähän kesken. Silloin ei ole hurahdettu siihen suoritustahtiin, mitä ennen lomaa työkiireissä on vielä ajateltu. Eli hienosti lomailtu!

    Peukkuja selän mahdollisimman nopealle kuntoutumiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma oli kiva, mutta erilainen kuin aikaisemmat lomani. En ole ikinä viettänyt suurinta osaa lomasta tehden fyysisiä hommia :D Sitten kun nuo hommat valmistuvat, niin on varmaan ihan voittaja fiilis. Jos selkä olisi ollut kunnossa ja sää soveliaampi maalaamiseen, niin helposti olisi voinut käydä niin, että hommia olisi tullut painetta hampaat irvessä. Nyt tahti oli sopivampi.

      Kivaa viikkoa!

      Poista
  7. Meilläkin on ollut kaikenlaisia mökkiprojekteja ja kroppa huutaa ns. Hoosiannaa, jos näin saa sanoa.. Minullakin tuo selkä kenkkuilee päivittäin enemmän ja vähemmän. Silti ei osaa lopettaa ajoissa, tai jättää asioita tekemättä. Etenkin aamuisin on ihan järkyttävä olotila, kun ei saa heti edes suoristettua itseään. Kyllä se siitä sitten taas lähtee hissukseen käyntiin.
    Onko tuo Brita -kakku monikerroksinen, näyttää niin korkealta?
    Olisi kiva saada aina kaikki projektit päätökseen nopeasti, mutta tuleehan noita kesiä vielä myöhemminkin :)
    Toivottavasti isäsi säärihaava paranee nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota varovaisesti selkäsi kanssa, jotta säästyisit pahemmilta vaivoilta. Minullehan tuo selkävaiva tuli sitten kuitenkin maalaamisesta. Vieläpä siitä osasta, jossa ei pitänyt olla kiertoliikettä. Kun fysioterapeuttini pyysi minua demonstroimaan, että kuinka sen maalauksen tein, tajusin samantien, että tulihan siinä todella pieni kiertoliike. En tajunnut tauottaa tarpeeksi, kun eihän se siinä tehdessä tuntunut. Lattian petsaus otti selkään sen verran pahasti, että sitä tein 30min työtä ja 30min lepoa taktiikalla.

      Britakakussa taisi olla kolmekerrosta.

      Poista