2. tammikuuta 2022

Ystävälle yllätysjuhlat

Hyvää alkanutta Uutta Vuotta!

Aloitan vuoden 2022 muistelemalla vielä mennen vuoden juttuja. Vielä on parikin juttua kirjoittamatta viime vuoden kohokohdista kuten ystäväni Ilonan 50v synttäreistä. Ilona siis täytti joulukuussa 50v. Koronalukujen noustessa huimaa vauhtia oli aivan selvää, että Ilona ei voi järjestää mitään isompia juhlia ainakaan varsinainen syntymäpäivän tietämillä. Ilona oli myös toivonut, että voisi olla varsinaisena synttäripäivänä jossain muualla kuin kotona. Niinpä järjestimme uimaporukan kesken Ilonalle yön yli "yllätys"synttärijuhlat. Ilona siis tiesti, että juhlat on tulossa, mutta juhlien sisältö pysyi salaisuutena.

Aika vaikea oli suunnitella neljän hengen juhlia joulukuuksi ja keksiä jotain spesiaalia, etenkin kun koronan vuoksi päätimme vältellä kaikki yleisötapahtumat. Toivoimme, että synttäreihin voisi yhdistää edes jotain ulkoilua, todella mielellään uimista tai edes saunomista ja tietenkin hyvää ruokaa. Pitkän pohdinnan ja googlailun jälkeen keksin meille aivan täydellisen majapaikan. Porvoolainen majoitusyrittäjä Ida-Maria vuokraa huoneita ja huoneistoa myös Porvoonjoen vanhoissa makasiineissa. 

Synttärisankari hämärtyvässä Porvoossa

 Porvoon kauppojen joulutunnelmaa

Ainakin minua Porvoon vanhat makasiinit ovat aina kiehtoneet. Joskus on jonkun ravintolan pihalta ollut mahdollisuus päästä makasiinin eteen kuvaamaan ja kävin siellä joka reissullani niin pitkään kuin se oli mahdollista. Nyt meillä olisi siis mahdollista sekä majoittua että saunoa rantamakasiinissä. Siinä on minusta jotain todella spesiaalia. Arvelimme Sirpan kanssa, että jos se tuntuu meistä spesiaalilta, niin kyllä varmasti myös Ilonastakin.

Suloinen majapaikkamme Bed & Breakfast Ida-Marian Paakarintupa

Ilonan juhlapäivä alkoi siten, että Sirpa haki Ilonan kotoaan vei hänet hierottavaksi minun luottohierojalleni ja sen jälkeen lounaalle. Sitten rouvat ottivat suunnaksi Porvoon ja Ilona pääsi tekemään vähän viime hetken jouluostoksia ja nauttimaan Porvoon tunnelmasta. Minä lopetin työt aikaisemmin ja suuntasin ensimmäiseksi hankkimaan synttäriherkkuja porvoolaisesta erinomaisesta Cafe Cabrioletista. Kyseinen kahvila voi jäädä monelta Porvoon matkailijalta kokematta, koska se sijaitsee uuden keskustan puolella. Kannattaa poiketa siellä.

Cafe Cabrioletin kakkutiski ei edes mahtunut kokonaan kuvaan

Synttärit jatkuivat majapaikassamme kuoharilla ja pienellä suolaisella naposteltavalla.

Paakarin tuvan tunnelmallinen alakerta, yläkerta on avoin makuuhuonetilaa

Näkymä keittiöstä olohuonetilaan

Ilonan juhlapöytä
 
Paakarin tuvan yläkerrassa on sängyt neljälle
 
Pienen naposteltavan jälkeen olikin aika siirtyä saunomaan ja saunalle saapui myös ystävämme Otilia. Tänä vuonna aikaisin tullut talvi esti aikeemme pulahtaa Porvoonjoessa. Se oli varsin harmillinen juttu, olisi ollut niin kiva uida Porvoonjoessa. Uimisen sijasta istuskelimme vilvoittelemassa makasiinin parvekkeella. Vesi solisi ränniä pitkin puroon ja oli hämärää ja utuisen tunnelmallista. Varsainen sauna oli pieni ja ehkäpä suorastaan vaatimaton, mutta vilvoittelupaikat nostavat kokemuksen aivan eri tasolle.

Juhlavieraita vilvoittelemassa
 
Minusta tässä vilvoittelupaikassa oli aivan omanlaisensa tunnelma ja tämä kuva synttärisankarista on jotenkin suorastaan eksoottinen. Ei kovin monessa paikassa pääse tälläistä kokemaan. Sauna itsessään on pieni ja hieman vaatimaton ja löylyyn ei meinannut mahtua edes naista kerrallaan.

Päivänsankari uimaportaiden päässä

Saunarakennus ja pihapiiri päivänvalossa

Saunarakennus ja pihapiiri päivänvalossa

Saunan jälkeen kävimme illallisella Salt-ravintolassa. Samassa tilassa toimi aikoinaan Vanha Laamanni ravintola, joka oli minun ja Hra Kepposen suosikkeja. Saltin alkupalasta tykkäsin tosi paljon, pääruuaksi valitsemani nieriä osoittautui tavanomaiseksi annokseksi. Saltin suhteen minusta ravintolan hinta-laatusuhde ei ollut aivan balanssissa. Todennäköisesti seuraavalla kerralla valitsisin jonkin toisen ravintolan. Öinen Porvoo sen sijaan oli taas hyvin vaikuttava. Kaupungilla ei ollut ketään liikkeellä ja kävelimme täysikuun valossa tunnelmallisilla kujilla oman porukan kesken. Porvoo on aina ollut minulle paikka, joka saa miettimään historiaa ja kuvittelemaan millaista elämä on ollut vuosisata tai kaksi sitten Porvoossa.



Maittavan aamiaisen söimme Raatihuoneentorin reunalla. Maisema ikkunoista on ihana. Vanhan keskustan yllä oli sellainen kaunis vaalea aamun sinnerrys.

Aamiaismaisema

Porvoon suloisuuden keskellä maha täynnä aamiaista tulee selfiestäkin parempia :)

Vielä lopuksi Porvoo järjesti synttärisankarille huikean joulukuisen auringonpaisteen. Synttäri-illan kakkupalat olivat niin hyvät, että Ilona ja Sirpa menivät vielä Cafe Cabriolen kautta kotimatkalle. Minusta meillä oli kerrassaan ihana minireissu! Olimme Sirpan ja Otilian kanssa tyytyväisiä, että saimme tarjottua Ilonalle uuden ja spesiaalin kokemuksen. Olemme jo puhuneet, että voisimme palata Porvooseen porukalla uimaan Porvoonjokeen, katsotaan että kuinka saisimme sen toteutettua. Majoitus vanhan kaupungin majapaikoissa on kalliimpaa kuin monessa hotellissa, mutta minusta ei ylihinnoiteltua ja minulle tuollaisissa vanhoissa tiloissa yöpyminen on elämys.

Suosittelen kokemaan Vanhan Porvoon charmin turistisesongin ulkopuolella. Silloin kun mukulakivit kadut täyttyvät vierailijoista Porvoo ei pääse samalla lailla edukseen eikä johdata ajatuksia menneisyyteen verrattuna hiljaisempiin aikoihin.



Joulukuun aurinko oli niin kirkas, että sen suuntaan oli mahdoton katsoa. Se paistoi kuitenkin niin alhaalta, että oli mahdollista blokata kirkkause kännykällä ja kädellä :)


10 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän ihanat synttärit järjestitte! Mun oli pakko kirjoittaa ylös tuo paikka ja majoittaja siltä varalta että joskus menisin itsekin.
    Olette te taitavia juhlistajia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Majoitus oli minusta aivan ihana. Aloin jo haaveilemaan, kuinka ihanaa olisi joskus tehdä pari päivää etätöitä tuollaisessa paikassa. Ihailla jokea, lounastaa kaupungilla, kävellä illalla vanhan kaupungin autioilla mukalakivikaduilla ja kuvitella elää sata vuotta sitten.

      Minä sain tältä samalta porukalta synttärilahjaksi Lada-retken. Ollaan päästy niin juhlimisen makuun, että puhuttiin, että jotkut juhlat pitää järjestää tänäkin vuonna vaikka kukaan ei täytä pyöreitä :D

      Poista
  2. Tuo B&B on supersuloinen. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ida-Marialla on useita hienoja huoneita ja huoneistoja vanhassa Porvoossa. Me tykkäsimme todella paljon.

      Poista
  3. Tosi ihastuttavaan paikkaan te löysitte tienne! Meki oltiin kerran tuolla vanhan kaupungin puolella siinä yhdessä majatalo-hotellissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huoneisto oli minusta todella viehättävä. Vanhaan Porvooseen on tullut viime vuosina paljon kivanoloisia majoituskohteita. Tämä oli minulle ensimmäinen yöpyminen Porvoossa. Seuraavaksi haluaisin yöpyä jossain toisessa vanhassa puukaupungissa jossain ihanassa puutalossa. Tai oikeastaan haluaisin olla tuollainen puutalomajoituksen emäntä :)

      Poista
  4. Wau,mikä synttäriyllätys😮 Varmaan syviä ystävyyssuhteita joita kannattaakin arvostaa ja vaalia❣️ Ja mikä ihana paikka Porvoossa,niin tunnelmallinen 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tälläiset lahjat, joissa lahjanantajat pääsee tekemään jotain yhdessä synttärisankarin kanssa ovat olleet minusta tosi kivoja ja ovat tuoneet piristystä tähän korona-arkeen. Minulla meni heinäkuusta marraskuuhun omien synttäreitteni ja lahja-aktiviteettien parissa ja joulukuussa sitten oli seuraavan synttärisankarin vuoro.

      Vanha Porvoo on tunnelmallinen ja tuo majoituspaikka oli ihana.

      Poista
  5. Huikeat kivat synttärit. Varmasti jää kivat muistot jokaisen mieleen. Juhlapaikan valinta myös onnistunut, ainakin näin kuvista ja tekstistäsi päätellen.
    Porvoo on minulle aivan käymätön paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta synttärit onnistuivat hyvin ja tuollainen rantamakasiinissa yöpyminen ja saunominen oli meille kaikille ihan uusi kokemus.

      Uusmaalaisille monille Porvoo on tuttu paikka, kun se taitaa olla lähimpänä Helsinkiä oleva hyvin säilynyt puutaloalue. Suloinen paikka. Vastaavia toki löytyy muitakin esimerkiksi länsirannikolta, mutta Porvoo on mukavan lähellä.

      Poista