11. tammikuuta 2022

Kiva viikonloppu

Minulle tammikuu on yleensä vähän tylsä kuukausi. Ennakoin, että tästä koronatammikuusta tulisi supertylsä, mutta kuukausi on lähtenyt kivasti käyntiin. Selvästi odotettua paremmin. Paljon kivoja juttuja on kalenterissa lisää tuloillaan, kunhan vaan nyt välttyisin koronalta ja koronakaranteenilta.

Noin vuosi sitten kävin ensimmäistä kertaa juuri auenneessa Löylykontissa saunomassa ja avantouimassa. Ihastuin kovasti Löylykonttiin! Löylyt ovat hyvät ja maisema saunan isosta ikkunasta upea. Kuten viime talvena, niin tänäkin talvena koronarajoitusten aikaan voi Löylykontista ostaa oman yksityisvuoron. Tarjontaa ei ole ollut juurikaan viikonlopun valoisan ajan vuoroille. Ilonalta tuli perjantaina viesti, että nyt kalenterissa on vapaa vuoro lauantaille. Tartuimme heti mahdollisuuteen ja ostimme vuoron itsellemme.

Löylykontti Espoon Matikylässä
 
Minä olen viimeksi kylmäuinut, kun vesi oli 8 astetta. Siinä lämpötilassa minä tarken ihan uidakin. Kun jäät tulevat niin usein siirryn siihen, että seison vedessä niin että polvet peittyvät ja lopuksi kastaudun. Ilona on ahkerasti kylmäuinut koko syksyn ja vetää 100 vetoa kevyesti. Minä otin vahvan aloituksen eli 3 vetoa. Yksi veto portailta pois ja kaksi takaisin :)


Oloni oli hyvin raukea saunareissun ja illallisen jälkeen ja otin minipäikkärit kesken kirjan lukemisen. Usein minulla on vaikeuksia nousta päikkäreiltä, tällä kertaa nouseminen onnistui helposti. Hra Kepponen paistoi ison pinon lettuja lauantaiherkuksi. Nam, nam! 

Hra Kepposen letuissa oli ihanan rapeat pitsireunat
 
Sunnuntaina kävimme keskimmäisen kanssa pullakahveilla vaarin luona. En tiedä, että miten uskallan viedä jatkossa poikia tapaamaan vaaria. Pojat altistuvat mahdollisesti koulussa koronalle ja vaarin suhteen en haluaisi ottaa yhtään ylimääräistä riskiä. Tokihan minunkin vierailuni ovat myös riski. Saatan viedä sen mitä pojat tuovat kotiin tietämättäni eteenpäin. Noh, tätä joutaa miettiä ja surra myöhemmin lisää ja mahdollisesti ratkoa pulmaa kotitestien avulla.

Illalla ehdimme vielä Hra Kepposen kanssa ihailemaan LUX Helsingin tarjoamaa ilmaista valotaidetta. Tarkoitus oli pakkokulturisoida poikia, mutta nuoriso ryhtyi hangoittelemaan vastaan "Me ollaan nähty LUX aivan liian monta kertaa", mikä on aika totta. Vuodesta 2014 olemme käyneet LUXissa ja usein koko perheen voimin. Päädyimme matkaan kahdestaan miehen kanssa. LUX on minusta yksi parhaita Helsingin tapahtumia ja olen kaivannut sitä kovasti. Viime vuonna se oli koronan takia peruttu ja sitä edellisenä vuotena olin lomamatkalla LUXin aikaan.

Tänä vuonna LUXin teoksia oli hajautettu pitkin kaupunkia, mikä varmasti oli erittäin järkevää tautitilanteen kannalta. Koska meillä oli aikaa vain yksi ilta, ehdimme näkemään teoksia hyvin rajatusti. Kävimme Stadikalla katsomassa revontulia, Alppipuistossa katsomassa Bing-teoksen, Suvilahden bongasimme ajamalla ohitse mahdollisimman hitaasti ja Vuosaaressa kävimme katsomassa Unshaped-teoksen. Kaikki teokset olivat hienoja ja iltamme oli onnistunut! Kaikkiaan tosi onnistunut viikonloppu ja siis jo toinen putkeen koronasta ja tammikuusta huolimatta.

Aurora borealis työ Stadionilla

"Revontulet" ympäröi stadionin tornia

Alppipuiston laajalle levittyvä teos

Unshaped Vuosaaressa

Minulla olisi kaikenlaista pientä kivaa kalenterissa suunniteltuna tammi- ja helmikuulle. Pidän kovasti peukkuja pystyssä sille, että korona kiertäisi meidät edelleenkin tai ainakin tulisi tosi lievänä. Olen päättänyt, että toistaiseksi yritän elellä kuitenkin siten, että pari perheen ulkopuolista kontaktia viikossa on ihan ok. 

Kivaa alkanutta viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Vitsit tuo revontulihommeli on hieno. Mäkin olen haaveillut meneväni Luxiin (vai joko se päättyi :-D), mutta nää mun mietinnät tuppaa aina jäämään harkinnan tasolle. Sinä olet kyllä tosi menevä nainen!

    Lettuja... hittolainen, niitä on saatava pian! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa joku vuosi mennä paikalle LUXiin, se on kiva tapahtuma. Vähänhän se menee aina nopeasti ohitse, kun kestää alle viikon. Aika usein silloin kun pitäisi mennä, niin laiskottaisi kummasti. Kuitenkin aina on kivaa, kun suoriutuu paikan päälle.

      Letut ovat niin hyviä :) Tekisi mieli nytkin niitä.

      Kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Lettuja en oo syöny aikoihin ja avantouinnista on vielä huomattavasti kauemmin...

    VastaaPoista
  3. SUPER reippaita olitte, mä en ymmärrä (ainakaan vielä) miten joku voi tehdä jääkylmässä vedessä 100 vetoa!! Ihailen! Toivottavasti pääsen mukaan joku kerta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ymmärrä tuota 100 vetoa, Ilona ui avantoa ympäri tuosta vaan. Olen ajatellut, että 10 vetoa voisi olla minulle sopiva tavoite :D

      Toivottavasti saadaan uusi päivävuoro ja pääset mukaan!

      Poista
  4. OIh mitä kaikkea täällä olikaan ihasteltavaksi ja lukuhetkikin tuotti aamunautinnon... 100vetoa veti sanattomaksi... multa jäisi se kastautuminenkin tekemäti... sujuvasti olen kyllä ottanut kuvia kun mies ja tytär... tämän talven tavoite kuvata mies ja lapsenlapsi... eikö tuo tavoite jo riitä?
    Upeita valoluomuksia... Turussa saakka Aurooraa ja muita valotaiteita sai ihastella joulukuussa... kovimmilla pakkasilla, mutta kyllä kannatti - vaikka kännykkä jäätyikin...
    Ihanaa että vuosi on käynnistynyt iloisesti/energisesti (todellakin, kun laskettelemassakin jo oltu ja mitä kaikkea muuta!!) - sitä kaikkea jatkoonkin!!
    Kepeillä köpöttelevä blogiystäväsi... mutta kyllä se tästä käynnistyy....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 100 vetoa on minustakin ihan käsittämätön suoritus. Ilona menee ensin avantoon ja minä ehdin kuvata ja käydä uimassa omat 3 vetoa ja pukea kylpytakin päälle, ennenkuin Ilona nousee ylös. Olen silti ylpeä kolmesta vedostani :) :)

      Onko sinulle käynyt joku onnettomuus, kun joudut käyttämään keppejä? Vaiko joku vanha vaiva? Tsemppiä ja paranemista! Liiku varoivaisesti, ettei tule liukkaalla lisävahinkoja.

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
    2. Keppiköpöttelyni tämänkertainen syy on EHKÄ borrelioosi-ainakin tosi vahva antibiootti nyt siihen, toinen arvailu vanha vaiva... täysi lepo vain nyt kokeiluna - mutta olen nyt sitten ahkeroinut yklävartalolla, kun alavartaloa ei voi käyttää... sain jopa puikot esille... pakko olla aina jotain tekemistä!

      Poista
    3. Toivottavasti antibiootit auttavat ja pääset pian jaloillesi!

      Poista