8. helmikuuta 2022

Hra Kepposen synttärit

Tammikuun loppupuolelta on alkanut ketju peruuntuneita kivoja juttuja omista menoista koko perheen menoihin. Erona edelliseen talveen yritän järjestää jotain pientä kivaa koronasta huolimatta. Kun tapaamiset peruntuu ja laskettelusäät ovat surkeat, niin on korkea aika edes syödä vähän paremmin. Atrian vanha mahtava slogan "Hyvä ruoka, parempi mieli" on meidän perheessäämme niin totta. Päätin, että juhlistamme Hra Kepposen synttäreitä. Meillä juhlitaan lähinnä vain poikien synttäreitä - ja niitäkin aika pienimuotoisesti.

Esikoinen lupasi tehdä isälleen amerikkalaisia pannukakkuja synttärilahjaksi sunnuntaina. Viikko oli aika raskas ja olin lauantaina jotenkin alamaissa. Esikoisella kolotti omaa herkkuhammasta ja hän ehdotti, että voisi tehdä amerikkalaiset pannukakut jo lauantaina. No, mikä ettei. Ennakkosynttäriherkut mahdollistaa tietenkin toiset herkut varsinaisena juhlapäivänä. Elämä tuntui huomattavasti mukavammalta pannariannoksen äärellä sekä sen jälkeen.

Amerikkalaisia pannukakkuja, pensasmustikoita, banaania ja kuusenkerkkäsiirappia

Varsinaisena juhlapäivän aamuna oli tarjolla vähän parempaa aamupuuroa, eli päälle tuoreita marjoja. Esikoinen tekaisi täyden smoothiet koko perheelle.

 
Keskimmäinen tuumasi isänsä synttäripäivänä, että kyllähän hänenkin pitäisi isiä jotenkin muistaa ja hän päätti leipoa mokkapaloja synttäri-illalliselle. Minä ja kuopus lähdimme käymään sunnuntaikahveilla vaarilla. Yritän ehtiä käymään viikonloppuisin moikkaamassa vaaria. Nuoriso lähtee mielellään mukaan vaarille. Nuorison osalta pitää aina miettiä, että kuka on ehtinyt huidella missäkin ja millaisessa porukassa ja minkälainen on mahtanut olla altistumisriksi koronalle. Harmillisesti usein on parempi kuitenkin jättää nuoriso kotiin.
 
Pullakahvit vaarin luona

Paluumatkalla kuopus mietti, että miten hän voisi muistaa isäänsä. Päädyimme ostamaan kukkia. Kukat ovat muuten olleet todella kestävää lajiketta, vielä viikon päästä kippu on erinomaisesssa kunnossa. Leikkokukat maljakossa ilahduttavat minua joka päivä, kun etätyöpisteeni on keittiön pöydän ääressä. Illalliseksi laitoimme synttärisankarin kanssa yhdessä yrttisiä lanttiperunoita, porsaan filettä, bearnaisekastikeetta ja tuorepinaattisalaattia. Lanttiperunat ovat tällä hetkellä yksi suosikkilisukkeistamme ja niitä tehdään melkein joka viikko.

 
Minä olen kehno lahjanostaja ja yleensä mies saa minulta lahjaksi ravintolaillallisen tai kakkukahvit. On ollut myös synttäreitä, jolloin olen vasta iltapäivällä muistanut mieheni synttärit ja äkkiä käynyt kaupasta ostamassa pullat. Olen unohtanut jokaisen perheenjäsenen synttärit, myös omani. Minä olen tosi huono keksimään lahjoja, mutta tänä vuonna sain lahjaidean. Ostin itselleni luonnonvesi- ja etenkin avantouintiin uuden kylpytakin. Samalla sain ajatuksen ostaa Hra Kepposelle todella kulahtaneen kylpytakin tilalle uuden ja paljon tyylikkäämmän.
 
Synttärikukat ja -lahja

Jälkiruuaksi nautiskelimme keskimmäisen tekemistä mokkapaloista. Pienimuotoinen synttärijuhlinta toi kivaa vaihtelua tammikuuhun koko perheelle. Minusta parasta oli se, että kaikki pojat osallistuivat aktiivisesti.

Synttärimokkapalat

Jos kaikki menisi erittäin onnekkaasti, niin meidän seuraavat juhlat ovat rippijuhlat. Minua jännittää ja vähän huolestuttaakin riparin toteutuminen hiihtolomalla. Jos ripari onnistuu, niin sitten voinkin alkaa jännittämään, että millaisia juhlia on tänä korona-aikana mahdollista järjestää. Mahdollisten juhlien järjestämistä olen päättänyt hankaloittaa siten, että tarkoituksenani on mennä pohjoiseen pariksi viikoksi ja palata vasta viikkoa ennen juhlia. Järkevä perheenäiti jäisi kotiin siivoamaan ja valmistelemaan juhlia, mutta minulla on niin hirvittävä matkakuume, että en taida pysty sanomaan ei mahdollisuudella hiihtää ja lasketella pohjoisessa etätöiden yhteydessä. 

Kivaa alkanutta viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Ihanat synttäriherkut teillä!! Lanttiperunoita pitää ehdottomasti testata....

    Pidän peukkuja riparin toteutumiselle ja sille, että riparijuhlat onnistuvat edes kohtuulliselle määrälle ihmisiä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanttiperunat ovat hyviä. Viipaloi perunat uunipellille, päälle vähän öljyä ja mausteita ja noin 20min, 225 asteisessa uunissa. Maustamista voi varioida oman maun mukaisesti. Jämät voi mikrottaa ja maistuvat niinkin.

      Toi ripari aiheuttaa jännitystä. Majoitustiloissa kehnot mahdollisuudet sairastuneen eristämiseen, jolloin potilaan pitäisi sitten siirtyä leiriltä pois. Aiheuttanee aikamoisia logistisia ponnisteluja leirin vetäjille ja myös vanhemmille. Toivottavasti kaikki menisi hyvin ja poika nauttisi leiristä ja saataisiin jotkut juhlatkin kasaan.

      Poista
  2. Minäpä kerron mitä tuli ensiksi mieleen: verkkokalvoille jäänyt kuva univormuun pukeutuneesta herrasmiehestä tarjoilemassa nimeltämainitsemattomalle 50 -vuotiaalle juomia. Ajattelin heti otsikosta, että onko nyt vastavuoroisuuden aika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hra Kepponen oli kyllä minun 50v juhlien työn sankari. Hän jaksoi koko pitkän päivän toimia butlerina.

      Minä järjestin Hra Kepposelle 50v juhlat hänelle lahjaksi. Pääsin kyllä järjestelyissä helpommalla. Synttärit olivat korona-aikaan ja ketään ei uskallettu kutsua juhlimaan oman perheen lisäksi. Juuri ja juuri uskaltauduimme ravintolaan :)

      Hra Kepposen synttäreistä täällä https://pikkukepponen.blogspot.com/2021/02/hra-kepponen-50v.html Pientä vastavuoroisuutta on siis suoritetty!

      Poista