29. joulukuuta 2021

Vuosi 2021

Elämä muuttui todella paljon koronan myötä 2020. Samat asiat ovat leimanneet tätäkin vuotta, mutta tänä vuonna minun on ollut jotenkin kevyempi elää edelliseen vuoteen verrattuna. Toki kevättalven kotikoulu oli jälleen raskas rasti ja todellakin toivon, että se ei toistu vuonna 2022. Vuoteen 2021 lähdin aika surkeassa terveydentilassa, joka on onneksi jonkin verran kohentunut. Omasta terveydestä huolehtimisessa minulla on vielä paljon parannettavaa! Aivoni eivät ole vieläkään oppineet siihen, että olen nykyisin pitkäaikaissairas. Olen suomalaiset geeniperimmän ilmentymä, koska minulla on kaikki kansalaisten perussairaudet ja vielä pari ylläriä päälle. Vuonna 2021 täytin 50 vuotta. Minulle oli juurikin oikea päätös juhlia viisikymppisiä ihan urakalla ja satsata kivaan tekemiseen. Minulla meni 50v juhla/huvitustohinoissa heinäkuusta marraskuun alkuun. Näin jälkikäteen miettien, olisi varmasti kannattanut juhlia myös 40v ja 30v synttärit suuresti. Kaikein kaikkiaan vuosi 2021 oli erinomaisesti onnistunut ja oli mahtavaa täyttää 50v.Arjen pienemmät ja välillä isommatkin murheet kuuluvat myös minunkin elämääni, mutta pidän kuitenkin itseäni älyttömän onnekkaana koska minulla rakastava puoliso, lapset ja muu perhe, ystäviä, koti ja kesäpaikkakin ja mahdollisuus sovittaa elämääni iloa tuottavaa tekemistä. En haaveile mistään suurista jutuista enää, haaveilen siitä saisin pitää tämän kaiken, mitä minulla on juuri nyt, mahdollisimman pitkään. No, koronakurimuksen toivon toki päättyvän.

Kiitos sinulle blogini lukija mukana kulkemisesta, kommenteista, tsempeistä ja vinkeistä <3

Sitten katsaus menneisiin kuukausiin

Tammikuu
Tammikuussa vietin aika kotikeskeistä elämää ja tuli katsottua suoratoistopalveluista sarjoja yllättävän paljon. Vuoden ensimmäisenä päivänä tapasimme Suomessa joulua viettänyttä Hra Kepposen serkkua ja Elenaa. Tammikuun lopussa vietimme Hra Kepposen 50v synttäreitä. Koronarajoituksista johtuen vietimme Hra Kepposen synttäreitä pienesti, ensin kävimme oman perheen kesken ravintolassa brunssilla ja brunssin jälkeen vein Hra Kepposen Hotel Valoon yöksi. Hotellissa saunoimme katolla olevassa hirsisaunassa, nautiskelimme shampanjaa huoneessamme ja kävimme illallisella. Hra Kepponen tykkäsi juhlistaan ja sanoi, että introvertille juhlat olivat juurikin sopivan kokoiset. 

Hirvittävässä pakkasessa menimme Ilonan kanssa mökillemme Kirkkonummelle. Lunta sai lapioida ihan urakalla ja aukon järven jäähän hakkasimme kirveellä. Retkestä jäi hauskat muistot, kannatti ehdottomasti mennä. Näin jälkikäteen ajatellen tammikuu oli ihana kuukausi.

Ylärivi vasemmalta: Hra Kepponen 50v ja pojat brunssilla, minä ja esikoinen brunssilla, Sveitsin sukulaisten kanssa Kappelissa kahvittelemassa
Keskirivi vasemmalta: Hra Kepponen 50v illallisella, matkalla mökille kauheassa pakkasessa, tähän tulee avanto.
Alarivi: shabushabu Hra Kepposelle juhla-illalliseksi, Hotel Valossa meillä oli isompi huone, jossa oli oleskelutila, ostin oikein juhlamekon Hra Kepposen synttäreille.

Helmikuu
Helmikuussa odottelimme uutisia, että miten käy koululaisten hiihtolomaviikon. Tulisiko kenties pääkaupunkiseudun tai hiihtokeskusten sulku, joka peruuttaisi lomasuunnitelmat. Kumpaakaan ei yllätyksekseni tullut, mutta meidän hiihtolomasuunnitelmat peruutti jo hyvissä ajoin keskimmäisen murtunut käsi. Pienetkään lomailusuunnitelmat eivät toteutuneet, koska lisäksi minä sairastuin kuun loppupuolella hirmuiseen nuhaan emmekä päässeet edes testaamaan uusia lumikenkiä. Helmikuu jäi aika vaisuksi. Kuukauden kohokohtina oli Espoon Matikylän rannalla olevassa löylykontissa saunominen ja avannossa uiminen ystäväni Ilonan kanssa sekä kotona pidetyt pienimuotoiset ystävänpäivä"bileet". Helmikuussa olisi ollut ulkoilusäätäkin, mutta rännin lailla vuotava nenä vaikeutti sitä. Helmikuussa meille tuli tutuksi myös korona drive-in testipaikka. Onneksi ei ole vielä tullut positiivista tulosta!

Ylärivi vasemmalta: ystävänpäivän kunniaksi teimme kipsikäden kanssa mokkapaloja, sushi-illallinen kaupan valmiilla sushilla toteutettuna kotona
Keskirivi vasemmalta: Jonotan koronatestiin, Matinkylän avantouintipaikka, minä avannossa
Alarivi vasemmalta: Hra Kepposen kanssa ulkoilemassa, Keskimmäisen kipsi, Ilonan kanssa saunomassa Löylykontissa.

Maaliskuu
Aika vaisu kuukausi oli maaliskuukin. Pyörimme nelistään kotona välttelemässä koronaa, ainoastaan kuudesluokkalainen kuopus jatkoi lähiopetuksessa. Maaliskuussa alkoi tympimään ihan hirveästi kotona oleminen ja etäkoulu. Päätin tsempata ja järjestää edes hieman vaihtelua. Vaarin kanssa kävimme Vantaan Viherpajassa, joka tuntui kotona kököttämisen jälkeen suureelliselta matkailukohteelta :) Sitten lähdimme vaarin ja keskimmäisen kanssa mökille. Mökkireissulle osui ihanan aurinkoista säätä ja pääsimme herkuttelemaan vaarin paistamilla muikuilla. Hra Kepposen kanssa saimme inspiraation ja hakkasimme mökkirannasta puita poikki ja saimme aurinkorannan kesäksi. Kesäloma olikin sitten niin kiireinen, etten ehtinyt makoilemaan aurinkorannallani :) Ensi kesänä on heti jonkinlaista vesakon karsintaa edessä, koska kannot alkoivat pukkaamaan järkyttävän tuuheaa uutta kasvua.

Ylärivi vasemmalta: Vaarin paistamat muikut, Viherpaja, puidenkaatourakkapäivänä oli myöskin hieno sää
Keskirivi vasemmalta: Suurin osa kaadettujen leppien rungoista, Puunkaatourakan siivoustyötä, mökkireissu vaarin ja keskimmäisen kanssa
Alarivi vasemmalta: Mökkireissu vaarin ja keskimmäisen kanssa, Viherpajalla, Puunkaatoa mökillä

Huhtikuu
Huhtikuu lähti käyntiin aivan mahtavasti. Toisena pääsiäispäivänä ajoimme ystäväni Ilonan kanssa hänen isänsä mökille Tornioon. Monena päivänä oli tosi kivaa säätä ja joka päivä ulkoilimme. Kävimme pilkillä, hiihtelimme joen yli Ruotsin puolelle useasti, kävelimme, kävimme avannossa ja Torniossa oli museotkin auki, joten kävimme Aineen taidemuseossa. Vietimme pitkän viikonlopun Levillä lasketellen ja kävimme laskettelemassa iltamäessä Aavasaksallakin. Levillä kävimme myös Särkitunturilla ja avannossa. Olimme pohjoisen reissussa melkein kaksi viikkoa. Oli tosi ihanaa. Ilonan vanhemmat hemmottelivat meitä madekeitolla ja savusiialla. Kun tulin kotiin rykäisimme aika hurjan siivous/raivausviikonlopun, jolloin meiltä lähti pakettiautollinen tavaraa pois. Juuri ennen vappua kävimme uimaporukan kanssa avannossa Matinkylässä.

Ylärivi vasemmalta: Tornio-Haaparanta oli koronan vuoksi jaettu aidalla ja molemmin puolin rajaa oli rajavalvonta, Kaunis Kukkolankoski Tornionjoella, Särkitunturin reissun kruunasi eväitä kyttäävät kuukkelit
Keskirivi vasemmalta: Pilkkihommissa Tornionjoella, Ilona ui avannossa Jerisjärvellä, Hiihtämässä Tornionjoella
Alarivi vasemmalta: Laskettelemassa Levillä, Aineen taidemuseossa Torniossa, Palaan rikollisreissultani jolla kävin suksien kärjillä tökkimässä Ruotsin puoleista penkkaa "pakko päästä ulkomaille" :D 
Ylärivi vasemmalta: Yksi komeista auringolaskuista Tornionjoella, Levillä sää oli suurimmaksi osaksi niin hyvä, että ulkoruokinta onnistui, Levillä laskettelemassa
Keskirivi vasemmalta: Ilonan isä on savustanut meille siiat, Särkitunturilla juotiin kahvit hienolla laavulla, vappu-uinti Matinkylässä, veden lämpötila oli 3,5 astetta
Alarivi vasemmalta: Tavaraa menossa Sorttiin, Laskettelemassa Levillä, Ilonan isä perkasi mateen

Toukokuu
Toukuusta jäi parhaiten mieleen, että se oli poikkeuksellisen lämmin. Suurin osa perheestä aloitti uimakauden mökillä 16.5. Koivun siitepöly oli aika voimakasta toukokuussa ja ryhdyin käyttämään maskia myös ulkoillessa, se helpotti hieman siitepölyoireita. Kuukausi alkoi perhebrunssilla vapunpäivänä, juhlimme äitienpäivää ja keskimmäisen synttäreitä. Kävimme Hra Kepposen kanssa Ateneumissa katsomassa Repinin näyttelynja syömässä ravintolassa. Ilonan kanssa kävimme hotelliaamiaisella. Perinteiset kirsikan- ja magnoliankukintabongaukset tuli tehtyä, tänä vuonna Sirpan kanssa. Kuun lopussa käärimme hihat pipaprojektia varten ja saimme poreammeen aitakulmauksen valmiiksi. Kiva ja toimelias kuukausi.

Ylärivi vasemmalta: Selfie magnoliankukkabongausreissulta Sirpan kanssa, Selfie hotelliaamiaisreissulta Ilonan kanssa, Vappubrunssilla terassilla vaari ja kuopus
Keskirivi vasemmalta: Hra Kepposen kanssa ravintolaillallisella, Keskimmäisen tekemä äitienpäiväkakku, Vappubrunssilla terassilla esikoinen ja keskimmäinen
Alarivi vasemmalta: Mökillä uimassa, Ateneumissa ihailemassa Repinin tuotantoa, Kirsikkapuut kukkii

Kesäkuu
Kesäkuu oli kiireinen kuukausi töissä. Minua alkoi jo pelottamaan, että lämpö loppuu ennenkuin pääsen lomalle tai edes nauttimaan kesäsäästä. Tuli suorastaan kesästressiä :) Kesäkuun parhaisiin kuuluu vierailu Haagan alppiruusupuistossa, kuopuksen kanssa tehty lyhyt mökkireissu, oman pihan pionit sekä ulko-ovemme edestä löytynyt kilpikonna. Kuvien perusteella todellakin ehdin nauttimaan kesäkuusta valitettavan vähän.

Ylärivi vasemmalta: Oman pihan pioneja, Alppiruusupuistossa, Alppiruusupuistoa atsaleoja
Keskirivi vasemmalta: Kuopus uimassa, juhannuksen mansikkakakku, Kuopus mökkimatkalla
Alarivi vasemmalta: Keskimmäinen ja Hra Kepponen Alppiruusupuistosta, Karkulainen VilleGalle, oman pihan pioni

Heinäkuu
Heinäkuussa minulla oli lomaa ja synttärit ja Suomea helli edelleenkin helle. Oli ihan mahtava kuukausi, joka oli suorastaan turboahdettu täyteen kaikkea ihanaa. Kuukauden aloitimme brunssilla keskimmäisen kummien kanssa, 114v eli alkuvuoden synttärit 50+14+50. Ensimmäisenä lomaviikkonani lensin Sirpan kanssa Pohjoiseen. Kiersimme Saariselän, Inarin, Utsjoen ja Nuorgamin. Lapissakin oli aivan älytön helle, monena päivänä 30 astetta. Uimme eksoottisissa paikoissa ja söimme hyvin. Varsinainen syntymäpäiväni oli matkan loppupuolella ja Sirpa sanoi, että sitä varten käydään ostamassa Suomen pohjoisimmasta Alkosta Nuorgamista shampanja ja niin teimme :) Askartelimme Kätevien emäntien kanssa, vein kuopuksen kaverinsa kanssa mökkeilemään. Sitten olikin vuorossa kahdet perättäiset rippijuhlat. Oli ilo ja kunnia päästä juhlimaan nuorisoa! Tein kesäretken kummityttöni äidin Kaijan kanssa Porvooseen. Ehdin tavata blogiystäviä Marikaa, P:tä ja Tarua lounaalla. Seuraavaksi oli Kainuun reissu Jonnan kanssa. Majoituimme upeaan Jättiläisenmaahan ja kävimme bongaamassa karhuja ja Raatteentiellä. Hieno reissu! Teimme reissun Hra Kepposen veljen uudelle mökille. Kuulostaa uskomattomalta, mutta ehdimme myös maalata saunan mökillä. Se onnistui vain, koska saimme palkattua apua. Ehdin viettämään kaksi vapaapäivää ja sitten olikin aika suunnata kotiin valmistelemaan 50v synttärijuhliani. Juhlat onnistuivat minusta hyvin. Aivan käsittämätön kuukausi: Inarissa parhaimmillaan +31, karhut, ystävien tapaamista ja elämäni isoimmat synttärijuhlat. Taisi olla elämäni isoimmat juhlat häiden jälkeen. Todella uskomattoman hieno kuukausi!

Ylärivi vasemmalta: Kirkkotuvat Utsjoella, Inarin upea Jäniskoski, Karhunpesäkiven sisällä
Keskirivi vasemmalta: Maisena Ailigas-tunturilta Norjaan, Maisemaa Kiilopään lähistöllä, Maisema Tenontieltä Pahtavaaran kohdalta
Alarivi vasemmalta: Inarinjärven siikaa, Sirpa ui Inarinjärvessä, Synttäriuintini Tenojoessa

Ylärivi vasemmalta: Kätevien emäntien askartelutapaaminen, Blogiladyjen lounas, Ystävän Tiinan pojan rippijuhlissa
Keskirivi vasemmalta: Kaijan kanssa Porvoossa ja uimassa, Serkkuni tyttären rippujuhlat, 114v brunssitarjoilua meillä kotona
Alarivi vasemmalta: Serkkuni perhe meillä brunssilla, Kaijan kanssa Porvoossa, Kätevien emäntien askartelutapaamisen töitäni

Ylärivi vasemmalta: Synttärijuhlavieraitani Säätytalon portailla, Synttärijuhlintaa kotona, Karhubongausta Kainuussa
Keskirivi vasemmalta: Synttärikakkuja, Ihana selloduetto aloitti synttärijuhlallisuuteni, Se toinen kesäloman vapaapäivä :)
Alarivi vasemmelta: Perhetapaaminen Hra Kepposen veljen mökillä, Vaaramaisemaa Jättilaisenmaa hotellin ikkunasta, Karhubongausta

Elokuu
Olen useasti sanonut ystävälleni Leenalle, että jos hän saa joskus ottaa kaverin mukaansa vieraillessaan serkkunsa luona Iniön saaristossa, niin meikäläinen se lähtisi se matkaan heti. Nyt se haave toteutui. Leenan kanssa seikkailtiin saaristossa muutaman yön reissulla ja käytiin Louhisaaren kartanossa paluumatkalla. Jouduin pidentämään lomaani kolmella päivällä, jotta sain vähän levättyä vauhdikkaan lomani jälkeen. Sitten hoideltiin perinteiset koulunalottaijaisparturit ja pizzat. Ystäväni Anna kanssa kävimme Keravalla Purkutaiteen talossa. Ystäväni Ilonan kanssa mökkeilimme. Ystävältäni Tiinalta sain synttärilahjaksi illallisen Krapihovissa ja sen päälle Ellinooran ulkokeikan. Sääksi sattui ihanan lämmin ilta. Elokuun viimeisenä päivänä ehdin aloittamaan kesän maauimalakauden :) Elokuuni oli  ihana!

Ylärivi vasemmalta: Ellinooran keikalla Tiinan kanssa, Iniön saariston kauneutta, Krapihovin notkuva ja niin herkullinen illallispöytä
Keskirivi vasemmalta: Ilona teki mökillä meille kasviruokaa, Majapaikkamme Iniössä oli Leenan taitelijaserkun koti, ensimmäinen maauimalakäynti elokuun lopussa
Alarivi vasemmalta: Leenan kanssa Louhisaaren puistossa, Ellinoora keikalla Krapihovissa, Annan kanssa Keravalla Purkutaiteentalossa

Syyskuu
Syyskuuni alkoi uudella kokemuksella: nukuin Ilonan ja Mirjan kanssa puumajassa Storafinnhova gårdissa. Sitä ennen saunoimme savusaunassa. Paluumatkalla kiersimme Amos Anderssonin lomahuvilamuseo Långsödervikin kautta. Aikamoinen elämysreissu! Mökillä hoitelimme syyshommia Hra Kepposen kanssa. Sain ystäviltäni Ilonalta, Sirpalta ja Otilialta synttärilahjaksi all in inclusive retkipäivän, jossa matkasimme vuoden 1974 mallia olevalla Ladalla ja illastimme. Aivan huikea lahja! Tapasimme blogisystävien kesken meillä, samalla kertaa kävimme Marikan kanssa katsomassa hienon yhden  naisen monologikiertokäynnin Aleksanterin teatterissa. Se oli ensimmäinen teatterielämys pitkään aikaan. Ehdimme yhtenä kauniina sunnuntaina käydä Hra Kepposen kanssa Gumbostrand Konst och Formissa kävelemässä, katselemassa taidetta ja kahvilla. Kuun lopussa menimme Ilonan kanssa etätöihin mökkeilemään. Syyskuunikin oli todella hyvä ja näin jälkikäteen hieman ihmettelen, että miten ehdin kokea tuon kaiken syyskuussa :)


Ylärivi vasemmalta: Blogiystävien tapaaminen, Söpö pikkupeura kuvattuna mökin ikkunan lävitse, Ladaretki
Keskirivi vasemmalta: Ladaretki, Ruskaa ja aurinkoa Gumbostrandissa, Yö puumajassa
Alarivi vasemmalta: Teatterikierros Aleksanterin teatterissa, Storafinnhovan savusaunan vilvoitteluallas, savusauna

Lokakuu
Lokakuukin oli tosi hyvä kuukausi. Kuun vaihtuessa olin Ilonan kanssa mökkeilemässä ja uimaporukan naiset tulivat saunomaan mökille. Löysimme punaisia syötäviä sieniä ja koristelimme niillä sienipastan. Lokakuun alun ruska oli kaunis. Kävimme äitini haudalla ja hautausmaalla törmäsimme setääni ja päädyimme koko jengi kahvittelemaan yhdessä. Esikoinen oli meidän mukana hautausmaareissulla vaarin kaverina. Lokakuun kohokohta oli matka Alsaceen Colmariin. Koululaisten syyslomaviikkoa juhlistimme perheretkellä Reitzin säätiön museoon, Töölöön ulkoilemaan ja pizzalle. Oli tosi kiva retkipäivä. Kutsuin Kätevät Emännät mökille askartelemaan ja viettämään viikonloppua. Paikalle pääsi Leena ja Kata. Meillä oli kiva viikonloppu askartelujen, hyvän ruuan, herkkujen ja pitkien keskusteluiden äärellä. Kuun päätteeksi juhlimme hieman Halloweeniä brunssin merkeissä oman perheen kesken. Lokakuu oli tosi kiva ja myös mukavan aurinkoinen.

Ylärivi vasemmalta: Kätevien emäntien tapaaminen mökillämme, Reitzin museossa syyslomalla perheen kanssa, Lahdessa kahvilassa setäni ja hänen vaimonsa kanssa
Keskirivi vasemmalta: Syysloman perheretki päättyi pizzalle, Ilonan kanssa ruskaretkeiltiin autolla Siuntiossa, Kätevien emäntien herkkuhetki Lohjalla St. Honore kahvilassa
Alarivi vasemmalta: Uimaporukan saunailta mökillä ja sienipasta jota koristi punaiset ruokasienet, Halloween-brunssi kotona, Ruskaa kotinurkilla
 
Alsacen kylien ja viiniviljelmien kauneutta

Marraskuu
Työpaikkani avasi toimiston pitkän sulun jälkeen lokakuun lopulla. Ehdin käydä toimistolla yhden päivän ja toisen päivän kurssikeskuksella, ennenkuin taas siirryimme etätyöhön. Olihan hyvä, että olin suunnitellun toimistopäivän vimosen päälle: sushibuffet-lounas ja sitten vielä pullapiiripäivä :) Sain ystävältäni Lauralta synttärilahjaksi hemmottelua Helsinki Day Spassa ja illallista YesYesYes-ravintolassa. Se oli ihana ilta! Ihanaa oli myös se, että pystyimme järjestämään yhteiset isänpäivä-13v-17v kekkerit sukulaisten kesken. Kävimme Hra Kepposen serkun bändin keikallakin. Kuun lopussa kokosin Ilonalle herkkukalenterin ja sain Ilonalta oman kalenterini. Kalenterien vaihtajaiset suoritimme tällä kertaa Boon Nam ravintolassa illallisen äärellä. Kuukauden kruunasi Teneriffan reissun ystäväni Sirpan kanssa. Harvoin minulla on ollut näin mahtavaa marraskuuta!

Ylärivi vasemmalta: Isänpäivä+13v+17v juhlat meillä kotona, Sushilounas ensimmäisenä ja toistaiseksi myös viimeisenä toimistopäivänä, Toimistolla
Keskirivi vasemmalta: Ilonan kanssa vaihtamassa joulukalentereita ravintola Boon Namissa, Synttärilahjaillallinen ravintola YesYesYesissa Lauran kanssa, Täytettä Ilonan joulukalenteriin
Alarivi vasemmalta: Hemmotteluhoito lahjaksi Lauralta Helsinki Day Spassa, Pullapiiri töissä, Hra Kepposen serkun bändi keikkalla


Lomakuvia Teneriffalta
Joulukuu
Joulukuu olikin yllättävän aktiivinen kuukausi. Ilonan kanssa kävimme tekemässä joulukukka-asetelmat, Tiinan kanssa kävin Koiramäen Pajutallilla. Sitten oli #jouluöverit. #jouluövereiden nimissä meillä oli aikamoinen torttutaikinan kulutus eikä muutenkaan herkuissa pihistelty, jokaisellahan meistä oli oma karkkikalenterikin. Hra Kepponen oli erittäin tyytyväinen siihen lakukalenteriin ja ehti jo voivotella joulun jälkeen, että eikö nyt enää tule lakupalleroita. Poikien suosikki oli varmastikin joululego. Joulu meni mukavasti läheisten parissa. Joulua ennen vietimme onnistuneesti Ilonan 50v synttärit. Joulun jälkeen tapasimme Sveitsin sukulaisia. Koronasta huolimatta uskaltauduimme Espooseen ravintola Rioniin syömään. Meidän piti aikaistaa tapamistamme ja Sveitsin sukulaiset menivät ravintolaa hieman meitä ennen, jotta saimme tilanttua viinipullon ennenkuin alkoholin myynti päättyi klo 17. Tarjoilija kävi useasti muistuttamassa, että kaikki viini on oltava juotuna klo 18 mennessä. Ehdinpä vihdoinkin käydä katsomassa, kun ystäväni Jonnan tytär kilpaili muodostelmaluistelun SM-karsinnoissa ja joukkue voitti kisat.

Yläririvi vasemmalta: Ilonan synttäri-illallinen ravintolassa, Hra Kepposen veli kylässä ja sain heidän suloisen poikansa hetkeksi sylkkyyn, joulukukkaillan tekeleeni
Keskirivi vasemmalta: Ilonan synttärit Porvoossa, Tiinan kanssa Koiramäen Pajutallilla, Isoisät meillä jouluaattoillallisella
Alarivi vasemmalta: Georgialainen illallinen Sveitsin sukulaisten kanssa, Ystäväni tytär luistelukisoissa, Keskimmäinen kokoaa joululegoa

19 kommenttia:

  1. Ihan hengästyttävä vuosi - tai sitten se on vain oma rapakuntoni :)
    Hienoa, että olet ollut menossa ja saanut juhliakin, hyviä ideoita meille muillekin. Itsekin olen ottanut muutaman vinkin sinulta omalle listalleni. Hyvää loppuvuotta ja vielä parempaa Uutta Vuotta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan ole ollut koskaan aikaisemmin tuollaista juhlien ja huvitusten putkea kuin viime kesänä oli. Oli varsinainen juhlakesä :) Samalla tuli todettua, että Suomessa on todella mielenkiintoisia majoituksia ja matkakohteita, mutta vaikea niitä on löytää.

      Kiitos samoin - hyvää vuoden loppua ja mahtavaa uutta vuotta!

      Poista
  2. Huikeita ja elämyksellisiä reissuja - varsinkin siihen nähden miten lukitulta ja suljetulta tämä vuosi on tuntunut. Erityisesti karhubongaus ja Alsace - uskomattomia.
    Voisi melkein sanoa, että sulla on ollut todellinen juhlavuosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman ensimmäisen kuukauden jälkeen tämä vuosi on todellakin tuntunut lähes juhlavuodelta ja ainakin kesä oli varsinainen juhlakesä :) Enpä olisi uskonut sanovani tätäkään, mutta oli ihana täyttää 50v. Lisäksi oli tosi kiva pitää juhlat. Ne olisi todennäköisesti jäänyt pitämättä, jos matkailu olisi ollut avoinna.

      Poista
  3. Minä aloitin lukemaan tätä upeaa/ihanaa postaustasi toissa päivänä....
    halusin keskittyä siihen kunnolla, joten jatkoin eilen ja nyt se on kahden ison kaffemukin kanssa luettu ja kuin koettu kanssasi! Sinulla on taito kuvata ja kirjoittaa... aivan mahtavaa!! Kumpa joskus saisin itsekin aikaan kunnon koosteita - niihin olisi kiva palata itsekin... sillä ajansaatossa sitä aika kultaa ja joskus "ruostuttaa" enemmän kuin oikeasti arjessa olisikaan... (nuorimman lapseni sanomaa!!)
    Linkkaan tähän yhden postauksen... tämän tyyppistä aika-ajoin omaksi ilokseni naputtelen...
    https://repolainenreissaa.blogspot.com/2018/10/makin-matkassa-madagaskarilla.html

    Kaikkea hyvää ja itsellesi tärkeitä tekemisiä jo orastavaan uuteen vuoteen!!

    VastaaPoista
  4. Viisas sinä, joka olet kiitollinen siitä mitä on, ethkä haikaile muuta. Sulla tosiaan on paljon :) Toivon sinulle ihanaa ja matkaisaa tulevaa vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monelta olisi tosi tyytyväinen elämääni. Onhan se ehkä vähän kunnianhimotonta ja paikalleenjämähtävää, että toivoo asioiden pysyvän samanlaisena, mutta miksi elämän pitäisi olla joku jatkuvasti vauhtia kiristävä ultrajuoksu, jossa mikään ei riitä? Onni löytynee muualta kuin jatkuvasta suorittamisesta tai kuluttamisesta.

      Kiitos samoin - toivon sinulle ja perheellesi ihanaa kohta alkavaa uutta vuotta!

      Poista
  5. Mielettömän postauksen olet tehnyt. Tiedätkö tästä tuli hyvä mieli ja nousi pintaan se, että tapahtui vuonna 2021 myös paljon hyvää vaikka monenlaiset tunteet oli pinnalla.

    Ihana myös, että mahtavat tyypit olette löytäneet blogimaailmasta toisenne. Blogeista on moneksi.

    Sydämellistä uutta vuotta teidän perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Tiia!
      Minä onnistuin nauttimaan tästä vuodesta paljon koronasta huolimatta. Ennen peruskoulujen etäjaksoa poikien kouluissa oli jatkuvasti altistuksia ja näytti siltä, että tartunnalta välttyminen alkaa käymään mahdottomaksi. Onneksi emme kuitenkaan saaneet tautia. Toivottavasti ensi vuonna ei olla samassa tilanteessa, että koulut ja melkein kaikki muukin joudutaan sulkemaan.

      Blogeista on tosiaan moneksi. Uudempien tuttavuuksien lisäksi blogistaniasta vuonna 2010 alkunsa saanut askarteluporukka Kätevät Emännät on yhä edelleen hengissä.

      Toivotan sinulle ja perheellesi ihanaa kohta alkavaa uutta vuotta!

      Poista
  6. Sinulla on ollut vuoden mittan niin paljon toimintaa, että meikäläinen ihan hengästyy tätä lukiessa! Näin koko jutun luettua tulee ihan hymy suupieleen tuosta vaiheesta, jolloin "ei tapahtunut juuri mitään" ;D
    Tuo teidän teemailu on hauskaa. Ja ekat työpäivät toimistolla sujuivat loistavasti ;D
    Karhujuttu oli kyllä upea!
    Uusi vuosi ja uudet teemat! Täyttä vauhtia sitä kohti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi alkoi aika hitaasti, mutta kesällä alkoi iloisten tapahtumien vyöry. Minulla juhlakuukausi tai kasvaa melkein juhlavuodeksi tai ainakin juhlavuosipuolikkaaksi. Kyllä kannatti täyttää 50v, heinäkuusta-marraskuun alkuun oli ehkäpä elämäni paras juhlaputki. Vaikka ei nyt sellainen juhlaputki kuin nuoruudessa olisi ollut putken määritelmä :D Paljon keski-ikäisempää touhua.

      Tämä koronakurimus hillitsee ainakin alkuvuottani. Kovasti toivon, että jollain ihmeen kaupalla välttelisin tartuntaa kunnes saan kolmannen piikin.

      Ihanaa alkavaa uutta vuotta!

      Poista
  7. Ihana postaus ja mahtavaa miten paljon olet nähnyt ja kokenut, vaikka k.
    Parhautta on myös se, että me Keksiäkäiset tavattiin ja tutustuttiin. Uutta säkenöintiä vuodelle 2022 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahmeakon alkuvuoden jälkeen sain synnytettyä kivojen tapahtumien tulvan :) Minulla oli suorastaan juhlavuosipuolikas.

      Oli kiva tavata sinut ja P vihdoinkin livenä! Säkenöidään lisää ensi vuonna.

      Poista
  8. Huippu hieno postaus! Kyllä on mahtunut viime vuoteen monenmoista menoa ja meininkiä. Kiitos sinulle kuluneesta viime vuodesta. Onnea, iloa ja kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen 2022 ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Vuosi 2021 muodostui varsinaiseksi juhlavuodeksi kaikesta koronaan liittyvästä kurjuudesta huolimatta. Yllätyksekseni olikin myös tosi mahtavaa täyttää 50v.

      Kiitos samoin - ihanaa ja onnellista alkanutta Uutta Vuotta!

      Poista
  9. Mihin ihmeeseen kommenttini on kadonnut... kirjoitin sitä yhtä hartaasti kuin luin upeaa postaustasi kuin jatkokertomusta... ahmien/zoomaten joka kuvankin, joten siihen meni kolme aamua... Ei näemmä yhdessä aamussa sitten lähtenyt kommenttinikaan... mutta ainkin "kopin ajatuksesta otin" tehdä joskus vastaava... hyvä olisi itselleenkin palauttaa vuotta/kuukausia... miten paljon elämää vuoteen mahtuukaan ja ilo oli luke, kun sinulla on kirjoittamise taito ja taito nivoa se kuviin!! Niin onnellinen kun löysin blogisi - elämäntäyteistä ja itsesinäköisiä arki-ja pyhäpäiviä vuoteesi 2022 myös... niistä sitten saamme lukea vuoden kuluttua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaksoit lukea ja tihrustaa pikkukuvatkin :)

      Kyllä sitä mahtuu paljon elämään vuoteen ja yhteen kuukauteenkin. Joskus käy niin, että kun jälkikäteen kertailee kulunutta kuukautta tai vuotta, toteaa että siinä olikin paljon enemmän kiitollisuuden ja ilon aiheita, kun aikaisemmin huomasikaan.

      Kiitos kommentistati - se todella lämmittää mieltäni.

      Poista
  10. Rva Kepposella on ollut hengästyttävän upea vuosi 2021 koronasta huolimatta ♥
    Vaikka minä olen koko ajan menossa on pakko myöntää, että nyt korona-aikana on
    suosiolla vain ollut pakko jättää jotain menoa tulevaisuuteen. Ihania tapahtumia sinulla pitkin vuotta ja tuonne karhusafarille haluan itsekin jossain vaiheessa katsomaan "otsojen painia". Suomessa on paljon upeita paikkoja, jotka odottavat löytämistään. Myös Raatteen tielle haluan uudelleen koska sielläkin olen käynyt vain lapsena ja Iniö ollut suunnitelmissa jo pitkään. Ehkä ensi kesänä :)

    Hyvää alkanutta vuotta Rva Kepponen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä elelin alkuvuoden aika lailla erityksessä, mutta sain ensimmäisen rokotteen jo maaliskuussa ja siinä ajassa se oli sellainen juttu, jonka jälkeen uskalsin elää hieman vapaammin. Minulla oli kesäkuun lopussa täysi rokotesuoja ja olo aika helpottunut. Eihän tuo helpotus kovin pitkäikäiseksi jäänyt, mutta sen turvin pääsin kyllä kokemaan kaikenlaista ihanaa. Toivottavasti mennään taas kohti parempia aikoja ja vapaampaa kesää edes.

      Poista